Songkran Run
Kuva: forrunnersmag.com
Olen onnistunut ilmoittautumaan yhteen Thaimaan huhtikuun juoksuun ja toinen kisa on ilmoittautumisvaiheessa. Kuvan Songkran Run varmistui jo ennen Indonesian matkaa. Songran tarkoittaa Thaimaassa uuttavuotta ja sitä juhlitaan esimerkiksi Pattayalla 13-19 tätä kuuta. Vesi kuuluu olennaisena osana uudenvuoden juhlintaan ja kastumiselta ei voi välttyä, mutta se viilentää mukavasti vuoden kuumimpana aikana.
Tämä Songran Run on siten ennakoivaa uudenvuoden juhlintaa. Kisa juostaan huomenna tutussa Suan Rot Fai- puistossa Bangkokissa, jossa olen kilpaillut jo kerran tämän reissun aikana. Normaalista poiketen kisa juostaan iltapäivällä klo 17 aikaan. Lämpötila on tuolloin jo laskemassa siedettäväksi ja liikenteestä ei ole haittaa, kun reitti kulkee puiston sisällä poistumatta julkisille kaduille. Aikataulun vuoksi minun ei tarvitse välttämättä yöpyä Bangkokissa, vaan voin palata Pattayalle samana iltana. Palataan itse juoksuun parin päivän päästä.
Canary Run
Kuva: forrunnersmag.com
Toinen juoksu, johon minulla on ilmoittautuminen meneillään, juostaan samalla paikalla eli Suan Rot Fai- puistossa kuun lopulla 28.4.2019. Juoksutiedot ovat lähes täysin thaikielisiä, joten kisan virallinen nimikään ei ole minulle täysin selvä, mutta olen nimennyt sen Canary Run:ksi, koska jotain Kanariaan viittaavaa sain tulokseksi käännöskoneilla. Tämä juoksu kisataan yleisen käytännön mukaan aikaisin aamulla, joten joudun käyttämään paikallista majoituspalvelua. Onneksi löysin edellisellä kerralla edullisen ja hyvän hotellin läheltä juoksupaikkaa.
Jos nämä yllä esitetyt kisat menevät suunnitelmien mukaisesti, niin saan huhtikuulle kaksi kilpailua, mikä on sopiva tavoite. Toukokuullekin kalenterista löytyy kisoja ja ne tulevat tarkan harkinnan alle, jos matkani täällä venyy vielä sinne saakka. Mutta näillä mennään toistaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti