perjantai 16. joulukuuta 2016

Bang Saen tökki jälleen

Bang Saen 21
Kuva: bangsaen21.com

Vuosi sitten tein turhan matkan Bang Saeniin kuvan osoittamaan juoksuun. Menin silloin juoksupaikalle päivää ennen juoksua ilman ennakkomaksua ja ilmoittautuminen ei enää onnistunut paikan päällä.

Nyt löysin saman juoksun Thaimaan juoksukalenterista ja aioin viimevuotisesta viisastuneena maksaa juoksun ennakkoon. Juoksukalenterissa oli linkki juoksunjärjestäjien sivuille ja sieltä löytyi myös linkki englanniksi. Mutta se oli puhdasta silmänlumetta, sillä englanninkielisessä versiossa oli muutama sana englantia ja reippaasti yli 90% tekstistä thaita. No, yritin tavata sen verran että olisin löytänyt rekisteröintilinkin. Sellaista ei ollut eikä maksulinkkiäkään, vaikka luottokortin kuvia löytyikin. Sivun lopussa oli sähköpostiosoite, joten kirjoitin sinne viestin kuinka voisin ilmoittautua juoksuun. Siihen ei ole tullut vieläkään vastausta ja nyt on myöhäistä, koska juoksu on huomenna aamulla.

Harmittaa aika lailla, sillä olisin tarvinnut juuri tällaista kisaa nopeuden lisäämiseksi ja kilpailutuntuman parantamiseksi. Kilpailussa oli lisäksi oma sarjani ja aika hyvät rahapalkinnot. Nyt ne jäävät muiden kisattavaksi. Tapahtuma on nyt kaksipäiväinen siten, että minimaraton 10,5 km, jolle olisin osallistunut, juostaan lauantaina ja pääkisa puolimaraton on sunnuntaina.

Thailand International Half Marathon
Kuva: jogandjoy.com

Mutta yhteen thaijuoksuun olen onnistunut ilmoittautumaan vielä tämän vuoden puolella, nimittäin Thailand International Half Marathoniin, joka juostaan jouluaamuna 25.12.2016. Tämä joulu meneekin minulta juoksun merkeissä, sillä joudun matkustamaan Bangkokiin jo jouluaattona 24.12. No, onpahan vähän erilainen joulu, vaikka kyllä ne ovat sellaisia olleet jo kymmenisen vuotta, kun olen viettänyt ne Thaimaassa. Yleensä olen osallistunut jonkun suomalaisryhmän jouluateriaan aattona, mutta nyt sekin jää väliin.

Osallistuin kyseiseen juoksuun, kun se järjestettiin ensimmäistä kertaa 26.2.2012. Juoksin silloin päämatkan eli puolimaratonin M50-sarjassa ja tulin 19. ajalla 1.36.28. Nyt juoksen minimaratonin 10,5 km omassa sarjassa M60. Myös tässä juoksussa on rahapalkintoja, mutta ne jäänevät minun tavoittamattomiin kovan tason ja keskeneräisen kuntoni vuoksi. Mutta juoksu palvelee kyllä paremmin kuin hyvin kisatuntuman saamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti