torstai 14. tammikuuta 2016

Tiimipaita

Tiimipaita edestä

Myanmarin matka lähestyy ja matkaan lähtevä tuki- ja huoltojoukko keksi tempaista omalla tiimipaidalla. Nana-baarissa kokoontunut ydinporukka luonnosteli perustiedot ja homma vietiin paikalliselle paidantekijälle. Samanlaista toimintaa on tehty aiemminkin täällä Pattayalla ja paitoja on tehty esimerkiksi Kimi Räikkösen menestyksen kunniaksi. Minä tuskin pääsen Kimin saavutuksiin, joten täytyy ihailla tukijoukon paneutumista asiaan. Mukaviahan tällaiset muistot ovat, ainakin kun niitä tarkastelee jälkikäteen kiikkustuolissa.

Kuluva viikko meni kevennetyssä täsmäharjoittelussa. Tänään oli vielä lyhyehkö vetoharjoitus ja sen päälle hieronta. Nyt miehen pitäisi olla sellaisessa tikissä kun tähän hätään on mahdollista. Huomenna hyppäämme Suvarnabumin bussiin kello 10 aamulla ja jatkamme Shuttle bussilla Don Muangiin, josta lento Yangoniin  tapahtuu kello 16 maissa. Lauantaina ohjelmassa on juoksumateriaalin nouto kisapaikalta eli Thuwanna National Indoor Stadiumilta. Ja itse kilpailu tärähtää käyntiin aikaisin sunnuntaiaamuna, kuten Thaimaassakin on tapana.

Seuraavat blogipäivitykset tapahtuvat sitten Myanmarista käsin. Toivottavasti mainostetut WiFi-yhteydet pelaavat. Pysykää kanavalla.



                                          Tiimipaita takaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti