lauantai 13. toukokuuta 2017

Dibaban siskokset

Kirjoitin tänne noin vuosi sitten jutun virolaisista Luikin kolmosista Leila, Liina ja Lily, jotka osallistuivat viime vuonna Rion olympiakisoihin naisten maratonilla. Teema saa nyt jatkoa kun tähän alle tulee juttua Etiopian Dibaban siskoksista Tirunesh, Genzebe ja Ejegayehu. He eivät ole kolmosia, mutta kuitenkin siskoksia ja tuloksiltaan kaikki maailman huippuluokkaa.

Tirunesh Dibaba (s.1985)
Kuva: en.wikipedia.org

Tirunesh Dibaballa on toistaiseksi kovimmat saavutukset. Hänellä on kolme olympiakultaa: Peking 2008 (5000 m, 10 000 m) ja Lontoo 2012 (10 000 m). Lisänä on vielä kolme olympiapronssia, joista viimeisin Rion 2016 10 000 metriltä. MM-radalta on tullut peräti viisi kultaa: Pariisi 2003 (5000 m), Helsinki 2005 (5000 m, 10 000 m), Osaka 2007 (10 000 m) ja Moskova 20013 (10 000 m). Kun tähän lisätään vielä MM-maastojen viisi kultaa ja kolme hopeaa sekä naisten 5000 metrin voimassaoleva ME 14.11,15, niin voidaan puhua yhdestä maailman parhaimmasta juoksijasta.

Muiden ratakestävyysjuoksijoiden tapaan Tirunesh Dibaba on siirtynyt maratonille maantiekympin ja puolimaratonin kautta. Hänellä oli aikomus juosta debyyttimaraton heti Lontoon 2012 olympialaisten jälkeen vuonna 2013 Lontoon maratonilla, mutta joutui siirtämään aikeen myöhemmäksi jalkaongelmien vuoksi.

Maratondebyytti tapahtui sitten vuotta myöhemmin eli vuonna 2014 Lontoossa. Tirunesh juoksi heti kovan ajan 2.20.34 ja tuli kolmanneksi. Vuosi 2015 jäi väliin esikoispojan syntymän vuoksi. Pojan isä ei ole hänkään sen huonompi juoksija kuin olympiamitalisti (2004 ja 2008) Sileshi Sihine. Rion olympiakisoissa 2016 Tirunesh juoksi vielä 10 000 metriä ja otti pronssia kovalla ajalla 29.42,56. Juoksun voitti Tiruneshin maannainen Almaz Ayana uudella huikealla ME:llä 29.17,45. Muutama viikko sitten Tirunesh Dibaba juoksi jälleen Lontoon maratonilla ja tuloksena oli toinen sija maailman kolmanneksi nopeimmalla ajalla 2.17.56. Voittaja Mary Keitany teki juoksussa uuden naisten kesken juostun maratonin ME:n 2.17.01.

Genzebe Dibaba (s.1991)
Kuva: en.wikipedia.org

Tirunesh Dibaban nuorempi sisko Genzebe on jo saavuttanut siskonsa tavoin kovia meriittejä ja nousemassa vauhdilla yhä suurempiin valloituksiin. Olympiakisoista hänellä on toistaiseksi vain yksi hopea viime vuodelta Riosta (1500 m), mutta MM-kisoista myös kultaa ja pronssia Pekingistä 2015, kultaa (1500 m) ja pronssia (5000 m). Erityisen hyvä Genzebe on ollut sisäradoilla, josta hänellä on kolme kultaa: Istanbul 2012 (1500 m), Sopot 2014 (3000 m) ja Portland 2016 (3000 m). Juniorien sarjassa hänellä on maailmanmestaruuksia sekä 5000 metriltä että maastojuoksusta.

Näiden saavutusten lisäksi Genzebellä on hallussaan voimassaolevat ME:t 1500 metriltä ajalla 3.50,07 sekä sisäradoilta 1500 m (3.55,17), maili (4.13,31), 2000 m (5.23,75), 3000 m (8.16,60), 2 mailia (9.00,48) ja 5000 m (14.18,86). Tiruneshin ja Genzeben sanotaan olevan ainoita sisaruksia, joilla on ME:t samanaikaisesti hallussaan juoksuradoilta (mahdollisesti laajemminkin yleisurheilussa), Tirunesh 5000 m (14.11,15) ja Genzebe 1500 m (3.50,07).

Jälkikommentti: juoksussa ei pidä paikkaansa, jos Tatu Kolehmaisen 20 000 metriä huomioidaan ME:ksi, kuten olen tehnyt ME-juoksijat-listassa. Hannes Kolehmaisellahan oli samaan aikaan 5000 metrin ME. Lisäksi kolmannella veljellä Viljami Kolehmaisella oli samaan aikaan maailman paras tulos maratonilla, jota ei kuitenkaan hyväksytty ammattilaisuuden takia.

Ejegayehu Dibaba (s.1982)
Kuva: iaaf.org

Kolmas ja vanhin siskoista Ejegayehu on tuntemattomin kolmikosta, mutta hänkin on olympiahopeamitalisti Ateenan 2004 kisojen 10 000 metriltä. Lisäksi hänellä on kaksi MM-pronssia Helsingistä vuonna 2005, sekä 5000 että 10 000 metriltä. Ejegayehu juoksi debyyttimaratonin Chigacossa 2011 tullen toiseksi ajalla 2.22.09. Jälkikäteen hänet julistettiin voittajaksi, kun alkuperäinen voittaja Liliya Shobukhova kärähti dopingista.

Lähiviikkoina Genzebe Dibaba tulee olemaan laajan huomion kohteena urheilufanien piireissä. Hän on ilmoittautunut Prefontaine Classiciin 26-27.5.2017 Eugenessa, USA:ssa. Prefontaine Classic on yksi Timanttiliigan osakilpailuista ja Genzeben tavoitteena on lyödä siskonsa Tiruneshin ME 5000 metriltä (14.11,15). Eikä penkkiurheilijan herkuttelu pääty tähän, vaan noin kaksi viikkoa myöhemmin Genzebe juoksee Rooman Timanttiliigassa 8.6.2017 saman matkan eli 5000 m. Siellä hänellä on kovin mahdollinen vastus, kun starttiviivalle asettuu hänen maannaisensa, Rion 10 000 metrin voittaja Almaz Ayana. Ayana voitti Tiruneshin Rion 10 000 metrillä ME-ajalla, tekeekö hän saman tempun Genzebelle Rooman 5000 metrillä? Tämän kutkuttavampaa lähtöasetelmaa ei voisi olla. Olisiko tämä syy myös siihen, että Genzebe haluaa yrittää 5000 metrin ME:tä Eugenessa ennen Roomaa. Onnistuminen Eugenessa vie Genzeben nimen ME-listalle, jonne se myös jää, vaikka Roomassa juostaisiin kovempaa.

Tänään kisataan Timanttiliigan merkeissä Shanghaissa, mutta seuraavat kisat Eugenessa ja Roomassa tulevat olemaan erittäin mielenkiintoiset naiskestävyysjuoksun osalta, kiitos Genzebe Dibaban.

Dibaban siskoksien urat jatkuvat, ainakin Tiruneshin ja Genzeben osalta. Se tietänee lisää kunniaa, ennätyksiä ja rahaa.

Ps. Etiopiassa on vielä neljäskin kova Dibaba-niminen naiskestävyysjuoksija, nimittäin Mare Dibaba, joka on hallitseva maailmanmestari maratonilta Pekingistä 2015. Hän ei ole kuitenkaan sukua ylläoleville Dibaban siskoksille.

1 kommentti:

  1. Lisäsin jälkikommentin Kolehmaisten veljeksistä liittyen sisarusten samanaikaisiin ME:iin.

    VastaaPoista