Tänä aamuna minulla piti olla joulujuoksu, Thailand International Half Marathon Bangkokissa, jonne olin ilmoittautunut hyvissäajoin. Juuri aloittaessani viimeistelyharjoituksia viime tiistaina, jouduinkin Pattaya Memorialin sairaalaan loppuviikoksi. Mutta ei mennä asioiden edelle, vaan kerron tarkemmin kuinka draama kehittyi.
Maanantaina olin saanut rankan harjoitusrupeaman tehtyä ja tiistaina piti olla lepopäivä, jonka jälkeen kevyet mutta terävät viimeistelyvedot. Olin jo viimeisissä harjoituksissa sunnuntaina ja maanantaina tuntenut että jalat eivät toimi aivan toivotusti, vaan ne olivat raskaat ja kipeähköt. Tiistaiaamuna heräsin sitten tuskaiseen kipuun oikeassa pohkeessa. Pohje oli myös turvonnut eli se oli paksumpi kuin vasen verrokki. Kävelykin tuotti kipua.
Aamiaisen jälkeen menin internetiin ja aloin tutkia googlella syitä näihin pohjelihasoireisiin. Vastaan tulivat rasitusvamma, tulehdukset ja veritulppa. Tuo viimeinen kuullosti jo sen verran vaaralliselta, että lähdin siitä välittömästi Pattaya Memorialin sairaalaan, jossa olen vieraillut aikaisemminkin ja todennut sen hyväksi ja korkeatasoiseksi paikaksi.
Alkurutiinien, verikokeiden ja verenpainemittauksen jälkeen lääkäri arveli että jotain pahempaa jalassa on ja mainitsi jo veritulpan eli laskimotukoksen mahdollisuuden. Minut vietiin siitä rullatuolilla omaan hienoon privaattihuoneeseen ja pyydettiin vaihtamaan sairaalavaatteet päälle. Kohta tuli hoitaja noutamaan minut ultraäänimittaukseen, jonne mentiin jälleen rullatuolilla. Ajattelin että tästäkö minulle tulee seuraava kulkuväline rimppakinttujen sijaan.
Lopulta ultraäänimittaustulokset tulivat ja ne vahvistivat karun totuuden: minulla oli kuin olikin laskimotukos oikeassa pohkeessa. Siitä alkoi sairaan herran nelipäiväinen elämä luksushuoneessa (suuri kaksi-ikkunainen näkymä Second Roadille) kauniiden hoitajien palvellessa ympärillä läpi vuorokauden. Kolme ateriaa päivässä, aamulla tuore Bangkok Post sänkyyn, suuri seinä-TV 80:nine kanavineen ja lukukirjana viime vuonna ilmestynyt Frederick Forsythin "The Outsider". Välillä toki tehtiin verenpainemittausta ja otettiin verikokeita sekä piikitettiin vatsan seutua ja annettiin lääketabletteja. Mitään operaatioita ei tehty, mutta lääkityksillä pyrittiin poistamaan tukosta "liuottamalla".
Luulin jo että saisin jatkaa herranpäiviä joulun yli, kun aattopäivänä eli eilen lauantaina lääkäri tuli ja kertoi uutisen, että pääsisin pois jo illalla jouluaaton kunniaksi. No, ei makeaa mahan täydeltä ja kyllähän se vapaa elämäkin maistuu omine kovine mausteineen. Läksiäisiksi minulle tyrkättiin lääkkeet mukaan ja annettiin seuraava tapaamisukaasi, joka on ensi tiistai. Jotta tulisin varmasti paikalle, niin passi ja vakuutuskortti jäi kaniin sairaalaviranomaisille.
Tämä on tilanne nyt. Ensi tiistain jälkeen ollaan jälleen viisaampia. Mutta tuskin tässä kuitenkaan kannattaa jäädä tuleen makaamaan. Eteenpäin vain rynnäköllä kuin tuntematon sotilas. Se olenko Lehto vai Riitaoja, sen aika näyttää.
Ps. Hyvää Joulua kaikille lukijoille!
Lehto, Kuva: Kansallinen audiovisuaalinen arkisto
Riitaoja, Kuva: wikipedia.org
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti