tiistai 2. tammikuuta 2018

Juoksulistojen päivityksiä

Arttu Vattulainen
Kuva: twitter.com

Vuosi 2017 on takana ja on aika tehdä yhteenveto vuoden aikana tulleisiin päivityksiin juoksulistoihini. Etusivulta löytyvät juoksulistat ovat: 5000 m alle 14.00, 10 000 m alle 30.00 ja maraton alle 2.20. Juoksijamäärän perusteella 5000 metrin lista on kovin (84 juoksijaa), maraton toiseksi kovin (94 juoksijaa) ja 10 000 metriä helpoin (225 juoksijaa).

5000 metrin lista osoitti vuonna 2017 kovuutensa, sillä siihen ei tullut yhtään päivitystä. Arttu Vattulainen oli ainoa juoksija, joka ylsi niukasti alle 14 minuutin. Mutta uutta päivitystä ei tullut, koska Arttu jäi vuonna 2016 juoksemastaan ennätyksestä 13.53,56 kuutisen sekuntia.

Robin Ryynänen
Kuva: instagram.com

10 000 metrin listaan saatiin sentään kaksi päivitystä. Arttu Vattulainen juoksi jo huhtikuun alussa Huelvassa, Espanjassa ennätyksensä 29.14,62 ja nousi kaikkien aikojen listalla sijalle 83. Nuori Robin Ryynänen oli toinen ilahduttaja alittamalla ensimmäisen kerran 30 minuutin rajan toukokuussa Kööpenhaminassa ajalla 29.55,86. Se tuskin jäänee lupaavan juoksijan viimeiseksi sanaksi tällä matkalla.

Värjäsin vuonna 2017 kaikki sinä vuonna tehdyt päivitykset juoksulistoihin punaisella värillä, jotta ne olisi helppo löytää. Jatkan samaa menetelmää tänäkin vuonna ja siksi olen poistanut vuoden 2017 punaiset kohdat jälleen mustiksi. Toivottavasti listoilla näkyy tänä vuonna enemmän punaista väriä.

Aki Nummela
Kuva: fi.wikipedia.org

Viimeisenä juoksulistana on vuorossa maraton. Siihen saatiin iloisesti yksi uusi nimi, kun Aki Nummela juoksi ensin syyskuussa Berliinissä ennätyksensä 2.19.36 ja paransi sitä marraskuun lopulla Valenciassa, Espanjassa aikaan 2.19.00. Sillä noustiin  alle 2.20:n maratonlistalla jo sijalle 74. Akin viime vuosien nouseva maratontrendi panee odottamaan uutta ennätystä myös tällekin vuodelle. Hyvänä motiivina toimii varmasti yleisurheilun EM-kisat Berliinissä tänä vuonna.

Jarkko Järvenpää pääsi samaisella Valencian maratonilla omaan ennätykseensä 2.20.46, jolla jäädään niukasti ulos alle 2.20- listalta. Järvenpään Valencian juoksu oli hänen maratondebyyttinsä, joten eiköhän Jarkko ilmesty listalle tänä vuonna. Myös Jaakko Nieminen ja Antti-Pekka Niinistö juoksivat vuonna 2017 maratonennätyksensä, joten uusia listakandidaatteja riittää. Kun vielä joukkoon lisätään koko viime vuoden "piilossa" ollut 2.16.43 maratonajan Berliinissä 2014 juossut Henri Manninen, niin Suomen vuoden 2018 maratontoivot lienevät siinä. Kaikki uudet debyyttimaratoonarit ja yllättäjät ovat tietysti enemmän kuin tervetulleita.

Naisten puolella minulla ei olekaan "virallisia" juoksulistoja etusivulla, vaikka lyhyehköjä epävirallisia listoja olen tehnyt juttuihin 10 000 metriltä ja maratonilta (alle 2.45). Asia on lyhyesti kuitattu kun sanotaan, että ainoat merkittävät tapahtumat olivat Anne-Mari Hyryläisen tammikuussa 2017 Dubaissa juoksema maratonennätys 2.32.19 ja syyskuussa juoksema 10 000 metrin ennätys 33.18,08.

1 kommentti:

  1. Lisäsin Anne-Mari Hyryläiselle maratonennätyksen lisäksi vielä 10 000 metrin ennätyksen vuodelta 2017 33.18,08, jolla hän pääsee matkan Top-10:een.

    VastaaPoista