Bruce Tulloh (1935-2018)
Kuva: pinterest.com (gettyimages)
Viimeisen kuukauden aikana on tullut kaksi kuolinuutista kestävyysjuoksun saralta. Huhtikuun 28. päivä kuoli brittiläinen paljasjalkajuoksija Bruce Tulloh ja Uuden-Seelannin Dick Quax tasan kuukautta myöhemmin eli toukokuun 28. päivä.
Bruce Tulloh opiskeli kasvitiedettä Southamptonissa ja valmistui sieltä v.1959 ja sen jälkeen maataloustieteitä Cambridgessä. Hän toimi sittemmin biologian opettajana 20 vuoden ajan. Vuonna 1959 hän saavutti ensimmäisen Englannin mestaruutensa, osallistui Tokion olympialaisiin v. 1960, mutta saavutti suurimman saavutuksensa vuoden 1962 EM-kisoissa Belgradissa, jossa voitti 5000 metrin juoksun ajalla 14.00,6.
Bruce Tulloh juoksi radalla avojaloin, kuten samoihin aikoihin Etiopian maratoonari Abebe Bikila maantiellä. Tulloh harjoitteli paljon avojaloin ruohikolla ja rantahiekassa ja huomasi kokeiltuaan että hän juoksi avojaloin myös nopeammin radalla, jos se ei ollut liian kova tai liukas. Myöhemmin hänen kaksoistyttärensä juoksivat 1980-luvulla sensaatiomaisesti avojaloin isänsä tapaan ikäkausisarjoissa, kuten heidän kilpakumppaninsa Zola Budd.
Bruce Tullohilta meni Tokion 1964 olympiakisat ohi sairastumisen vuoksi ja Mexicon olympiakisat vuonna 1968 olivat aivan liian korkealla, jotta siellä olisi voinut menestyä. Niinpä Tulloh keskittyi uuteen aluevaltaukseen eli hän hyökkäsi Amerikan halkijuoksun ennätyksen kimppuun, joka oli 73 päivää ja Etelä-Afrikan Don Shepherdillä. Vaimonsa Suen huoltoauton ja sponsoreiden avulla hän juoksi Los Angelesista New Yorkiin 45 mailin päiväannoksia ja saavutti 2876 mailin matkan 65 päivässä eli ennätys parani 8 päivää. Tässä yksi tarina lisää aiemmin kirjoittamaani juttuun Amerikan halkijuoksuista. Sankariteosta syntyi myös kirja "Four Million Footsteps". Tämän lisäksi hän on kirjoittanut yli 20 muuta kirjaa juoksusta ja yleisurheilusta.
Kirjoittamisen ja opettamisen lisäksi Bruce Tulloh toimi myös juoksuvalmentajana. Hänen kuuluisimmat valmennettavansa olivat brittiläinen maratoonari Richard Nerurkar ja Kenian Mike Boit. Tulloh jatkoi myös omaa juoksemistaan veteraanisarjoissa ja juoksi 58-vuotiaana Lontoon maratonin aikaan 2.47 ja 60-vuotiaana puolimaratonin aikaan 1.16. Hän jatkoi juoksemistaan aina 80-vuotiaaksi asti.
Bruce Tullohin huippuvuosista radalla on youtube-video vuodelta 1962, joka on tässä. Videolla on myös suomalaisväriä.
Dick Quax (1948-2018)
Kuva: AFP
Dick Quax tunnettiin yhtenä kovista Uuden-Seelannin juoksijoista. Muita samanaikaisia maanmiehiä olivat olympiavoittaja John Walker ja Rod Dixon. Tämä 1970-luvulla vaikuttanut trio tunnettiin nimellä "Flying Kiwis".
Hollantilaissyntyisen Dick Quaxin parhaimmat saavutukset radalla olivat Montrealin olympiakisojen hopea 5000 metriltä vuodelta 1976 ja saman matkan ME seuraavana vuonna Tukholmassa ajalla 13.12,87. Vuoden 1972 olympiakisoissa hän jäi saman matkan karsintoihin ja vuoden 1980 olympiakisat Moskovassa jäivät väliin länsimaiden boikotin takia. Tuota vuoden 1976 5000 metrin loppukilpailua on sanottu yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmaksi juoksukisaksi. Siinä mailerinnopeat Dick Quax, Rod Dixon ja Brendan Foster painostavat loppumatkasta jatkuvasti Lasse Vireniä, joka lisää aina vauhtia kun uhkaajat yrittävät rinnalle ja ohi. Viren pitää keulapaikkansa maaliin saakka voittaen neljännen olympiakultansa, Dick Quax tulee toiseksi, yllättäjä Länsi-Saksan Klaus-Peter Hildenbrand heittäytyy kolmanneksi ja Rod Dixon jää mitaleiden ulkopuolelle naljänneksi. Tämän dramaattisen juoksun ratkaisu löytyy "Tähtihetkiä"-osion videosta ja se on myös tässä.
1970-luvun lopulta lähtien Dick Quax keskittyi pitemmille matkoille ja maratonille. Vuonna 1980 hän jäi vain viitisen sekuntia Jos Hermensin 15 kilometrin ME:stä. Jo edellisenä vuonna 1979 Quax oli juossut ensimmäisen maratoninsa aikaan 2.11.13, joka oli paras debyyttimaraton siihen mennessä. Hän paransi ennätystään seuraavana vuonna aikaan 2.10.47 Eugenessa, USA:ssa.
Urheilu-uran jälkeen Dick Quax toimi urheilun johtotehtävissä ja valmensi poikaansa Theota, joka saavutti Uuden-Seelannin mestaruuksia 18- ja 20-vuotisten sarjoissa. 2000-luvulle tultaessa Quax siirtyi politiikkaan, jossa hän on toiminut kunnanvaltuustossa. Dick Quax on ollut naimisissa kolme kertaa ja hänellä on kolme lasta. Kaksi päivää sitten toukokuun 28. päivänä Dick Quax menehtyi vuonna 2013 diagnosoituun kurkkusyöpään Aucklandissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti