lauantai 16. tammikuuta 2016

Perillä Myanmarissa

Yangonin maratonin palkintopalli

Matka Myanmariin on nyt tehty ja ilman suurempia kommelluksia. Ainoa pieni vastoinkäyminen oli Don Muangista lähtevä lentokone, joka oli tunnin myöhässä. Yangonin päässä muodollisuudet sujuivat jopa paremmin kuin arvelin. Viisumit ja muut paperit kelpasivat ja 28 päivän oleskeluleima lyötiin passiin. Taksi löytyi pienellä neuvottelulla ja niin päästiin ennakolta valittuun ja maksettuun hotelliin.

Olin varautunut vaatimattomaan hotelliin ja hieman pelottikin kun aikoinaan huoneenvarausta tehdessä hotellista ei ollut ainuttakaan asiakasarviointia. Perillä asia selvisi ja positiiviseen suuntaan. Hotelli oli juuri uudistettu ja remontoitu eli se oli luultavasti vasta avattu. WiFikin pelaa hyvin, joten kerrankin meni odotuksiin nähden yläkanttiin.

Tuki- ja huoltojoukko pelipaikalla

Tänä päivänä oli ohjelmassa kävely noin kilometrin päässä olevalle Thuwunna National Indoor Stadiumille, jossa kisataan sunnuntaiaamuna. Maksukuittia näyttämällä sain pienen kassillisen tavaraa T-paidasta kosmetiikkaan sekä luonnollisesti rintanumeron. Siihen oli kiinnitetty myös ajanottochip, joten loppuaikakin tulee automaattisesti. Juoksun lähtö- ja maalialuueella valmistelut olivat jo pitkällä, joten aamulla on varmasti valmista.

Stadionilta otimme taksin ja etsiskelimme rahanvaihtopaikkaa. Yllättävästi monet niistä olivat kiinni, mutta lopulta tämäkin asia tuli hoidetuksi. Vaikka USA:n dollarit kelpaavat monissa paikoissa takseihin ja hotellimaksuihin, niin pienemmät baari- ja kauppaostokset vaativat paikallista kyat- valuuttaa.

Pian tämän kirjoittamisen jälkeen menen yöpuulle, koska aamulla on aikainen herätys. Maratonin lähtö tapahtuu jo kello 5 aamulla ja minun kymppini starttaa kello 06.45. Alustavan tiedon mukaan eri matkoille osallistuu yhteensä yli 6000 juoksijaa, joten yksin ei tarvitse taivaltaa.

Yritän laittaa raporttia tänne jo huomisen aikana.

   
                               Yoma Yangonin juoksumateriaalia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti