Murphy tuli kylään

Juoksutapahtumia on tullut kisattua runsaasti ja yleensä ne ovat menneet kommelluksitta. Muutamia täpäriä tilanteita on ollut, mutta aina on jotenkin ehtinyt ja päässyt starttiviivalle pamauksen aikaan. Yksi kisa on jäänyt väliin Suomessa, kun kisapaikkaa ei löytynyt ajoissa. Mutta sitten on yksi kansainvälinen kisa, jossa kaikki tuntui menevän pieleen. Kerron sen tässä. Aina ei hommat suju niin kuin Strömsössä. 

Olin tullut jälleen syyskuussa Thaimaahan viettääkseni talven ajan auringossa ja lämpimässä. Jo Suomessa olin katsellut Internetistä, että joulukuun alussa olisi suuri kansainvälinen juoksutapahtuma Singaporessa, jonne pääsee kätevästi lentämällä Bangkokista käsin. Niinpä pian Thaimaahan saavuttuani menin Internetiin ilmoittautuakseni juoksuun. Yllätys oli melkoinen, kun juoksun webbisivuilla oli ilmoitus, että ilmoittautujien määrä on ylittänyt maksimin 40.000 juoksijaa, joten uusia juoksijoita ei enää oteta.

  

Halusin kovasti johonkin aasialaiseen juoksuun Thaimaan ulkopuolella ja niin rupesin surffailemaan netissä etsiäkseni sopivaa, korvaavaa juoksua.  Löysin sitten kalenterista uuden juoksun, puolimaratonin  New Delhistä, Intiasta, lokakuun lopulla. Ilmoittauduin ja maksoin juoksun netin kautta ja aloin järjestellä lippuja ja majoitusta. Siitä alkoikin aikamoinen seikkailu.

Mennessäni ensimmäistä kertaa matkatoimistoon lentolippuja ostamaan mielessäni oli kysyä viisumin tarpeesta, mutta jotenkin se vain unohtui. Saatuani muutaman päivän päästä liput olin jo poistumassa toimistosta, kun jälleen muistin viisumiasian. Ei kun takaisin toimistoon ja tarvittiinhan se, viisumi. Lähtöpäivään oli enää vajaa viikko ja viisumi piti hakea henkilökohtaisesti Bangkokista Intian suurlähetystöstä. Matkustin seuraavana päivänä Pattayalta Bangkokiin ja siellä odotti uusi yllätys: viisumin saaminen kestäisi viisi työpäivää. Lennot piti muuttaa ja pääsy juoksuun oli siinä ja siinä. Yritin saada viisumin neljässä päivässä, jolloin olisin ehtinyt New Delhiin ajoissa noutamaan juoksunumeron juoksua edeltävänä iltana. Ei onnistunut. Intian jäykkä ja hidas byrokratia ei joustanut. Ongelmaan olisi tarvittu ns. öljyämistä, mutta minulla ei tietenkään ollut tarpeeksi suurta kanisteria mukana.    

Sain sitten viisumin viiden päivän päästä ja lentoni tuli kyllä New Delhiin juoksua edeltävänä iltana, mutta kaksi tuntia liian myöhään. En antanut vielä periksi, vaan lähetin järjestäjille sähköpostia kahteen eri osoitteeseen, jossa selostin tilannetta ja pyysin erillistä lisämaksua vastaan juoksunumeron New Delhin hotelliini, jonka olin varannut etukäteen. Juuri ennen lentoa New Delhiin sain vielä kiinni juoksujärjestäjien edustajan helpline-puhelinnumerosta. Puhuin hänen kanssaan noin varttitunnin ja selvitin tilannetta. Hän ei tuntunut ymmärtävän minun englantiani enkä minä juuri mitään hänen tamili-intialaisesta englannin raiskauksesta. Tulos oli plus miinus nolla, puhuimme toistemme ohi emmekä saaneet mitään ymmärrystä aikaan.

Saavuttuani sitten Intiaan ja New Delhin hotelliin, kyselin josko kukaan olisi tuonut minulle sinne juoksunumeroa. Ei ollut. Päätin yrittää vielä viimeistä mahdollisuutta ja panin kellon soimaan neljältä aamulla. Herättyäni puin juoksukamppeet päälle ja ajelin autoriksalla juoksupaikalle. Siellä kiertelin luukulta toiselle kysellen juoksunumeroani. Kukaan ei tiennyt mutta viittasi seuraavalle luukulle. Vähän ennen starttia luovuin ja katselin kun kymmenet tuhannet juoksijat lähtivät taipaleelle. Arvaa harmittiko. Juoksunumeroa ei ohjeitten mukaan saanut enää juoksupaikalta, mutta oletin, että lähettämäni viestien takia järjestäjät olisivat antaneet armon käydä oikeudesta ja olisivat jemmanneet numeroni jollekin tiskille. Tulinhan sentään Thaimaasta saakka. Ilman numeroa en viitsinyt lähteä juoksijoiden mukaan, koska minut olisi todennäköisesti poistettu reitiltä.

Niinpä lähdin siitä kuitenkin omalle juoksulenkille, kun juoksuvarusteetkin olivat sopivasti päällä. V-käyrä oli sen verran korkealla että askel lensi kevyesti ja palasin sitten kisa-alueelle seuraamaan kärjen maaliin tuloa.   

Tämä oli jälleen hyvä opetus kansainvälisestä toiminnasta: kun jokin pettää niin kaikki pettää. Ensimmäisen virheen tein itse kun en tiennyt viisumin tarvetta enkä kysynyt sitä heti lippua ostettaessa. Seuraavan virheen teki matkatoimisto, joka ei varmistanut sitä oliko minulla Intian viisumia, vaikka he itse tiesivät viisumia tarvittavan. No, he myivät matkalippuja eivätkä viisumeja. Kolmas syyllinen oli Bangkokin Intian suurlähetystö, joka ei pystynyt joustamaan yhdellä päivällä viisumin saantia, vaikka tiesivät tilanteeni. Neljäs syntisäkki oli juoksunjärjestäjät, jotka eivät reagoineet sähköpostitse ja puhelimitse kertomiini tarpeisiin, vaikka se tarkoitti sitä että lensin Thaimaasta saakka Intiaan todetakseni heidän olevan aina oikeassa, koska se sanottiin selvästi juoksuohjeissa. Jos, jos ja jos.  

New Delhin matkasta tuli sitten puhdas viiden päivän turistireissu. Jopa koko matka oli vaarassa jäädä saamatta, koska intialainen lentoyhtiö, Air India, ei meinannut millään saada lippuja muutetuksi uusiin entisillä hinnoilla. Lopulta se onnistui kohtuullisella 1000 bahtin muutosmaksulla. Jouduin kuitenkin itse juoksemaan Bangkokissa heidän toimistossaan muutoksen saamiseksi. Air Indiasta oli siten tulla viides tunari tässä epäonnen ketjussa.

Matkan jälkeen sain sitten vihdoin sähköpostitse vastauksen juoksunjärjestäjiltä tiedusteluun, jonka olin lähettänyt ennen lentoa New Delhiin. Henkilö pahoitteli sitä ettei ollut ehtinyt vastata kyselyyni juoksujärjestelykiireiden takia. Hän toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi seuraavaan New Delhin puolimaratoniin. Viesti ei juuri lämmittänyt saati lohduttanut.