sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Viikon ME ja SE

Kamworor maalissa ME-ajalla
Kuva: iaaf.org

Kuluva viikko toi uuden ME:n ja SE:n kestävyysjuoksussa. Kuvan Geoffrey Kipsang Kamworor Keniasta juoksi viikko sitten puolimaratonin ME:n Kööpenhaminassa ja alemman kuvan Laura Manninen teki SE:n N45-sarjan maratonilla eilen Espoossa.

Geoffrey Kamworor on ehtinyt 26-vuoden ikäänsä (s.22.11.1992) nähden tehdä kovia saavutuksia kansainvälisillä areenoilla, sekä radalla ja maastossa että maantiellä. Hän juoksi maratonennätyksensä 2.06.12 jo vuonna 2012 eli parikymppisenä Berliinin maratonilla nimellä Geoffrey Kipsang. Ensimmäisen MM:nsa hän saavutti puolimaratonilla vuonna 2014 ja juuri Kööpenhaminassa, jossa syntyi nyt ME. Puolimaratonilla hän on saavuttanut peräti neljä MM:ta (kolme henkilökohtaista ja yksi joukkue) ja maastoissa kaksi henkilökohtaista MM:ta vuosina 2015 ja 2017. Lisäksi hän on voittanut New York Cityn maratonin vuonna 2017. Kovia saavutuksia.

Kamworor jätti Dohan yleisurheilun tulevat MM-kisat väliin keskittyäkseen puolimaratonin ME:n tekemiseen. ME-juoksu lähti hyvin käyntiin ja suuri ryhmä juoksijoita tavoitti ensimmäisen 5 kilometrin väliajan ajassa 13.53 eli hieman entistä ME-aikaa hitaammin. Mutta Kamworor kiristi vauhtia ja kymppiin tultiin ajassa 27.34, neljä sekuntia tavoitteen edellä. 15 kilometriin tultiin aikaan 41.05, kovin aika koskaan tällä matkalla, samoin kuin 20 kilometrin aika 55.00. Maaliin Kamworor tuli ME-ajalla 58.01 ja paransi näin vuosi sitten Abraham Kiptumin Valenciassa tekemää ME:tä 58.18 17 sekunnilla. Tämän vuoden huhtikuussa Kiptumia epäiltiin dopingrikkeestä ja hänen osallistumisensa Lontoon maratonille evättiin.

Kööpenhaminan puolimaratonin ME oli Geoffrey Kamwororille tunteikas saavutus, joka näkyy tästä maaliintulovideosta.

Laura Manninen
Kuva: Yle (AOP)

Laura Manninen osallistui viikonloppuna naisten maratonin SM-kisoihin Espoon Rantamaratonilla ja tuloksena oli voitto ja samalla syntyi N45-sarjan SE tuloksella 2.45.52. Irmeli Ruposen vuonna 1984 juoksema entinen ennätys 2.47.44 parani näin lähes kahdella minuutilla.

Olen kirjoitellut Laura Mannisesta usein tässä blogissa ja viimeksi 9.6.2019, kun esittelin tuoreimpia veteraaniennätysten tekijöitä. Laurahan on tehnyt ratamatkoilla ja maantiellä lukuisia SE:iä sarjassa N45 viime ja tänä vuonna. Erikoisen tarkkaan seurasin Laura Mannisen  edesottamuksia New Yorkin sisäratamaratonin juoksussa vuonna 2017, jolloin Laura teki mahtavasti uuden ME:n ajalla 2.42.30. Lindsay Scherf rikkoi Lauran ennätyksen vuotta myöhemmin, mutta Laura Mannisen nimi tulee säilymään ennätyslistassa. Sisäratamaratonin lisäksi Laura on osallistunut muihinkin epätavallisiin kilpailuihin, kuten kansainvälisiin porrasjuoksukisoihin. Näin se motivaatio säilyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti