sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kestävyysjuoksijattaremme kiinnostavat

Alisa Vainio
Kuva: iltasanomat.fi

Kulunut vuosi ja kesä oli kestävyysjuoksussamme naisten vuosi. Naiset ovat selvästi ottaneet piikkipaikan miehiltä, jos vertaa esimerkiksi 1970-lukuun ja sen jälkeiseen huumaan. Alisa Vainio, Sandra Eriksson, Oona Kettunen, Johanna Peiponen ja kumppanit kiinnostavat suomalaista penkkiurheilijaa kuten Lasse Viren, Juha Väätäinen ja muut historialliset sankarit. Suuret voitot nuorilta naisiltamme vielä puuttuvat, mutta toivossa on hyvä elää. Ja sokerina pohjalla, Annemari Sandell is back!

Annemari Sandell
Kuva: iltalehti.fi

Annemari Sandellin paluuilmoitus ja nimenomaan Rion olympiamaratonia silmälläpitäen toi säpinää maratonlistaamme. Nyt Anne-Mari Hyryläinen saa kaivattua kilpailua kotimaasta etunimikaimaltaan. Ja ennenkaikkea Alisa Vainion syksyn maratonjuoksu Joutsenossa oli suorastaan sensaatio. Valitettavasti Alisaa ei nähdä Riossa tällä matkalla kansainvälisten sääntöjen vuoksi. Matka on nyt niin kiinnostava, että on korkea aika listata Suomen kaikkien aikojen Top-10 tältä matkalta (ja paras ulkopuolelle jäänyt).

1. Ritva Melender (os. Lemettinen)   2.28.00
2. Päivi Tikkanen   2.28.45
3. Tuija Toivonen   2.28.59
4. Kirsi Mattila (ent. Rauta)   2.31.23
5. Sinikka Keskitalo   2.33.18
6. Alisa Vainio   2.33.24
7. Annemari Sandell   2.35.12
8. Anne-Mari Hyryläinen 2.35.17
9. Sirkku Kumpulainen   2.35.24
10. Maija Oravamäki (os. Kukkohovi)   2.35.37
11. Leena Puotiniemi   2.35.54

Kuusi parasta pitäisi olla oikein, mutta lopuista en ole sataprosenttisen varma. Jos listassa on virheitä tai puutteita, niin siitä voi kommentoida tai lähettää sähköpostia (aimo.tuoriniemi@gmail.com).

Alisa Vainion läpimurto ja Annemari Sandellin paluuilmoitus olivat syksyn kohokohtia. Alisalla ja Annemarillahan on yhtäläisyyksiä siinä mielessä että he ovat nousseet huipulle erittäin nuorina, Alisa 17-vuotiaana ja Annemari jopa vielä nuorempana. Alla on naisten vertailua 17-vuotiaina.

17v. Annemari Sandell  5000m 15.26,33 ja 10000m 32.55,24, ei maratonia
17v. Alisa Vainio   5000m 16.11,87, 10000m 32.58,18 ja maraton 2.33.24

Sandell juoksi maratonennätyksensä 2.35.12 vuonna 2000 23-vuotiaana.

Yhteenveto on selvä: mitä pitempi matka, sitä parempi Alisa Vainio on. Ja maratonilla hän on jopa häikäisevä. Tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, että  Alisa Vainion tulisi keskittyä maratonille mahdollisimman pian. Ratajuoksut palvelisivat vain nopeusharjoituksina maratonia varten. Näinkö se menee?

Kuullostaa hurjalta suunnitelmalta 17-vuotiaalle tytölle. Mutta toisaalta, vahvuuksiin on panostettava heti ja ilman riskejä ei tule kansainvälistä menestystä.

5 kommenttia:

  1. Moi...ja terveiset Torresta.. Millon lähet reissuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän on ihan kohta...hyvää retkee ja terveenä ja hyväkuntosena takasin!

      Poista
  2. Tuo on kaikki totta mitä sanoit. Alisalla on monipuolinen urheilupohja ja juoksu tullut siten päälajiksi myöhemmin kuin Annemarilla. Se antaa odottaa hyvää jatkossa.

    VastaaPoista
  3. Päivittäessäni tuota maratonlistaa, huomasin että Sirkku Kumpulaisella oli parempi alle 2.36:n oleva ennätys kuin mitä olin kirjoittanut. Olen korjannut sen nyt listaan.

    VastaaPoista