Singaporessa tukijoukon kanssa
Juoksuvuosi 2019 on nyt takana päin ja on aika tehdä siitä inventaariota. Yleiskommenttina voi sanoa heti alkuun, että vuosi oli niin kunnoltaan kuin saavutuksiltaan heikko. Juoksukilometrejä syntyi hyvän alkuvuoden ansiosta 2705 kilometriä ja juoksukisoja 23. Näistä kisojen määrä on ilahduttava, sillä se on paras moneen vuoteen. Kisoja tuli viidessä eri maassa: Suomi, Thaimaa, Portugali, Singapore ja Indonesia. Suomessakin sain uuden juoksupitäjän, kun kilpailin heinäkuussa Ruovedellä.
Vuosi 2019 avautui tammikuussa mielenkiintoisella Run For Light- kisalla Singaporessa. Matkustin paikalle pienen tukijoukon kanssa. Juoksu tapahtui Punggol Waterway Parkissa. 10 kilometrin kisaa kierreltiin vesireittien ympäröivässä puistossa. Viivyimme Singaporessa muutaman päivän ajan ja kaupunkivaltio vaikutti erittäin modernilta, kansainväliseltä ja hyvin pärjäävältä.
Indonesialaisia naisjuoksijoita
Toisen uuden Kaukoidän maan bongasin maaliskuun lopussa, kun osallistuin Prasmul Olympics Run It- kisaan Tangerangissa, Indonesiassa. Pienten ilmoittautumisongelmien jälkeen pääsin kuin pääsinkin kilpanumeron kanssa lähtöviivalle. Virallista aikaa en kuitenkaan netistä löytänyt 10 kilometrin kisaan, mutta sain oman sijoitushaarukkani 21-24 yleisessä sarjassa muiden kilpailijoiden aikoja vertaamalla.
Juoksuun osallistui harvinaisen paljon naisia, mikä oli aika erikoista muslimimaassa. Yllä olevassa kuvassa on osa kilpailuun osallistuneista naisista. Viivyin Tangerangissa muutaman päivän, jotka käytin tutustumisessa paikkakuntaan. Indonesian infrastruktuuri on huomattavasti esimerkiksi Singaporea heikompi ja maan köyhyys paistaa myös läpi. Asia oli tietysti etukäteen tiedossa, mutta on hyvä käydä itse paikan päällä toteamassa tilanteen.
Corrida Auchanin maalissa
Talvella ja kesällä juoksin monia mielenkiintoisia juoksuja sekä Thaimaassa (Bangkok, Pattaya) että Suomessa (mm. Lannevesi, Nivala, Ruovesi, Heinola). Elokuun lopulla muutin sitten nykyiseen asuinmaahani Portugaliin, jossa juoksin loppuvuoden aikana viisi eri kisaa. Ehkä mielenkiintoisin ja jännittävin oli ensimmäinen kilpailuni Corrida Auchan Estorilin moottoriradalla. Radalla kisattiin aikoinaan F1-formulakisoja vuosina 1984-1996. Kilpailureitti kiertelikin autorataa ja sen ympäristöä.
Estorilin kisa jäi sitten parhaaksi juoksuksi Portugalissa, jonka jälkeen kilpailut huononivat kisa kisalta. Marraskuun puolivälin tietämillä jouduin sitten tekemään kovan päätöksen ja heittäytymään yleisen väsymystilan vuoksi juoksutauolle, jota on kestänyt vuoden loppuun saakka. Tauon on määrä lakata huomenna vuoden 2020 ensimmäisenä päivänä. Aluksi varovaisesti mutta vähitellen olisi aikomus palata säännölliseen juoksurytmiin.
Kulunut juoksuvuoteni 2019 oli vaihteleva ja mielenkiintoinen, mutta tuloksiltaan laiha. Ensi vuonna pääsen osallistumaan M65- sarjaan, joten siltä osin voisi olla parempiakin tuloksia tiedossa, mutta loppuvuoden ongelmat ovat päällimmäisenä mielessä. Ja lopulta tuloksillakaan ei ole kovin paljon merkitystä, jos vain pääsee terveenä treenaamaan ja kisaamaan.
tiistai 31. joulukuuta 2019
lauantai 28. joulukuuta 2019
Köyhä kestävyysjuoksuvuosi 2019
Topi Raitanen
Kuva: commons.wikimedia.org (Tuomas Vitikainen)
Mennyttä kestävyysjuoksuvuotta 2019 voi tarkastella lähinnä omien tilastojeni kautta. Dohassa käytiin myös yleisurheilun MM-kisat. Miesten puolella kuvan Topi Raitanen on lähes ainoa valopilkku ja ainoa kansainvälisen tason juoksijamme tällä hetkellä. Vaikka Dohassa ei vielä menestystä tullutkaan, niin Raitanen paransi esteiden ennätyksensä 8.21,47:ään ja nousi sillä Suomen kaikkien aikojen listalla viidenneksi. Myös Miika Tenhunen paransi aikaansa alle 9.00 juosseiden listalla aikaan 8.54,96.
Sitten se huonompi puoli, 5000 metrin ja maratonin listoille ei tullut parannuksia saati että joku uusi juoksija olisi yltänyt sille. Raitanen juoksee ensi vuonna todennäköisesti myös 5000 metriä, joten uutta miestä on tiedossa. 10000 metrin listalle tuli yksi uusi juoksija, kun Eero Saleva juoksi kesällä Lontoossa ajan 29.51,52. Alle 30 minuutin lista on helpoiten saavutettavissa, joten siihen nähden täytyy olla todella huolissaan Suomen tilanteesta. Sairastumisten takia oli enemmän tai vähemmän poissa esimerkiksi Arttu Vattulainen ja Jaakko Piesanen. Nyt he ovat jo palaamassa kehään. Maratonin puolella on miehissä vain yksi kovempi nimi, Aki Nummela, joka juoksi tänäkin vuonna mallikelpoisesti 2.18.33 loppuvuodesta Malagassa eli vain runsaan puolen minuutin päähän ennätyksestään.
Camilla Richardsson
Kuva: fi.wikipedia.org
Naisten puolella maratonia ja puolimaratonia hallitsi totuttuun tapaan Anne-Mari Hyryläinen, joka juoksi Dohassa parhaan arvokisasijoituksen ollen maratonilla 19. Raastavan kuumissa olosuhteissa myös Alisa Vainio taisteli hyvin sijalle 26. Epäviralliselle naismaratoonareiden alle 2.48 listalle ei tullut uutta juoksijaa, kun Johanna Bäcklund edustaa Ruotsia. Yksi nainen eli Katarina Skräddar paransi reilusti ennätystään juosten Malagassa joulukuussa ajan 2.41.31. Myös Annemari Kiekara tavoittelee edelleen arvokisapaikkoja ja hän juoksi samoille lukemille (2.41.21) Skräddarin kanssa joulukuussa Pisassa.
Ratapuolella parasta vauhtia piti kuvan Camilla Richardsson, joka teki ennätykset sekä esteissä (9.35,27) että 5000 metrillä (15.37,02). Doha meni vielä penkin alle, mutta ensi vuonna taas kärppänä uuteen yritykseen. Ratapuolella sairaslista on pitkä lähtien Johanna Peiposesta ja Sandra Erikssonista. Mutta kuten ennenkin, Suomella on paljon lupaavia nuoria naisia tulossa. Heistä nostaisin esiin nimet Nathalie Blomqvist ja Moona Korkealaakso.
Mutta kuten otsikossa mainitsin, niin kyllä kestävyysjuoksuvuosi 2019 oli aika köyhä, niin miehissä kuin naisissakin. Mutta sillä on myös hyvä puolensa, ei ole muuta kuin parannettavaa. Poistan taas punaiset nimet (uudet tai parantaneet) listoilta vuodenvaihteessa. Toivottavasti punaväriä saa käyttää ensi vuonna enemmän.
Katarina Skräddar, Kuva: fi.wikipedia.org
Kuva: commons.wikimedia.org (Tuomas Vitikainen)
Mennyttä kestävyysjuoksuvuotta 2019 voi tarkastella lähinnä omien tilastojeni kautta. Dohassa käytiin myös yleisurheilun MM-kisat. Miesten puolella kuvan Topi Raitanen on lähes ainoa valopilkku ja ainoa kansainvälisen tason juoksijamme tällä hetkellä. Vaikka Dohassa ei vielä menestystä tullutkaan, niin Raitanen paransi esteiden ennätyksensä 8.21,47:ään ja nousi sillä Suomen kaikkien aikojen listalla viidenneksi. Myös Miika Tenhunen paransi aikaansa alle 9.00 juosseiden listalla aikaan 8.54,96.
Sitten se huonompi puoli, 5000 metrin ja maratonin listoille ei tullut parannuksia saati että joku uusi juoksija olisi yltänyt sille. Raitanen juoksee ensi vuonna todennäköisesti myös 5000 metriä, joten uutta miestä on tiedossa. 10000 metrin listalle tuli yksi uusi juoksija, kun Eero Saleva juoksi kesällä Lontoossa ajan 29.51,52. Alle 30 minuutin lista on helpoiten saavutettavissa, joten siihen nähden täytyy olla todella huolissaan Suomen tilanteesta. Sairastumisten takia oli enemmän tai vähemmän poissa esimerkiksi Arttu Vattulainen ja Jaakko Piesanen. Nyt he ovat jo palaamassa kehään. Maratonin puolella on miehissä vain yksi kovempi nimi, Aki Nummela, joka juoksi tänäkin vuonna mallikelpoisesti 2.18.33 loppuvuodesta Malagassa eli vain runsaan puolen minuutin päähän ennätyksestään.
Camilla Richardsson
Kuva: fi.wikipedia.org
Naisten puolella maratonia ja puolimaratonia hallitsi totuttuun tapaan Anne-Mari Hyryläinen, joka juoksi Dohassa parhaan arvokisasijoituksen ollen maratonilla 19. Raastavan kuumissa olosuhteissa myös Alisa Vainio taisteli hyvin sijalle 26. Epäviralliselle naismaratoonareiden alle 2.48 listalle ei tullut uutta juoksijaa, kun Johanna Bäcklund edustaa Ruotsia. Yksi nainen eli Katarina Skräddar paransi reilusti ennätystään juosten Malagassa joulukuussa ajan 2.41.31. Myös Annemari Kiekara tavoittelee edelleen arvokisapaikkoja ja hän juoksi samoille lukemille (2.41.21) Skräddarin kanssa joulukuussa Pisassa.
Ratapuolella parasta vauhtia piti kuvan Camilla Richardsson, joka teki ennätykset sekä esteissä (9.35,27) että 5000 metrillä (15.37,02). Doha meni vielä penkin alle, mutta ensi vuonna taas kärppänä uuteen yritykseen. Ratapuolella sairaslista on pitkä lähtien Johanna Peiposesta ja Sandra Erikssonista. Mutta kuten ennenkin, Suomella on paljon lupaavia nuoria naisia tulossa. Heistä nostaisin esiin nimet Nathalie Blomqvist ja Moona Korkealaakso.
Mutta kuten otsikossa mainitsin, niin kyllä kestävyysjuoksuvuosi 2019 oli aika köyhä, niin miehissä kuin naisissakin. Mutta sillä on myös hyvä puolensa, ei ole muuta kuin parannettavaa. Poistan taas punaiset nimet (uudet tai parantaneet) listoilta vuodenvaihteessa. Toivottavasti punaväriä saa käyttää ensi vuonna enemmän.
Katarina Skräddar, Kuva: fi.wikipedia.org
keskiviikko 25. joulukuuta 2019
Joulua Portimaossa
Portimaon rantabaareja
Joulu antaa muutaman päivän vapaata ja silloin on hyvä tutkiskella uusia paikkoja, varsinkin vieraassa maassa. Niinpä otin joulun aattopäivänä bussin Lissabonista ja ajelin Portimaohon, Algarveen. Olen käynyt Algarvessa vajaa 20 vuotta sitten Monte Gordossa, Espanjan rajan tuntumassa. Jo silloin huomasin että tämä Algarvehan on ihan hienoa seutua. Algarve ei tehnyt nytkään pettymystä, varsinkaan joulunalusviikon karmean kelin jälkeen Lissabonissa. Vettä satoi joka päivä ja lisäksi tuuli voimakkaasti. Nyt Algarve otti vastaan aurinkoisella säällä ja 22 asteen lämpötilalla.
Paikallinen joulukuusi
Lissabonin huonot säät ovat yksi tekijä, joka on saanut meikäläisen pitämään pitempää juoksutaukoa. Corrida das Castanhas- kisan jälkeen en ole juossut juuri laisinkaan eli puolitoista kuukautta on mennyt laiskotellessa ja akkuja ladaten. Sään lisäksi muina syinä juoksemattomuuteen on ollut väsymys ja hienoinen sairastelu. Vuodenvaihteen jälkeen olisi tarkoitus alkaa juoksennella jälleen, mutta varovasti aloittaen.
Saavuttuani Portimaon bussiasemalle, otin taksin jolla hurautin parhaille paikoille rannan tuntumaan. Ensimmäinen tehtävä oli löytää hotelli lähistöltä ja kyllä sellainen sitten löytyikin aivan rannan tuntumasta. Modernin Globo-hotellin päivähinta oli 42 euroa, mutta kun hintaan sisältyi runsas buffet-aamiainen, niin hyväksyin sen mukisematta. Halvempiakin hotelleja olisi varmaan löytynyt, mutta en ollut tutustunut hotellitarjontaan ennakolta, joten etsintä olisi vienyt aikaa muulta ohjelmalta.
Ranta-alueen karuselli
Portimao on noin 55000 asukkaan kaupunki Faron alueella. Faro ja Portimao ovat Algarven suurimmat kaupungit. Algarve on myöskin suomalaisten keskittymä Portugalissa samaan tapaan kuin Aurinkorannikko on Espanjassa. Portimaossa sijaitsee myös Algarven Suomi-seuran toimisto. Seurassa on jäseniä noin 800, joista suurin osa eläkeläisiä. Lisää tietoa Algarven Suomi-seurasta löytyy tästä. Varsinkin suurituloisten eläkeläisten joukossa Portugali on ollut suosittu kohde verottomuuden vuoksi. Tilanne kuitenkin muuttui vuoden 2019 alusta, kun maat joutuivat sopimuksettomaan tilaan ja Suomi alkoi verottaa Suomesta maksettavia yksityissektorin eläkkeitä.
Jouluolut
Hotelliin kotoutumisen jälkeen oli aika jalkautua joenrantabaareihin juomien ja ruokien pariin. Oli todella hieno tunne päästä aurinkoiselle ja lämpimälle terassille nauttimaan elämän vilskeestä kiireisten ja sateisten Lissabonin päivien jälkeen. Kuten arvelinkin, niin suomalaisiinkaan ei voinut olla törmäämättä. Tapasin ruokabaarissa Portimaossa lomailevan perheen Turusta. Heillä oli parin viikon loma joka ulottuisi uudenvuoden puolelle. Ajatuksena oli myös löytää jokin Suomi-baari jouluherkkujen toivossa, mutta se jäi aikomukseksi, kun rantapaikoissa oli ihan riittävästi säpinää. Seuraavalla kerralla Suomi-paikatkin tulevat varmasti tutuiksi.
Kaiken kaikkiaan lyhyehkö jouluvisiitti Portimaossa on todella antoisa ja antoi kyllä hienon kuvan Algarvesta. Se pani meikäläisenkin miettimään, että jos aion viettää Portugalissa pitempiä aikoja, niin Algarve voittaa kyllä kirkkaasti Lissabonin. Mutta silloin tulee kyllä vastaan kilpailutilanne Espanjan kanssa. Olen käynyt Espanjan Aurinkorannikolla ja Torreviejassa, jotka ovat molemmat hyviä paikkoja pitempään oleskeluun. Siihen kun lisää vielä Thaimaan tenhon, niin valinnasta tulee vaikea. No, vaihtoehtojen runsas määrä on vain hyvä asia. Parempi monta vaihtoehtoa kuin vain yksi.
Lopuksi myöhästyneet Joulutoivotukset blogin lukijoille!
Algarve, kuva: ontheworldmap.com
Joulu antaa muutaman päivän vapaata ja silloin on hyvä tutkiskella uusia paikkoja, varsinkin vieraassa maassa. Niinpä otin joulun aattopäivänä bussin Lissabonista ja ajelin Portimaohon, Algarveen. Olen käynyt Algarvessa vajaa 20 vuotta sitten Monte Gordossa, Espanjan rajan tuntumassa. Jo silloin huomasin että tämä Algarvehan on ihan hienoa seutua. Algarve ei tehnyt nytkään pettymystä, varsinkaan joulunalusviikon karmean kelin jälkeen Lissabonissa. Vettä satoi joka päivä ja lisäksi tuuli voimakkaasti. Nyt Algarve otti vastaan aurinkoisella säällä ja 22 asteen lämpötilalla.
Paikallinen joulukuusi
Lissabonin huonot säät ovat yksi tekijä, joka on saanut meikäläisen pitämään pitempää juoksutaukoa. Corrida das Castanhas- kisan jälkeen en ole juossut juuri laisinkaan eli puolitoista kuukautta on mennyt laiskotellessa ja akkuja ladaten. Sään lisäksi muina syinä juoksemattomuuteen on ollut väsymys ja hienoinen sairastelu. Vuodenvaihteen jälkeen olisi tarkoitus alkaa juoksennella jälleen, mutta varovasti aloittaen.
Saavuttuani Portimaon bussiasemalle, otin taksin jolla hurautin parhaille paikoille rannan tuntumaan. Ensimmäinen tehtävä oli löytää hotelli lähistöltä ja kyllä sellainen sitten löytyikin aivan rannan tuntumasta. Modernin Globo-hotellin päivähinta oli 42 euroa, mutta kun hintaan sisältyi runsas buffet-aamiainen, niin hyväksyin sen mukisematta. Halvempiakin hotelleja olisi varmaan löytynyt, mutta en ollut tutustunut hotellitarjontaan ennakolta, joten etsintä olisi vienyt aikaa muulta ohjelmalta.
Ranta-alueen karuselli
Portimao on noin 55000 asukkaan kaupunki Faron alueella. Faro ja Portimao ovat Algarven suurimmat kaupungit. Algarve on myöskin suomalaisten keskittymä Portugalissa samaan tapaan kuin Aurinkorannikko on Espanjassa. Portimaossa sijaitsee myös Algarven Suomi-seuran toimisto. Seurassa on jäseniä noin 800, joista suurin osa eläkeläisiä. Lisää tietoa Algarven Suomi-seurasta löytyy tästä. Varsinkin suurituloisten eläkeläisten joukossa Portugali on ollut suosittu kohde verottomuuden vuoksi. Tilanne kuitenkin muuttui vuoden 2019 alusta, kun maat joutuivat sopimuksettomaan tilaan ja Suomi alkoi verottaa Suomesta maksettavia yksityissektorin eläkkeitä.
Jouluolut
Hotelliin kotoutumisen jälkeen oli aika jalkautua joenrantabaareihin juomien ja ruokien pariin. Oli todella hieno tunne päästä aurinkoiselle ja lämpimälle terassille nauttimaan elämän vilskeestä kiireisten ja sateisten Lissabonin päivien jälkeen. Kuten arvelinkin, niin suomalaisiinkaan ei voinut olla törmäämättä. Tapasin ruokabaarissa Portimaossa lomailevan perheen Turusta. Heillä oli parin viikon loma joka ulottuisi uudenvuoden puolelle. Ajatuksena oli myös löytää jokin Suomi-baari jouluherkkujen toivossa, mutta se jäi aikomukseksi, kun rantapaikoissa oli ihan riittävästi säpinää. Seuraavalla kerralla Suomi-paikatkin tulevat varmasti tutuiksi.
Kaiken kaikkiaan lyhyehkö jouluvisiitti Portimaossa on todella antoisa ja antoi kyllä hienon kuvan Algarvesta. Se pani meikäläisenkin miettimään, että jos aion viettää Portugalissa pitempiä aikoja, niin Algarve voittaa kyllä kirkkaasti Lissabonin. Mutta silloin tulee kyllä vastaan kilpailutilanne Espanjan kanssa. Olen käynyt Espanjan Aurinkorannikolla ja Torreviejassa, jotka ovat molemmat hyviä paikkoja pitempään oleskeluun. Siihen kun lisää vielä Thaimaan tenhon, niin valinnasta tulee vaikea. No, vaihtoehtojen runsas määrä on vain hyvä asia. Parempi monta vaihtoehtoa kuin vain yksi.
Lopuksi myöhästyneet Joulutoivotukset blogin lukijoille!
Algarve, kuva: ontheworldmap.com
sunnuntai 8. joulukuuta 2019
EM-maastojuoksut 2019, Lissabon
EM-kisojen tuloportti
Maastojuoksun EM-kisat 2019 juostiin tänään Bela Vista Parkissa, lähellä Lissabonin keskustaa. Minuahan ei saanut mikään pysymään poissa karkeloista, kun paikkakunnalla asun. Lähdin aamulla kisapaikalle hyvissä ajoin ennen kello 10 alkavaa ensimmäistä starttia. Sää oli mitä ihanteellinen kestävyysjuoksuun, pilvipoutainen ilma ja lämpötila noin 17-18 astetta. Loppupuolella kisaa oli sateen uhkaa, mutta onneksi sekin väistyi ja kilpailut voitiin juosta kuivissa oloissa.
Kisojen lippurintama
Kilpailun reitti mutkitteli mäkisen puiston laitamia, joten korkeuseroakin löytyi. Yleisöllä oli vapaa pääsy kilpailureitille lähtö- ja maalialuetta lukuun ottamatta. Niinpä minäkin kiertelin juoksureittiä ja seurasin kisaa eri paikoista. Yleisöä tuli paikalle mukavasti, vaikka huomattavasti enemmänkin olisi sopinut jännittämään kilpailuja. Kisa-alueelta löytyi myyntipisteitä ja mikä erikoisinta, tarjoilulava, josta jaettiin katsojille ilmaisia hedelmiä, mehuja, kahvia, keksejä, kuivakakkua, snackeja, perunalastuja, karkkeja jne. Harvoin jos koskaan olen tavannut moista, juoksukisoissa kyllä jaellaan ilmaiseksi osallistujille, mutta että suurkisojen katsojille. Vieraat kyllä arvostivat tällaista anteliaisuutta.
Jacob Ingebrigtsen karkaa U20:n voittoon
Poikien U20:n kisa juostiin ensimmäisenä ja sillä oli vain yksi voittajasuosikki, Norjan Jacob Ingebrigtsen. Jacob osoitti kisassa olevan täysin ylivoimainen ja voitti neljännen perättäisen EM-maastomestaruuden juniorien sarjassa. Ensimmäinen voitto tuli jo vuonna 2016 Chiassa 16-vuotiaana. Suomalaiset juoksivat suhteellisen tasaisesti Mika Kotirannan ollessa parhaana 33:s, Leevi Keronen 64:s ja Oskari Kangasniemi 77:s. Vaikka sijat eivät ole kärkipäässä, niin esimerkiksi Kotiranta hävisi yhdelle maailman kovimmista juoksijoista vain runsaan minuutin. Siitä on hyvä jatkaa kärjen tavoittelua.
Tyttöjen vastaavassa sarjassa U20 myös suosikki Italian Nadia Battocletti voitti, Slovenian Klara Lukan oli toinen ja kotikatsomon riemuksi Portugalin Mariana Machado kolmas (olisikohan sukua Manuela Machadolle, josta kirjoitin Porugalin naiskestävyysjuoksun yhteydessä). Suomesta kisaan osallistui peräti neljä tyttöä, joista Nathalie Blomqvist oli parhaana 25:s, Pinja Kotinurmi 47:s, Janette Vänttinen 57:s ja Heljä-Viivi Unkila 82:n. Ja jälleen kerran, vaikka sijoitukset ovat kaukana kärjestä, niin ajallinen ero kärkeen ei ole esimerkiksi Blomqvistilla kuin noin minuutti. Nathalie Blomqvist lähti kisaan terävästi ja oli alkumatkasta sijoilla 5-7, mutta putosi sitten tasaisesti. Rohkea juoksu osoittaa halua kärkitaisteluihin ja kyllä se vielä tulee.
Nathalie Blomqvist kuvassa toisena
Miesten ja naisten U23-sarjat jäivät meikäläiseltä vähäisemmälle huomiolle siitäkin syystä että suomalaisia U23-naisia ei ollut ainuttakaan mukana. Miesten puolella Suomen värejä puolusti Antti Ihamäki. Sarjan voitto meni taas ennakkosuosikille Ranskan Jimmy Gressierille ja Ihamäki oli kilpailun 62:n. Naisten U23-sarjan voitti ylivoimaisesti Pohjoismaiden riemuksi Tanskan ennakkosuosikki Anna Emilie Möller. Ennen miesten ja naisten kisoja juostiin sekaviesti, jonka voitti Iso-Britannia.
Miesten päämatkalla tuli sitten todellinen yllätyspommi, kun Ruotsin Robel Fsiha tuli ja nujersi kaikki muut, joukossa esimerkiksi vasta 12:sta tullut Norjan Filip Ingebrigtsen. Filip jäi jo alussa suosiolla kärkijoukosta eikä päässyt nousemaan loppumatkasta. Robel Fsiha muutti Eritreasta Ruotsiin vuonna 2013 ja on saanut nyt Ruotsin kansalaisuuden. Hänen rataennätykset eivät ole juuri ihmeellisiä, mutta puolimaraton on mennyt aikaan 1.01.18 tänä vuonna Bahrainissa.
Naisten kärkikaksikko: Grovdahl (2.) ja Can (1.)
Naisten puolella kisa meni heti alussa kahden naisen väliseksi taisteluksi. Viereisessä kuvassa vielä Norjan Karoline Grovdahl johtaa ja kisan lopullinen voittaja Turkin Yasemin Can on toisena. Can oli lopussa ylivoimainen ja hän on voittanut myös radalla lukuisia Euroopan mestaruuksia. Grovdahlin jälkeen Ruotsin Samrawit Mengsteab tuli pronssille.
Pohjoismaat pärjäsivät kisoissa mainiosti. Mestaruuksia tuli kolme: Ruotsin Robel Fsiha miesten matkalla, Tanskan Anne Emilie Möller naisten U23:ssa ja Norjan Jacob Ingebrigtsen sarjassa U20. Lisäksi naisten sarjassa Norjan Karoline Grovdahl nappasi hopean ja Ruotsin Samrawit Mengsteab pronssin. Vaikka Suomi ei pärjännyt mitaleille asti, niin muiden Pohjoismaiden menestys antaa uskoa myös suomalaisille kestävyysjuoksijoille. Jos Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, niin miksei myös Suomessa voi juosta jos ei nyt maailman niin Euroopan huipulle.
Kisojen viralliset tulokset löytyvät tästä.
Antti Ihamäki matkalla U23-sarjassa
Maastojuoksun EM-kisat 2019 juostiin tänään Bela Vista Parkissa, lähellä Lissabonin keskustaa. Minuahan ei saanut mikään pysymään poissa karkeloista, kun paikkakunnalla asun. Lähdin aamulla kisapaikalle hyvissä ajoin ennen kello 10 alkavaa ensimmäistä starttia. Sää oli mitä ihanteellinen kestävyysjuoksuun, pilvipoutainen ilma ja lämpötila noin 17-18 astetta. Loppupuolella kisaa oli sateen uhkaa, mutta onneksi sekin väistyi ja kilpailut voitiin juosta kuivissa oloissa.
Kisojen lippurintama
Kilpailun reitti mutkitteli mäkisen puiston laitamia, joten korkeuseroakin löytyi. Yleisöllä oli vapaa pääsy kilpailureitille lähtö- ja maalialuetta lukuun ottamatta. Niinpä minäkin kiertelin juoksureittiä ja seurasin kisaa eri paikoista. Yleisöä tuli paikalle mukavasti, vaikka huomattavasti enemmänkin olisi sopinut jännittämään kilpailuja. Kisa-alueelta löytyi myyntipisteitä ja mikä erikoisinta, tarjoilulava, josta jaettiin katsojille ilmaisia hedelmiä, mehuja, kahvia, keksejä, kuivakakkua, snackeja, perunalastuja, karkkeja jne. Harvoin jos koskaan olen tavannut moista, juoksukisoissa kyllä jaellaan ilmaiseksi osallistujille, mutta että suurkisojen katsojille. Vieraat kyllä arvostivat tällaista anteliaisuutta.
Jacob Ingebrigtsen karkaa U20:n voittoon
Poikien U20:n kisa juostiin ensimmäisenä ja sillä oli vain yksi voittajasuosikki, Norjan Jacob Ingebrigtsen. Jacob osoitti kisassa olevan täysin ylivoimainen ja voitti neljännen perättäisen EM-maastomestaruuden juniorien sarjassa. Ensimmäinen voitto tuli jo vuonna 2016 Chiassa 16-vuotiaana. Suomalaiset juoksivat suhteellisen tasaisesti Mika Kotirannan ollessa parhaana 33:s, Leevi Keronen 64:s ja Oskari Kangasniemi 77:s. Vaikka sijat eivät ole kärkipäässä, niin esimerkiksi Kotiranta hävisi yhdelle maailman kovimmista juoksijoista vain runsaan minuutin. Siitä on hyvä jatkaa kärjen tavoittelua.
Tyttöjen vastaavassa sarjassa U20 myös suosikki Italian Nadia Battocletti voitti, Slovenian Klara Lukan oli toinen ja kotikatsomon riemuksi Portugalin Mariana Machado kolmas (olisikohan sukua Manuela Machadolle, josta kirjoitin Porugalin naiskestävyysjuoksun yhteydessä). Suomesta kisaan osallistui peräti neljä tyttöä, joista Nathalie Blomqvist oli parhaana 25:s, Pinja Kotinurmi 47:s, Janette Vänttinen 57:s ja Heljä-Viivi Unkila 82:n. Ja jälleen kerran, vaikka sijoitukset ovat kaukana kärjestä, niin ajallinen ero kärkeen ei ole esimerkiksi Blomqvistilla kuin noin minuutti. Nathalie Blomqvist lähti kisaan terävästi ja oli alkumatkasta sijoilla 5-7, mutta putosi sitten tasaisesti. Rohkea juoksu osoittaa halua kärkitaisteluihin ja kyllä se vielä tulee.
Nathalie Blomqvist kuvassa toisena
Miesten ja naisten U23-sarjat jäivät meikäläiseltä vähäisemmälle huomiolle siitäkin syystä että suomalaisia U23-naisia ei ollut ainuttakaan mukana. Miesten puolella Suomen värejä puolusti Antti Ihamäki. Sarjan voitto meni taas ennakkosuosikille Ranskan Jimmy Gressierille ja Ihamäki oli kilpailun 62:n. Naisten U23-sarjan voitti ylivoimaisesti Pohjoismaiden riemuksi Tanskan ennakkosuosikki Anna Emilie Möller. Ennen miesten ja naisten kisoja juostiin sekaviesti, jonka voitti Iso-Britannia.
Miesten päämatkalla tuli sitten todellinen yllätyspommi, kun Ruotsin Robel Fsiha tuli ja nujersi kaikki muut, joukossa esimerkiksi vasta 12:sta tullut Norjan Filip Ingebrigtsen. Filip jäi jo alussa suosiolla kärkijoukosta eikä päässyt nousemaan loppumatkasta. Robel Fsiha muutti Eritreasta Ruotsiin vuonna 2013 ja on saanut nyt Ruotsin kansalaisuuden. Hänen rataennätykset eivät ole juuri ihmeellisiä, mutta puolimaraton on mennyt aikaan 1.01.18 tänä vuonna Bahrainissa.
Naisten kärkikaksikko: Grovdahl (2.) ja Can (1.)
Naisten puolella kisa meni heti alussa kahden naisen väliseksi taisteluksi. Viereisessä kuvassa vielä Norjan Karoline Grovdahl johtaa ja kisan lopullinen voittaja Turkin Yasemin Can on toisena. Can oli lopussa ylivoimainen ja hän on voittanut myös radalla lukuisia Euroopan mestaruuksia. Grovdahlin jälkeen Ruotsin Samrawit Mengsteab tuli pronssille.
Pohjoismaat pärjäsivät kisoissa mainiosti. Mestaruuksia tuli kolme: Ruotsin Robel Fsiha miesten matkalla, Tanskan Anne Emilie Möller naisten U23:ssa ja Norjan Jacob Ingebrigtsen sarjassa U20. Lisäksi naisten sarjassa Norjan Karoline Grovdahl nappasi hopean ja Ruotsin Samrawit Mengsteab pronssin. Vaikka Suomi ei pärjännyt mitaleille asti, niin muiden Pohjoismaiden menestys antaa uskoa myös suomalaisille kestävyysjuoksijoille. Jos Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, niin miksei myös Suomessa voi juosta jos ei nyt maailman niin Euroopan huipulle.
Kisojen viralliset tulokset löytyvät tästä.
Antti Ihamäki matkalla U23-sarjassa
perjantai 22. marraskuuta 2019
Ribeiro, Mota ja Machado
Fernanda Ribeiro (s. 23.6.1969)
Kuva: observador.pt
Tässä jutussa käsittelen portugalilaisten naisten kestävyysjuoksun historiaa ja saavutuksia. Portugalilaisilla naisilla on leveämpi taso ja menestystä enemmän kuin maanmiehillään.
Lukumääräisesti kovin arvokisamenestys on viereisen kuvan Fernanda Ribeirolla. Ribeiro keskittyi 1990-luvulla lähinnä ratajuoksuihin (5000m ja 10000m) ja pärjäsi niissä loistavasti. Ribeiro osallistui viisiin olympialaisiin (Soul 1988, Barcelona 1992, Atlanta 1996, Sydney 2000 ja Ateena 2004) ja voitti kaksi mitalia, kultaa 10000 metrillä Atlantassa ja pronssia samalla matkalla Sydneyssä. MM-kisoista saavutuksina oli neljä mitalia, kultaa 10000 metriltä Göteborgissa 1995 ja hopeaa samojen kisojen 5000 metriltä. Kaksi vuotta myöhemmin Ateenasta saaliina oli hopea 10000 metriltä ja pronssi 5000 metriltä. EM-kisoista tuli kaksi mitalia, kultaa 10000 metriltä Helsingistä 1994 ja hopeaa samalta matkalta 1998 Budapestista. Tuo Atlantan olympiakultajuoksun loppuratkaisu on tässä.
Näiden lisäksi Ribero on osallistunut sisäratakisoihin. Vuonna 1997 tuli MM-pronssia 3000 metriltä Pariisissa 1997 ja EM-kultaa samalta matkalta Pariisista 1994 ja Tukholmasta 1996. Valenciasta 1998 tuli hopeaa ja jälleen 3000 metriltä. Maastossa menestys on perustunut Portugalin kovaan naisjoukkueeseen ja tuomisina on ollut MM-joukkuekultaa sekä Budapestissa 1994 että Vilamourasta 2000. EM-maastoista on myös kaksi joukkuekultaa, vuonna 1998 Ferrarassa ja vuonna 2004 Heringsdorfissa. EM-joukkuepronssia tuli sekä Alnwickissa 1994 että Torossa 2007.
Myöhemmällä iällä Ribeiro on osallistunut myös maantiejuoksuihin, mutta niissä menestys ei ole ollut ratajuoksujen luokkaa. Puolimaratonin ennätys on 1.08.23 vuodelta 2000 Lissabonissa ja maratonin ennätys 2.29.48 vuonna 2006 Hampurissa. Viimeiset vakavammat juoksukisansa Ribeiro teki vuonna 2010.
Rosa Mota (s. 29.6.1958)
Kuva: alumniago.weebly.com
Rosa Mota eroaa siinä mielessä Fernanda Ribeirosta että hän keskittyi nimenomaan maratonille ja pärjäsi siinä mainiosti. Kruununa on Soulin olympiamaratonin voitto vuonna 1988 (ensimmäinen portugalilainen naisolympiavoittaja) ja 1984 Los Angelesista tuli olympiapronssia. MM-maratonin voiton Mota saavutti vuonna 1987 Roomasta ja EM-maratonin voittoja tuli peräti kolme, 1982 Ateena, 1986 Stuttgart ja 1990 Split. Soulin olympiamaratonin loppu näkyy tästä.
Arvokisamitalien lisäksi Mota osallistui aktiivisesti suurimpiin kaupunkimaratoneihin ja hän voitti Bostonin maratonin kolmesti (1987,1988,1990), Chigacon maratonin kahdesti (1983, 1984) ja kerran Rotterdamin maratonin 1982, Tokion maratonin 1986, Osakan maratonin 1990 ja Lontoon maratonin 1991.
Rosa Mota lopetti maratonit huipputasolla vuonna 1992 ja hän on saanut kunniatehtäviä yleisurheilun piirissä, kuten olympiasoihdun kanto Ateenan kaduilla 2004 ja IAAF:n lipun kanto Osakan MM-kisoissa 2007. Hänen maratonennätyksekseen jäi 2.23.29 Chigacon maratonilta vuonna 1985.
Manuela Machado (s. 9.8.1963)
Kuva: publico.pt
Kolmas kova portugalilaisnainen Manuela Machado keskittyi Rosa Motan tavoin maratonille ja jatkoi siitä mihin Mota lopetti. Hän voitti maratonin MM:n 1995 Göteborgissa ja tuli MM-hopealle niin 1993 Stuttgartissa kuin 1997 Ateenassa. EM-tasolla tuli kaksi voittoa, vuonna 1994 Helsingissä ja vuonna 1998 Budapestissa. Göteborgin maratonin ratkaisu on tässä.
Manuela Machado poikkesi Rosa Motasta ja muista kovista naismaratoonareista siten että hän ei osallistunut juurikaan rahakkaisiin kaupunkimaratooneihin ja menetti näin varmasti tukun rahaa, mutta voitti sitten kunniaa arvokisoissa. Ainoan kaupunkimaratonvoittonsa hän juoksi vuonna 1991 Lissabonissa ajalla 2.31.31. Maratonennätys 2.25.11 tuli Lontoon maratonilta vuonna 1999 ollen kisassa kolmas. Hän osallistui vielä Sydneyn olympiamaratonille vuonna 2000, mutta ei päässyt enää kärkisijoille.
Potugalilla on esittää vielä muitakin naisia, jotka ovat päässeet arvokisamitaleille. Heitä ovat Jessica Augusto, EM-hopeaa 10000 metriltä Barcelonasta 2010 ja samoista kisoista EM-pronssia 5000 metriltä. EM-kisoista 2014 Zürichistä tuli pronssia maratonilta ja sama mitali Amsterdamin EM-kisojen puolimaratonilta vuonna 2016. Sara Moreira voitti EM-kultaa puolimaratonilta 2016, EM-hopeaa 5000 metriltä vuonna 2010 Barcelonasta ja EM-pronssia Helsingin EM-kisojen 5000 metriltä vuonna 2012. Ana Dulce Felix voitti EM-kultaa 10000 metrillä Helsingissä 2012 ja EM-hopeaa samalta matkalta vuonna 2016 Amsterdamissa. Lopuksi vielä Conceicao Ferreira, joka voitti EM-hopeaa 10000 metriltä Helsingissä vuonna 1994.
Portugalin naisilla on kunniakas kestävyysjuoksuhistoria. Se alkoi Rosa Motasta (1980-luku), jatkui Manuela Machadolla (1990-luku) ja Fernanda Ribeirolla (1990-2010). Viimeisimmät mitalijuoksijat ovat 2010-luvulta aina viime vuosiin saakka. Aikamoinen jatkumo.
Kuva: observador.pt
Tässä jutussa käsittelen portugalilaisten naisten kestävyysjuoksun historiaa ja saavutuksia. Portugalilaisilla naisilla on leveämpi taso ja menestystä enemmän kuin maanmiehillään.
Lukumääräisesti kovin arvokisamenestys on viereisen kuvan Fernanda Ribeirolla. Ribeiro keskittyi 1990-luvulla lähinnä ratajuoksuihin (5000m ja 10000m) ja pärjäsi niissä loistavasti. Ribeiro osallistui viisiin olympialaisiin (Soul 1988, Barcelona 1992, Atlanta 1996, Sydney 2000 ja Ateena 2004) ja voitti kaksi mitalia, kultaa 10000 metrillä Atlantassa ja pronssia samalla matkalla Sydneyssä. MM-kisoista saavutuksina oli neljä mitalia, kultaa 10000 metriltä Göteborgissa 1995 ja hopeaa samojen kisojen 5000 metriltä. Kaksi vuotta myöhemmin Ateenasta saaliina oli hopea 10000 metriltä ja pronssi 5000 metriltä. EM-kisoista tuli kaksi mitalia, kultaa 10000 metriltä Helsingistä 1994 ja hopeaa samalta matkalta 1998 Budapestista. Tuo Atlantan olympiakultajuoksun loppuratkaisu on tässä.
Näiden lisäksi Ribero on osallistunut sisäratakisoihin. Vuonna 1997 tuli MM-pronssia 3000 metriltä Pariisissa 1997 ja EM-kultaa samalta matkalta Pariisista 1994 ja Tukholmasta 1996. Valenciasta 1998 tuli hopeaa ja jälleen 3000 metriltä. Maastossa menestys on perustunut Portugalin kovaan naisjoukkueeseen ja tuomisina on ollut MM-joukkuekultaa sekä Budapestissa 1994 että Vilamourasta 2000. EM-maastoista on myös kaksi joukkuekultaa, vuonna 1998 Ferrarassa ja vuonna 2004 Heringsdorfissa. EM-joukkuepronssia tuli sekä Alnwickissa 1994 että Torossa 2007.
Myöhemmällä iällä Ribeiro on osallistunut myös maantiejuoksuihin, mutta niissä menestys ei ole ollut ratajuoksujen luokkaa. Puolimaratonin ennätys on 1.08.23 vuodelta 2000 Lissabonissa ja maratonin ennätys 2.29.48 vuonna 2006 Hampurissa. Viimeiset vakavammat juoksukisansa Ribeiro teki vuonna 2010.
Rosa Mota (s. 29.6.1958)
Kuva: alumniago.weebly.com
Rosa Mota eroaa siinä mielessä Fernanda Ribeirosta että hän keskittyi nimenomaan maratonille ja pärjäsi siinä mainiosti. Kruununa on Soulin olympiamaratonin voitto vuonna 1988 (ensimmäinen portugalilainen naisolympiavoittaja) ja 1984 Los Angelesista tuli olympiapronssia. MM-maratonin voiton Mota saavutti vuonna 1987 Roomasta ja EM-maratonin voittoja tuli peräti kolme, 1982 Ateena, 1986 Stuttgart ja 1990 Split. Soulin olympiamaratonin loppu näkyy tästä.
Arvokisamitalien lisäksi Mota osallistui aktiivisesti suurimpiin kaupunkimaratoneihin ja hän voitti Bostonin maratonin kolmesti (1987,1988,1990), Chigacon maratonin kahdesti (1983, 1984) ja kerran Rotterdamin maratonin 1982, Tokion maratonin 1986, Osakan maratonin 1990 ja Lontoon maratonin 1991.
Rosa Mota lopetti maratonit huipputasolla vuonna 1992 ja hän on saanut kunniatehtäviä yleisurheilun piirissä, kuten olympiasoihdun kanto Ateenan kaduilla 2004 ja IAAF:n lipun kanto Osakan MM-kisoissa 2007. Hänen maratonennätyksekseen jäi 2.23.29 Chigacon maratonilta vuonna 1985.
Manuela Machado (s. 9.8.1963)
Kuva: publico.pt
Kolmas kova portugalilaisnainen Manuela Machado keskittyi Rosa Motan tavoin maratonille ja jatkoi siitä mihin Mota lopetti. Hän voitti maratonin MM:n 1995 Göteborgissa ja tuli MM-hopealle niin 1993 Stuttgartissa kuin 1997 Ateenassa. EM-tasolla tuli kaksi voittoa, vuonna 1994 Helsingissä ja vuonna 1998 Budapestissa. Göteborgin maratonin ratkaisu on tässä.
Manuela Machado poikkesi Rosa Motasta ja muista kovista naismaratoonareista siten että hän ei osallistunut juurikaan rahakkaisiin kaupunkimaratooneihin ja menetti näin varmasti tukun rahaa, mutta voitti sitten kunniaa arvokisoissa. Ainoan kaupunkimaratonvoittonsa hän juoksi vuonna 1991 Lissabonissa ajalla 2.31.31. Maratonennätys 2.25.11 tuli Lontoon maratonilta vuonna 1999 ollen kisassa kolmas. Hän osallistui vielä Sydneyn olympiamaratonille vuonna 2000, mutta ei päässyt enää kärkisijoille.
Potugalilla on esittää vielä muitakin naisia, jotka ovat päässeet arvokisamitaleille. Heitä ovat Jessica Augusto, EM-hopeaa 10000 metriltä Barcelonasta 2010 ja samoista kisoista EM-pronssia 5000 metriltä. EM-kisoista 2014 Zürichistä tuli pronssia maratonilta ja sama mitali Amsterdamin EM-kisojen puolimaratonilta vuonna 2016. Sara Moreira voitti EM-kultaa puolimaratonilta 2016, EM-hopeaa 5000 metriltä vuonna 2010 Barcelonasta ja EM-pronssia Helsingin EM-kisojen 5000 metriltä vuonna 2012. Ana Dulce Felix voitti EM-kultaa 10000 metrillä Helsingissä 2012 ja EM-hopeaa samalta matkalta vuonna 2016 Amsterdamissa. Lopuksi vielä Conceicao Ferreira, joka voitti EM-hopeaa 10000 metriltä Helsingissä vuonna 1994.
Portugalin naisilla on kunniakas kestävyysjuoksuhistoria. Se alkoi Rosa Motasta (1980-luku), jatkui Manuela Machadolla (1990-luku) ja Fernanda Ribeirolla (1990-2010). Viimeisimmät mitalijuoksijat ovat 2010-luvulta aina viime vuosiin saakka. Aikamoinen jatkumo.
sunnuntai 17. marraskuuta 2019
Lopes ja Mamede - Portugalin juoksukunkut
Carlos Lopes (s.18.2.1947)
Kuva: en.wikipedia.org
Näin Portugalissa asuvana on aika perehtyä Portugalin kestävyysjuoksun historiaan ja sen merkittävimpiin edustajiin. Tässä jutussa keskitytään miehiin ja tulevassa jutussa naisiin. Portugali nousi kestävyysjuoksussa hieman Suomen uutta nousua ja Lasse Vireniä myöhemmin esiin ja oli parhaimmillaan 1980-luvulla kiitos tunnetun valmentajan, professori Moniz Pereiran. Suomen ja Portugalin keskinäinen taisto kulminoitui Montrealin olympialaisissa 1976, kun Lasse Viren ja Carlos Lopes taistelivat 10000 metrin kultamitalista. Viren voitti ja Lopes oli toinen. Tuo loppuratkaisu näkyy tästä.
Tuo ei jäänyt Carlos Lopesin ainoaksi saavutukseksi. Samana vuonna 1976 hän voitti maastojuoksun MM-kultaa Chepstowssa. Hän uusi maastojuoksun MM-kullan vuonna 1984 New Yorkissa ja vuonna 1985 kotimaisemissaan Lissabonissa. MM-hopeaa tuli vuodelta 1977 Glasgowista ja vuodelta 1983 Gatesheadista. Mutta ehkä uransa kovimman saavutuksen Lopes teki vuoden 1984 olympiakisoissa Los Angelesissa voittamalla maratonjuoksun silloisella olympiaennätyksellä 2.09.21. Suoritusta nostaa vielä se että Lopes jäi auton alle Lissabonissa vain viikkoa ennen kisoja, mutta onneksi hän ei loukkaantunut. Hän piti aikoinaan 10000 metrin ja maratonin Euroopan ennätyksiä hallussaan. Hän lopetti uransa hienosti vuonna 1985 juoksemalla Rotterdamin maratonilla ME:n 2.07.12. Kolme vuotta myöhemmin sen rikkoi Etiopian Belayneh Densamo jälleen Rotterdamissa ajalla 2.06.50.
Fernando Mamede (s.1.11.1951)
Kuva: opraticante.pt
Fernando Mamede on toinen kova portugalilainen kestävyysjuoksija, joka kilpaili samanaikaisesti Lopesin kanssa. Häntä voisi kutsua Portugalin "Pekka Päivärinnaksi", sillä hän ei saanut juuri arvokisamenestystä kovasta kunnosta huolimatta. Ainut arvokisamitali tuli maastosta (kuten Pekka Päivärinnan MM-kulta) vuonna 1981 Madridista, jolloin Mamede nappasi pronssia.
Fernando Mamede sai nimensä kestävyysjuoksun historiaan vuonna 1984 Tukholmassa alittamalla Henry Ronon ME:n 27.22,5 ajalla 27.13,81. Juoksussa oli mukana maanmies Carlos Lopes, joka tuli toiseksi alittamalla myös Ronon ME:n ajalla 27.17,48. Tämä Tukholman ME-juoksun loppuratkaisu näkyy tästä.
Tomasz Kowalski vertaa blogissaan näitä Portugalin juoksijoita ja toteaa Lopesin kestävyystyypiksi ja Mameden vauhtityypiksi. Heidän ruumiinrakenteensakin poikkesi vastaavasti, Lopes oli juoksijana voimakas ja lihaksikas, kun taas Mamede oli hoikka ja hintelä kenialaistyyppinen juoksija. Heidän harjoittelunsa oli myös erilaista. Lopes juoksi kahdesti päivässä kevyttä (3.10-3.20 vauhtia) ja tempoa (2.50-3.05) sekä 1-2 intervallia viikossa. Mamede juoksi huomattavasti vähemmän kilometrejä ja ne koostuivat lähinnä intervallijuoksuista (vihasi tempojuoksuja), kuten 15-20 kertaa 400m tai sitten pitempinä 4 kertaa 2km. Vähäisemmän harjoitusmäärän vuoksi hän kilpaili ahkerasti päästäkseen kuntoon. Suomeen verrattaessa Mameden harjoittelu kuullostaa suomalaisten harjoittelulta ennen Arthur Lydiardia ja Lopesin harjoittelu on lähempänä suomalaisten omaksumaa tehokasta Lydiardin mallia. No, molemmilla päästiin huipulle, mutta Lopesin ura on menestyksekkäämpi.
Muista portugalilaisista miesjuoksijoista, jotka voittivat arvokisamitaleja, voi mainita Antonio Leitao, joka tuli pronssille Los Angelesin olympiakisojen 5000 metrillä vuonna 1984, Domingos Castro, joka voitti MM-hopeaa myös 5000 metriltä Roomassa 1987 sekä Antonio Pinto, joka voitti 10000 metrin Euroopan mestaruuden Budapestissa vuonna 1998.
Palaan Portugalin naiskestävyysjuoksijoihin myöhemmin erillisessä jutussa.
Kuva: en.wikipedia.org
Näin Portugalissa asuvana on aika perehtyä Portugalin kestävyysjuoksun historiaan ja sen merkittävimpiin edustajiin. Tässä jutussa keskitytään miehiin ja tulevassa jutussa naisiin. Portugali nousi kestävyysjuoksussa hieman Suomen uutta nousua ja Lasse Vireniä myöhemmin esiin ja oli parhaimmillaan 1980-luvulla kiitos tunnetun valmentajan, professori Moniz Pereiran. Suomen ja Portugalin keskinäinen taisto kulminoitui Montrealin olympialaisissa 1976, kun Lasse Viren ja Carlos Lopes taistelivat 10000 metrin kultamitalista. Viren voitti ja Lopes oli toinen. Tuo loppuratkaisu näkyy tästä.
Tuo ei jäänyt Carlos Lopesin ainoaksi saavutukseksi. Samana vuonna 1976 hän voitti maastojuoksun MM-kultaa Chepstowssa. Hän uusi maastojuoksun MM-kullan vuonna 1984 New Yorkissa ja vuonna 1985 kotimaisemissaan Lissabonissa. MM-hopeaa tuli vuodelta 1977 Glasgowista ja vuodelta 1983 Gatesheadista. Mutta ehkä uransa kovimman saavutuksen Lopes teki vuoden 1984 olympiakisoissa Los Angelesissa voittamalla maratonjuoksun silloisella olympiaennätyksellä 2.09.21. Suoritusta nostaa vielä se että Lopes jäi auton alle Lissabonissa vain viikkoa ennen kisoja, mutta onneksi hän ei loukkaantunut. Hän piti aikoinaan 10000 metrin ja maratonin Euroopan ennätyksiä hallussaan. Hän lopetti uransa hienosti vuonna 1985 juoksemalla Rotterdamin maratonilla ME:n 2.07.12. Kolme vuotta myöhemmin sen rikkoi Etiopian Belayneh Densamo jälleen Rotterdamissa ajalla 2.06.50.
Fernando Mamede (s.1.11.1951)
Kuva: opraticante.pt
Fernando Mamede on toinen kova portugalilainen kestävyysjuoksija, joka kilpaili samanaikaisesti Lopesin kanssa. Häntä voisi kutsua Portugalin "Pekka Päivärinnaksi", sillä hän ei saanut juuri arvokisamenestystä kovasta kunnosta huolimatta. Ainut arvokisamitali tuli maastosta (kuten Pekka Päivärinnan MM-kulta) vuonna 1981 Madridista, jolloin Mamede nappasi pronssia.
Fernando Mamede sai nimensä kestävyysjuoksun historiaan vuonna 1984 Tukholmassa alittamalla Henry Ronon ME:n 27.22,5 ajalla 27.13,81. Juoksussa oli mukana maanmies Carlos Lopes, joka tuli toiseksi alittamalla myös Ronon ME:n ajalla 27.17,48. Tämä Tukholman ME-juoksun loppuratkaisu näkyy tästä.
Tomasz Kowalski vertaa blogissaan näitä Portugalin juoksijoita ja toteaa Lopesin kestävyystyypiksi ja Mameden vauhtityypiksi. Heidän ruumiinrakenteensakin poikkesi vastaavasti, Lopes oli juoksijana voimakas ja lihaksikas, kun taas Mamede oli hoikka ja hintelä kenialaistyyppinen juoksija. Heidän harjoittelunsa oli myös erilaista. Lopes juoksi kahdesti päivässä kevyttä (3.10-3.20 vauhtia) ja tempoa (2.50-3.05) sekä 1-2 intervallia viikossa. Mamede juoksi huomattavasti vähemmän kilometrejä ja ne koostuivat lähinnä intervallijuoksuista (vihasi tempojuoksuja), kuten 15-20 kertaa 400m tai sitten pitempinä 4 kertaa 2km. Vähäisemmän harjoitusmäärän vuoksi hän kilpaili ahkerasti päästäkseen kuntoon. Suomeen verrattaessa Mameden harjoittelu kuullostaa suomalaisten harjoittelulta ennen Arthur Lydiardia ja Lopesin harjoittelu on lähempänä suomalaisten omaksumaa tehokasta Lydiardin mallia. No, molemmilla päästiin huipulle, mutta Lopesin ura on menestyksekkäämpi.
Muista portugalilaisista miesjuoksijoista, jotka voittivat arvokisamitaleja, voi mainita Antonio Leitao, joka tuli pronssille Los Angelesin olympiakisojen 5000 metrillä vuonna 1984, Domingos Castro, joka voitti MM-hopeaa myös 5000 metriltä Roomassa 1987 sekä Antonio Pinto, joka voitti 10000 metrin Euroopan mestaruuden Budapestissa vuonna 1998.
Palaan Portugalin naiskestävyysjuoksijoihin myöhemmin erillisessä jutussa.
sunnuntai 10. marraskuuta 2019
Corrida das Castanhas, Lissabon
Lähtö- ja maalialue
Tänään oli vuorossa Corrida das Castanhas-juoksu Palacio Nacional da Ajuda- aukiolla lähellä Belemin metroasemaa Lissabonissa. Noustessani kävellen Belemin asemalta kohti juoksupaikkaa sain jo aavistuksen millainen mäkijuoksu on edessä. Koko kilometrin pituinen katumatka juoksuaukiolle oli jatkuvaa nousua. Saavuin normaalia myöhemmin paikalle, jonne oli jo kertynyt sadoittain kisaan osallistujia. Ehdin tehdä normaalit rutiinit varusteiden riisumisesta repun luovuttamiseen säilöön, mutta kisaan lämmittely jäi noin kilometriin. Silläkin valmistautumisella pääsi hyvin juoksun tai oikeammin kiipemisen makuun.
Tungosta podiumille
Ensimmäinen runsas kisakilometri oli kyllä niin rankkaa nousua että mieleen tuli kuinkahan selviydyn maaliin. Noustessa tuli mieleen että tänään menee kyllä 10 kilometrin matkaan yli tunnin, niin hidasta alku oli. Vähitellen reitti siitä tasaantui ja vaikka mäkiäkin vielä oli, niin ne olivat loivempia. Lopussa oli sitten alku käänteisenä eli todella jyrkkä alamäki, jonka aikana meikäläisen ohi meni juoksijoita niin oikealta kuin vasemmalta. Olen aina ollut huono alamäkijuoksija ja tällaisissa jyrkissä alamäissä puute korostuu.
Maalialueen kello
Vihdoin pääsin maaliin ja näin maalikellosta (ei kuvan) että ajakseni tuli 56.10 eli sittenkin alle tunnin. Juoksu lienee mäet huomioiden samaa tasoa kuin edellinen kisa viikko sitten. Maalin jälkeen juoksijoita herkuteltiin niin kuumennetuilla kastanjapähkinöillä kuin proteiinipatukalla ja viinikupillisella. Espanjassa jaetaan usein olutta maalissa ja tämä punaviinin jakelu oli uusi kokemus. Hyvin sekin maistui ja varsinkin lähibaarissa juotu Sagres-olut.
Tulokset tulivat jälleen nopeasti nettiin ja ne ovat tässä. Olin vajaan 600 juoksijan joukossa hieman puolenvälin alapuolella sijalla 299 ajalla 56.11. Omassa 55-64-vuotiaiden sarjassa se riitti 44. sijaan. Siinä on kyllä parannettavaa, kuten aiemmatkin juoksut ovat osoittaneet.
Seuraavaksi testaan juoksun vähentämistä tai jopa pienen juoksutauon pitämistä. Samalla pitäisi aloittaa lihashuolto eli hieronnat ja kuntosalillakaan en ole täällä käynyt. Thaimaassa tein näitä molempia ja nyt täytyisi aloittaa sama menettely täällä Portugalissa.
Seuraavaa juoksukisaa en uskalla lupailla johtuen harjoittelun tarkentamisesta. Mutta yleistavoitteeksi voisi vielä asettaa yksi juoksukisa joulukuussa. Katsotaan toteutumaa sitten vuoden loppupuolella. Juttuja pyrin kirjoittamaan tänne entiseen malliin.
Palacio Nacional da Ajuda
Tänään oli vuorossa Corrida das Castanhas-juoksu Palacio Nacional da Ajuda- aukiolla lähellä Belemin metroasemaa Lissabonissa. Noustessani kävellen Belemin asemalta kohti juoksupaikkaa sain jo aavistuksen millainen mäkijuoksu on edessä. Koko kilometrin pituinen katumatka juoksuaukiolle oli jatkuvaa nousua. Saavuin normaalia myöhemmin paikalle, jonne oli jo kertynyt sadoittain kisaan osallistujia. Ehdin tehdä normaalit rutiinit varusteiden riisumisesta repun luovuttamiseen säilöön, mutta kisaan lämmittely jäi noin kilometriin. Silläkin valmistautumisella pääsi hyvin juoksun tai oikeammin kiipemisen makuun.
Tungosta podiumille
Ensimmäinen runsas kisakilometri oli kyllä niin rankkaa nousua että mieleen tuli kuinkahan selviydyn maaliin. Noustessa tuli mieleen että tänään menee kyllä 10 kilometrin matkaan yli tunnin, niin hidasta alku oli. Vähitellen reitti siitä tasaantui ja vaikka mäkiäkin vielä oli, niin ne olivat loivempia. Lopussa oli sitten alku käänteisenä eli todella jyrkkä alamäki, jonka aikana meikäläisen ohi meni juoksijoita niin oikealta kuin vasemmalta. Olen aina ollut huono alamäkijuoksija ja tällaisissa jyrkissä alamäissä puute korostuu.
Maalialueen kello
Vihdoin pääsin maaliin ja näin maalikellosta (ei kuvan) että ajakseni tuli 56.10 eli sittenkin alle tunnin. Juoksu lienee mäet huomioiden samaa tasoa kuin edellinen kisa viikko sitten. Maalin jälkeen juoksijoita herkuteltiin niin kuumennetuilla kastanjapähkinöillä kuin proteiinipatukalla ja viinikupillisella. Espanjassa jaetaan usein olutta maalissa ja tämä punaviinin jakelu oli uusi kokemus. Hyvin sekin maistui ja varsinkin lähibaarissa juotu Sagres-olut.
Tulokset tulivat jälleen nopeasti nettiin ja ne ovat tässä. Olin vajaan 600 juoksijan joukossa hieman puolenvälin alapuolella sijalla 299 ajalla 56.11. Omassa 55-64-vuotiaiden sarjassa se riitti 44. sijaan. Siinä on kyllä parannettavaa, kuten aiemmatkin juoksut ovat osoittaneet.
Seuraavaksi testaan juoksun vähentämistä tai jopa pienen juoksutauon pitämistä. Samalla pitäisi aloittaa lihashuolto eli hieronnat ja kuntosalillakaan en ole täällä käynyt. Thaimaassa tein näitä molempia ja nyt täytyisi aloittaa sama menettely täällä Portugalissa.
Seuraavaa juoksukisaa en uskalla lupailla johtuen harjoittelun tarkentamisesta. Mutta yleistavoitteeksi voisi vielä asettaa yksi juoksukisa joulukuussa. Katsotaan toteutumaa sitten vuoden loppupuolella. Juttuja pyrin kirjoittamaan tänne entiseen malliin.
Palacio Nacional da Ajuda
sunnuntai 3. marraskuuta 2019
Corrida de Agradecimento ao Dador, Lissabon
Lähtö- ja maalialue
Tänään lähdin sitten jo aamusta kohti Orienten metroasemaa, jonka lähettyvillä olevalla Parque das Nacoes- aukiolla ilmoitettiin olevan Corrida de Agradecimento ao Dador- juoksu. Alue tuli tutuksi Minimaratona se Lisboasta, jonka bussien lähtöalueena ja juoksun maalina se toimi. Eilen noudin kisakassin T-paitoineen ja rintanumeroineen Chelasin aseman lähellä olevasta Renault Chelas- liikkeestä, sillä Renault oli yksi juoksun sponsoreista. Jo yli 20 vuotta Renaultin omistajana olleelle miehelle se oli mieluisa tehtävä.
Prozis-teltta maalialueella
Näissä juoksuissa tuppaa olemaan aina jotain ylläreitä, niin nytkin. Kun kävelin Oriente-asemalta tutulle Parque das Nacoes- aukiolle, niin en nähnyt mitään juoksuun viittaavaa. Kävelin siitä edelleen rannan suuntaan, mutta kisapaikka pysyi edelleen mysteerinä. Hetken päästä paikalle tuli puolenkymmentä muuta juoksijaa ja ihmettelimme asiaa porukalla. Yksi miehistä sanoi että viime vuonna lähtö- ja maalialue oli ollut juuri siinä rannan lähettyvillä. Onneksi paikalle juoksi verryttelijöitä, jotka ilmoittivat, että kisapaikka on noin kilometrin päässä kohti Vasco da Gaman siltaa. Näin se kisapaikka aina löytyy, vaikka se joskus etsimiseksi meneekin.
Podium
Paikalle kertyi noin parisataa juoksunharrastajaa. Reitti kulki osittain Minimaratona de Lisboasta tuttuja katuja ja se oli viiden kilometrin mittainen, joka kierrettiin kaksi kertaa. Sää oli hyvin vaihteleva, ennen juoksua ja juoksun loppupuolella tuli tihkusadetta pyörivän tuulen avittamana, mutta muutoin oli aurinkoista. Juoksu tuntui todella nihkeältä ja päästyäni maaliviivalle kello näytti aikaa 54.34, mikä todisti kaiken oleellisen. Kolmella kymmenenkilometrin kisalla täällä Portugalissa aika on tippunut noin minuutin per kisa. Matkat eivät välttämättä ole samanpituiset, mutta kyllä suunta on selvä. Treeneissä havaittu yleinen väsymys heijastuu myös kisatuloksissa. Hankalaa päättää, pitäisikö entisestäänkin alakantissa olevia kilometrimääriä pudottaa lisää, vai mitä pitäisi tehdä. Kyse lienee vain vanhenemisesta ja voimien vähenemisestä, vaikka sitä on vaikea itselleen myöntää.
Tulokset tulivat nopeasti nettiin ja ne ovat tässä. Virallinen aikani oli 54.40, jolla tulin sijalle 7. M60-sarjassa. Viikon päästä kisataan sitten toisella puolen Lissabonia.
Tänään lähdin sitten jo aamusta kohti Orienten metroasemaa, jonka lähettyvillä olevalla Parque das Nacoes- aukiolla ilmoitettiin olevan Corrida de Agradecimento ao Dador- juoksu. Alue tuli tutuksi Minimaratona se Lisboasta, jonka bussien lähtöalueena ja juoksun maalina se toimi. Eilen noudin kisakassin T-paitoineen ja rintanumeroineen Chelasin aseman lähellä olevasta Renault Chelas- liikkeestä, sillä Renault oli yksi juoksun sponsoreista. Jo yli 20 vuotta Renaultin omistajana olleelle miehelle se oli mieluisa tehtävä.
Prozis-teltta maalialueella
Näissä juoksuissa tuppaa olemaan aina jotain ylläreitä, niin nytkin. Kun kävelin Oriente-asemalta tutulle Parque das Nacoes- aukiolle, niin en nähnyt mitään juoksuun viittaavaa. Kävelin siitä edelleen rannan suuntaan, mutta kisapaikka pysyi edelleen mysteerinä. Hetken päästä paikalle tuli puolenkymmentä muuta juoksijaa ja ihmettelimme asiaa porukalla. Yksi miehistä sanoi että viime vuonna lähtö- ja maalialue oli ollut juuri siinä rannan lähettyvillä. Onneksi paikalle juoksi verryttelijöitä, jotka ilmoittivat, että kisapaikka on noin kilometrin päässä kohti Vasco da Gaman siltaa. Näin se kisapaikka aina löytyy, vaikka se joskus etsimiseksi meneekin.
Podium
Paikalle kertyi noin parisataa juoksunharrastajaa. Reitti kulki osittain Minimaratona de Lisboasta tuttuja katuja ja se oli viiden kilometrin mittainen, joka kierrettiin kaksi kertaa. Sää oli hyvin vaihteleva, ennen juoksua ja juoksun loppupuolella tuli tihkusadetta pyörivän tuulen avittamana, mutta muutoin oli aurinkoista. Juoksu tuntui todella nihkeältä ja päästyäni maaliviivalle kello näytti aikaa 54.34, mikä todisti kaiken oleellisen. Kolmella kymmenenkilometrin kisalla täällä Portugalissa aika on tippunut noin minuutin per kisa. Matkat eivät välttämättä ole samanpituiset, mutta kyllä suunta on selvä. Treeneissä havaittu yleinen väsymys heijastuu myös kisatuloksissa. Hankalaa päättää, pitäisikö entisestäänkin alakantissa olevia kilometrimääriä pudottaa lisää, vai mitä pitäisi tehdä. Kyse lienee vain vanhenemisesta ja voimien vähenemisestä, vaikka sitä on vaikea itselleen myöntää.
Tulokset tulivat nopeasti nettiin ja ne ovat tässä. Virallinen aikani oli 54.40, jolla tulin sijalle 7. M60-sarjassa. Viikon päästä kisataan sitten toisella puolen Lissabonia.
keskiviikko 30. lokakuuta 2019
Seuraavat Portugalin juoksut
Corrida de Agradecimento ao Dador
Kuva: portugalrunning.com
Viimeiset päivät olen tuskaillut taas Portugalin juoksujen ilmoittautumisissa ja maksuissa. Kaksi Lissabonin juoksukisaa meni ohi, kun ilmoittautumisessa ja maksussa tuli ongelmia. Yksi kisa kaatui ilmoittautumiseen kun kaavake ei hyväksynyt Portugalin vero(sosiaali)numeroani, jonka pitäisi olla oikea ja virallinen. Seuraava juoksu tyssäsi sitten maksuvaiheeseen, kun se tarjosi paikallista Multibanco-verkkopankkia lukuisine koodeineen ja tunnuksineen. Varsinaista järjestäjien pankkinumeroa en löytänyt, joten en viitsinyt lähteä pankkiin asiaa ihmettelemään, kun online-maksujakin on olemassa.
Tällaista hyvää englanninkielistä ilmoittautumis- ja maksujärjestelmää online tarjoaa prozis.com-sivusto ja olen käyttänyt nyt sitä kaikissa Portugalin kisoissa, niin myös kahdessa tulevassa. Ilmoittautuminen sujuu jouhevasti ja maksu hoituu luottokortilla. Ainoa ongelma on se että kisat rajoittuvat ainoastaan niihin, jotka käyttävät prozis.comia. Portugalissa ja Lissabonissa on lukuisia muita juoksukisoja, jotka käyttävät omia menetelmiään, mutta toistaiseksi olen havainnut ne aivan liian vaikeiksi käyttää.
Corrida das Castanhas
Kuva: portugalrunning.com
Ensimmäinen kisa, johon olen onnistunut ilmoittautumaan on ensimmäisen kuvan Corrida de Agradecimento ao Dador ja se juostaan ensi sunnuntaina 3.11.2019 Parques das Nacoesissa, Lissabonissa. Paikka on sama, jossa sijaitsi Minimaratona de Lisboan maali, joten siinä mielessä se on meikäläiselle tuttu. Kisan nimi viittaa hyväntekeväisyysjuoksuun, mutta asia selvinnee sunnuntaina. Kisassa on myös veteraanisarja M60 eli juuri minulle sopiva. Juoksijoiden maksimimääräksi on ilmoitettu 600 juoksijaa eli sitä enempää ei oteta.
Toinen kisa, johon olen ilmoittautunut on Corrida das Castanhas ja se juostaan viikkoa myöhemmin 10.11.2019 Palacio Nacional da Ajudassa, myöskin Lissabonissa. Juoksun reitti kiertää viereisellä puistoalueella ja sillä on korkeuseroa lähes 200 metriä. Puisto on sama suuri Monsanton luonnonpuisto, jonka toisella laidalla teen lähes päivittäiset juoksulenkkini. Lissabon on tunnettu mäkisyydestään ja nyt sitä herkkua pääsee maistamaan kilpailumielessä. Tässä juoksussa sarjani tulee olemaan M55-64 vuotta. M65+ sarjakin olisi, mutta siihen pääsen vasta runsaan kahden kuukauden kuluttua.
Tässä ovat seuraavat juoksukisani Lissabonissa. Juostaan ne alta pois ja mietitään sitten tulevia koitoksia.
Kuva: portugalrunning.com
Viimeiset päivät olen tuskaillut taas Portugalin juoksujen ilmoittautumisissa ja maksuissa. Kaksi Lissabonin juoksukisaa meni ohi, kun ilmoittautumisessa ja maksussa tuli ongelmia. Yksi kisa kaatui ilmoittautumiseen kun kaavake ei hyväksynyt Portugalin vero(sosiaali)numeroani, jonka pitäisi olla oikea ja virallinen. Seuraava juoksu tyssäsi sitten maksuvaiheeseen, kun se tarjosi paikallista Multibanco-verkkopankkia lukuisine koodeineen ja tunnuksineen. Varsinaista järjestäjien pankkinumeroa en löytänyt, joten en viitsinyt lähteä pankkiin asiaa ihmettelemään, kun online-maksujakin on olemassa.
Tällaista hyvää englanninkielistä ilmoittautumis- ja maksujärjestelmää online tarjoaa prozis.com-sivusto ja olen käyttänyt nyt sitä kaikissa Portugalin kisoissa, niin myös kahdessa tulevassa. Ilmoittautuminen sujuu jouhevasti ja maksu hoituu luottokortilla. Ainoa ongelma on se että kisat rajoittuvat ainoastaan niihin, jotka käyttävät prozis.comia. Portugalissa ja Lissabonissa on lukuisia muita juoksukisoja, jotka käyttävät omia menetelmiään, mutta toistaiseksi olen havainnut ne aivan liian vaikeiksi käyttää.
Corrida das Castanhas
Kuva: portugalrunning.com
Ensimmäinen kisa, johon olen onnistunut ilmoittautumaan on ensimmäisen kuvan Corrida de Agradecimento ao Dador ja se juostaan ensi sunnuntaina 3.11.2019 Parques das Nacoesissa, Lissabonissa. Paikka on sama, jossa sijaitsi Minimaratona de Lisboan maali, joten siinä mielessä se on meikäläiselle tuttu. Kisan nimi viittaa hyväntekeväisyysjuoksuun, mutta asia selvinnee sunnuntaina. Kisassa on myös veteraanisarja M60 eli juuri minulle sopiva. Juoksijoiden maksimimääräksi on ilmoitettu 600 juoksijaa eli sitä enempää ei oteta.
Toinen kisa, johon olen ilmoittautunut on Corrida das Castanhas ja se juostaan viikkoa myöhemmin 10.11.2019 Palacio Nacional da Ajudassa, myöskin Lissabonissa. Juoksun reitti kiertää viereisellä puistoalueella ja sillä on korkeuseroa lähes 200 metriä. Puisto on sama suuri Monsanton luonnonpuisto, jonka toisella laidalla teen lähes päivittäiset juoksulenkkini. Lissabon on tunnettu mäkisyydestään ja nyt sitä herkkua pääsee maistamaan kilpailumielessä. Tässä juoksussa sarjani tulee olemaan M55-64 vuotta. M65+ sarjakin olisi, mutta siihen pääsen vasta runsaan kahden kuukauden kuluttua.
Tässä ovat seuraavat juoksukisani Lissabonissa. Juostaan ne alta pois ja mietitään sitten tulevia koitoksia.
perjantai 25. lokakuuta 2019
Bernard Lagat - uskomaton ura
Lagat Kipchogen jäniksenä Wienin startissa
Kuva: ineos159challenge.com
12.10.2019 tapahtui urheilun historiaa, kun Kenian Eliud Kipchoge juoksi ensimmäisenä maratoonarina alle kahden tunnin Wienissä, Itävallassa. Ennätys on toki epävirallinen erikoisjärjestelyistä johtuen, mutta juoksu osoitti INEOS 1.59 Challengen ja Eliud Kipchogen moton todeksi: "No Human is Limited". Yhtenä poikkeusjärjestelynä oli 41 jänistä, jotka vetivät ja auttoivat Kipchogea hänen unelmassaan. Yksi näistä jäniksistä oli 44-vuotias Bernard Lagat, joka osallistui ensimmäiseen ja viimeiseen jänisryhmään Kipchogen luottomiehenä. Lagat toteuttaa itse No Human is Limited - filosofiaa tavoittelemalla ensi vuonna kestävyysjuoksijana kuudetta peräkkäistä olympiapaikkaa Tokiosta, tällä kertaa juuri maratonilla. Ja kuinka loistava ja pitkä kestävyysjuoksijan ura hänellä on jo takanaan. Se ansaitsee oman tarkastelunsa.
Bernard Lagat
Kuva: en.wikipedia.org
Bernard Lagat syntyi nandina Kapsabetissa, Keniassa 12.12.1974. Hän valmistui lukiosta vuonna 1994 ja aloitti opiskelut Jomo Kenyatta- yliopistossa Nairobissa vuonna 1996. Hän muutti kuitenkin jo samana vuonna USA:han Washingtonin yliopistoon, jossa oleskelivat ja vaikuttivat hänen maanmiehensä ME:ien tekijä Henry Rono (syntynyt myös Kapsabetissa v.1952) ja Michael Kosgei. Lagat voitti opiskellessaan USA:n yliopistomestaruuksia radalla ja valmistui yliopistosta vuonna 2000 tietotekniikan alalta.
Bernard Lagatin pitkä olympiaura alkoi myös vuonna 2000, kun hän osallistui Sydneyn olympialaisiin Kenian edustajana. Tuloksena oli pronssi 1500 metriltä. Lagat edusti Keniaa vuoteen 2004 asti ja hän saavutti olympiahopeaa 1500 metriltä Ateenasta 2004 ja samoin hopeaa samalta matkalta MM-kisoista Edmontonista vuonna 2001. Sisähalleissa hän voitti MM-hopeaa 1500 metriltä vuonna 2003 ja MM-kultaa 3000 metriltä vuonna 2004.
Vuodesta 2005 lähtien Bernard Lagat on edustanut USA:ta. Ehkä kovimmassa ratakunnossaan Lagat oli vuonna 2007, kun hän voitti MM-kultaa sekä 1500 metriltä että 5000 metriltä Osakassa. Tuossa 5000 metrin juoksussa tuli toiseksi muuan Eliud Kipchoge. Bernard Lagat voitti samaisilta matkoilta MM-hopeaa (5000 metriä) ja MM-pronssia (1500 metriä) kaksi vuotta myöhemmin Berliinissä. Lagat edusti USA:ta olympialaisissa vuonna 2008 Pekingissä, 2012 Lontoossa ja vuonna 2016 Rio de Janeirossa. Mitaleja ei näistä tullut, mutta hyviä pistesijoja, kuten Rion 5.sija 5000 metriltä. Sisähalleissa Lagat kilpaili 3000 metrillä, jossa hän saavutti MM-kultaa vuonna 2010 Dohassa ja vuonna 2012 Istanbulissa sekä MM-hopeaa vuonna 2014 Sopotissa.
Bernard Lagatin henkilökohtaiset ennätykset ovat kovat:
800 m 1.46.00 (2003 Berlin)
1000 m 2.16.18 (2008 Gateshead)
1500 m 3.26.34 (2001 Bryssel; Kenian enn.)
Maili 3.47.28 (2001 Rooma)
3000 m 7.29.00 (2010 Rieti; Amerikan enn.)
5000 m 12.53.60 (2011 Monaco; Amerikan enn.)
10000 m 27.49.35 (2016 Palo Alto; 40v. ME)
10 km 27.48 (2015 Manchester; 40v. ME)
Puolimaraton 62.00 (2018 Houston; 40v. Amerikan enn.)
Maraton 2.12.10 (2019 Gold Coast; 40v. Amerikan enn.)
Lagat maratonin ennätykseen Gold Coastissa
Kuva: runnersworld.com
Bernard Lagat siirtyi pidemmille matkoille suhteellisen myöhään. 10000 metrin debyytin hän juoksi vasta 1.5.2016 Palo Altossa, tehden ennätyksensä ja 40-vuotiaiden ME:n 27.49,35. Edellistä ennätystä piti hallussaan Suomen Martti Vainio ja ennätys parani peräti 51 sekunnilla. Debyyttimaratoninsa Lagat juoksi 4.11.2018 New Yorkissa, jossa hän oli maalissa 18. ajalla 2.17.20. Tämän vuoden heinäkuussa aika parani 2.12.10:een Gold Coastissa, Australiassa. INEOS 1.59 Challengen jänisroolin lisäksi Lagat osallistui samaan tehtävään myös vuonna 2017 Monzassa Breaking2- juoksussa.
Bernard Lagatin seuraava tavoite on USA:n olympiakarsinnat maratonilla 29.2.2020 Atlantassa. Kolme parasta valitaan Tokioon ja Bernard tavoittelee tätä vakavasti, sillä Tokion olympialaiset olisivat hänelle kuudennet olympiakisat. Se olisi uskomaton saavutus jo sellaisenaan. Ja INEOS 1.59 Challenge- juoksusta Bernard Lagat sai uutta kipinää tavoitteeseensa Eliud Kipchogen innoittamana.
Atlantan olympiakarsinnan aikaan Bernard Lagat on jo 45-vuotias, mutta Eliud Kipchogen sanoin: "No Human is Limited".
Kuva: ineos159challenge.com
12.10.2019 tapahtui urheilun historiaa, kun Kenian Eliud Kipchoge juoksi ensimmäisenä maratoonarina alle kahden tunnin Wienissä, Itävallassa. Ennätys on toki epävirallinen erikoisjärjestelyistä johtuen, mutta juoksu osoitti INEOS 1.59 Challengen ja Eliud Kipchogen moton todeksi: "No Human is Limited". Yhtenä poikkeusjärjestelynä oli 41 jänistä, jotka vetivät ja auttoivat Kipchogea hänen unelmassaan. Yksi näistä jäniksistä oli 44-vuotias Bernard Lagat, joka osallistui ensimmäiseen ja viimeiseen jänisryhmään Kipchogen luottomiehenä. Lagat toteuttaa itse No Human is Limited - filosofiaa tavoittelemalla ensi vuonna kestävyysjuoksijana kuudetta peräkkäistä olympiapaikkaa Tokiosta, tällä kertaa juuri maratonilla. Ja kuinka loistava ja pitkä kestävyysjuoksijan ura hänellä on jo takanaan. Se ansaitsee oman tarkastelunsa.
Bernard Lagat
Kuva: en.wikipedia.org
Bernard Lagat syntyi nandina Kapsabetissa, Keniassa 12.12.1974. Hän valmistui lukiosta vuonna 1994 ja aloitti opiskelut Jomo Kenyatta- yliopistossa Nairobissa vuonna 1996. Hän muutti kuitenkin jo samana vuonna USA:han Washingtonin yliopistoon, jossa oleskelivat ja vaikuttivat hänen maanmiehensä ME:ien tekijä Henry Rono (syntynyt myös Kapsabetissa v.1952) ja Michael Kosgei. Lagat voitti opiskellessaan USA:n yliopistomestaruuksia radalla ja valmistui yliopistosta vuonna 2000 tietotekniikan alalta.
Bernard Lagatin pitkä olympiaura alkoi myös vuonna 2000, kun hän osallistui Sydneyn olympialaisiin Kenian edustajana. Tuloksena oli pronssi 1500 metriltä. Lagat edusti Keniaa vuoteen 2004 asti ja hän saavutti olympiahopeaa 1500 metriltä Ateenasta 2004 ja samoin hopeaa samalta matkalta MM-kisoista Edmontonista vuonna 2001. Sisähalleissa hän voitti MM-hopeaa 1500 metriltä vuonna 2003 ja MM-kultaa 3000 metriltä vuonna 2004.
Vuodesta 2005 lähtien Bernard Lagat on edustanut USA:ta. Ehkä kovimmassa ratakunnossaan Lagat oli vuonna 2007, kun hän voitti MM-kultaa sekä 1500 metriltä että 5000 metriltä Osakassa. Tuossa 5000 metrin juoksussa tuli toiseksi muuan Eliud Kipchoge. Bernard Lagat voitti samaisilta matkoilta MM-hopeaa (5000 metriä) ja MM-pronssia (1500 metriä) kaksi vuotta myöhemmin Berliinissä. Lagat edusti USA:ta olympialaisissa vuonna 2008 Pekingissä, 2012 Lontoossa ja vuonna 2016 Rio de Janeirossa. Mitaleja ei näistä tullut, mutta hyviä pistesijoja, kuten Rion 5.sija 5000 metriltä. Sisähalleissa Lagat kilpaili 3000 metrillä, jossa hän saavutti MM-kultaa vuonna 2010 Dohassa ja vuonna 2012 Istanbulissa sekä MM-hopeaa vuonna 2014 Sopotissa.
Bernard Lagatin henkilökohtaiset ennätykset ovat kovat:
800 m 1.46.00 (2003 Berlin)
1000 m 2.16.18 (2008 Gateshead)
1500 m 3.26.34 (2001 Bryssel; Kenian enn.)
Maili 3.47.28 (2001 Rooma)
3000 m 7.29.00 (2010 Rieti; Amerikan enn.)
5000 m 12.53.60 (2011 Monaco; Amerikan enn.)
10000 m 27.49.35 (2016 Palo Alto; 40v. ME)
10 km 27.48 (2015 Manchester; 40v. ME)
Puolimaraton 62.00 (2018 Houston; 40v. Amerikan enn.)
Maraton 2.12.10 (2019 Gold Coast; 40v. Amerikan enn.)
Lagat maratonin ennätykseen Gold Coastissa
Kuva: runnersworld.com
Bernard Lagat siirtyi pidemmille matkoille suhteellisen myöhään. 10000 metrin debyytin hän juoksi vasta 1.5.2016 Palo Altossa, tehden ennätyksensä ja 40-vuotiaiden ME:n 27.49,35. Edellistä ennätystä piti hallussaan Suomen Martti Vainio ja ennätys parani peräti 51 sekunnilla. Debyyttimaratoninsa Lagat juoksi 4.11.2018 New Yorkissa, jossa hän oli maalissa 18. ajalla 2.17.20. Tämän vuoden heinäkuussa aika parani 2.12.10:een Gold Coastissa, Australiassa. INEOS 1.59 Challengen jänisroolin lisäksi Lagat osallistui samaan tehtävään myös vuonna 2017 Monzassa Breaking2- juoksussa.
Bernard Lagatin seuraava tavoite on USA:n olympiakarsinnat maratonilla 29.2.2020 Atlantassa. Kolme parasta valitaan Tokioon ja Bernard tavoittelee tätä vakavasti, sillä Tokion olympialaiset olisivat hänelle kuudennet olympiakisat. Se olisi uskomaton saavutus jo sellaisenaan. Ja INEOS 1.59 Challenge- juoksusta Bernard Lagat sai uutta kipinää tavoitteeseensa Eliud Kipchogen innoittamana.
Atlantan olympiakarsinnan aikaan Bernard Lagat on jo 45-vuotias, mutta Eliud Kipchogen sanoin: "No Human is Limited".
sunnuntai 20. lokakuuta 2019
EDP Maratona de Lisboa, Portugali
Vasco da Gama Shopping Center
Eilen oli jo vuorossa juoksupaketin (T-paita ja rintanumero) nouto Centro Cultural de Belémistä, Praca do Imperion lähettyviltä. Minäkin menin paikalle ja näytin järjestäjien sähköpostia. Järjestäjät vaativat kuitenkin viivakoodilla esitettyä numeroa, jota minulta ei tietenkään löytynyt. Näytin henkilötodistusta, mutta nimellä omaa numeroa ei saanut. Lopulta järjestäjä antoi minulle pöydältä säälinumeron, jossa ei ollut nimeä eikä ajanottolaitetta. Sain osallistua juoksuun (minimaraton), mutta virallista aikaa en tulisi saamaan. Siihen oli tyytyminen. Myöhemmin illalla tutkin paremmin järjestäjiltä saamiani kuutta sähköpostia. Ja toden totta, yhdessä niissä oli liitteenä viivakoodinumero, mutta se piti löytää portugalinkielisestä s-postista, siinä olevasta liitteestä, jossa oli linkki jota klikkaamalla sai esiin sovellukset, joita valitsemalla pääsi avaamaan pdf-tiedoston. Liian monimutkaista minulle.
Juoksun jälkeen Oriente-asemalla
Aamulla lähdin sitten aikaisin metrolla Oriente-asemalle, jonka läheisyydessä olevan Vasco da Gaman Shopping Centerin edestä lähti busseja klo 7.30 alkaen Vasco da Gaman sillalle. Tulin paikalle kello kahdeksan maissa, mutta minulla ei ollut kiirettä ensimmäisiin busseihin, sillä lähtöstartti pamahti vasta kello 10.30 sekä minimaraton että puolimaratonin juoksijoille samanaikaisesti. Ensimmäinen pieni ongelma tuli kun kyselin järjestäjiltä repun säilytyksestä jättämällä se bussiin. Se ei kuulemma ollut mahdollista, joten menin takaisin metroasemalle ja jätin reppuni tallelokeroon. Sekään ei ollut mikään helppo tehtävä, mutta onneksi vieressä oli englantia puhuvia henkilöitä, jotka neuvoivat tallelokeron käytössä, johon tarvittiin kuitti ja siinä oleva numerokoodi. Palattaessa koodi oli naputeltava koneeseen ja maksettava mahdollinen lisämaksu, ennen kuin lokeron sai auki. Ei mikään helppo rasti tämäkään.
Yhdeksän jälkeen nousin bussiin, johon piti jonottaa jonkin aikaa. Bussi ajeli Vasco da Gaman sillan toiselle puolelle ja palasi sieltä takaisin sillalle ja starttipaikalle. Siihen tärväytyi vajaa tunti, mutta näkihän siinä maisemia Tejojoen molemmin puolin. Bussin jälkeen juoksijat ohjattiin omiin karsinoihinsa, puolimaratonin taivaltajat omaan ja minimaratonin juoksijat viereiseen lokeroon. Kävely starttiviivalle ei onnistunut, sillä minimaratonin kaista oli lähes täynnä vajaan kilometrin matkalta ennen starttiviivaa. Pujottelemalla pääsin etenemään vielä muutaman sadan metrin, mutta sitten jämähdin paikalleen runsaat puoli kilometriä ennen lähtöviivaa. Enää ajanottolaitteen puute ei harmittanut, sillä tiesin että tästä ei tulisi mitään kunnon juoksukisaa. Minulta meni sitten runsaat viisi minuuttia startista ennen kuin pääsin lähtövaatteen alle ja senkin jälkeen meni vielä noin 2-3 kilometriä, kunnes pystyin juoksemaan vapaasti. Suurin joukko oli juuri minimaratonilla ja heitä oli varmaankin enemmän kuin sallitut (rajatut) 15 000 juoksijaa. Mukava siinä oli kuitenkin jolkotella ja nauttia ryhmäjuoksun ihanuudesta.
Reijo Honkanen maratonin maalissa
Saavuttuani maaliin Parque das Nacoes-aukiolle näin maalikellossa ajan 55.35. Kymmenisen minuuttia tuhraantui lähtöviivan tavoitteluun ja sen jälkeiseen pujotteluun. En myöskään ottanut kaikkea irti juoksussa, josta en saisi virallista nettoaikaa. Mutta viiden minuutin kilometriaika olisi ollut siitä huolimatta tiukassa, vaikka normaalin juoksukisan olisin saanutkin aikaan.
Jo lauantain numerohaussa tapasin kolme kuopiolaista maratoonaria, jotka osallistuivat koko maratonin taivaltamiseen. Yksi heistä on kuvan Reijo Honkanen, joka on vanha tuttu juoksukaverini Torreviejasta vuodenvaihteessa 2014/2015. Niinpä ryntäsinkin heti oman juoksuni päätyttyä metrolla Praca do Comercio-aukiolle vastaanottamaan suomalaismaratoonareita. Reijo tulikin pian hymyillen vastaan ja hän oli päässyt maaliin ajassa 3.57 ja risat, mikä on hyvä aika sillä se sisältää lopussa kävelyosuuksia krampanneen jalan takia. Reijo kertoi että tämä oli hänen 50. maratoninsa ja samalla viimeinen. Juoksua Reijo ei kuitenkaan jätä, vaan kisat lyhenevät puolimaratoniin ja sitä lyhyemmille matkoille. Edellisen maratoninsa Reijo sanoi juosseensa parisen vuotta sitten Pariisissa, joten maratoniin valmistautumiset vievät runsaasti aikaa. Lyhyemmät matkat mahdollistavat tiheämmän kisarytmin.
Maratonista ja minimaratonista toivuttiin tankkaamalla iso tuoppi Super Bock- olutta viereisessä katukahvilassa. Kylläpäs se maistui.
Viralliset tulokset: maraton tässä, puolimaraton ja minimaraton ovat tässä. Annemari Kiekara voitti naisten maratonin sarjan N40 ajalla 2.51.26.
sunnuntai 13. lokakuuta 2019
Corrida do Aeroporto, Lissabon
Lähtö- ja maalialue
Tänään oli vuorossa toinen Portugalin juoksu eli Corrida do Aeroporto Lissabonin lentokentällä. Kisakeskuksena toimi lentokentän rahtiterminaali. Kävin jo eilen paikalla noutamassa T-paidan ja juoksunumeron, niin minulla oli tänä aamuna enemmän aikaa saapua paikalle, jossa 10 kilometrin startti tapahtui kello 10. Numeron ja T-paidan nouto sujui kivutta näyttämällä henkilöllisyystodistusta ja sähköpostin varmistusta ilmoittautumisesta.
Juoksu oli suosioltaan Estorilin kisan luokkaa, osallistujia lienee yhteensä tuhatkunta, ainakin numeroita oli yli tuhannen. Järjestelyt pelasivat erittäin hyvin ja tehokkaasti, kuten Estorilissakin. Juoksijoita nouti rintalappujaan vielä hetki ennen starttia, mutta pitempiä jonoja ei syntynyt ja kaikki ehtivät juoksuun mukaan.
Juoksijoita maalialueella
Ennen 10 kilometrin kisaa oli lukuisia startteja nuoremmille lapsille. He suorittivat maalialueella muutaman sadan metrin kisansa. Vähän ennen kello kymmentä päästiin starttiviivalle suoraan, sillä tässäkin kisassa oli käytössä sähköinen ajanotto, jossa ajanottoanturi oli kiinnitetty juoksunumeroon. Mitään rekisteröintejä ei tarvittu. Sisätiloja suihkuineen tai wessoineen ei ollut käytössä, mutta järjestäjät olivat toimittaneet paikalle kymmenkunta liikkuvaa toilettia, jotka riittivät hyvin. Peseytymään ei päässyt, mutta sen pystyi tekemään kotioloissa kämpillä. Hikiset kisavaatteet vaihdettiin vain uusiin kuiviin ja ei kun menoksi.
Podium nopeimmille
Viereisen kuvan podiumille minulla ei ollut mitään asiaa, vaikka juoksussa oli sarja myös 60-vuotiaille. En tiedä vielä sijoitustani, mutta saavuttuani maaliin kello näytti aikaa 53.12 eli yli minuutin hitaampaa kuin Estorilissa. Juoksukunnon suunta näyttää olevan väärä eli vauhti sen kuin hidastuu. Tämä ei ole minulle suuri yllätys, sillä kropan yleiskunto ja jatkuva väsymystila on viestinyt tähän suuntaan. Mutta kun kärkisijat eivät ole maailman tärkein asia, niin silloin pitää nauttia osallistumisesta ja juoksun jälkeisestä hyvästä olosta. Se on aina ruhtinaallinen ja palkitseva sijoituksesta riippumatta. Juoksijat kyllä tietävät mitä minä tarkoitan.
En löytänyt vielä virallisia tuloksia netistä, mutta laitan ne heti tähän, kunhan ne vain sinne ilmaantuvat. Viralliset tulokset ovat tässä. Aikani oli tosiaan 53.12 ja olin sillä M60-sarjan sijalla 9.
Sitten vain valmistautumaan ensi viikonlopun suuren tapahtumaan EDP Maratona de Lisboaan, jossa juoksen minimaratonin eli 8,5 kilometriä.
Tänään oli vuorossa toinen Portugalin juoksu eli Corrida do Aeroporto Lissabonin lentokentällä. Kisakeskuksena toimi lentokentän rahtiterminaali. Kävin jo eilen paikalla noutamassa T-paidan ja juoksunumeron, niin minulla oli tänä aamuna enemmän aikaa saapua paikalle, jossa 10 kilometrin startti tapahtui kello 10. Numeron ja T-paidan nouto sujui kivutta näyttämällä henkilöllisyystodistusta ja sähköpostin varmistusta ilmoittautumisesta.
Juoksu oli suosioltaan Estorilin kisan luokkaa, osallistujia lienee yhteensä tuhatkunta, ainakin numeroita oli yli tuhannen. Järjestelyt pelasivat erittäin hyvin ja tehokkaasti, kuten Estorilissakin. Juoksijoita nouti rintalappujaan vielä hetki ennen starttia, mutta pitempiä jonoja ei syntynyt ja kaikki ehtivät juoksuun mukaan.
Juoksijoita maalialueella
Ennen 10 kilometrin kisaa oli lukuisia startteja nuoremmille lapsille. He suorittivat maalialueella muutaman sadan metrin kisansa. Vähän ennen kello kymmentä päästiin starttiviivalle suoraan, sillä tässäkin kisassa oli käytössä sähköinen ajanotto, jossa ajanottoanturi oli kiinnitetty juoksunumeroon. Mitään rekisteröintejä ei tarvittu. Sisätiloja suihkuineen tai wessoineen ei ollut käytössä, mutta järjestäjät olivat toimittaneet paikalle kymmenkunta liikkuvaa toilettia, jotka riittivät hyvin. Peseytymään ei päässyt, mutta sen pystyi tekemään kotioloissa kämpillä. Hikiset kisavaatteet vaihdettiin vain uusiin kuiviin ja ei kun menoksi.
Podium nopeimmille
Viereisen kuvan podiumille minulla ei ollut mitään asiaa, vaikka juoksussa oli sarja myös 60-vuotiaille. En tiedä vielä sijoitustani, mutta saavuttuani maaliin kello näytti aikaa 53.12 eli yli minuutin hitaampaa kuin Estorilissa. Juoksukunnon suunta näyttää olevan väärä eli vauhti sen kuin hidastuu. Tämä ei ole minulle suuri yllätys, sillä kropan yleiskunto ja jatkuva väsymystila on viestinyt tähän suuntaan. Mutta kun kärkisijat eivät ole maailman tärkein asia, niin silloin pitää nauttia osallistumisesta ja juoksun jälkeisestä hyvästä olosta. Se on aina ruhtinaallinen ja palkitseva sijoituksesta riippumatta. Juoksijat kyllä tietävät mitä minä tarkoitan.
En löytänyt vielä virallisia tuloksia netistä, mutta laitan ne heti tähän, kunhan ne vain sinne ilmaantuvat. Viralliset tulokset ovat tässä. Aikani oli tosiaan 53.12 ja olin sillä M60-sarjan sijalla 9.
Sitten vain valmistautumaan ensi viikonlopun suuren tapahtumaan EDP Maratona de Lisboaan, jossa juoksen minimaratonin eli 8,5 kilometriä.
keskiviikko 9. lokakuuta 2019
Kipchogen toinen yritys Wienissä
Eliud Kipchoge
Kuva: runnersworld.com
Anadolu Agency/Getty Images
Kenian Eliud Kipchogen toinen yritys alittaa epävirallisesti maraton alle 2 tunnin lähestyy. Kysymys on INEOS 1.59 Challenge- projektista ja ajankohdaksi varmistui jo kesällä aikaikkuna 12-20.10.2019 ja tapahtumapaikaksi Wien, Itävallassa (katso juttu "Kipchogen 2 tunnin alitusyritys Wienissä" 29.6.2019). Eliud Kipchogen ensimmäinen yritys alittaa epävirallisesti 2 tuntia maratonilla tapahtui Monzan F1-radalla toukokuussa 2017 (Breaking2) ja alitus jäi 26 sekunnin päähän ajalla 2.00.25. Nyt Kipchoge sanoo olevansa valmiimpi niin fyysisesti kuin henkisesti 2 tunnin alitukseen.
Wien valikoitui tapahtumapaikaksi monesta syystä, joita on lueteltu tuossa kesäkuun jutussa. Tärkeimmät syyt ovat sopiva lämpötila 7-14 astetta, ilman kosteus alle 80% ja pannukakun tasaisuus (korkeuseroa vain 2,6 metriä). Joustavalla aikaikkunalla pyritään ehkäisemään sateet ja tuulet. Uutena asiana verrattuna Monzan yritykseen on se että nyt juoksureitin varrelle pyritään saamaan jopa 250000 katsojaa kannustajaksi kun Monzassa heitä oli vain kourallinen ja vain lyhyellä osalla rataa. Sillä on varmasti suuri ja innostava vaikutus Kipchogen suoritukseen.
Muilta osin Wienin ennätysyritys noudattelee Monzan epävirallisuutta esimerkiksi vauhdinpitäjien ja tankkauksen suhteen. Tankkaus tapahtuu vauhdissa pyörillä (tai mopedeilla) ja vaihtuvia vauhdinpitäjiä on noin 30, kuten Kipchogen harjoituskaverit Victor Chumo (puolimaraton 60.03) ja Augustine Choge (5000 metrin kultamitalisti Kansainyhteisön kisoissa) sekä 5000 metrin olympiamitalisti Paul Chelimo, puolimaratonin EE:n omistaja Julien Wanders, 2.07.12 maratoonari Philemon Kacheran, Osakan 2007 kaksinkertainen MM radalta, Bernard Lagat ja viimeisten tietojen mukaan myös Norjan Ingebrigtsenin veljekset, Henrik, Filip ja Jacob. Aikamoista juoksumenestystä ja -kokemusta vauhdinjakoon.
Eliud Kipchoge on myös kiristänyt harjoitteluaan Wienin juoksun alla. Valmentaja Patrick Sangin johdolla Kipchoge on harjoitellut Kenian leirillään Kaptagatissa 200-230 kilometriä viikossa, kun vastaava määrä oli ennen kevään Lontoon maratonia 190-210 kilometriä. Sillä lähestytään jo Pekka Päivärinnan ja Kaarlo Maaningan huippukilometrejä. Lisäksi Kipchogen kengänvalmistaja Nike on kehittänyt kuuluisaa Vaporfly 4%:n kenkää niin että uuden kengän ZoomX Vaporfy Next%:n sanotaan olevan 15 grammaa kevyempi ja sen väitetään vähentävän 75% kosteudesta ja hiestä aiheutuvaa lisäpainoa. Näillä ominaisuuksilla kengän väitetään parantavan tulosta 5%:lla entisen 4%:n sijaan. Ajallisesti Kipchogen tarvitsee juosta vain 0,36 % nopeammin kuin Monzassa alittaakseen 2 tunnin, joten näillä asioilla on merkitystä.
Kipchoge matkalla Wieniin
Kuva: twitter.com
H-hetki lähestyy. Eliud Kipchoge lensi Keniasta tukijoukkoineen Wieniin maanantaina 7.10. Wien valittiin aikoinaan juoksupaikaksi myös sen vuoksi että sen ja Kenian välinen aikaero on vain yksi tunti, mikä helpottaa sopeutumista. Samalla sääolosuhteista tiedetään jo sen verran että alkuperäinen kahdeksan päivän aikaikkuna on supistunut kolmeksi päiväksi 12-14.10 tavoitepäivän ollessa lauantai 12.10. Tänään 9.10 pitäisi tulla uutta tietoa ja vahvistusta siitä onko 12.10 lopullinen juoksupäivä. Kun juoksupäivä on vahvistettu, niin päivää ennen sitä päätetään starttiaika, jonka aikaikkuna on 5-9 am eli aamulla paikallista Itävallan aikaa. Tätä päätöstä kannattaa seurata tarkasti, ettei juoksu jää näkemättä.
Tapahtumalle on oma YouTube-kanava, jonne on luvattu ajantasaista livestriimiä. Tämä youtube-kanava on tässä. Toivottavasti sinne pääsee aikanaan ilman kirjautumista. TV:kin tapahtumaa voi seurata, jos jokin kanava sen tarjoaa. Sitten vain jännäämään, josko Kipchoge onnistuu yrityksessään alittaa 2 tunnin raja. Itse uskon 2 tunnin alitukseen, mutta viikonloppuna ollaan viisaampia tämän asian suhteen. Viimeisiä uutisia juoksutapahtumasta kannattaa seurata INEOS 1.59 Challenge- projektisivuilta, jotka ovat tässä.
Ei muuta kuin go, Kipchoge, go!
Kuva: runnersworld.com
Anadolu Agency/Getty Images
Kenian Eliud Kipchogen toinen yritys alittaa epävirallisesti maraton alle 2 tunnin lähestyy. Kysymys on INEOS 1.59 Challenge- projektista ja ajankohdaksi varmistui jo kesällä aikaikkuna 12-20.10.2019 ja tapahtumapaikaksi Wien, Itävallassa (katso juttu "Kipchogen 2 tunnin alitusyritys Wienissä" 29.6.2019). Eliud Kipchogen ensimmäinen yritys alittaa epävirallisesti 2 tuntia maratonilla tapahtui Monzan F1-radalla toukokuussa 2017 (Breaking2) ja alitus jäi 26 sekunnin päähän ajalla 2.00.25. Nyt Kipchoge sanoo olevansa valmiimpi niin fyysisesti kuin henkisesti 2 tunnin alitukseen.
Wien valikoitui tapahtumapaikaksi monesta syystä, joita on lueteltu tuossa kesäkuun jutussa. Tärkeimmät syyt ovat sopiva lämpötila 7-14 astetta, ilman kosteus alle 80% ja pannukakun tasaisuus (korkeuseroa vain 2,6 metriä). Joustavalla aikaikkunalla pyritään ehkäisemään sateet ja tuulet. Uutena asiana verrattuna Monzan yritykseen on se että nyt juoksureitin varrelle pyritään saamaan jopa 250000 katsojaa kannustajaksi kun Monzassa heitä oli vain kourallinen ja vain lyhyellä osalla rataa. Sillä on varmasti suuri ja innostava vaikutus Kipchogen suoritukseen.
Muilta osin Wienin ennätysyritys noudattelee Monzan epävirallisuutta esimerkiksi vauhdinpitäjien ja tankkauksen suhteen. Tankkaus tapahtuu vauhdissa pyörillä (tai mopedeilla) ja vaihtuvia vauhdinpitäjiä on noin 30, kuten Kipchogen harjoituskaverit Victor Chumo (puolimaraton 60.03) ja Augustine Choge (5000 metrin kultamitalisti Kansainyhteisön kisoissa) sekä 5000 metrin olympiamitalisti Paul Chelimo, puolimaratonin EE:n omistaja Julien Wanders, 2.07.12 maratoonari Philemon Kacheran, Osakan 2007 kaksinkertainen MM radalta, Bernard Lagat ja viimeisten tietojen mukaan myös Norjan Ingebrigtsenin veljekset, Henrik, Filip ja Jacob. Aikamoista juoksumenestystä ja -kokemusta vauhdinjakoon.
Eliud Kipchoge on myös kiristänyt harjoitteluaan Wienin juoksun alla. Valmentaja Patrick Sangin johdolla Kipchoge on harjoitellut Kenian leirillään Kaptagatissa 200-230 kilometriä viikossa, kun vastaava määrä oli ennen kevään Lontoon maratonia 190-210 kilometriä. Sillä lähestytään jo Pekka Päivärinnan ja Kaarlo Maaningan huippukilometrejä. Lisäksi Kipchogen kengänvalmistaja Nike on kehittänyt kuuluisaa Vaporfly 4%:n kenkää niin että uuden kengän ZoomX Vaporfy Next%:n sanotaan olevan 15 grammaa kevyempi ja sen väitetään vähentävän 75% kosteudesta ja hiestä aiheutuvaa lisäpainoa. Näillä ominaisuuksilla kengän väitetään parantavan tulosta 5%:lla entisen 4%:n sijaan. Ajallisesti Kipchogen tarvitsee juosta vain 0,36 % nopeammin kuin Monzassa alittaakseen 2 tunnin, joten näillä asioilla on merkitystä.
Kipchoge matkalla Wieniin
Kuva: twitter.com
H-hetki lähestyy. Eliud Kipchoge lensi Keniasta tukijoukkoineen Wieniin maanantaina 7.10. Wien valittiin aikoinaan juoksupaikaksi myös sen vuoksi että sen ja Kenian välinen aikaero on vain yksi tunti, mikä helpottaa sopeutumista. Samalla sääolosuhteista tiedetään jo sen verran että alkuperäinen kahdeksan päivän aikaikkuna on supistunut kolmeksi päiväksi 12-14.10 tavoitepäivän ollessa lauantai 12.10. Tänään 9.10 pitäisi tulla uutta tietoa ja vahvistusta siitä onko 12.10 lopullinen juoksupäivä. Kun juoksupäivä on vahvistettu, niin päivää ennen sitä päätetään starttiaika, jonka aikaikkuna on 5-9 am eli aamulla paikallista Itävallan aikaa. Tätä päätöstä kannattaa seurata tarkasti, ettei juoksu jää näkemättä.
Tapahtumalle on oma YouTube-kanava, jonne on luvattu ajantasaista livestriimiä. Tämä youtube-kanava on tässä. Toivottavasti sinne pääsee aikanaan ilman kirjautumista. TV:kin tapahtumaa voi seurata, jos jokin kanava sen tarjoaa. Sitten vain jännäämään, josko Kipchoge onnistuu yrityksessään alittaa 2 tunnin raja. Itse uskon 2 tunnin alitukseen, mutta viikonloppuna ollaan viisaampia tämän asian suhteen. Viimeisiä uutisia juoksutapahtumasta kannattaa seurata INEOS 1.59 Challenge- projektisivuilta, jotka ovat tässä.
Ei muuta kuin go, Kipchoge, go!
tiistai 1. lokakuuta 2019
Jälleen vaikeuksia ilmoittautumisissa
Corrida do Aeroporto, juoksureitti
Kuva: corridadoaeroporto.com
Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Olen onnistunut nyt ilmoittautumaan kahteen kisaan: Corrida do Aeroporto 13.10.2019 ja Lissabonin maratonin yhteydessä juostava EDP Minimaratona 20.10.2019. Ilmoittautumisia helpotti se että näiden kisojen webbisivut olivat myös englanniksi, mikä oli huomattava parannus portugalinkielen kanssa taistelevalle noviisille.
EDP Maratona de Lisboa
Kuva: portugalrunning.com
Toinen kisani eli Lissabonin maraton viikkoa myöhemmin onkin sitten todella suuri kansainvälinen tapahtuma, johon odotetaan kymmeniätuhansia juoksijoita. Tapahtumassa kisataan kolmella eri matkalla: maraton, puolimaraton ja minimaraton (8,5 km). Maratonille on 7500 juoksijan katto ja puolimaratonille ja minimaratonille molemmille 15000 juoksijan katto.
Maratonin reittiä sanotaan yhdeksi kauneimmista maailmassa, sillä se kulkee Cascaisista pitkin Atlannin ja Tejojoen rantoja maaliin Praca do Comerciolle. Puolimaratonin startti on Vasco da Gaman sillalta ja päättyy samaan paikkaan kuin maraton. Meikäläisen kisa eli Minimaraton lähtee myös Vasco da Gaman sillalta, mutta päättyy Parque das Nacoesille. Maraton starttaa sunnuntaiaamuna 20.10 kello 8 ja puolimaraton ja minimaraton samaan aikaan kello 10.30. Koska juoksujen startit tapahtuvat eri paikoissa kuin missä maali sijaitsee, niin lähtöpaikoille on järjestetty bussikuljetukset.
Kun ilmoittautumiset on saatu järjestettyä näihin kahteen kisaan, niin nyt ei olekaan muuta tehtävää kuin yrittää päästä mahdollisimman hyvään kuntoon. Se on vähintään yhtä vaativa tehtävä kuin nämä ilmoittautumisprosessit. Mutta kuinka se Pierre de Coubertin sanoikaan lohduttavasti: tärkeintä ei ole voitto vaan osallistuminen.
lauantai 28. syyskuuta 2019
Berliinin maraton 2019 - ennakko
Berliinin etiopialaiskolmikko
Kuva: www.dw.com
(SSC EVENTS/Petko Beier)
Perinteisen kova, World Marathon Majors - sarjaan kuuluva Berliinin maraton juostaan jälleen huomenna huolimatta samanaikaisista Dohan yleisurheilun MM-kisoista. Ja Berliinissä tullaan varmasti juoksemaan kovempaa kuin Dohassa johtuen MM-kisapaikan armottomista olosuhteista, kuten eilen nähtiin naisten MM-maratonilla.
Mutta Berliininkin maraton on hieman laimeampi kuin yleensä, sillä MM-maratoonareiden ohella kisasta puuttuu miesten maratonin ehdoton valtias Kenian Eliud Kipchoge, sillä hän keskittyy toiseen yritykseen rikkoa maratonin epävirallinen ME alle 2 tunnin. Yritys tapahtuu tällä kertaa Itävallan Wienissä parin viikon kuluttua.
Mutta kyllä Berliinin miesten maratonilla on edelleen kovia juoksijoita, etenkin Etiopiasta. Kilpailun ykkösnyrkki on yksi kestävyysjuoksun suurista Kenenisa Bekele. Hän omistaa edelleen 5000 metrin ja 10000 metrin ME:t ja oli erittäin lähellä tehdä myös maratonin ME:n vuonna 2016 Berliinissä voittoajalla 2.03.03. Bekele jäi silloin vain vaivaiset kuusi sekuntia Kenian Dennis Kimetton silloisesta ME:stä 2.02.57, joka kismittää häntä varmaan vieläkin. Viime vuonna Eliud Kipchoge hinasi maratonin ME:n Berliinissä aikaan 2.01.39 ja sitä on jo vaikeampi rikkoa.
Kenenisa Bekelen nykykunto on hieman arvoitus, sillä hänellä on ollut vammoja ja hän on pystynyt harjoittelemaan Berliiniin täysillä vain kolmisen kuukautta. Viime vuosina hän on keskeyttänyt muutamia kisoja, kuten 2017 Dubaissa ja 2018 Amsterdamissa. Joka tapauksessa hän on kisan ykkössuosikki. Yllä olevassa kuvassa on kaksi muuta voitontavoittelijaa Etiopiasta, nimittäin Leul Gebrselassie ja Birhanu Legese. Gebrselassien ennätys on 2.04.02 Dubain maratonilta vuodelta 2018 ja Legesen ennätys 2.04.15 samaisesta Dubain juoksusta. Neljäs kova etiopialainen kuvan ulkopuolelta on Sisay Lemma, jonka ennätys on 2.04.08, jälleen samalta vuoden 2018 Dubain maratonilta.
Toinen kova voitontavoittelija on Etiopian Mare Dibaba, vuoden 2015 MM-kisojen mestari Pekingistä ja Rion olympiakisojen pronssinainen, jonka ennätys on 2.19.52.
Sitten vain seuraamaan huomista Berliinin maratonia joko TV:stä tai tietokoneelta. Kisa on varmaan mielenkiintoinen, vaikka nyt ei poikkeuksellisesti ME:tä olekaan luvassa.
Kuva: www.dw.com
(SSC EVENTS/Petko Beier)
Perinteisen kova, World Marathon Majors - sarjaan kuuluva Berliinin maraton juostaan jälleen huomenna huolimatta samanaikaisista Dohan yleisurheilun MM-kisoista. Ja Berliinissä tullaan varmasti juoksemaan kovempaa kuin Dohassa johtuen MM-kisapaikan armottomista olosuhteista, kuten eilen nähtiin naisten MM-maratonilla.
Mutta Berliininkin maraton on hieman laimeampi kuin yleensä, sillä MM-maratoonareiden ohella kisasta puuttuu miesten maratonin ehdoton valtias Kenian Eliud Kipchoge, sillä hän keskittyy toiseen yritykseen rikkoa maratonin epävirallinen ME alle 2 tunnin. Yritys tapahtuu tällä kertaa Itävallan Wienissä parin viikon kuluttua.
Mutta kyllä Berliinin miesten maratonilla on edelleen kovia juoksijoita, etenkin Etiopiasta. Kilpailun ykkösnyrkki on yksi kestävyysjuoksun suurista Kenenisa Bekele. Hän omistaa edelleen 5000 metrin ja 10000 metrin ME:t ja oli erittäin lähellä tehdä myös maratonin ME:n vuonna 2016 Berliinissä voittoajalla 2.03.03. Bekele jäi silloin vain vaivaiset kuusi sekuntia Kenian Dennis Kimetton silloisesta ME:stä 2.02.57, joka kismittää häntä varmaan vieläkin. Viime vuonna Eliud Kipchoge hinasi maratonin ME:n Berliinissä aikaan 2.01.39 ja sitä on jo vaikeampi rikkoa.
Kenenisa Bekelen nykykunto on hieman arvoitus, sillä hänellä on ollut vammoja ja hän on pystynyt harjoittelemaan Berliiniin täysillä vain kolmisen kuukautta. Viime vuosina hän on keskeyttänyt muutamia kisoja, kuten 2017 Dubaissa ja 2018 Amsterdamissa. Joka tapauksessa hän on kisan ykkössuosikki. Yllä olevassa kuvassa on kaksi muuta voitontavoittelijaa Etiopiasta, nimittäin Leul Gebrselassie ja Birhanu Legese. Gebrselassien ennätys on 2.04.02 Dubain maratonilta vuodelta 2018 ja Legesen ennätys 2.04.15 samaisesta Dubain juoksusta. Neljäs kova etiopialainen kuvan ulkopuolelta on Sisay Lemma, jonka ennätys on 2.04.08, jälleen samalta vuoden 2018 Dubain maratonilta.
Gladys Cherono
Kuva: AFP/Getty Images
Naisten maratonilla on yksi ehdoton voittajasuosikki, Kenian Gladys Cherono. Cherono on voittanut Berliinin maratonin jo kolmasti vuosina 2015, 2017 ja 2018. Cheronon ennätys on viime vuodelta Berliinistä, jossa syntyi reittiennätys ja oma ennätys ajalla 2.18.11. Kovin kilpakumppani, maannaisensa Vivian Cheruyiot joutui perumaan viime hetkellä osallistumisensa akillesongelmien vuoksi.
Mutta Gladys Cheronolla on muita voitontavoittelijoita, kuten Etiopian Meseret Defar. Defar on entinen kova ratajuoksija, joka on voittanut olympiakultaa kahdesti 5000 metrillä vuonna 2004 Ateenassa ja vuonna 2012 Lontoossa ja samaiselta matkalta MM-kultaa Osakassa vuonna 2007 ja Moskovassa 2013. Hän on tehnyt lisäksi lukuisia ME:iä 3000 metrillä, kahdella maililla ja 5000 metrillä sekä ulkona että sisällä. Vuonna 2014 Defar ilmoitti pitävänsä taukoa huippu-urheilusta perheen perustamisen vuoksi, mutta lupasi palata jo vuotta myöhemmin. Defar on maininnut että hänellä on ollut viime vuosina paljon vammoja, mutta että hän on pystynyt siitä huolimatta harjoittelemaan. Hän on juossut toistaiseksi kaksi maratonia ja hän teki nykyisen ennätyksensä 2.23.33 aiemmin tänä vuonna. Hän toivoo nyt parantavansa sitä nopealla Berliinin reitillä.
Toinen kova voitontavoittelija on Etiopian Mare Dibaba, vuoden 2015 MM-kisojen mestari Pekingistä ja Rion olympiakisojen pronssinainen, jonka ennätys on 2.19.52.
Sitten vain seuraamaan huomista Berliinin maratonia joko TV:stä tai tietokoneelta. Kisa on varmaan mielenkiintoinen, vaikka nyt ei poikkeuksellisesti ME:tä olekaan luvassa.
sunnuntai 22. syyskuuta 2019
Viikon ME ja SE
Kamworor maalissa ME-ajalla
Kuva: iaaf.org
Kuluva viikko toi uuden ME:n ja SE:n kestävyysjuoksussa. Kuvan Geoffrey Kipsang Kamworor Keniasta juoksi viikko sitten puolimaratonin ME:n Kööpenhaminassa ja alemman kuvan Laura Manninen teki SE:n N45-sarjan maratonilla eilen Espoossa.
Geoffrey Kamworor on ehtinyt 26-vuoden ikäänsä (s.22.11.1992) nähden tehdä kovia saavutuksia kansainvälisillä areenoilla, sekä radalla ja maastossa että maantiellä. Hän juoksi maratonennätyksensä 2.06.12 jo vuonna 2012 eli parikymppisenä Berliinin maratonilla nimellä Geoffrey Kipsang. Ensimmäisen MM:nsa hän saavutti puolimaratonilla vuonna 2014 ja juuri Kööpenhaminassa, jossa syntyi nyt ME. Puolimaratonilla hän on saavuttanut peräti neljä MM:ta (kolme henkilökohtaista ja yksi joukkue) ja maastoissa kaksi henkilökohtaista MM:ta vuosina 2015 ja 2017. Lisäksi hän on voittanut New York Cityn maratonin vuonna 2017. Kovia saavutuksia.
Kamworor jätti Dohan yleisurheilun tulevat MM-kisat väliin keskittyäkseen puolimaratonin ME:n tekemiseen. ME-juoksu lähti hyvin käyntiin ja suuri ryhmä juoksijoita tavoitti ensimmäisen 5 kilometrin väliajan ajassa 13.53 eli hieman entistä ME-aikaa hitaammin. Mutta Kamworor kiristi vauhtia ja kymppiin tultiin ajassa 27.34, neljä sekuntia tavoitteen edellä. 15 kilometriin tultiin aikaan 41.05, kovin aika koskaan tällä matkalla, samoin kuin 20 kilometrin aika 55.00. Maaliin Kamworor tuli ME-ajalla 58.01 ja paransi näin vuosi sitten Abraham Kiptumin Valenciassa tekemää ME:tä 58.18 17 sekunnilla. Tämän vuoden huhtikuussa Kiptumia epäiltiin dopingrikkeestä ja hänen osallistumisensa Lontoon maratonille evättiin.
Kööpenhaminan puolimaratonin ME oli Geoffrey Kamwororille tunteikas saavutus, joka näkyy tästä maaliintulovideosta.
Laura Manninen
Kuva: Yle (AOP)
Laura Manninen osallistui viikonloppuna naisten maratonin SM-kisoihin Espoon Rantamaratonilla ja tuloksena oli voitto ja samalla syntyi N45-sarjan SE tuloksella 2.45.52. Irmeli Ruposen vuonna 1984 juoksema entinen ennätys 2.47.44 parani näin lähes kahdella minuutilla.
Olen kirjoitellut Laura Mannisesta usein tässä blogissa ja viimeksi 9.6.2019, kun esittelin tuoreimpia veteraaniennätysten tekijöitä. Laurahan on tehnyt ratamatkoilla ja maantiellä lukuisia SE:iä sarjassa N45 viime ja tänä vuonna. Erikoisen tarkkaan seurasin Laura Mannisen edesottamuksia New Yorkin sisäratamaratonin juoksussa vuonna 2017, jolloin Laura teki mahtavasti uuden ME:n ajalla 2.42.30. Lindsay Scherf rikkoi Lauran ennätyksen vuotta myöhemmin, mutta Laura Mannisen nimi tulee säilymään ennätyslistassa. Sisäratamaratonin lisäksi Laura on osallistunut muihinkin epätavallisiin kilpailuihin, kuten kansainvälisiin porrasjuoksukisoihin. Näin se motivaatio säilyy.
Kuva: iaaf.org
Kuluva viikko toi uuden ME:n ja SE:n kestävyysjuoksussa. Kuvan Geoffrey Kipsang Kamworor Keniasta juoksi viikko sitten puolimaratonin ME:n Kööpenhaminassa ja alemman kuvan Laura Manninen teki SE:n N45-sarjan maratonilla eilen Espoossa.
Geoffrey Kamworor on ehtinyt 26-vuoden ikäänsä (s.22.11.1992) nähden tehdä kovia saavutuksia kansainvälisillä areenoilla, sekä radalla ja maastossa että maantiellä. Hän juoksi maratonennätyksensä 2.06.12 jo vuonna 2012 eli parikymppisenä Berliinin maratonilla nimellä Geoffrey Kipsang. Ensimmäisen MM:nsa hän saavutti puolimaratonilla vuonna 2014 ja juuri Kööpenhaminassa, jossa syntyi nyt ME. Puolimaratonilla hän on saavuttanut peräti neljä MM:ta (kolme henkilökohtaista ja yksi joukkue) ja maastoissa kaksi henkilökohtaista MM:ta vuosina 2015 ja 2017. Lisäksi hän on voittanut New York Cityn maratonin vuonna 2017. Kovia saavutuksia.
Kamworor jätti Dohan yleisurheilun tulevat MM-kisat väliin keskittyäkseen puolimaratonin ME:n tekemiseen. ME-juoksu lähti hyvin käyntiin ja suuri ryhmä juoksijoita tavoitti ensimmäisen 5 kilometrin väliajan ajassa 13.53 eli hieman entistä ME-aikaa hitaammin. Mutta Kamworor kiristi vauhtia ja kymppiin tultiin ajassa 27.34, neljä sekuntia tavoitteen edellä. 15 kilometriin tultiin aikaan 41.05, kovin aika koskaan tällä matkalla, samoin kuin 20 kilometrin aika 55.00. Maaliin Kamworor tuli ME-ajalla 58.01 ja paransi näin vuosi sitten Abraham Kiptumin Valenciassa tekemää ME:tä 58.18 17 sekunnilla. Tämän vuoden huhtikuussa Kiptumia epäiltiin dopingrikkeestä ja hänen osallistumisensa Lontoon maratonille evättiin.
Kööpenhaminan puolimaratonin ME oli Geoffrey Kamwororille tunteikas saavutus, joka näkyy tästä maaliintulovideosta.
Laura Manninen
Kuva: Yle (AOP)
Laura Manninen osallistui viikonloppuna naisten maratonin SM-kisoihin Espoon Rantamaratonilla ja tuloksena oli voitto ja samalla syntyi N45-sarjan SE tuloksella 2.45.52. Irmeli Ruposen vuonna 1984 juoksema entinen ennätys 2.47.44 parani näin lähes kahdella minuutilla.
Olen kirjoitellut Laura Mannisesta usein tässä blogissa ja viimeksi 9.6.2019, kun esittelin tuoreimpia veteraaniennätysten tekijöitä. Laurahan on tehnyt ratamatkoilla ja maantiellä lukuisia SE:iä sarjassa N45 viime ja tänä vuonna. Erikoisen tarkkaan seurasin Laura Mannisen edesottamuksia New Yorkin sisäratamaratonin juoksussa vuonna 2017, jolloin Laura teki mahtavasti uuden ME:n ajalla 2.42.30. Lindsay Scherf rikkoi Lauran ennätyksen vuotta myöhemmin, mutta Laura Mannisen nimi tulee säilymään ennätyslistassa. Sisäratamaratonin lisäksi Laura on osallistunut muihinkin epätavallisiin kilpailuihin, kuten kansainvälisiin porrasjuoksukisoihin. Näin se motivaatio säilyy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)