sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Prasmul Olympics Run It, Tangerang

Lähtö- ja maalialue

Tänään aamulla oli Prasmul Olympics Run It- juoksu Tangerangissa, Indonesiassa. Ja mikä tärkeintä, suurista peloista ja valmisteluongelmista huolimatta minäkin pääsin lähtöviivalle. Juoksijoilla oli valittavana kolme matkaa: 5 kilometriä, 10 kilometriä ja puolimaraton. Minä valitsin jo aikoinaan ilmoittautumisessa kympin. Veteraanisarjoja ei ollut, vaan jokaisella matkalla oli yksi yleinen sarja miehille ja naisille.

Tulin Indonesiaan perjantaina ja valitsin ensimmäisen yöpymispaikan Soekarno-Hatta-lentokentän lähettyviltä. Eilen otin sitten taksin etelä-Tangerangiin Prasetiya Mulya Yliopiston läheiseen hotelliin. Laitoin hotellista neljännen sähköpostin juoksunjärjestäjille, jossa ilmoitin majoituspaikkani ja toiveeni saada juoksupaketti rintanumeroineen joko hotelliin erillistä maksua vastaan tai viimeistään sunnuntaiaamuna juoksupaikalle. Heräsin aamulla puoli neljän aikoihin ja vaikka posteihini ei oltu vastattu, niin matkustin toiveikkaan pelokkaana taksilla juoksupaikalle.

Juoksu on takana

Juoksupaikalla oli opiskelijoiden pitämä tiukka järjestys ja minulta tivattiin heti kilpanumeroa. Selitin tilanteen toimitsijalle ja hän otti puhelimella yhteyden toiseen henkilöön, joka otti minut vastaan ja vei toimitsijanaisten eteen. Dokumentteja vastaan sain kuin sainkin juoksupakettini ja näin luvan kilpailuun, vaikka se ei alkuperäisten sääntöjen mukaan ollut mahdollista. Paikalla oli muutama muukin ilmeisesti ulkomaalainen juoksija noutamassa pakettiaan. Yllättävästi järjestäjät joustivat säännöistään, vaikka niitä ei vaivauduttu informoimaan juoksijoille. Mutta hyvä näin, kun lopussa kiitos seisoo.

Juoksun valmistelut sujuivat kansainvälisen tutusti alkuvoimisteluineen. Puolimaratonin juoksijat lähtivät matkaan ensimmäisinä kello 5.30 ja me kympin juoksijat 20 minuuttia myöhemmin ja viiden kilometrin juoksijat kello 6.10. Reitti kiersi mutkitellen, mutta tasaisena pitkin ympäröiviä asfalttikatuja. Meikäläisellä juoksu kulki aika nihkeästi ja varsinkin loppupuolella kirivaihdetta ei löytynyt. Juoksun takkuisuuteen vaikutti varmaan huonosti nukutut yöt ja matkustelu.

Juoksussa oli käytössä jälleen sähköinen ajanotto rintalapussa olevine chippeineen. Mutta tällä kertaa tuloksia ei saanut reaaliaikaisesti maaliintulon jälkeen, vaan niitä pitää odottaa nettiin. Toivottavasti ne sinne ilmaantuvat. Maalikellosta luin itselleni ajan 50.36, joka on huomattavasti heikompi kuin viime juoksussa, jos matka on ilmoitetun pituinen. Se saattaa kyllä olla hieman pidempi. Laitan tulokset tähän, kunhan ne julkistetaan netissä.

Lisäys 6.4.2019: Löysin järjestäjien webbisivun, josta pystyi hakemaan tulosta ja sijoitusta kilpanumeron perusteella. Numeroni oli 1270, mutta se ei anna mitään vastaukseksi. Kokeilin muita numeroita ja järjestelmä toimi sekä 5 kilometrin että 10 kilometrin juoksijoille. Mitään yhtenäistä tuloslistaa ei kuitenkaan ole, vaan täytyy käyttää kilpanumeroa hakuun. Arveluni on, että koska sain juoksupaketin ja sen mukana kilpanumeron vasta kisa-aamuna juoksupaikalla, niin järjestäjät eivät ole syöttäneet numeroani ajanottojärjestelmään. Tai sitten he ovat unohtaneet tehdä sen. Olen lähettänyt asiasta sähköpostia, mutta tietenkään siihen ei ole vastattu.

Joka tapauksessa kaivoin aikoja sattumanvaraisesti usealle numerolle ja löysin lähimmäksi omaa aikaani olevan eli eräs kilpailija oli saanut 10 kilometriltä ajan 51.41,4, jolla oli sijoittunut 28. sijalle. Oma aikani oli maalikellon mukaan 50.36, joten sijoitukseni on haarukassa 24-27. Täytyy tyytyä tähän lopputulokseen ja se riittää kyllä.

Huom! Löysin sattumalta vielä tarkemman tuloksen. Juoksija nro 56 on saanut lopputuloksen 51.28,2 ja tullut kisassa 25:ksi. Pudotan omaa sijoitushaarukkaani paremmaksi eli 21-24.

Tuo tuloksenhakusivu on tässä.

Juoksussa oli yllättävän paljon naisia mukana, vaikka oltiin muslimimaassa. Niinpä laitankin lopuksi yhteiskuvan osasta kisaan osallistuneita naisia. Se on tuossa alla.


                                   Indonesialaista naisenergiaa

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Indonesian kisavalmistelu kangertelee

Lion Air logo

Indonesian matka lähestyy, lento Jakartaan (Tangerangiin) on perjantaina. Jakartan kansainvälinen lentokenttä Soekarno-Hatta sijaitsee naapurikaupunki Tangerangin puolella.

Ostin rohkeasti Bangkok-Soekarno-Hatta-Bangkok- lennot halpalentoyhtiö Lion Airiltä. Rohkeasti siinä mielessä että Lion Air- kone putosi maahan Indonesiassa lokakuun lopulla viime vuonna ja surmasi kaikki koneen 189 matkustajaa. Yhtiötä enemmän on syytetty onnettomuuskonetta Boeing 737 Max 8, sillä samainen konetyyppi putosi jälleen tässä kuussa Etiopiassa (Etiopian Airlines) surmaten 157 henkilöä. Nyt tämä konemalli on kansainvälisessä lentokiellossa, joten sen pitäisi olla poissa minunkin lennolta.

Mutta minulla on huolena muitakin ongelmia matkaan liittyen ja ne koskevat Prasmul Olympics Run It- juoksukisaa. Kuten aiemmin kirjoitin, ilmoittauduin kisaan ja maksoin siitä kolminkertaisen hinnan korkean kansainvälisen pankkisiirron takia. Onnistuneen maksun kuittauksena tuli sitten ohjeet juoksupaketin (sisältää mm. rintanumeron) noutamiseksi. Juoksunjärjestäjät ilmoittivat että paketti on noudettavissa vain viikko ennen kisaa eli viime viikonloppuna. Minulla oli liput jo ensi perjantain lennolle ja en olisi muutenkaan lentänyt Indonesiaan viikkoa ennen kilpailua, joten lähetin sähköpostia että minun tulisi saada paketti joko lauantaina 30.3 Tangerangissa tai sitten juoksupäivänä 31.3 ennen kisastarttia. Vastaava ongelma oli Singaporessakin ja siellä järjestäjät lupasivat heti toimittaa paketin minulle juoksupäivänä juoksupaikalla. Niin kuin tapahtuikin.

Mutta ei vielä Indonesiassa. Olen lähettänyt kyselyn nyt kolmesti ilman suoraa vastausta. Vastauksena on lähetetty vain tuttuja yleisiä ohjeita, jotka olen lukenut jo netistä järjestäjien sivuilta. Yhdessä yleisessä vastauksessa ehdotettiin että Tangerangin ulkopuolisille, jotka eivät pääse noutamaan pakettia, se lähetettäisiin postissa. Vastasin välittömästi että postia tuskin kannattaa lähettää Thaimaahan saakka aikapulan (muutamia päiviä), luotettavuuden ja hinnan takia (vastaanottaja maksaa). Miksi lähettää paketti tuhansia kilometrejä postilla, kun sen voi ojentaa minulle käteen juoksupaikalla. Yhtään yksilöllistä vastausta ei ole tullut vielä näihin sähköposteihin. Olen myös yrittänyt soittaa useamman kerran kolmeen annettuun järjestäjän puhelinnumeroon. Yhteenkään yritykseen ei ole vastattu.

Eli katastrofin ainekset ovat ilmassa, mitä tähän Tangerangin juoksukisaan tulee. Ihan tulee mieleen runsas kymmenen vuotta sitten kokemani seikkailu New Delhissä, Intiassa. Tämän ikimuistoisen sekoilun voi lukea etusivun ylälaidassa olevasta jutusta "Murphy tuli kylään". Se juoksukisa kaatui ketjutunarointiin itsestä alkaen, mutta jossa keskeistä osaa näyttelivät Intian Bangkokin suurlähetystön virkailijat ja New Delhin juoksunjärjestäjät. Nyt kyse ei ole ongelmasta toiseen etenevässä ketjutuksessa, vaan yksin ja ainoastaan indonesialaisissa juoksunjärjestäjissä. Hindu tai muslimi, niin palvelualttius ei heillä näytä olevan niitä parhaita ominaisuuksia.

Mutta annetaan indonesialaisille vielä muutama päivä aikaa pelastaa tilanne. Kerron sitten tuoreeltaan kuinka äijän käy. Thaimaasta olen saanut järjestettyä juoksukisan heti Indonesian matkan jälkeen, mutta siitä sitten enemmän myöhemmin.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

RAM Hospital Run, Bangkok

Lähtö- ja maalialue

RAM Hospital Run juostiin tänä aamuna Nong Bon Water Sport Centerissä, Bangkokissa. Paikka sijaitsee aivan Rama IX Parkin vieressä ja olen juossut siellä aikaisemmin runsas vuosi sitten.

Reitti kiersi vesipuiston maanteitä ja kierros oli viisi kilometriä. Juoksin 10 kilometrin (reitin mukaan 10,5 km) kisan ja kierroksia tuli näin kaksi. Osa kilpailijoista juoksi vai yhden kierroksen eli runsaan 5 km.

Tuloslipuke

Tulin kisapaikalle eilen Ekamain bussilla ja hyppäsin pois Udom Sukin asemalla. Koska kisapaikalle ei ole SkyTrain- yhteyttä, jouduin ottamaan taksin. Juoksupaketti tuli helposti maksukuittia näyttämällä. Tavarat saatuani kävelin tuttuun hotelliin, Dusit Inn Mansioniin. Kävelymatkaa tulikin enemmän kuin aiemmin, koska tuttu suora reitti oli katkaistu rakennustyömaalla. Jouduin kiertämään Rama IX Parkin kautta ja lisämatkaa tuli aikamoisesti niin lauantaina kuin sunnuntaiaamuna. Aamulla hyödynsin lisämatkan tekemällä samalla alkulämmittelyn.

Kilpailussa käytettiin modernisti sähköistä ajanottoa, jolloin viralliset ajat ja sijoitukset olivat saatavilla välittömästi maaliintulon jälkeen. Tuloslipuke näytti minulle aikaa 49.31, jolla olin kaikista kympin juoksijoista 40. ja oman M60-sarjani sijoitus oli kolmas.

Niinpä pääsin pokkaamaan erikoispalkinnot ensimmäistä kertaa tällä Thaimaan reissulla. Juoksutuntuma oli myös ehdottomasti paras pitkiin aikoihin ja juoksuun täytyy olla tyytyväinen. Ensimmäisellä kierroksella olin laskujeni mukaan hieman alle 60. sijan, joten toisella kierroksella ohitin toistakymmentä väsyneempää kisaajaa. Vauhdinjako osui aika hyvin nappiin ja vauhtini pysyi suunnilleen samana koko matkan.

En vielä löytänyt Mylapsin nettisivuilta kisan tuloksia, mutta jos ne ilmestyvät, niin laitan ne tähän. Viralliset tulokset ovat tässä.

Alas laitan vielä kaksi kuvaa palkintojenjaosta ja M50- ja M60-sarjan kärkimiehistä.

                                 
                                        Pokkaamassa M60-sarjan 3. palkintoa


                                       M50- ja M60-sarjan kärkeä

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Päivitetty maailman 300+ maratonlista

Hans Mannsten
Kuva: teamrahola.fi

Löysin sitten pitkien hakujen jälkeen netistä uusimman maailman 300+ maratonlistan. Japanilaisen Takatoshi Yoshinon kahdesti vuodessa päivittämän listan uusin versio on viime vuoden lopulta eli 31.12.2018. Edellisen päivityksen (30.6.2018) pohjalta minulla oli juttu tässä blogissa syyskuun 27. päivä 2018.

Edellisen jutun tapaan minulla on nyt päivitetty Top-10-lista ja juoksijoiden maratonmäärät, jonka pohjalta olen laskenut maratonmäärälisäykset ajalta 1.7-31.12.2018. Heti ensimmäiseksi täytyy todeta että kärkikymmenikössä ei ole tapahtunut yhtään sijamuutosta eli samat maratoonarit ovat samassa järjestyksessä. Mutta maratonien määrissä on suuriakin eroavaisuuksia mitä lisäyksiin tulee. Kolmella kärkikymmenikön maratoonarilla ei ole tullut yhtään maratonia kyseisenä ajanjaksona ja he ovat Horst Preisler Saksa, Jim Simpson USA ja Hans-Joachim Meyer Saksa. Listaan alle kärkikymmenikön lisäksi kaikki sadan parhaan joukkoon sijoittuneet suomalaismaratoonarit.

Listan lukukoodi: nimi, maa, maratonit 31.12.2018, maratonit 30.06.2018, lisäys.

01. Christian Hottas, Saksa, 2743, 2691, +52
02. Kalevi Saukkonen, Suomi, 2267, 2221, +46
03. Sigrid Eichner, Saksa, 2145, 2107, +38
04. Larry Macon, USA, 2109, 2046, +63
05. Horst Preisler, Saksa, 1806, 1806, +0
06. Jim Simpson, USA, 1792, 1792, +0
07. Toshiko Watanabe, Japani, 1726, 1706, +20
08. Willem Mutze, Hollanti, 1634, 1619, +15
09. Hans-Joachim Meyer, Saksa, 1618, 1618, +0
10. Hans Mannsten, Suomi, 1515, 1445, +70

25. Miikka Bäckström, Suomi, 1021, 960, +61

36. Ritva Vallivaara-Pasto, Suomi, 916, 870, +46

50. Veikko Ollila, Suomi, 831, 774, +57

57. Mauri Volama, Suomi, 802, 789, +13

Kärkikymmenikössä pitää hurjinta määräkasvua yllä Suomen Hans Mannsten, jolla maratonmäärät lisääntyivät 70:llä. Sijoitus on vielä 10:s, mutta 0-kasvun Meyer on jo haarukassa. Myös ykkösenä ja kakkosena olevilla Saksan Christian Hottaksella ja Suomen Kalevi Saukkosella kasvu on yhä ripeää 52:lla ja 46:lla uudella maratonilla. Kolmantena on edelleen naisten ykkönen eli Saksan Sigrid Eichner 2145:llä maratonilla.

Muista suomalaisista Miikka Bäckström nousi kahdeksan sijaa 25:ksi, Ritva Vallivaara-Pasto nousi kolme sijaa 36:ksi, Veikko Ollila nousi peräti yhdeksän sijaa 50:ksi ja Mauri Volama putosi yhden sijan 57:ksi. Ritva Vallivaara-Pasto on edelleen maailman kuudenneksi eniten maratoneja juossut nainen.

Tuo netistä löytynyt uusin maailman 300+ lista on tässä. Suomen 100+ maratonlista, jota ylläpitää Timo Marjomäki ja jota päivitetään keskimäärin kerran viikossa, on tässä. Suomen 100+ listasta näkee että maailman 300+ listalle pääsee tällä hetkellä 40 suomalaista maratoonaria.

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Bangkokiin ja Indonesiaan

RAM Hospital Run 17.3.2019
Kuva: forrunnersmag.com

Vieläkin harmittaa tuo eilinen Jomtien- kotijuoksu, joka jäi väliin vain siitä syystä että kisa umpeutui jo kuukausi ennen starttia. En jäänyt enempää ihmettelemään ja katselin jo menneellä viikolla seuraavan sunnuntain juoksutarjontaa. Yllätyksekseni olisin päässyt kirjautumaan useampaankin juoksuun ja valitsin sitten RAM Hospital Runin, joka juostaan Rama IX Parkin viereisessä Nongbon Water Sport Centerissä Bangkokissa. Juoksin kyseisellä paikalla runsas vuosi sitten maastojuoksun, jossa jopa voitin oman sarjani. Juoksukisoja on tarjolla ensi sunnuntaiksi todella runsaasti ympäri Thaimaata, jonka vuoksi ilmoittautumiset pysyivät auki normaalia pitempään.

Juoksen RAM Hospital Runissa kympin, joka juostaan kahtena viiden kilometrin lenkkinä pitkin vesipuiston teitä. Tuossa voittoisassa maastojuoksussa reitti oli lähes sama, mutta se kulki teiden pientareilla ja pusikoissa, joka teki siitä haastavan. Ikäsarjoja riittää kisassa mukavasti aina M70:een saakka, joten minäkin pääsen taas omaan M60-sarjaan.

Prasmul Olympics Run It
Kuva: runsociety.com

Thaimaan viisumipolitiikan vuoksi joudun poistumaan taas Thaimaasta kuun lopulla. Olen tehnyt näitä poistumismatkoja usein Phnom Penhiin, Kambodzaan. Phnom Penhissä on vain yksi huono puoli, sillä siellä ei ole juuri juoksutapahtumia. Kansainvälinen puolimaraton olisi kyllä, mutta vasta kesäkuussa, jolloin ollaan yleensä jo Suomessa.

Tällä kertaa katselin juoksutarjontaa lähimaista, joissa en ole vielä vieraillut. Indonesian juoksukalenterista löytyi kisa juuri sopivaan aikaan eli 31.3.2019. Prasmul Olympics Run It - kilpailu juostaan Prasetiya Mulya Yliopiston kampusalueella Tangerangissa. Tangerang on pääkaupunki Jakartan viereinen kaupunki ja siellä sijaitsee myös Jakartan kansainvälinen lentokenttä Soekarno-Hatta. Ostin lentoliput Bangkok - Soekarno-Hatta - Bangkok noin viikko sitten ja tänään rekisteröidyin ja maksoin Prasmul Olympics Run It- juoksun. Rekisteröityminen kävi netissä helposti, mutta maksussa käytettiin vain pankkisiirtoa, joten se vaati pankissa juoksua ja papereiden käyttöä. Itse juoksu maksoi bahteissa vain noin 600 bahtia, mutta kansainvälisestä siirtomaksusta jouduin pulittamaan puolet enemmän eli 1100 bahtia. No, tuo ero johtui maksun pienuudesta, mutta kyllä pankit osaavat ottaa omansa.

Indonesiasta palailen huhtikuun alussa. Uusia kisoja täytyy katsella Thaimaasta jälleen huhtikuussa joko ennen tai jälkeen Songkranin eli vesijuhlan. Palataan niihin myöhemmin.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

So Fit So Fun Run, Bangkok

Juoksijoita maalialueella

Tänään aamulla aikaisin juostiin So Fit So Fun Run Lumpini Parkissa, Bangkokissa. Juoksin siellä edellisenkin kisan kaksi viikkoa sitten, joten noudatin samoja rutiineja. Juoksupaketti rintanumeroineen ja T-paitoineen oli tosin Lumpini Parkin sijasta noudettavissa eilen lauantaina lähellä sijaitsevasta luksushotellista SO Sofitel Bangkok, joka oli yksi juoksun sponsoreista. Maksukuittia vastaan juoksupaketin sai vaivattomasti.

En jäänyt kuitenkaan yöksi luksushotelliin, vaan suuntasin tuttuun rahapussille suosiollisempaan Eve Guest Houseen. Laitoin illalla herätyksen kello neljäksi aamulla ja nyt minulle oli käydä köpelösti. Heräsin vähän yli kolmen ja ajattelin että minulla on vielä hyvin aikaa nukkua hetkinen. Heräsin sitten ilman kellonsoittoa ja katsoin kännykän kelloa. Se oli jo lähes puoli viisi ja jostain syystä en ollut herännyt herätyssoittoon, vaikka volyymi oli lähes maksimilla. En tiedä oliko herätys mennyt jostain syystä äänettömään tilaan, mutta tällaista minulle ei ole juuri tapahtunut aiemmin. Sitten tuli kiire pukea juoksutamineisiin ja hölkätä juoksupaikalle, joka sijaitsi onneksi noin kilometrin päässä.

Juoksu on takana

Nopean lähdön ja hölkän takia minulle jäi vielä hyvin aikaa valmistautua kisaan. Jätin laukun talletukseen ja juoksin kierroksen eli runsaan 2,5 kilometrin verran lämmittelyä. Jalat tuntuivat olevan kohtalaisessa kunnossa, vaikka yleistuntuma ei ollut aivan paras mahdollinen näin aikaisin aamulla. Juoksijoita oli saapunut kisaan mukavasti, kuuluttaja ilmoitti 5:lle ja 10:lle kilometrille osallistuvan alun toista tuhatta kilpailijaa.

Osallistuin kymmenelle kilometrille (oikeasti 10,6 kilometriä merkintöjen mukaan) ja sen startti tapahtui ensin kello 6.00. Viiden kilometrin lähtöpamaus ammuttiin varttia myöhemmin. Niinpä kaksi ensimmäistä kierrosta meni mukavasti juoksijoiden suhteen, mutta kolmannella kierroksella viiden kilometrin kisaajat olivat samalla radalla, samoin kuin kaikki lähibangkokilaiset kisan ulkopuoliset aamuhölkkääjät. Kapea puistoreitti kävi ahtaaksi ja juoksu meni täysin pujotteluksi, mikä pidensi matkaa ja lisäsi aikaa.

Minulle kävi vielä ensimmäisellä kierroksella pieni kömmähdys, kun en ollut varautunut kierroskuminauhojen jakeluun. Minun täytyi palata kymmenisen metriä takaisin ja noutaa se käteeni. Kisassa otettiin sähköiset ajat ja kierroksella oli kaksi väliaikapistettä. Siitä huolimatta oli vielä tämä kierroslenkuroiden jako. No, aina on hyvä varmistaa kaikin keinoin että kilpailijat juoksevat sen kierrosmäärän mikä heille kuuluu.

Tuloslipuke

Sähköinen ajanotto pelasi mainiosti. Heti kisan jälkeen menin ajanottopisteen luokse, jossa sähköisellä lukijalla purettiin numerolapun takana oleva ajanottolaite. Kuvan tuloslipuke tuli sekunnissa ja siitä pystyi katsomaan heti kuinka juoksu oli mennyt. 10,6 kilometrille osallistui 658 juoksijaa, joista olin 32. bruttoajalla 53.07. Miehistä olin 28., joten neljä naista pääsi karkuun. Omassa yli 40-vuotiaiden sarjassa (baby boomer) olin 12., joten minulla ei ollut odotetusti asiaa palkinnoille. Mutta suhteellisen tyytyväinen täytyy olla juoksuun, vaikka aika ei mikään ihmeellinen ollutkaan.

Juoksun jälkeen oli jälleen tarjolla runsaasti syömistä ja juomista, mikä on yksi Thaimaan juoksujen ominaispiirteistä. Kisan jälkeen on myös mukava purkaa tuntoja kansainvälisen juoksijaporukan kanssa. Minun juttusille tuli välittömästi egyptiläinen kaveri, joka ohitti minut aivan loppupuolella kisaa. Vähän nauratti kun kaveri kehui vähän jäykkää ja pökkelömäistä juoksuani erittäin tyylikkääksi ja taloudelliseksi. Mies osoittautui ystävälliseksi ja erittäin sosiaaliseksi luonteeksi, sillä hän oli kerännyt ympärilleen tukun muitakin juoksijoita. Kuultuaan että olin Suomesta, hän vei minut erään saksalaisen juoksijan luokse, joka osoittautui puolisuomalaiseksi. Kuten arvasinkin, nuorehkon miehen äiti oli suomalainen ja tullut ilmeisesti töihin ja sitä kautta naimisiin Saksaan, kuten niin monet suomalaisnaiset.

Ihan mukava maku jäi tästä So Fit So Fun Runista. Tuloslipukkeessa oleva internet-linkki antoi jo nyt lopulliset tulokset ja ne ovat tässä (kaikki kympin juoksijat, ikäluokankin tulokset voi kaivaa esiin, kuka niitä haluaa).