Juoksijoita maalialueella
Aprillipäivästä huolimatta tänään kisattiin Rama IX Parkissa Bangkokissa. Paikka on minulle entuudestaan tuttu lukuisista kisoista. Soitin perjantaina kahdelle juoksunjärjestäjälle, joista ensimmäinen valitti juoksun olevan jo täynnä. Onneksi toinen kisa, Run for the Future, lupasi ottaa ilmoittautumisia vastaan vielä eilen eli lauantaina.
Lähdin bussilla ja taksilla kisapaikalle ja lupaus piti paikkansa. Ainoa myönnytys oli että kisapaidat olivat jo loppuneet tullessani paikalle eli en saanut sitä. Minulle siitä ei ollut suurta menetystä, sillä olen yleensä Suomeen lähtiessä jakanut lähes kaikki kisapaidat thaimaalaisille ystäville. Nyt he jäivät yhtä paitaa köyhemmäksi.
Naisten parhaat 10,5 km:llä
Heräsin aamulla tutussa majapaikassa jo kello kolmen jälkeen, jotta olisin ehtinyt kävellä juoksupaikalle ja tehdä siellä tarvittavat valmistelut ja verryttelyt. Kisan reitti kiersi ympäri Rama 9:n puistoa. Matkoja oli kaksi: minimaraton eli 10,5 km ja 5 kilometrin Fun Run.
Juoksin tutun minimaratonin ja juostessani rekisteröinnin jälkeen tiiviissä ryhmässä lähtöviivalle kompastuin maassa olleisiin teippinauhoihin ja kaaduin rähmälleni. Onneksi siinä ei käynyt kuinkaan ja pääsin jatkamaan kisaani.
M60-sarjan parhaat
Pystyin jälleen juoksemaan tasaisesti ja lopussa hieman nousemaankin. Mutta sama vika vaivaa kuin edellisissäkin kisoissa eli perusnopeuden puute, jolloin aika jää turhan heikoksi ja palkintopaikat karkaavat ulottuvilta.
Nyt minulla oli jopa oma sarjakin, M60-vuotta, mutta jäin ensimmäisenä palkintojen ulkopuolelle eli olin sarjani kuudes. Aikani kuitenkin parani viikontakaisesta 50 sekuntia tulokseen 51.04, mikä on positiivista. Suunta on ainakin oikea.
Nyt juoksukisat vähenevät Thaimaassa tulevina viikkoina johtuen songranista eli vesijuhlasta, joka on runsaan viikon päästä. Huhtikuun lopussa kisat taas lisääntyvät ja jatkuvat normaalisti toukokuussa. Katsotaan myöhemmin, mihin kisaan tai jopa useampaan, tulee osallistuttua.
Jos päivän kisasta tulee tuloksia nettiin, mitä epäilen, niin laitan ne tähän.
Pakollinen poseerauskuva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti