tiistai 25. huhtikuuta 2017

Tossusota

Daniel Wanjiru
Kuva: iaaf.org

Kirjoitin muutama juttu sitten näistä juoksukengistä Breaking2-projektin yhteydessä. Minulla oli kuvat sekä Niken Zoom Vaporfly Elitestä että Adidaksen Adizero Sub2:sta. Nyt tämä kenkävalmistajien välinen markkinataistelu alkaa mennä jopa tossusodaksi. Varsinkin viime sunnuntain Lontoon maraton on herättänyt runsasta ja voimakasta keskustelua juoksufoorumeilla liittyen lähinnä toiseksi tulleen Kenian Kenenisa Bekelen kommentteihin kisan jälkeen.

Kenenisa Bekele on lausunut tiedotusvälineille, että Niken Zoom Vaporfly Elitet aiheuttivat hänelle ongelmia matkan varrella. Ongelmat näkyivät myös juoksua seuranneille katsojille, kun Bekele putosi yhtäkkiä kärkijoukosta puolen matkan tietämillä. Bekele väitti että juoksukengät aiheuttivat hänelle vesikellot jalkaan ja hänen oli muutettava juoksutyyliä enemmän koko jalka-astuntaan normaalin puolittaisen astunnan (lähes varvasastunta) sijasta. Myöhemmin ongelma meni ohi, ehkä rakot puhkesivat, ja Bekele onnistui nousemaan uudelleen kärkeä kohti ja taisteli jopa voitosta kuvan Daniel Wanjirun kanssa. Wanjiru voitti lopulta, mutta Bekele nousi hienosti toiseksi.

Mary Keitany
Kuva: iaaf.org

Tuollaiset kommentit ovat harvinaisia sponsoroiduille urheilijoille ja ne eivät varmastikaan lämmittäneet Niken edustajia. Niken kirvelevää imagotappiota pahensi vielä se että sekä Daniel Wanjiru että naisten maratonin voittaja Mary Keitany juoksivat molemmat Adidaksen juoksukengillä. Keitany juoksi vielä naisten kesken juostun maratonin ME:n ajalla 2.17.01. Mary Keitanyn voittopotti Lontoosta oli huikea: 55 000 US dollaria voitosta, 100 000 US dollaria 1.18 alituksesta, 25 000 US dollaria reittiennätyksestä ja 125 000 US dollaria ME:stä. Loppusumma oli muhkea 305.000 US dollaria eli varsin mukava saalis, johon on vielä lisättävä sponsoribonukset päälle.

Jotkut keskustelijat ovat epäilleet juoksiko Bekele laisinkaan Zoom Vaporfly Eliteillä. Minäkin katselin miesten starttia mielenkiinnolla Eurosportilta ja huomasin että Bekelen käyttämät kengät eivät ainakaan väreiltään näyttäneet uusilta Niken kengiltä. Myöhemmin olen katsonut kisasta otettuja valokuvia ja kenkien muotti kyllä näyttää Elite-kengiltä, joten olisiko olleet vain eriväriset kuin julkisuudessa nähdyt kengät. Olisi ollut mielenkiintoista, jos Bekele olisi voittanut ja tehnyt ME:n. Olisiko IAAF hyväksynyt ennätystä? Ainakin ennakkotiedot Monzan Breaking2-juoksusta kertovat että ennätystä ei hyväksyttäisi uusien kenkien takia. Erikoista, että Kenenisa Bekele vaarantaisi näin hartaasti jahtaaman maratonin ME:n.

Noin kahden viikon päästä on sitten Niken oma suljettu maratonkilpailu Monzassa, Italiassa Breaking2-projektin juoksijoille Eliud Kipchoge, Lelisa Desisa ja Zersenay Tadese. Keskustelupalstoilla Nike alkaa saada kritiikkiä myös tästä kilpailusta ja olen altis yhtymään siihen. Ajatelkaa mitä seuraisi jos muutkin urheiluvälinevalmistajat tai muut sponsorit alkaisivat järjestää omia suljettuja, sisäisiä kilpailujaan vieden maailman parhaita urheilijoita pois avoimilta urheiluareenoilta. Se olisi nykyisen urheilun loppu. Kuka takaa suljetun kilpailun avoimuuden ja rehellisyyden ei vain välineiden (juoksukengät) vaan erityisesti toimitsijoiden ja dopingin suhteen. Onko matka oikea, onko kellot tarkoituksellisen hitaita, mitä aineita on käytetty ja niin edelleen.

Toivottavasti Niken Breaking2-projekti ei saa seuraajia ainakaan siinä muodossa kuin sitä nyt toteutetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti