sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Corrida de Agradecimento ao Dador, Lissabon

Lähtö- ja maalialue

Tänään lähdin sitten jo aamusta kohti Orienten metroasemaa, jonka lähettyvillä olevalla Parque das Nacoes- aukiolla ilmoitettiin olevan Corrida de Agradecimento ao Dador- juoksu. Alue tuli tutuksi Minimaratona se Lisboasta, jonka bussien lähtöalueena ja juoksun maalina se toimi. Eilen noudin kisakassin T-paitoineen ja rintanumeroineen Chelasin aseman lähellä olevasta Renault Chelas- liikkeestä, sillä Renault oli yksi juoksun sponsoreista. Jo yli 20 vuotta Renaultin omistajana olleelle miehelle se oli mieluisa tehtävä.

Prozis-teltta maalialueella

Näissä juoksuissa tuppaa olemaan aina jotain ylläreitä, niin nytkin. Kun kävelin Oriente-asemalta tutulle Parque das Nacoes- aukiolle, niin en nähnyt mitään juoksuun viittaavaa. Kävelin siitä edelleen rannan suuntaan, mutta kisapaikka pysyi edelleen mysteerinä. Hetken päästä paikalle tuli puolenkymmentä muuta juoksijaa ja ihmettelimme asiaa porukalla. Yksi miehistä sanoi että viime vuonna lähtö- ja maalialue oli ollut juuri siinä rannan lähettyvillä. Onneksi paikalle juoksi verryttelijöitä, jotka ilmoittivat, että kisapaikka on noin kilometrin päässä kohti Vasco da Gaman siltaa. Näin se kisapaikka aina löytyy, vaikka se joskus etsimiseksi meneekin.

Podium

Paikalle kertyi noin parisataa juoksunharrastajaa. Reitti kulki osittain Minimaratona de Lisboasta tuttuja katuja ja se oli viiden kilometrin mittainen, joka kierrettiin kaksi kertaa. Sää oli hyvin vaihteleva, ennen juoksua ja juoksun loppupuolella tuli tihkusadetta pyörivän tuulen avittamana, mutta muutoin oli aurinkoista. Juoksu tuntui todella nihkeältä ja päästyäni maaliviivalle kello näytti aikaa 54.34, mikä todisti kaiken oleellisen. Kolmella kymmenenkilometrin kisalla täällä Portugalissa aika on tippunut noin minuutin per kisa. Matkat eivät välttämättä ole samanpituiset, mutta kyllä suunta on selvä. Treeneissä havaittu yleinen väsymys heijastuu myös kisatuloksissa. Hankalaa päättää, pitäisikö entisestäänkin alakantissa olevia kilometrimääriä pudottaa lisää, vai mitä pitäisi tehdä. Kyse lienee vain vanhenemisesta ja voimien vähenemisestä, vaikka sitä on vaikea itselleen myöntää.

Tulokset tulivat nopeasti nettiin ja ne ovat tässä. Virallinen aikani oli 54.40, jolla tulin sijalle 7. M60-sarjassa. Viikon päästä kisataan sitten toisella puolen Lissabonia.

2 kommenttia:

  1. No ei paha. Täällä ihan sama ongelma....ei pysty, eikä jaksa enää, ja miettii, että ei näistä vähistä kilsoista voi juuri enää vähentää...heh. Tsemppijä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsempataan. Mutta ensi viikonlopun kisan jälkeen kevennän hieman tai pidän pienen tauon.

      Poista