Taidejuliste
Eilen oli sitten taiteen vuoro, kun Sipoon Pesula Galleriassa, Pilvilinnantie 2:ssa pidettiin Maarit Rantalan ja Tytti Tuoriniemen näyttelyjuhla. Näyttelyssä esillä olleet työt ovat tuloksia useamman viikon taideprosessista, joka päättyy sunnuntaina. Paikalla oli lukuisia taiteen ystäviä sekä taiteilijoiden läheisiä tutustumassa töihin ja galleriatiloihin. Entisen Nikkilän sairaalan koko rakennusmiljööalue oli kiinnostava lukuisine vanhoine rakennuksineen, joista osa on kunnostettu asuinrakennuksiksi. Pesula Galleria toimi aikoinaan sairaalan pesulana, josta nimi.
Nikkilän sairaalan perustamistyöt aloitettiin vuonna 1912 ja rakennukset valmistuivat vuosina 1914-15. Suunnittelijana toimi arkkitehti E.A.Kranck. Myöhemmin on tehty laajennuksia, joiden suunnittelusta vastasivat arkkitehdit Gunnar Taucher 1920-40-luvuilla ja Claus Tandefelt 1950-luvulla. Alueella on myös laaja puistoalue, jonka suunnittelusta vastasi puutarha-arkkitehti Paul Olsson. Sairaalan koko mitoitettiin aluksi 300 potilaalle, mutta sitä laajennettiin ajan mukana niin että enimmillään sairaansijoja oli 1960-luvulla 1100. Potilaat olivat pääasiassa pitkäaikaisia psykiatrisia tapauksia. Sairaala lakkautettiin vuonna 1999.
Kunnostettu asuinrakennus
Sairaala oli tunnettu monipuolisista hoitomuodoista, joista monet olivat uusia ja uraauurtavia, kuten taide- ja musiikkiterapia. Esimerkiksi taiteilija Rafael Wardi (s.1928) toimi sairaalassa suosittuna taideterapeuttina vuodesta 1959. Sairaalan lääkäreistä tunnetuin oli kirjailijanakin menestynyt Oscar Parland (1912-1997). Tunnettuja potilaita olivat mm. Uuno Kailas, Elmer Diktonius, Signe Brander ja L. Onerva.
Loppuun sitten muutama kuva taiteilijaparin esillä olleista teoksista. Niitä ei ole erikseen nimetty, mikä sopii hyvin käytettyyn yhteistyöprosessiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti