sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Aasialaista juoksutarjontaa

Taas on pian käsillä se hetki että päätös ensi talven matkasta on tehtävä. Nyt näyttää siltä että matkaan jälleen tuttuun tapaan Thaimaahan ja luultavasti marraskuussa. Siellä on tullut vietettyä viimeiset kymmenkunta talvea. Kaksi vuotta sitten piipahdin ensin Espanjassa ja jatkoin sitten reissua Thaimaassa. Lippuja ei ole vielä hankittu, mutta matkasuunnitelmaa on mietitty.

Singapore marathon 2016
Kuva: marathonsingapore.com

Luultavasti lähden matkaan ilman viisumia, joten minun on poistuttava kuukauden sisällä Thaimaasta hankkimaan turistiviisumia. Sitä silmälläpitäen olen yrittänyt kartoittaa aasialaisia juoksukisoja joulukuun alussa. AIMS:in kalenterista löytyikin tuttu juoksu Singaporesta 4.12, jonne minun piti mennä jo vuosia sitten. Myöhästyin tuolloin ilmoittautumisessa ja sitä seurasikin todella epäonninen tapahtumaketju, joka on kerrottu etusivun osiossa "Murphy tuli kylään". Nytkin ilmoittautumispäätös pitäisi tehdä huomiseen (12.9) mennessä, joten kiirettä pitää.

Pitkän harkinnan jälkeen päätin tänään jättää tämän mielenkiintoisen juoksun väliin. Syinä ovat kalliinpuoleiset maksut ja epävarma kuntotilanne. Osallistumismaksu olisi ollut kympiltä noin 65 euroa ja kaupunkivaltion hotellitilanne vaikutti aika tyyriiltä. Koska jalkaongelmat ovat vieläkin aika herkässä vaiheessa, niin en viitsi lähteä riskeeraamaan sitä kalliilla matkalla.

Angkor Wat Half Marathon
Kuva: angkormarathon.org

Seuraavaksi katsoin Kambodzan suuntaan. Angkor Watissa Siem Riepin liepeillä olisi ollut kisa samoin sunnuntaina 4.12. Paikka ja kisa ovat tuttuja, sillä osallistuin kyseiseen juoksuun joulukuussa 2006. Ongelmana tässä kisassa on se että Thaimaan viisumin saamiseksi minun olisi pitänyt matkustaa juoksun jälkeen Siem Riepistä Phnom Penhiin. Tämä ja jo juostu kisa pudottivat tämänkin vaihtoehdon.

Bagan Temple Marathon
Kuva: bagan-temple-marathon.com

Sitten suuntasin katseeni viimevuotiseen vierailumaahan eli Myanmariin. Ja eikös siellä vain ollutkin juoksukisa Baganissa, antiikinajan rauniokaupungissa lähellä Mandalayn kaupunkia marraskuun loppupuolella, mikä olisi kyllä kelvannut ajankohdaltaan. Juoksun webbisivuja selatessa tuli selväksi, että juoksunjärjestäjä on tanskalainen seikkailumatkojen tarjoaja eli kyseessä olisi ollut kallis pakettimatka Yangonista. Sellainen on nomadimatkailijalle myrkkyä ja kisa tipahti oitis pois kalenteristani.

Neljäs vaihtoehto oli vielä Penangissa Malesiassa, jossa olisi ollut tarjolla Run&Dance kympin kisa 4.12 KPJ Penang Specialist Hospitalissa. Olen juossut Penangissa puolimaratonin marraskuussa vuonna 2010, joten siinäkään paikassa ei ollut uutuudenhohtoa. Kun viisumin saantikin olisi ollut epävarmaa, niin jälleen yksi kisatarjokas jäi poissa laskuista.

KPJ Penang Specialist Hospital
Kuva: facebook.com

Ylläolevan katsauksen jälkeen päätökseksi tuli olla juoksematta Thaimaan ulkopuolella joulukuussa. Joka tapauksessa minun on lähdettävä viisuminhakureissulle ja tällöin paras ja kätevin paikka on tuttu Phnom Penh Kambodzassa, jossa olen vieraillut puolenkymmentä kertaa. Valitettavasti tuohon aikaan ei ole juoksua Phnom Penhissa, vaan kansainvälinen kisa on kesäkuussa. Siksi se on jäänyt juoksematta, ainakin toistaiseksi.

Raportoin Thaimaan matkan järjestelyistä myöhemmin kunhan asiat etenevät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti