Sukevan kyläkeskus ja maalialue
Tänään juostiin meikäläiselle tuttu juoksukisa eli Sukevan hölkkä kisakeskuksenaan Sukevan kyläkeskus. Olen osallistunut tähän Sukevan Kisan järjestämään tapahtumaan kolme kertaa aiemmin vuosina 2013, 2015 ja 2018. Vuonna 2013 osallistuin puolimaratonille ja sen jälkeen aina 7 kilometrin kisaan. Osallistujajoukko oli tänä vuonna ehkä viime vuotta pienempi, vaikka ilma oli kestävyysjuoksuun mitä mainioin, pilvipoutainen ja hieman tuulinen sää. Lapset juoksivat ennen aikuisia oman lyhyemmän kisansa.
7 kilometrin kolme parasta miestä vasemmalta: Tuomo Pulkka (2.), Harri-Pekka Tikkanen (1.) ja Jarkko Päkkilä (3.)
7 kilometrin hölkkäsarja veti enemmän osanottajia kuin puolimaraton, sillä monet kovat juoksijat halusivat tehdä hyvän vetoharjoituksen, kuten miesten kisan voittaja Kiuruveden Urheilijoiden Harri-Pekka Tikkanen. Harri-Pekka osallistuu viikon päästä Ristiinassa käytävään SAUL:in maantiekympin SM-kisoihin ja tämänpäiväinen kisa oli siihen hyvää nopeusharjoitusta. Harri-Pekka on päässyt tänä vuonna kovaan kuntoon ja hän on saavuttanut jo SAUL:in ratamatkoilla SM-kultaa 5000 metriltä ja SM-hopeaa 1500 metriltä sarjassa M40. SM-hopeaa on tullut myös M40-sarjan maastojuoksusta. Miesten 7 kilometrin kakkonen oli Tuomo Pulkka Vieremän Koitosta ja kolmas Jarkko Päkkilä Pyhäjärven Pohdista.
7 kilometrin kolme parasta naista vasemmalta: Jenni Koho (1.), Pirkko Jaakola-Juntunen (2.) ja Maarit Heiskanen (3.)
Naisten 7 kilometrillä kärkikolmikko tuli Pohjois-Savosta. Voittaja Jenni Koho tulee Vieremän Koitosta, toinen Pirkko Jaakola-Juntunen Kiuruveden Urheilijoista ja kolmas Maarit Heiskanen Sonkajärven Pahkasta.
Minun osalta 7 kilometrin kisa meni kohtalaisesti, ainakin jos vertaa aikaa viimevuotiseen tulokseen. Tulin miesten sarjassa 9:ksi ajalla 35.15, missä on parinkymmenen sekunnin parannus viime vuoden tulokseen. Kehitystä se on sekin, jos parantaa aiempaa huonoa tulostaan.
7 kilometrin hölkän tulosliuska
Viereisessä kuvassa on tulosliuska 7 kilometrin hölkkäkisasta. Puolimaratonin juoksijoista on esillä vain osallistujat, sillä tulokset eivät ehtineet tähän versioon. Kaikki kilpailutulokset löytyvät sitten myöhemmin netistä, kun ne sinne ehtivät. Tulokset ovat tässä.
Tämä oli sitten viimeinen Suomi-juoksu pitkiin aikoihin, sillä alkuviikosta lennän Lissaboniin Portugaliin, kuten edellisestä jutusta ilmenee. Hiukan haikea mutta tyytyväinen mieli jäi kisasta, kun tietoa seuraavasta Suomi-juoksusta ei ole. Seuraava juoksukisa tapahtuu Portugalissa, kunhan kotoutuminen uusiin kuvioihin on tapahtunut. Mielelläni vaihdan maisemia ja otan vastaan uusia haasteita ja virikkeitä. Motoksi voisin sanoa että se paistaa sittenkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti