perjantai 29. tammikuuta 2016

Sekalaista Yangonista

Yangonin KFC

Liittyen burmalaisten hoikkuuteen arvelin muutama juttu sitten, että syy on varmaankin se että Myanmarissa ei ole pikaruokaloita. Minun täytyy vetää väitettäni hieman takaisin, kun törmäsin Aun San Roadilla tuttuun logoon, KFC:n pikaruokalahan se siinä.

Menin uteliaisuuttani paikkaan kahville ja sain lukea pöydällä olevista mainoslehtisistä, että kyse on Myanmarin ja Yangonin ensimmäisestä KFC:stä. On tietenkin luonnollista, että kehitys alkaa Kaakkois-Aasiassa juuri kanoihin liittyvistä ruoista.  Mutta en liene väärässä kun väitän että McDonaldsit tulevat perässä. Näin on käynyt Thaimaassa ja näin tulee tapahtumaan Myanmarissa. Muutaman vuoden perästä voidaan sanoa hyvästit burmalaisten hoikille vartaloille.

KFC tulee sanoista Kentucky Fried Chicken ja kanatuotteet kehitti Colonel Sanders (1890-1980) Kentuckyssä, USA:ssa suuren laman vuosina 1930-luvulla. Franchising-konseptilla yritys levisi nopeasti USA:han ja myöhemmin maailmalle. Nykyään KFC-ruokaloita on n. 115 maassa. Sanders ei itse hyötynyt firmastaan täysin mitoin, sillä hän ehti myydä sen investointiryhmälle vuonna 1964 vain kahdesta miljoonasta dollarista ennen sen todellista kukoistusta.

Naisen taakka

Lisätään vielä näitä burmalaisia erityispiirteitä kun niitä hyppää silmille harva se päivä. Viereinen kuva on tyypillinen näky Yangonin katukuvassa, nainen kantaa suuriakin tavaramääriä päänsä päällä erittäin taidokkaasti. Tällaiset kuvat ovat monelle tuttuja Afrikasta, mutta kyllä nämä burmalaisnaiset pystyvät samaan.

Jos miehet kantavat vastaavia taakkoja, niin he käyttävät siihet olkapäätään. Voimasta vai mistäköhän evolutionäärisestä seikasta asia johtuu - miehillä voima kertyy yläkroppaan, mutta naiset ovat joutuneet pitämään päänsä pystyssä, oli paineet ja taakat mitkä hyvänsä.

Postinaru

Toinen mielenkiintoinen logistiikkaan liittyvä piirre, jonka huomasin jo pohjois-Yangonissa, on kuvan mukainen roikkuva naru, jossa on pidike päässä. Yangonissa asuntokanta on usein vanhaa ja ahdasta, esimerkiksi hissit monasti puuttuvat korkeistakin taloista ja porraskäytävät ovat kapeita ja usein tavaraa täynnä. Se olisi lähes painajainen postimiehelle, jos asiaan ei olisi kätevää ja käytännöllistä ratkaisua, nimittäin postinaru.

Yläkerroksen asukas sitoo narun kiinni parvekkeeseen ja antaa sen laskeutua alas vajaan kahden metrin korkeuteen. Siihen postimiehen on helppo kiinnittää päivän posti. Ja kun uutisnälkä yllättää tai muuta postia tulee, asukkaan on helppo nostaa saalis ylös. Ongelmiin on usein helppoja ja nokkelia ratkaisuja.

George Orwell: Burmese Days

Ja tulihan se George Orwellin (alkuaan Eric Arthur Blair, 1903-1950) ensimmäinen fiktiivinen romaani "Burmese Days" ostettua, kun se tuli vastaan katumyyjän valikoimassa. Kirjan lukee jo burmalaisen elämän kuvauksena brittiläisen imperiumin aikana ja vielä englantilaisen itsensä kuvaamana. George Orwell toimi imperiumin edustajana Burmassa vuodet 1922-1927, poliisina.

Orwell on tunnettu kriittisistä ja yhteiskunnallisista kirjoituksista ja kannanotoista. Tässä kirjassa kriittisyys kohdistuu brittiläisten harjoittamaan kolonialismiin, niin Intiassa kuin Burmassa. Tänä päivänä harva on eri mieltä kolonialismin ongelmista suhteessa kohdemaahan ja sen asukkaisiin. No, runsaat kymmenen vuotta kirjan julkistamisen jälkeen, Burma (Myanmar) itsenäistyi ja vapautui näin isäntämaan ikeestä.

Orwell tuli myöhemmin tunnetuksi teoksillaan "Eläinten vallankumous" ja "1984". Orwell oli sairaalloinen koko elämänsä ja hänellä diagnosoitiin tuberkuloosi vuonna 1947. Hän kuoli vuonna 1950, vain 46-vuotiaana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti