perjantai 22. marraskuuta 2019

Ribeiro, Mota ja Machado

Fernanda Ribeiro (s. 23.6.1969)
Kuva: observador.pt

Tässä jutussa käsittelen portugalilaisten naisten kestävyysjuoksun historiaa ja saavutuksia. Portugalilaisilla naisilla on leveämpi taso ja menestystä enemmän kuin maanmiehillään.

Lukumääräisesti kovin arvokisamenestys on viereisen kuvan Fernanda Ribeirolla. Ribeiro keskittyi 1990-luvulla lähinnä ratajuoksuihin (5000m ja 10000m) ja pärjäsi niissä loistavasti. Ribeiro osallistui viisiin olympialaisiin (Soul 1988, Barcelona 1992, Atlanta 1996, Sydney 2000 ja Ateena 2004) ja voitti kaksi mitalia, kultaa 10000 metrillä Atlantassa ja pronssia samalla matkalla Sydneyssä. MM-kisoista saavutuksina oli neljä mitalia, kultaa 10000 metriltä Göteborgissa 1995 ja hopeaa samojen kisojen 5000 metriltä. Kaksi vuotta myöhemmin Ateenasta saaliina oli hopea 10000 metriltä ja pronssi 5000 metriltä. EM-kisoista tuli kaksi mitalia, kultaa 10000 metriltä Helsingistä 1994 ja hopeaa samalta matkalta 1998 Budapestista. Tuo Atlantan olympiakultajuoksun loppuratkaisu on tässä.

Näiden lisäksi Ribero on osallistunut sisäratakisoihin. Vuonna 1997 tuli MM-pronssia 3000 metriltä Pariisissa 1997 ja EM-kultaa samalta matkalta Pariisista 1994 ja Tukholmasta 1996. Valenciasta 1998 tuli hopeaa ja jälleen 3000 metriltä. Maastossa menestys on perustunut Portugalin kovaan naisjoukkueeseen ja tuomisina on ollut MM-joukkuekultaa sekä Budapestissa 1994 että Vilamourasta 2000. EM-maastoista on myös kaksi joukkuekultaa, vuonna 1998 Ferrarassa ja vuonna 2004 Heringsdorfissa. EM-joukkuepronssia tuli sekä Alnwickissa 1994 että Torossa 2007.

Myöhemmällä iällä Ribeiro on osallistunut myös maantiejuoksuihin, mutta niissä menestys ei ole ollut ratajuoksujen luokkaa. Puolimaratonin ennätys on 1.08.23 vuodelta 2000 Lissabonissa ja maratonin ennätys 2.29.48 vuonna 2006 Hampurissa. Viimeiset vakavammat juoksukisansa Ribeiro teki vuonna 2010.

Rosa Mota (s. 29.6.1958)
Kuva: alumniago.weebly.com

Rosa Mota eroaa siinä mielessä Fernanda Ribeirosta että hän keskittyi nimenomaan maratonille ja pärjäsi siinä mainiosti. Kruununa on Soulin olympiamaratonin voitto vuonna 1988 (ensimmäinen portugalilainen naisolympiavoittaja) ja 1984 Los Angelesista tuli olympiapronssia. MM-maratonin voiton Mota saavutti vuonna 1987 Roomasta ja EM-maratonin voittoja tuli peräti kolme, 1982 Ateena, 1986 Stuttgart ja 1990 Split. Soulin olympiamaratonin loppu näkyy tästä.

Arvokisamitalien lisäksi Mota osallistui aktiivisesti suurimpiin kaupunkimaratoneihin ja hän voitti Bostonin maratonin kolmesti (1987,1988,1990), Chigacon maratonin kahdesti (1983, 1984) ja kerran Rotterdamin maratonin 1982, Tokion maratonin 1986, Osakan maratonin 1990 ja Lontoon maratonin 1991.

Rosa Mota lopetti maratonit huipputasolla vuonna 1992 ja hän on saanut kunniatehtäviä yleisurheilun piirissä, kuten olympiasoihdun kanto Ateenan kaduilla 2004 ja IAAF:n lipun kanto Osakan MM-kisoissa 2007. Hänen maratonennätyksekseen jäi 2.23.29 Chigacon maratonilta vuonna 1985.

Manuela Machado (s. 9.8.1963)
Kuva: publico.pt

Kolmas kova portugalilaisnainen Manuela Machado keskittyi Rosa Motan tavoin maratonille ja jatkoi siitä mihin Mota lopetti. Hän voitti maratonin MM:n 1995 Göteborgissa ja tuli MM-hopealle niin 1993 Stuttgartissa kuin 1997 Ateenassa. EM-tasolla tuli kaksi voittoa, vuonna 1994 Helsingissä ja vuonna 1998 Budapestissa. Göteborgin maratonin ratkaisu on tässä.

Manuela Machado poikkesi Rosa Motasta ja muista kovista naismaratoonareista siten että hän ei osallistunut juurikaan rahakkaisiin kaupunkimaratooneihin ja menetti näin varmasti tukun rahaa, mutta voitti sitten kunniaa arvokisoissa. Ainoan kaupunkimaratonvoittonsa hän juoksi vuonna 1991 Lissabonissa ajalla 2.31.31. Maratonennätys 2.25.11 tuli Lontoon maratonilta vuonna 1999 ollen kisassa kolmas. Hän osallistui vielä Sydneyn olympiamaratonille vuonna 2000, mutta ei päässyt enää kärkisijoille.

Potugalilla on esittää vielä muitakin naisia, jotka ovat päässeet arvokisamitaleille. Heitä ovat Jessica Augusto, EM-hopeaa 10000 metriltä Barcelonasta 2010 ja samoista kisoista EM-pronssia 5000 metriltä. EM-kisoista 2014 Zürichistä tuli pronssia maratonilta ja sama mitali Amsterdamin EM-kisojen puolimaratonilta vuonna 2016.  Sara Moreira voitti EM-kultaa puolimaratonilta 2016, EM-hopeaa 5000 metriltä vuonna 2010 Barcelonasta ja EM-pronssia Helsingin EM-kisojen 5000 metriltä vuonna 2012. Ana Dulce Felix voitti EM-kultaa 10000 metrillä Helsingissä 2012 ja EM-hopeaa samalta matkalta vuonna 2016 Amsterdamissa. Lopuksi vielä Conceicao Ferreira, joka voitti EM-hopeaa 10000 metriltä Helsingissä vuonna 1994.

Portugalin naisilla on kunniakas kestävyysjuoksuhistoria. Se alkoi Rosa Motasta (1980-luku), jatkui Manuela Machadolla (1990-luku) ja Fernanda Ribeirolla (1990-2010). Viimeisimmät mitalijuoksijat ovat 2010-luvulta aina viime vuosiin saakka. Aikamoinen jatkumo.  

1 kommentti:

  1. Lisäsin vielä youtube-videot Ribeiron, Motan ja Machadon tähtihetkistä.

    VastaaPoista