lauantai 13. heinäkuuta 2019

Muurasjärven maalaismaraton, Pihtipudas

Antinhalli

Tänään juostiin Muurasjärven maalaismaraton Muurasjärvellä, Pihtiputaalla urheiluseura Muurasjärven Murron järjestämänä. Olen juossut Muurasjärvellä vastaavan kisan vuonna 2002, mutta silloin se oli nimellä Muurasjärven yömaraton. Jonkin päästä tuon jälkeen juoksuun tuli vuosien tauko, kunnes se palasi uudella nimellä vuonna 2014. Myös kisan reitit ovat muuttuneet niin, että asfalttiosuutta on vähennetty ja vastaavasti hiekka- ja metsäteitä lisätty. Kun matkalla oli myös peltoreittiä, niin voidaan todella puhua maalaismaratonista, ehkä yhdestä Suomen kauneimmasta. Reittejä oli kaksi, 7 kilometrin ja puolimaratonin reitti, jonka maratonin juoksijat kiersivät kahdesti.

Kilpakeskus urheilukentällä

Kilpailukeskus on siirretty ala-asteelta urheilukentälle, jossa sijaitsi myös startti- ja maalialue sekä ruokailuteltta. Juoksijat saivat osallistumismaksuun maukkaan kasvissosekeiton ilmaiseksi. Kun tarjolla oli juoksun jälkeen edullisesti myös muurinpohjalettuja kahveineen, niin tarjonta oli hyvä. Ensimmäisen kuvan Antinhallissa pääsi saunomaan pois juoksun hiet. Kilpailussa oli matkoja maraton ja puolimaraton miehille ja naisille yleisessä ja veteraanisarjoissa sekä yksi yhteinen 7 kilometrin hölkkäsarja.

Kilpailureitit

Nykykunnolleni yhteinen 7 kilometrin hölkkäsarja sopi paremmin kuin hyvin. Sille oli runsaasti osallistujia nuorista aina vanhempiin veteraaneihin saakka. Minulta juoksu kulki lähes vastaavasti kuin muutkin Suomi-juoksut tältä kesältä, tasaisesti mutta hitaanpuoleisesti. Tulin juoksussa sijalle 16 ajalla 33.39. Aika viittaisi alle viiden minuutin kilometrivauhtiin, mutta matka taisi olla hieman alle 7 kilometriä.

Hölkkäsarjan voitti pyhäjärveläislähtöinen hiihtäjä Jouni Komu, joka edustaa nyt Haapajärven Kiiloja. Voittoaika oli 24.42. Puolimaratonin nopein oli miehissä Turun Urheiluliiton Jaakko Kero (alle 2.20:n maratoonari) ajalla 1.17.40 ja naisissa N55-sarjan (!) Sirkka Särkioja, Endurance ajalla 1.40.07. Vastaavasti maratonilla nopein mies oli Jari Kolehmainen (M45) ajalla 3.13.27 ja naisissa Hippoksen Maratonkerhon Anne Kiljunen ajalla 3.22.27.

Alla on kuva hölkkäsarjan tulosliuskasta. Muurasjärven Murron Facebook-sivuilla on jo viralliset tulokset, josta löytyy kaikki kilpasarjat. Se on tässä. Kaikilla ei ole Facebookia käytössä, joten laitan myöhemmin toisen yleisemmän linkin, jos sellainen ilmaantuu. Nyt on saatavilla myös Juoksija-lehden tuloslinkki. Se on tässä.


Hölkkäsarjan tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti