Väinö Salonen 70 vuotta

Väinö Juhani Salonen
s. 09.12.1946 Jyväskylässä
Asuinpaikka: Putkilahti
Saavutukset:
Koululaisten SM yhdistetyssä 1962
Mäen pistesijat (yleinen ja veteraanit)
Olympiavalmennusryhmä 1964-1972
Pisin hyppy: 120 metriä Rukalla
Pesäpallon veteraanien SM HoNsU:ssa
Työtehtäviä: Hopeasompa-valmentaja ja
piiripäällikkö 1981-1997, Poikien ja nuorten
maajoukkueiden valmentaja,
matkanjohtaja ja tulkki 1990-luvulla
Työura: Laajavuoren mäkimestari

Toissapäivänä oli Jomtienin Nana-baarissa suuret juhlat, kun monivuotinen Thaimaan tuttuni Väinö Salonen täytti 70 vuotta. Nana ja viereinen baari olivat tupaten täynnä Väinön ystäviä viettämässä ratkiriemukasta iltaa. Kirjoitin tilaisuuteen muutaman sivun historiikin Väinön urasta mäkihyppääjänä, valmentajana, mäkijoukkueen johtajana, tulkkina ja Laajavuoren mäkimestarina. Koska tällä historiikilla lienee yleisempääkin kiinnostusta, niin julkaisen sen tässä.

                     Väinö Salonen 70 vuotta 9.12.2016

Nuorena mäkeen

Väinö Salonen aloitti mäkihypyn nuorena poikana 1950-luvun lopulla. Lähiseudun poikien tavoin hän hyppäsi talvet mäkeä Taulumäessä  sekä pelasi kesät pesäpalloa. Tuo oli siihen aikaan suosittu urheiluyhdistelmä, jolloin toimintaa riitti ympäri vuoden.

Laajavuoren suurmäki valmistui 1965  (nykyisin Matti Nykäsen mäki) ja keskisuuri mäki 1974 (nykyisin Matti Pullin mäki). Pientä mäkeä ei ollut kuin vasta 1980 ja sitä varten täytyi vierailla lähikunnissa. Salosen taidot karttuivat ja ensimmäinen suurempi saavutus tuli vuonna 1962, kun Väinö voitti koululaisten SM:n yhdistetyssä ja oli mäessä neljäs.

Putoamisia ja kaatumisia

Pian Väinö Salonen pääsi sellaiseen kuntoon, että hän oli Suomen olympiavalmennusryhmissä vuosina 1964-1972. Oliko sitten huonoa tuuria vai mitä,  mutta Salonen karsiutui pois kaikista näistä talviolympiakisoista. Se oli Veikko Kankkosen aikaa ja Sapporossa 1972 Suomen paras hyppääjä oli Tauno Käyhkö.

Väinö Salonen muistaa uraltaan kolme pahaa kaatumista: Puijo v.1963, Lahti v.1973 ja Sotkamo v.1975. Puijo oli näistä pahin ja sen seurauksena Salosen yläkroppa kipsattiin. Kaikissa kaatumisissa tuuli otti raskaisiin mäkisuksiin, jolloin mäkimonttuun tultiin nurinniskoin. Salonen muistelee hymyillen silloisen Ilta-Sanomien lööppiä Puijon kaatumisen jälkeen: ”Nopeasti apuun – Väinö kaatui”. Välineet ovat niistä ajoista parantuneet, mutta pahoja kaatumisia sattuu edelleen silloin tällöin.

Välinekehittelyä

Väinö Salonen on nähnyt urallaan mäkihyppyvarusteiden kehittymisen ja osallistunut siihen itsekin testaajana. Aikoinaan mäkisukset painoivat yhteensä noin kymmenen kiloa, mikä on noin puolet enemmän kuin nykyisin. Kypärä tuli käyttöön vasta 1970-luvulla. Ennen sitä hypättiin pipo päässä. Käsineet ja sukat olivat äidin kutomat ja ne piti olla vitivalkoiset ja tietyn pituiset. Hyppyhaalaria ei ollut, vaan sen korvasi tiukka V-aukkoinen pusero ja prässihousut. Ensimmäiset haalarit olivat ilman hihoja, jonka jälkeen tulivat umpihaalarit.

Salonen muistelee testanneensa myös kypäriä. Ensimmäisten kypärien, jotka kehitettiin moottoripyöräkypäristä, ongelma oli, että ne putosivat ylämäessä silmille. Vika saatiin korjattua tekemällä kolo kypärän taakse niskaan. Monoja myös kehiteltiin ja siihen osallistui jyväskyläläinen Hirven kenkätehdas. Suksitestejä tehtiin Järvisen, Karhun, Peltosen ja Lampisen suksitehtailla.

Jyväskyläläinen mäkiprofessori ja Matti Nykäsen valmentaja, hiljattain edesmennyt Matti Pulli oli mukana monissa välinekokeiluissa. Pullin ehdotuksesta kokeiltiin esimerkiksi teflon-pohjaisia mäkisuksia, mutta niistä ei tullut menestysartikkelia. Jäälatu syntyi aikoinaan myös jyväskyläläiskokeiluista. Jääkiekkokaukalon  jäädytysputkirakennelmia katsoessa miehet saivat idean että miksei mäkilatua voisi jäädyttää samalla periaatteella. Kokeiluihin osallistui Porkan kylmäkonetehdas Lahdesta.

Hyppytyylit vaihtuvat

Väinö Salosen aloittaessa jotkut hyppäsivät vielä ns. ”reknaagelia”  tyylin viimeisen edustajan DDR:n Helmut Recknagelin mukaan. Siinä kädet olivat ilmalennon aikana suoraan edessä tehden siitä omalla tavallaan näyttävän. 1950-luvulla klassinen aerodynaaminen tyyli alkoi kuitenkin vallata sijaa ja sen tyylipuhtaina edustajina voidaan pitää olympiavoittajia Antti Hyväristä ja Veikko Kankkosta. Tyyli oli kaunis, jossa kädet olivat tiukasti housun saumoissa ja sukset kuin ”yhtä puuta”.

Ajan kuluessa kuitenkin nähtiin, että hyppääjän ilmapintaa laajentamalla lentometrejä tuli lisää. Se johti erilaisiin tyylimuunnelmiin, kuten Topi Mattilan kädet sivulla- tyyliin, Steve Collinsin A-auraukseen, jossa sukset kärjet olivat yhdessä, mutta kannat erillään sekä sukset sivussa- tyyliin, jota harrastettiin laajasti ennen V-tyyliä. Myös Väinö käytti suksia sivussa hyvissä ajoin ja sai näin lisämetrejä hyppyihinsä. Nykyisin vallassa olevan V-tyylin kehitti ruotsalainen Jan Boklöv ja pääsi näin mäkihypyn historiaan.

Valmentajana, matkanjohtajana ja tulkkina

Aktiiviuran jälkeen Väinö Salonen sai uusia tehtäviä mäkihypyn parista. Se alkoi Hopeasompa-valmentajana, joka johti sitten poikajoukkueen matkanjohtajan ja tulkin tehtäviin sekä nuorten maajoukkueen kakkosvalmentajan rooliin Mika Kojonkosken, Hannu Lepistön, Kari Ylianttilan ja Antero Nykäsen apurina. Salonen muistelee hymyssäsuin poikajoukkueen tulkin osaansa:

     -Kielitaitoa kysyttäessä sanoin aina, että osaan kahdeksaa kieltä – ja jopa samassa lauseessa. Kehonkieli vielä päälle, jos ei muuten pärjännyt. Ja hyvin sillä tultiin toimeen niin USA:ssa, Kanadassa, Japanissa kuin Euroopassakin.

Kun Saloselta kysyy syytä Suomen nykymäkihypyn heikkoon tasoon, vastaus tulee epäröimättä:

     -Kyllä se johtuu Hopeasompa-järjestelmän romuttamisesta. Rahat ohjattiin huippuhyppääjille, jolloin tulevat hyppääjät jätettiin seurojen varaan, mikä vei mahdollisuudet kehittyä. Se oli lyhytnäköistä toimintaa.

Laajavuoren mäkimestari

Varsinaisen elämäntyönsä Väinö Salonen on tehnyt vuodesta 1966 aina eläköitymiseen saakka Laajavuoren mäkimestarina. Siinäkin hommassa koneet ja tekniikat ovat kehittyneet. Salosen aloittaessa mäet tampattiin vielä miesvoimin suksilla. Siihen käytettiin pujottelusuksia, jotka olivat mäkisuksia kevyemmät. Tamppauskoneet tulivat vähitellen 1970-luvulla.

Mäkimestarin työn ohessa oli hyvä valvoa poikien ja nuorten harjoittelua. Salosen ja työkaverinsa Risto Pirttimäen katseiden alla ovat harjoitelleet jyväskyläläiset olympiavoittajat Matti Nykänen, Jani Soininen ja Samppa Lajunen, puhumattakaan muista arvokisamitalisteista.

Vielä jää vaivaamaan tuo lempinimi ”Nappi” Salonen. Mistä se on tullut?

     -Kyllä se taitaa olla lahtelaisten keksimä nimitys. Minä pyrin leyhyttelemään käsi vispaten eli vetämään hypyn aina mahdollisimman pitkälle, jolloin valmistautuminen alastuloon tahtoi unohtua. Niin siinä tultiin usein tasajalkaa alas eli napit jäi tekemättä. Vääräleuat siitä sen lempinimen antoivat. Poikaani kutsuttiin sitten ”Näppi” Saloseksi pesäpalloharrastuksen vuoksi.

Eläkeläisenä Thaimaassa

Väinö Salonen on asunut vuosia Putkilahdessa Jyväskylän seudulla. Hän on viettänyt talviaan Thaimaassa eläkeläisenä jo useamman vuoden ajan. Tänä talvena reissu osuu yksiin 70-vuotispäivien kanssa, joita juhlitaan 9.12 Väinön kantabaarissa Nanassa Pattayan Jomtienissa.

- Sika pannaan pyörimään ja kaikki ovat tervetulleita, lopettaa Väinö pilke silmäkulmassa.