Sadetta On Nutilla
Eilen lähdin toiveikkaana bussilla Bangkokiin juostakseni ensimmäisen kisani puoleen vuoteen. Paikallistaksilla ajoin Pohjois-Pattayalle, jossa on taksin vaihto linja-autoasemalle. Ensimmäinen lavataksi ajoi liikenneympyrän ohi, vaikka painoin nappia aikomuksenani pysähtyä ennen ympyrää, kuten yleensä teen.
Siitä piti mennä Pohjois-Pattayan kadulle, mutta uusi tulokulma ja hajamielinen kävely vei minut Nakluan tielle. Pohjois-Pattayan ja Nakluan kadut lähtevät ympyrästä pienellä kulmaerolla lähellä toisiaan. Istuin sitten lavataksissa ja ihmettelin että miksi linja-autoasema ei tulekaan vastaan. Kysyin asiaa vierusmatkustajalta ja hän totesi että ollaan menossa Nakluaan. Ei auttanut muuta kuin painaa nappia ja ottaa vastapuolelta katua paluutaksi liikenneympyrään. Ajattelin heti että tästä ei taida tulla minun päiväni.
Lopulta pääsin linja-autoasemalle ja sieltä Bangkokiin lähtevään bussiin. Katsoin kartasta että paras paikka hypätä pois bussista on Udon Sekin asema, josta on lyhin matka ajaa taksilla Suan Luang Rama IX-puistoon. Yritin pälyillä bussin ikkunoista, koska ollaan perillä. Bussista oli huono näkyväisyys eteen, jota yhä yltyvä sade vain pahensi. Viimein huomasin että lähestytään jo On Nutin asemaa, joten olin ajanut ohi Udon Sekistä. Hyppäsin pois bussista, koska myös On Nutista pääsee kätevästi Rama IX:lle, vaikka matka on kyllä pitempi.
Lähtiessäni kävelemään muutama sata metriä taksiin On Nut-kadulle, taivas repesi ja kaatosade alkoi. Puikkelehdin liikekatosten ja -markiisien alla eteenpäin, mutta sitten nekin loppuivat ja minun oli jäätävä odottamaan suojaan sateen lakkaamista. Runsas puoli tuntia odoteltuani sade vain jatkui, joten palailin takaisin On Nutin bussipysäkille, jonka vieressä on suuri Tesco-Lotusin tavaratalo. Ajattelin että on parempi syödä ja kahvitella sisätiloissa sateen lakkaamista odotellen.
Maitobussi Pattayalle
Runsaan tunnin kuluttua uskaltauduin ulos, mutta sade vain jatkui sitkeänä, joskin hieman laimeampana. Tesco-Lotuksessa kysyin vierellä istuvalta kaverilta, mikä on Bangkokin sade-ennuste illaksi ja aamuksi. Itse en saanut älypuhelimeeni WiFi-yhteyttä, vaikka sisällä piti sellainen olla ja ilmaisena ilman salasanoja. Vieruskaveri katsoi omaa puhelintaan ja totesi että jatkuvaa sadetta on luvassa ainakin pariksi päiväksi.
Niinpä en kävellytkään takaisin On Nut-kadun taksille, vaan nousin rappuset ylös ja otin Sky Trainin Ekkamaihin. Kova päätökseni oli, että Ekkamaista otan bussin takaisin Pattayalle, sillä juoksupaikalle meno ja senjälkeinen majoituksen etsintä olisi vaatinut kilometrien kävelyä sateessa ilman sadevarusteita. Toiset palaavat maitojunalla takaisin, minä palasin maitobussilla. Ehkä yläkerta katsoi, että minun ei ole hyvä juosta kilpaa tänään.
Koettelee, vaan ei hylkää Herra, sanoisi uskon mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti