sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Syksystä lämpöön

Syksyn värejä
Kuva: pixabay.com

Ruska on takana ja syksy kallistuu lopuilleen. Minulle se tarkoittaa muuttolinnun tavoin valmisteluja Kaakkois-Aasian lämpöön. Aiemmissa jutuissa kerrottu passin uusiminen on päättynyt onnellisesti ja olen noutanut uudenkarhean matkakirjan paikallisesta R-kioskista. Olen myös tulostanut varatut lentoliput sekä Bangkokiin että Phnom Penhiin. Hikilintu on valmis lentoon.

Tuleva viikko menee vielä kesäkauden lopettajaisissa, kuten veneen ja mökin valmistelussa talvilepoon. Toinen tehtävä on luonnollisesti matkalaukun pakkaus. Se on minulle helppo rasti, sillä en ota juurikaan liikoja tavaroita mukaan. Lämpimässä riittää juoksutarvikkeiden lisäksi parit shortsit ja muutama T-paita. Ja se mikä puuttuu, sen saa Thaimaan toreilta ja kaupoista erittäin edullisesti.

Juoksu on jatkunut lokakuussa ennakoidusti. Säät ovat edelleen suosineet, sillä syyskuun tapaan sateita ei ole juurikaan esiintynyt täällä Keski-Suomessa. Tavoitteena on nostaa hieman syyskuun kilometrimääriä. Maltillinen nousu harjoittelussa on nyt tärkeää, jotta uusia takaiskuja ei tulisi. Aiempien vuosien syysjuoksukisat jäivät nyt kokonaan väliin, vaikka haluja olisi ollutkin. Sekin kuuluu varovaiseen paluuseen entiseen formuun. Puretaan kisapaineet sitten Thaimaassa.

Laitetaan tähän loppuun vielä uusintana kuva tammikuussa juostusta Yangonin kympistä Myanmarissa. Innostakoon se tulevaa Kaakkois-Aasian reissua.


                 Yangonin kympin maalissa tammikuussa 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti