torstai 11. tammikuuta 2018

Määrämaratooneista

Kalevi Saukkonen

Olen kirjoitellut tänne blogiin määrämaratoonareista pariinkin otteeseen juoksulistojen yhteydessä. Määrämaratoonareista on hyvä suomalainen 100+ lista, joka löytyy 100mc.fi-sivuilta ja jota ylläpitää Timo Marjomäki. Sama lista löytyy myös hajyt.net- sivuilta. Tuorein 8.1.2018 päivitetty lista on tässä.

Kuvan Kalevi Saukkonen on hallinnut Suomen listaa vuosikausia ja hänen tuorein saldonsa on 2181 maratoonia. Toisena on Hans Mannsten, jolle maratooneja on kertynyt 1404 kappaletta ja kolmantena Miikka Bäckström, maratooneja 913. Paras nainen Suomen listalla on neljäntenä oleva Ritva Vallivaara-Pasto, 831 maratoonia.

Olen tavannut määrämaratoonien kärkimiehet ja tarkkaillut siten innolla listan karttumista. Samalla olen seurannut kuinka maratoonien juokseminen on tullut mahdolliseksi entistä useammin. Alkujaan maratooneja juostiin vain tietyissä paikoissa, joissa niitä oli yksi per vuosi. Sittemmin näiden lisäksi on ilmaantunut maratonsarjoja, jotka aloitti määrämaratoonari Hans Mannsten Merihaassa Helsingissä. Sieltä se levisi Helsingin Paloheinään (Anders Colliander) ja Saloon (Andi Mwegerano). Nyttemmin näitä maratonsarjoja on myös ainakin Helsingin Malmilla (Nyyttärimaraton), Littoisissa, Kangasalalla (Petrin maraton) ja Tampereella sekä 100mc.fi:n järjestämänä usealla paikkakunnalla. Siitä tarjonnasta on määrämaratoonarin hyvä valita maraton tai useampi joka viikko.

Iina Puskala
Kuva: iina-puskala.simplesite.com

Mutta tämäkään ei ole lopullinen ratkaisu. Iina Puskala Karvialta aloitti 1.11.2017 projektin, jossa hänen tavoitteenaan on juosta vuoden ajan (1.11.2017-31.10.2018) maraton joka päivä eli 365 maratoonia vuodessa. Guinnessin ennätyskirjan mukaan belgialaismies (365 maratoonia) ja tanskalaisnainen (366 maratoonia) ovat jo suorittaneet vastaavan urakan. Iina Puskalan projektin kotisivu on tässä ja hänestä on kirjoitettu jo mediassakin, kuten tässä Ylen jutussa.

Puskalan tavoitteena on saada joka päivä suoritettavaan juoksuun mukaan vähintään kolme osallistujaa, koska se määrä tarvitaan, jotta maratooni olisi virallinen ja näin tilastokelpoinen. Tämä ei ole joka päivä onnistunut, mutta siitä huolimatta Iina on juossut maratonin verran päivittäin. Tällä hetkellä Iina Puskalalla on entisistä pohjista johtuen jo 100+ listalla 113 maratoonia (9.1.2018) ja määrä kasvaa vauhdilla.

100+ listan lisäksi olen seurannut maailman 300+ maratonlistaa, jota on päivittänyt japanilainen Takatoshi Yoshino. Se on kerätty kasaan alueellisista listoista, kuten Suomen 100+ listasta ja sitä päivitetään kaksi kertaa vuodessa. Edellisessä jutussani lista oli päivitetty 31.12.2016, mutta tässä on uudempi versio ajalta 30.6.2017 (kohta World Marathon Ranking vasemmalla). Kalevi Saukkonen on edelleen toisena ja Hans Mannsten kymmenentenä. Palataan tähän listaan tarkemmin myöhemmin, kun 31.12.2017 päivitys löytyy.

Lopuksi voisi sanoa yhteenvetona, että hurjia nämä määrämaratoonarit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti