Olen palannut marjareissulta takaisin Keski-Suomeen. Aika on mennyt erilaisissa askareissa ja aktiviteeteissa. Maanantai-iltana koin toisen kerran elämässäni sorsastuselämyksen siihen kuuluvine jännityksineen. Lähdimme koulukavereideni Timo Kähkösen ja Leevi Mannisen kanssa Timon erämaatontille jahtaamaan sorsalintuja. Erämaatontti on kaukana ihmisasutuksista ja sillä sijaitsee pienehkö lampi, joka on otollinen paikka törmätä sorsalintuihin. Varustauduimme asianmukaisine tarvikkeineen aseista ja patruunoista onkisiimaan ja makuualustoihin.
Timo oli käynyt paikalla jo sunnuntaina sorsastuksen avauspäivänä ja saanut saaliiksi lukuisia sorsia. Siksi toiveemme olivat korkealla tälläkin reissulla. Ajoimme erämaamökille, josta oli vielä vajaan kilometrin kävely lammelle. Lammen reunalla oli kaksi naamioitua passipaikkaa valmiina asemiehille. Minä en ole koskaan metsästänyt eikä minulla ole ase- eikä metsästyslupia. Niinpä sain toimia huoltomiehenä ja lintukoirana. Meillä oli tosin mukana pitkä teleskooppionki, jolla sorsasaaliita pystyi vetämään lammelta rannalle. Minun ei tarvinnut noutaa niitä uiden.
Iltakuuden maissa asetuimme odotustilaan, Timo ja Leevi passipaikoilleen ja minä hieman taaemmaksi odottamaan ja jännittämään mitä tuleman piti. Illan valoisa aika aina kello yhdeksään oli turhaa odotusta; mitään merkkejä sorsista ei kuulunut. Hämärän laskeutuessa toiveemme nousivat ja läheisiltä vesistöiltä alkoi kuulua pauketta. Se tietää sitä että sorsat lähtevät liikkeelle. Mekin kuulimme sorsien ääniä niiden lentäessä paikkamme ylitse. Ylilentoja tapahtui puolenkymmentä, mutta sorsat eivät jostain syystä laskeutuneet lammelle. Timon sorsapillikään ei auttanut, vaikka hyvin kutsuva olikin.
Sitten kuulin veden solinaa ja se oli merkki siitä että sorsa oli laskeutunut. Odottelin aseen laukeamista, mutta mitään ei kuulunut. En uskaltanut huutaa miehille että ampukaa jo ihmeessä. Parin minuutin kuluttua kuului siipien suhinaa ja se oli merkki siitä että saalis oli lentänyt tiehensä. Nyt uskalsin viestiä ja ihmetellä mikseivät miehet ampuneet kun saalis oli hollilla. Sain vastaukseksi että sorsa oli ollut kuolleessa kulmassa näkymättömissä. Olimme kohdanneet viisaan sorsan, ehkä eilisen opettamana.
Niin siinä sitten kävi, että poistuimme lammelta ilman yhtäkään sorsaa. Tämä on metsästyksen suola, aina ei voi voittaa. Luonto on viisas ja siihen on tyytyminen. Lintukoiran tehtäväksi jäi piilossa kököttäminen ja itikoiden tappaminen. Taisin olla porukan ainoa massamurhaaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti