perjantai 25. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!

Jomtien Food Martin jouluasetelma

Joulu se on Thaimaassakin, vaikka se ei kuulu buddhalaiseen uskontoon. Ulkomaalaisten eli siis turistien mukana se on kuitenkin rantautunut varsinkin kauppojen ja muiden liikkeiden valikoimaan, koska ulkomaalaiset ovat heidän tärkeitä asiakkaitaan. Kuvan joulupukkiasetelma löytyy naapurissa sijaitsevan ruokakaupan pihalta. Muutenhan joulua vietetään täällä vain ulkomaalaisten keskuudessa, esimerkiksi suomalaiset nauttivat jouluateriansa suomalaistaustaisissa baareissa tai muissa suomalaisten järjestämissä tilaisuuksissa.

Rotary Minimarathon,
Kuva: forrunnersmag.com

Minä en eilen tällaisiin osallistunut, vaan juhlin ruokien ja juomien kera kerrostaloni Nana-baarin henkilökuntaan kuuluvan tarjoilijattaren syntymäpäiviä. Tänään pääsee sitten syömään suomalaisia jouluruokia, kun tietojoukkueemme Hiutale 1 suunnistaa jälleen Maikan Majatalon tietokisaan. Eilisen jouluaaton vuoksi kisa pidetään nyt poikkeuksellisesti perjantaina.

Juoksurintamaltakin tulee sellaisia uutisia, että Bangkokissa olisi sunnuntaiaamuna juoksukisa Rama VIII sillalla. Tämä Rotary Minimarathon olisi tutuissa maisemissa, sillä olen juossut kyseisellä paikalla pari muuta juoksukisaa. Osallistuminen riippuu nyt siitä, millainen olo on huomenaamulla joulusyömisten ja -juomisten jälkeen. Jos meinaan osallistua, niin huomenna täytyisi jo matkustaa Bangkokiin. Asia selviää seuraavassa postauksessa.

Niin ja Hyvät Joulut kaikille lukijoille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti