lauantai 23. toukokuuta 2015

Sairasteluviikko

Sairasteluksihan se meni kuluva viikko. Se alkoi kuumeilulla ja muuttui nuhaksi ja köhäksi. Eli kunnon kevätflunssa oli kyseessä. Tätä minulle on sattunut ennenkin Thaimaasta palatessa, viimeksi parisen vuotta sitten. Lämpötilat ja bakteerikannat ovat erilaisia ja vielä kun menee itsensä vilustuttamaan, niin seuraukset ovat arvattavissa.

Eilen pääsin sitten takaisin baanalle. Kyllä tuntui hyvältä taas juoksu, vaikkei se aivan helppoa ollutkaan. Yksi plussa viikon levosta oli, vasemmassa polvessa ei tuntunut kipua, ainakaan vielä. Aurinkoisesta säästä huolimatta pukeuduin lenkille kahdella pitkähihaisella juoksupuserolla ja pipolla. Ja eivät ne liikaa olleet. sen verran viileä oli tuuli, vaikka suojainen metsäreitti oli kyseessä. Toivottavasti lämpötilat tästä vähitellen nousevat kesäisiin lukemiin.

Juoksukalenteriakin on täytynyt rukata olosuhteita vastaavaksi. Viikonlopuksi aiottu Porvoon juoksu jää nyt väliin ja seuraava juoksu juostaan joko toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa. Kisan alle täytyy saada viikon, parin ehyt harjoittelujakso.

Näillä mennään taas. Pääasia on, että juoksu taas onnistuu ja maisemat vaihtuvat.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Vilustuminen HCR:ssä

Aki Nummela otti paikkansa jo alussa

Helsinki City Run juostiin lauantaina Helsingissä. Noin 15 000 juoksijaa testasi kevätkuntoaan puolimaratonilla. Olen juossut kisan pariin otteeseen, mutta nyt tyydyin katsojan rooliin monestakin syystä, joista vihoitteleva polvi tärkein. Sää oli juoksijoille sopiva, vaikka katsojia viileä tuuli ja pienet sadekuurot saattoivat haitata.

Kilpailun voittaja Aki Nummela ryntäsi kuuman ryhmän kärkeen jo alkumatkasta. Voitto näytti aika helpolta ja ero toiseksi sijoittuneeseen ruotsalaiseen Daniel Lundiin kasvoi runsaaksi puoleksi minuutiksi. Naisten sarjan ylivoimaiseen voittoon kiiruhti moninkertainen Suomen mestari Maria Söderström ajalla 1.18.21. Maria on jäähdytellyt jo viime vuodet, mutta juoksee edelleen kärjessä monissa maantiejuoksuissa.

Niinhän siinä kävi, että vaatetus oli liian kevyt petollisen viileässä Suomen keväässä ja vilustuin pahanpäiväisesti. Niinpä sunnuntaiksi suunnittelemani Paloheinän maratonin kymppi täytyi jättää väliin. Harjoitteluun tulee myös parin päivän lovi.

Alle vielä kuva HCR:n lämmittelystä, joka tehtiin runsaan juoksijamäärän takia ryhmäkohtaisesti.

 

torstai 14. toukokuuta 2015

41. Lapinjärven ympärijuoksu

Lapinjärven urheilukenttä

Tänään oli sitten vuorossa Lapinjärven ympärijuoksu. Matkana oli 12,5 km vaihtelevaa reittiä: asfalttia, hiekkatietä, metsätietä, metsäpolkua pitkospuineen ja pururataa. Kisakeskuksena oli kuvan urheilukenttä.

Juoksijoita oli ihan kohtuullisesti hölkkä- ja lasten sarjat huomioiden. Sää ei aivan suosinut, kun vettä tuli sadekuuroina ja tuulikin oli viileän navakka. Se hankaloitti juoksua varsinkin kahdella ensimmäisellä kilometrillä, mutta sen jälkeen reitti onneksi kääntyi sivuvastaiseen ja vähitellen metsän suojaan.

Ensimmäiset kilometrit osoittivat jo sen, että tänään en pääse aivan siihen vauhtiin kuin haluja olisi. Kellosta totesin vauhdin viipyilevän 4.30:n tietämillä per kilometri, mikä on aikamoinen pudotus Thaimaan ja varsinkin Espanjan kisoihin. Puolimatkassa tahti vielä heikkeni johtuen vaativasta runsaan kilometrin metsäosuudesta. Mutta jostain se on nämä Suomen pitemmät juoksut aloitettava. Toivottavasti polven paranemisen ja harjoitusten tehostumisen myötä askellus kevenee ja vauhti paranee.

Tulin lopulta toiseksi 60-vuotisten sarjassa ajalla 58.27. Kärkipaikkaan oli rakoa nelisen minuuttia, joten ero oli selvä. Laitan tuohon alas kuvat kisan kolmesta nopeimmasta nais- ja miesjuoksijasta kaikki sarjat huomioiden. Nimet voi tarkistaa tuloslistasta.

Tulokset ovat tässä.


Kisan nopeimmat naiset

   

Kisan nopeimmat miehet

tiistai 12. toukokuuta 2015

Self Transcendence - 2 mailia

Sri Chimnoy  Kuva: Srichimnoycentre.org

Tämä kansainvälinen juoksu on intialaisen monitoimimiehen Sri Chimnoyn (1931-2007) alullepanema ja hänen kannattajiensa toteuttama. Suomessa juoksua kisataan Helsingin Munkinpuistossa ja Vaasassa. Kirjoitin aikoinaan miehestä lyhyen esittelyn kuudesaisti.net verkkosivulle. Se on luettavissa tästä.

Olen juossut tämän juoksun ensimmäisen kerran toukokuussa 1993, jolloin se oli Rauhanmaili-nimisenä ilman ajanottoa. Sen jälkeen olen osallistunut juoksuun lähes vuosittain ja viime vuosina useammankin kerran vuodessa. Nimenä on ollut milloin Kahden mailin juoksu, Runners are smilers ja viime vuodet Self Transcendence - 2 mailia.


Tämänpäiväinen juoksu oli vuoden ensimmäinen ja se tulee jatkumaan sarjamuotoisena viikoittain tiistaisin aina syyskuulle saakka. Sama pätee myös vastaavaan juoksuun Vaasassa. Juoksu sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille juoksijoille ja se käy hyvästä tv-kovasta tai pitkästä vetoharjoituksesta. Sarjoja on miehille ja naisille yleisestä aina 80-vuotiaisiin asti ja maksu ei päätä huimaa, vain 4 euroa.

Munkinpuistoon oli kerääntynyt tänään parisenkymmentä juoksijaa. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa 60-vuotisiin ja tuloksena oli toinen sija ajalla 13.32. Aika on 15 sekuntia huonompi kuin viimevuotinen toukokuun avaus. Vanhentumisen lisäksi uskon ja toivon että osasyynä ajan heikentymiseen on polvivaiva, joka on estänyt kovemmat vetoharjoitukset. Toivottavasti aika tästä vielä paranee juoksu juoksulta, kuten tapahtui viime vuonna kolmen juoksun sarjassani.



Tulokset löytyvät tästä.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Suomi- kausi avattu

Thaimaan reissu on taivasteltu ja on aika avata kotimaan kausi tämän vuoden osalta. Se tapahtuu aluksi Helsingin seudulla ja jatkuu myöhemmin Keski-Suomen osuudella. Tämä suunnitelma on alustava ja saattaa tarvittaessa muuttua. Matkamies on varma vain tästä päivästä, jos siitäkään.
 
Ensimmäisessä kuvassa on tutun lenkkipolkuni lähtöpiste. Jotkut lukijat saattavat sen tunnistaakin. Sitä seuraavat kuvat ovat kyseisen 2125 metrin kiekan varrelta. Talvella siinä on hiihtolatu ja kesäisin mainio reitti kävelyyn ja juoksuun.


Alusta on erittäin tasainen hiekka/savipohja, joka on todella mukava juostava, varsinkin Thaimaan epätasaisuuksien jälkeen. Ja maisemat ovat kauniita ja keväisiä. Reitillä oli tänäänkin muutama juoksija ja kävelijöitä sekä koiran ulkoiluttajia.

Vasen polvi ei ole vieläkään täysin terve, mutta jo huomattavasti parempi ja kestää juoksemisen.
Niinpä kisat on aikomus aloittaa tällä viikolla, jos mitään yllättäviä esteitä ei ilmaannu. Mutta niistä sitten enemmän seuraavissa jutuissa.

Ja huomenna tulee piste myös Thaimaan koiraepisodille. Vesikauhurokotuksen viides ja viimeinen piikki annetaan Espoonlahden terveysasemalla, mikäli kaikki menee niin kuin pitää.

 

tiistai 5. toukokuuta 2015

Juoksulenkin näkymiä

Illalla tein sitten tämän reissun viimeisen juoksulenkin ja otin samalla kännykän mukaan kuvatakseni satamareittini näkymiä. Kuten aiemmin olen kertonut, Pattayalla rakennetaan aivan vimmatusti. Ensimmäinen kuva on aivan asuintaloni läheisyydestä Tappraya Roadin varrelta. Sinne rakennetaan useampia kerrostaloja. Alue on hyvällä paikalla Pattayan keskustan ja Jomtienin välillä.

Juostessani alueen ohi joko aamulla tai illalla rakennukselle purkautuu tai sieltä on purkautumassa suuri kambodzalaisten joukko sekä miehiä että naisia. Oikeastaan monet heistä ovat vasta teini-ikäisiä ja suorastaan hirvittää nähdä nuorten tyttöjen kävelevän miehisiin maisemiin. Asuintalossani tiedettiin, että tänä talvena kyseiseltä rakennukselta oli nuori nainen pudonnut kuolemaan. Näitä onnettomuuksia täällä tapahtuu tuhka tiheään, mutta rakennuttajille ne ovat vain tilastotappioita, jotka on helposti korjattavissa uusilla täydennyksillä. Ja halukkaita iskurityöläisiä kyllä riittää.

Toinen rakennustyömaakuva on Bali Hailta eli satama-alueelta. Kuvan kaksihaarainen kerrostalo kasvaa päivä päivältä korkeutta ja se tulee olemaan valmistuessaan Pattayan korkeimpia ellei korkein rakennus. Aiemmin alueella järjestettiin suuret uudenvuoden juhlat, mutta rakennustyömaan takia ne on täytynyt siirtää muualle.

Juoksureittieni varrella tällaisia rakennustyömaita on varmaan viitisenkymmentä ja koko Pattayan alueella satoja ellei enemmän. Kiinalaisia tosiaan tarvitaan näiden mehiläiskennostojen täyttämiseksi. Materiaali- ja työkustannukset tosin ovat niin alhaiset, että jo osakapasiteetin myyminen riittänee ja loppuasuntoja voi sitten vuokrata ja kaupitella ajan kanssa.

Lopuksi vielä kaksi kuvaa, joista ensimmäinen on monille matkailijoille tuttu: satama-alueen kello. Toinen kuva on Buddha Hillin alueelta, jonne parikin juoksureittiäni suuntautuu. Tämä kuvan ulkoilmakuntosali tai puistosali on aika uusi ja moderni. Alueen toisella laidalla on paljon karumpi sali, jossa itsekin olen käynyt puntteja nostelemassa. Se on raavaiden miesten suosiossa ja etenkin thainyrkkeilijät boksivat siellä treenejään.

Monet paikalliset juoksijat, myös Pattaya Teamin jäsenet, käyttävät Buddha Hilliä lähes ainoana harjoitusalueena sen suojatun eli liikenteeltä vapaan piirteensä vuoksi. Itse olen tehnyt siellä joitakin mäkijuoksuharjoituksia sen runsaan kilometrin mittaisella reitillä. Muuten olen halunnut juosta maanteillä. Maisemien on hyvä vaihtua.

Tänään on sitten pakkauspäivä ja illalla ajelen asuintaloni vierestä lähtevällä bussilla Suvarnabumiin. Yöllä starttaa kotimatka Cathay Pacificilla reitillä Bangkok-Hong Kong-Lontoo-Helsinki. Hieman aikaaottava ja mutkainen reitti, mutta matkamies on tottunut sellaiseen. Ja säästyneillä rahoilla voi ostaa vaikka uudet lenkkarit. Juoksijanomadi on juoksijanomadi, vaikka voissa paistaisi.  

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Thaimaan reissun saldo

Vaikka Thaimaan reissua on jäljellä vielä pari päivää, on aika tehdä lyhyttä yhteenvetoa matkasta, kun Rayongin juoksukin jäi väliin. Bangkokissa olisi ollut lisäksi Run for the King- juoksu juuri ennen paluuta Suomeen, mutta molemmat nämä juoksut olivat hieman kaukana valtareiteistä. Juostaan sitten seuraavan kerran Suomen maaperällä.

Juoksukilometrejä kertyi kolmen kuukauden aikana pienistä tauoista huolimatta aika tarkalleen 1000 kilometriä. Juoksukisoja tuli käytyä viisi, joista neljä Bangkokissa ja yksi Sihanoukvillessä, Kambodzassa. Bangkokin suuri osuus selittyy hyvillä kulkuyhteyksillä ja sillä että Bangkokissa kisataan joka viikonloppu. Mukana on siten hieman laiskuutta; muuallakin olisi hyvä käydä, kuten olen aiemmin tehnytkin.

Kolme kisaa voi sanoa onnistuneiksi: Sikarin Hospital- juoksun kolmas tila, PMK Heart Center Run:in toinen tila ja Sihanoukvillen minimaratonin seitsemäs sija yleisessä sarjassa. Ongelmiltakaan en välttynyt: kaatuminen, koiran purema ja polvitulehdus. Se kuuluu juoksijan arkeen, varsinkin tällä iällä.

Mutta juoksu jatkuu; i'm gonna run and roll, seuraavaksi Suomessa, isiemme mailla.