torstai 7. tammikuuta 2016

Pattaya Team Relay

Relay exchange area

Minulle on käynyt pari kertaa tämän reissun aikana, että en ole päässyt osallistumaan juoksukisaan syystä tai toisesta kovista yrityksistä huolimatta. Mutta joskus käy toisinkin päin, yhtäkkiä huomaat olevasi mukana juoksukisassa, vaikka ennakkotietoja tai -aikomuksia ei ole ollutkaan.

Näin tapahtui eilen illalla kun suoritin normaalia juoksuharjoitustani, joka sisälsi kevyttä juoksua ja mäkijuoksua. Olin verrytellyt kevyesti noin 7 kilometriä ja saavuin Buddha Hillille tehdäkseni siellä muutaman kierroksen harjoituksen kukkulaa kiertävällä radalla. Ensimmäisen kiekan jälkeen törmäsin tuttuun Pattaya Teamin jäseneen, joka ilmoitti että paikalla alkaa kohta Pattaya Teamin viestikisa. Hän pyysi minua osallistumaan siihen jossakin viiden hengen joukkueessa. Sehän sopi minulle paremmin kuin hyvin, koska viestiosuus oli vain yksi kierros ja juuri sitä reittiä jota olin muutenkin kiertämässä. Tulisipa lenkistä tavallista kovempi harjoitus kun kiihokkeena on kilpailu yksinjuoksemisen sijasta.

Some international members of Pattaya Team

Paikalla tuli monia tuttuja Pattaya Teamin jäseniä, joiden kanssa on tullut kisattua useissa eri paikoissa. Valitettavasti jotkut heistä, kuten Robert USA:sta, Danny Hong Kongista ja Werner Sveitsistä eivät voineet osallistua kisaan jalka- tai muista vaivoista johtuen. Pattaya Teamissa on tai on ollut muita kansallisuuksia esimerkiksi Ruotsista, Englannista, Irlannista, Ranskasta ja Hollannista. Mutta paikalla oli lukuisa joukko thaimaalaisia juoksijoita ja liityin Team 4:een neljän thaijuoksijan jatkoksi.

Juoksuosuus oli siis yksi kierros eli 1,4 kilometriä mäkisellä kukkulareitillä. Juoksin toisen osuuden ja jouduin antamaan periksi yhdelle juoksijalle saapuessani viidentenä vaihtoon. Viiden osuuden jälkeen joukkueemme sijoitukseksi tuli juuri tuo viides sija. Todella mielenkiintoinen juoksukokemus välillä yksitoikkoisenkin harjoittelun lomaan.

Alla vielä kolmas kuva, jossa neljä joukkueemme jäsentä kisan jälkeisessä ruokailussa ja juomingeissa illan hämyssä.

Photos, thanks to Robert Krogh.


                                           4/5 Pattaya Team 4 at dark

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti