Eilen kävelin Thaimaan suurlähetystöön Pyay Roadin varrelle ja kohtasin matkalla kuvan puluryppään. Näin monta pulua en ole aiemmin nähnyt kerralla. Paikan laidalla vanha mummo myi siemeniä, jotka ostajat voivat sitten syöttää linnuille. Ei ihme että pulukanta turpoaa.
Suurlähetystön pihalla oli jo parinkymmenen metrin jono, kun tulin hieman etuajassa. Päästessäni sisälle menin heti vahtimestarin juttusille pyytämään hakulomaketta ja kysyin samalla mitä dokumentteja tarvitaan. Ihmeekseni hakupaperi, passi ja kaksi valokuvaa riittivät, joten pystyin jättämään hakemuksen samalla kertaa. Jouduin vain vaihtamaan kyateja USA:n dollareiksi, kun vain ne kelpasivat. Onneksi rahanvaihtopiste oli aivan lähetystön vierellä, joten sekään ei ollut ongelma.
Saapuessani rahanvaihdosta jono oli jo hoidettu ja pääsin heti tiskille. Viimeistään saadessani kuitin hakemuksen maksusta leukani loksahti, kun minulle ilmoitettiin ystävällisesti, että voisin noutaa viisumini jo huomenna. Eli viisumin sai heti seuraavana arkipäivänä, kun Suomessa vastaavaa viisumia saa odottaa neljä arkipäivää. Molemmissa paikoissa työskentelee Thaimaan palkkaamia virkailijoita, joten mistä moinen ero johtuu?
Tähän ei voi olla muuta syytä kuin kohdemaa. Ensimmäinen teoriani on, että thaivirkailijat tottuvat kohdemaansa tapoihin ja työrytmiin. Toinen arvaus on ns. vastavuoroisuuden teoria eli jos suomalaiset pitkittävät ja vaikeuttavat thaimaalaisten viisumin saantia Suomeen, niin thaimaalaiset maksavat potut pottuina. Niin tai näin, kumpikaan vaihtoehtoteoria ei mairittele Suomea.
Niin minulla on sitten Thaimaan turistiviisumi kiinnitettynä passiin. Sillä pääsen helmikuun alussa Thaimaahan niin ettei minun tarvitse pelätä poliisin koputtavan olkapäälle kolmen kuukauden oleskelun aikana, kunhan muistan vain noutaa kuukauden jatkoleiman immigrationista kahden kuukauden päästä tulosta.
Löysin myös kirjakaupan, josta sain ostettua sekä kenraali Aung Sanin että hänen tyttärensä Aung San Suu Kyin kirjat hintaan 3000 ja 5000 kyatia. Samoilla hinnoilla olisin saanut kirjat jo museosta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Aloitin jo kenraalin kirjan lukemisen. Sen ensimmäinen painos ilmestyi jo 1960-luvun alussa ja viime vuonna siitä otettiin uusi painos, kun Aung Sanin syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Kirjan ovat kirjoittaneet kenraalin aikalaiset ja sen on koonnut ja editoinut tohtori Maung Maung. Ensimmäisten juttujen jälkeen on jo tullut selville Aung Sanin luonteen piirteet. Kenraali oli epäkäytännöllinen, hiljainen ja jopa töykeä, ei siistinyt paikkoja eikä muistanut käydä suihkussa ennen kuin hajuun ärsyyntyneet kaverit sinne ajoivat. Hän oli lukutoukka, jolla oli avattuja kirjoja huone täynnä. Toisaalta hänen sanottiin olleen rehellinen ja tarmokas ja luja päämäärässään, joka oli Myanmarin itsenäistyminen. Hän haki siihen ulkoista apua niin Kiinasta, Japanista kuin Thaimaasta.
Tällaisia ne suurmiehet ovat: viis puitteista ja tavoista, kunhan päämäärä on selvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti