Yangonin kymppi on takana
Aamulla lähdin viiden maissa kävelemään juoksupaikalle. En herättänyt huoltojoukkoa, vaan annoin heidän nukkua hieman pitempään. En ollut varma suoremmasta reitistä, mutta onneksi edelläni käveli pariskunta samaan tapahtumaan ja he tuntuivat tietävän minne askeltaa. Eilen tuli tultua paikalle kiertoteitä. Niin pääsin kisapaikalle turhia miettimättä.
Saavuttuani stadionille maraton oli jo lähtenyt ja puolimaratonin juoksijat valmistautuivat omaan suoritukseensa. Seurasin startin ja menin siitä sitten luovuttamaan reppuni talletukseen. Sen jälkeen tein parin kilometrin kevyen verryttelyn ja jalat tuntuivat hyviltä kahden lepopäivän jälkeen. Ilma tuntui jopa viileältä Thaimaan lämpimien öiden jälkeen, lämpöasteita arviolta noin 15 astetta. Juoksua kohti mentäessä se hieman lämpeni, joten voidaan puhua lähes ihanteellisesta säästä. Ainoa haitta oli lievä saasteisuus, joka tuntui hengityksessä.
Tyytyväisiä miehiä after runissa
Juoksu lähti mukavasti liikkeelle ja yritin välttää liiallista alkuvauhtia. Tämä neuvo jäi monilta paikallisilta juoksijoilta noteeraamatta, sillä heitä alkoi tulla myöhemmin selkä edellä vastaan. Yritin paikantaa kilometrin jälkeisellä suoralla omaa sijoitustani, jotta voisin päätellä maalissa lopullisen sijoitukseni.
Näillä tiedoilla arvelin olevani maalissa kymmenen sakissa, mutta vasta lopulliset ja viralliset tulokset näyttävät totuuden. Alkuarviossa saatoin jättää jonkun karkulaisen laskematta ja loppumatkasta kympin juoksijat sekoittuivat puolimaratonin ja maratonin juoksijoihin. Hauskana yksityiskohtana maaliintulossani oli se, että meinasin katkaista maratonin voittajan nauhan, mutta onneksi tomera toimitsija ohjasi minut oikealle raiteelle viime metreillä. Näin pääsin kättelemään maalissa maratonin tummaa, ilmeisesti kenialaista voittajaa tuoreeltaan.
Jos laskelmani kymmenen sakista pitää paikkansa, niin olen juoksuun aikamoisen tyytyväinen. Jalat pelasivat jälleen loistavasti, kuten kahdessa aiemmassa Thaimaan voittoisassa juoksussa. Ainoa riesa matkalla oli vasemman juoksukengän kumipohjuspala, joka irtosi puolittain ja alkoi hankaloittaa askellusta. Mietin monta kertaa pitäisikö pysähtyä ja repaista pala pois, mutta painoin menemään maaliin saakka. Tuskin se montaa sekuntia vaikutti loppuaikaan.
Tulokset pitäisi tulla järjestäjien webbisivuille kahden päivän kuluessa eli jonnekin tänne.
Päivitystä: Tulokset ovat tulleet ja tarkempi osoite tässä. Valitettavasti en löytänyt listamaista tulostusta miltään matkalta ainakaan vielä, vaan henkilökohtainen tulos tuli juoksunumeroa käyttäen. Eli minun tulokseni pitäisi näkyä yo. linkistä. Lopulta olin sitten kuudes ajalla 45.48 ja olen siihen erittäin tyytyväinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti