perjantai 30. lokakuuta 2015

Edustusjuoksijoiden pitkät urat

Monet maajoukkuetason kestävyysjuoksijat ovat jatkaneet uraansa veteraanipuolella ja saavuttaneet siellä Suomen mestaruuksia ja ennätyksiä. Ehkä paras esimerkki tällaisesta pitkän tien juoksijasta on Jouko Kuha. 3000 metrin esteiden ME-mies jatkoi kilpailemista katkeamatta aina M60-sarjaan asti ja pitää edelleen liudan veteraanien SE:iä 1500 m, 3000 m, 3000 m esteiden, 5000 m ja 10000 metrin matkoilla. Martti Vainio jaksoi kilpailla M40-sarjaan ja saavutti siinä 10000 metrin ME:n 28.30,88, joka taitaa olla edelleen voimassa.

Tänä vuonna ainakin kolme nykyistä tai entistä edustusjuoksijaamme saavutti veteraanien SE:iä kestävyysjuoksussa ja esittelen heidät tässä lyhyesti.


Laura Markovaara, Kuva: yle.fi

Aloitetaan Laura Markovaarasta, joka on edelleen maajoukkuetason juoksijamme. Laura on 42 vuotias eli ennätykset ovat sarjassa N40. Vuoden ensimmäinen SE tuli maaliskuussa, jolloin Laura juoksi maantiekympin SE-aikaan 35.09. Elokuussa syntyi 5000 metrin SE 16.44,75 Hämeenlinnassa ja syyskuun Ruotsi-Suomi maaottelussa Tukholmassa kaatui 10000 metrin SE tuloksella 34.46,63. Loistavaa jälkeä.

Laura on maratoniässä, joten mikä olisi parempi kruunaus yleisen sarjan uralle kuin Rion olympiamaraton. Nykyinen maratonennätys 2.42.36 on sekin juostu tänä vuonna Rotterdamissa. Matkaa Rion rajaan 2.36 ei ole paljoa, joten nähdäänkö Rion maratonilla kolme suomalaisnaista: Laura, Annemari Sandell ja Anne-Mari Hyryläinen? Se olisi penkkiurheilijan unelma.

Kirsi Valasti, Kuva: mtv.fi

Toinen maajoukkuetason naiskestävyysjuoksija, joka saavutti tänä syksynä veteraanien SE:n, on Kirsi Valasti. Kirsi saavutti 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa SM-mitaleja pitemmillä ratamatkoilla, mutta lopetti kilpajuoksun aivan liian aikaisin. Come back tuli kuitenkin vuonna 2000, joka johti Suomen mestaruuksiin ja huipentui Ateenan olympiakisoihin vuonna 2004.

Valasti on toiminut koko ajan juoksun parissa ja kirjoittanut useita juoksukirjoja, esimerkiksi "Naisen juoksukirjan". Hän on myös juoksuvalmentaja ja psykoterapeutti. Webbisivut ovat tässä. Syyskuussa Kirsi palasi myös totisemman juoksun pariin ja tuloksena oli heti 5000 metrin SE 18.03,7 sarjassa N45. Menestyksekäs pitkä ura sai näin uuden palkinnon.

Yrjö Pesonen, Kuva: mtv.fi

Kolmas ennätyksen tehnyt edustusjuoksija on 51 vuotias Yrjö Pesonen, joka juoksi vajaa viikko sitten Frankfurtissa maratonin SE:n 2.30.25 sarjassa M50. Näin pitkään voimassa ollut Kirsi Valastin isän Tauno Valastin SE parani noin kolmella minuutilla.

Yrjö Pesonen on todellinen Mr. Maraton, sillä hän on voittanut Suomen mestaruuden peräti seitsemän kertaa. Pesonen on osallistunut maratonin arvokisoihin EM-Munchenissa vuonna 2002 ja MM-Helsingissä vuonna 2005. Näyttävä ura, joka sai nyt peräänsä uuden SE:n.

Juoksu-uraa ei siis välttämättä tarvitse tai kannata lopettaa silloin kun tossu tökkii, asetettuja tavoitteita ei saavuteta tai sitten ne saavutettiin. Palkintoja voi tulla myöhemmälläkin iällä, kuten jutun esimerkit osoittavat.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Yhteislenkki

Arto Timonen (vas.) ja Veikko Similä

Thaimaan matkaa ja viisumia odotellessa vietän aikaa Helsingin seudulla tuttuja tapaillen, kuten aiempinakin vuosina. Tällä hetkellä olen Kirkkonummella, jossa olen asunut 14 vuotta 1980- ja 1990-luvuilla. Täältä juoksuinnostukseni alkoi vuonna 1984 ja kuvan kaverit Veikko Similä ja Arto Timonen olivat mukana kuvioissa alusta alkaen. Samoin Teijo Erixon, jonka kämppää minulla on mahdollisuus käyttää majoitukseen.

Tänään teimme yhteislenkin entisten vuosien malliin. Juoksuharrastukseni alkaessa Kirkkonummella oli paljon aktiivisia juoksijoita ja veteraanien erikoisseura Kirkkonummen Veteraaniurheilijat, KiVu. Olin itsekin siinä jäsenenä. Kirkkonummella oli myös lukuisia hölkkiä, kuten Hvitträskin juoksu, Humaljärven juoksu, Lamminjärven ympärijuoksu, Apostolin kyyti, Hassen lenkki, työpaikkaviestit jne. Nyt KiVua ei ole ainakaan aktiivisessa toiminnassa eikä juoksutapahtumia. Ilmeisesti viritelmiä uusista juoksuista on kuitenkin sikiämässä.

Monilla juoksu jää vuosien myötä monista eri syistä. Artolla ja Veikolla juoksu on jatkunut kuten meikäläiselläkin. Siksi tällaiset yhteislenkit ovat mukavia tapahtumia menneiden muistelemiseen ja antamaan potkua tuleviin kilometreihin. Aikoinaan teimme yhteisten harjoituslenkkien lisäksi monia juoksumatkoja lähipaikkakunnille, joissa kilpailimme sekä yksilösarjoissa että viesteissä. Menestystäkin tuli mutta ennenkaikkea innostusta ja yhteishenkeä.

Alla on vielä kuva syksyisestä Gesterbyn pururadasta. Sitä tuli kierrettyä kesäisin lähes joka päivä ja talvisin juostiin maanteillä. Nykyinen rata on hieman muuttunut rakennustöiden vuoksi, mutta kyllä sen vielä entiseksi tunnistaa.

Kaikki muuttuu ja me sen mukana.

   
                                Gesterbyn pururata

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pihtisalmen Retro

Rautajärven kahvila ja kyläkauppa

Pihtisalmen Retro kisattiin eilen keskuspaikkanaan Rautajärven kahvila ja kyläkauppa Pälkäneellä. Kilpailua juostiin jo 1970- ja 80-luvuilla, mutta oli vuosia juoksematta, kunnes se herätettiin uudestaan eloon vuonna 2012. Reitti on kaunista maalaismaisemaa ja pituudeltaan 9,4 km. Siitä vajaat 4 km on asfalttia ja loput kumpuilevaa hiekkatietä.

Kisapäivänä oli häikäisevän kaunis auringonpaiste ja jouduin autoilemaan varovasti paikalle saapuessani etten olisi ajanut sokaistuneena ojaan. Lämpötila oli noin plus kymmenen astetta ja tyyni keli eli paras mahdollinen juoksuilma.

Verrytellessäni ja juoksuun valmistautuessani huomasin tuttuja ja kovia kasvoja, kuten Viron viime vuoden voittaja Andi Noot ja kakkonen Antti-Pekka Niinistö. Uutena juoksijana bongasin kovaan syyskuntoon päässeen Jarkko Järvenpään, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Jarkkohan on harjoitellut usein Espanjassa, mutta hän ei ollut vielä varma tulevan talven leirityksestä. Naisista noteerasin viime vuoden voittajan Laura Markovaaran olevan paikalla puolustamassa voittoaan.

 Kuva: Andi Noot ja Jarkko Järvenpää

Juoksu meni osaltani mukavasti, vaikka jäin M50-sarjan jumboksi eli kuudenneksi ajalla 41.32. Askellus oli jo huomattavasti kevyempää kuin edellisessä kisassa Haapajärvellä eli jäykkyys oli poissa. Vauhti ei vain oikein riitä ja siihen on panostettava Thaimaan harjoittelussa.

Kisan voitosta käytiin kova taistelu Andi Nootin ja Jarkko Järvenpään kesken, jonka Andi selvitti itselleen kahden sekunnin marginaalilla ja kuittasi näin nopeimman miehen palkinnon, 500 euron rahasumman. Andi paransi viime vuoden voittoaikaansa noin puolella minuutilla, joten matkalla juostiin kovaa, pääasiassa Jarkon vetämänä. Naisissa voittorahat kuittasi Laura Markovaara eli viime vuoden voittajat pitivät pintansa.

Tulokset ovat tässä.    

perjantai 23. lokakuuta 2015

Matkajärjestelyt loppusuoralla

Talvireissu etelän lämpöön lähestyy. Kuten aiemmin kirjoitin, niin suunniteltu Espanjan matka peruuntui vuokra-asunto-ongelman vuoksi ja tilalle tulee suoraan meno Thaimaahan, johon olisin alkuperäisten laskelmien mukaan mennyt vasta Espanjan jälkeen.

Jomtien Beach, Pattaya
Kuva: bangkok.com

Olen lentänyt Thaimaahan joko turistiviisumilla tai ilman, riippuen perillä tehtävistä toimenpiteistä esimerkiksi juoksujen suhteen. Ilman viisumia Thaimaassa voi asustaa 30 päivää, jonka jälkeen pitää poistua maasta. Silloin voi matkustaa vaikka Kambodzan Phnom Penhiin ja noutaa turistiviisumi sieltä. Tällaista reissua olen käyttänyt pari kertaa siten että olen samalla käynyt Sihanoukvillessä juoksukilpailuissa.

Nyt aion mennä Thaimaahan turistiviisumilla, jolloin saan oleskeluaikaa 60+30 päivää. Rupesin sitten tarkistamaan Thaimaan Helsingin suurlähetystöstä tarvittavia dokumentteja, koska ne tuppaavat muuttua joka vuosi. Niin tälläkin kertaa. Nyt vaaditaan muiden papereiden perään turistiviisumiinkin menolipun lisäksi myös Thaimaasta poistumislippu ennen 90. päivää sekä toisena uutuutena todistus pankkitilillä olevasta rahamäärästä, joka yhden henkilön osalta on kuitenkin vain 500 euroa.


             Yoma Yangon International Marathon,
             Kuva: yomayangonmarathon.com

Olin jo varaamassa Thaimaasta poistumislippua Phnom Penhiin vanhasta tottumuksesta kun satuin vilkaisemaan kansainvälistä juoksukalenteria AIMS:in sivuilta (linkki etusivullani "Juoksukalenterit"-osion alla). Ja kuinkas ollakaan Myanmarin Yangoonissa on kansainvälinen maraton, puolimaraton ja kymppi tammikuun 17. päivä. Se sopii hyvin viisumitilanteeseeni, joten varasin poistumislipun sinne. Samalla ilmoittauduin ja maksoin jo 10 kilometrin kisan, vaikka mitään veteraanisarjoja ei olekaan. Tärkeintä on päästä juoksemaan uuteen maahan ja tutustua siihen kunnolla. Aion nimittäin viipyä maassa tuloviisumin salliman kuukauden. Viisumi vaaditaan etukäteen, mutta sen voi varata sitten Thaimaassa. Onneksi tiedän asian nyt ettei käy kuten etusivullani olevassa Intian jutussani "Murphy tuli kylään". Virheistä oppii.

Minulla on nyt paperit, suunnitelmat ja liput (meno-paluulippu Bangkokiin sekä poistumislippu paluun kera Myanmariin) valmiit Aasian reissuun. Helsingissä tarvitsee täyttää vain hakemuskaavake ja odotella Thaimaan viisumia. Myanmarin jälkeen minulla on kaksi vaihtoehtoa: ottaa uusi Thaimaan turistiviisumi Yangoonista (Thaimaassa toukokuun alkuun) tai saapua takaisin Bangkokiin ilman viisumia, jolloin on käytävä uudelleen ulkomailla kuukauden päästä, esimerkiksi Phnom Penhissä. Päätän asian vasta Yangoonissa.

Pihtisalmen palkintotrio v.2014
Kuva: pihtisalmenretro.weebly.com

Suomessakin vielä juostaan. Alan valua huomenaamulla kohti etelää ja Hämeenlinnaa ja matkan varrelle osuu sopivasti Pälkäneen Rautajärvi, jossa kisataan Pihtisalmen retro. Olen ilmoittaunut 9,4 kilometrin juoksuun M50-sarjassa. Kisassa luvataan miesten ja naisten yleisen sarjan voittajille 500 euroa, mikä taannee juoksuun nimekkäitäkin osallistujia. Kuvassa viime vuoden miesten kolme parasta: Andi Noot, Antti-Pekka Niinistö ja Tommi Hytönen. Toisenkin kisan juoksen mahdollisesti ennen 4.11 tapahtuvaa lentoa Bangkokiin.

Näillä mennään.  

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kestävyysjuoksijattaremme kiinnostavat

Alisa Vainio
Kuva: iltasanomat.fi

Kulunut vuosi ja kesä oli kestävyysjuoksussamme naisten vuosi. Naiset ovat selvästi ottaneet piikkipaikan miehiltä, jos vertaa esimerkiksi 1970-lukuun ja sen jälkeiseen huumaan. Alisa Vainio, Sandra Eriksson, Oona Kettunen, Johanna Peiponen ja kumppanit kiinnostavat suomalaista penkkiurheilijaa kuten Lasse Viren, Juha Väätäinen ja muut historialliset sankarit. Suuret voitot nuorilta naisiltamme vielä puuttuvat, mutta toivossa on hyvä elää. Ja sokerina pohjalla, Annemari Sandell is back!

Annemari Sandell
Kuva: iltalehti.fi

Annemari Sandellin paluuilmoitus ja nimenomaan Rion olympiamaratonia silmälläpitäen toi säpinää maratonlistaamme. Nyt Anne-Mari Hyryläinen saa kaivattua kilpailua kotimaasta etunimikaimaltaan. Ja ennenkaikkea Alisa Vainion syksyn maratonjuoksu Joutsenossa oli suorastaan sensaatio. Valitettavasti Alisaa ei nähdä Riossa tällä matkalla kansainvälisten sääntöjen vuoksi. Matka on nyt niin kiinnostava, että on korkea aika listata Suomen kaikkien aikojen Top-10 tältä matkalta (ja paras ulkopuolelle jäänyt).

1. Ritva Melender (os. Lemettinen)   2.28.00
2. Päivi Tikkanen   2.28.45
3. Tuija Toivonen   2.28.59
4. Kirsi Mattila (ent. Rauta)   2.31.23
5. Sinikka Keskitalo   2.33.18
6. Alisa Vainio   2.33.24
7. Annemari Sandell   2.35.12
8. Anne-Mari Hyryläinen 2.35.17
9. Sirkku Kumpulainen   2.35.24
10. Maija Oravamäki (os. Kukkohovi)   2.35.37
11. Leena Puotiniemi   2.35.54

Kuusi parasta pitäisi olla oikein, mutta lopuista en ole sataprosenttisen varma. Jos listassa on virheitä tai puutteita, niin siitä voi kommentoida tai lähettää sähköpostia (aimo.tuoriniemi@gmail.com).

Alisa Vainion läpimurto ja Annemari Sandellin paluuilmoitus olivat syksyn kohokohtia. Alisalla ja Annemarillahan on yhtäläisyyksiä siinä mielessä että he ovat nousseet huipulle erittäin nuorina, Alisa 17-vuotiaana ja Annemari jopa vielä nuorempana. Alla on naisten vertailua 17-vuotiaina.

17v. Annemari Sandell  5000m 15.26,33 ja 10000m 32.55,24, ei maratonia
17v. Alisa Vainio   5000m 16.11,87, 10000m 32.58,18 ja maraton 2.33.24

Sandell juoksi maratonennätyksensä 2.35.12 vuonna 2000 23-vuotiaana.

Yhteenveto on selvä: mitä pitempi matka, sitä parempi Alisa Vainio on. Ja maratonilla hän on jopa häikäisevä. Tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, että  Alisa Vainion tulisi keskittyä maratonille mahdollisimman pian. Ratajuoksut palvelisivat vain nopeusharjoituksina maratonia varten. Näinkö se menee?

Kuullostaa hurjalta suunnitelmalta 17-vuotiaalle tytölle. Mutta toisaalta, vahvuuksiin on panostettava heti ja ilman riskejä ei tule kansainvälistä menestystä.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Ylämäkijuoksuja

Ilta-Sanomissa oli juttu pari päivää sitten sprinttihiihtäjä Anssi Pentsisestä, joka juoksi Malminkartanon täyttömäen 426 porrasaskelmaa uuteen ennätykseen 1.00,68 sekuntia eli himpun verran yli minuutin. Marten Boströmin entinen ennätys parani noin neljällä sekunnilla. Kannattaa katsoa IS:n juttu ja varsinkin siinä oleva hieno video juoksusta.

Stairway to Hell - maalissa
Kuva: Teppo Tulppu

Juoksin itse vastaavat portaat Peräkylän Ponnistuksen järjestämässä juoksukisassa Stairway to Hell (Heaven) runsas vuosi sitten 5.6.2014. Porrasosuus päätti 10 kilometrin juoksun, jossa oli noustu sitä ennen hiekkatietä samaiselle huipulle kuusi kertaa. Aikamoinen kisa, jossa tulin toiseksi M50-sarjassa ajalla 54.03.

Tällaisia erikoisia ylämäkijuoksukisoja on ollut ja on muitakin niin Suomessa kuin maailmalla. Esimerkiksi kotikunnassani Pyhäjärvellä juostiin aikoinaan kilpaa kaivoksen pohjalta kilometrin syvyydestä maan pinnalle huoltotietä pitkin. Kilpailu jäi silloin harmikseni väliin, sillä se taisi olla kutsuluonteinen. Nyt samaista ylämäkeä käyttävät Pohti SkiTeamin hiihtäjät sauvarinneharjoittelussa. Ylen juttu tässä, josta löytyy myös video.

Sappee UpHill Run
Kuva: www.uphillrun.fi

Suomessa on myös muita ylämäkikisoja, kuten esimerkiksi Sappee UpHill Run ja Puijon puserrus. Sappeen kisa on jopa epävirallinen SM-tapahtuma. Puijolle on pitänyt mennä itsekin kisaamaan, mutta ainakin toistaiseksi se on jäänyt väliin. Ruotsissa olen juossut ylämäkikisan Tukholman Hagaparkissa 10.04.1999.

Thaimaassa on myös porrasjuoksuja Bangkokissa, kuten Baiyoke Run Up ja Sathon Square Vertical Fun Run, joissa noustaan rappuja ylös rakennuksen huipulle. Tässä video Baiyoke Run Up:sta. Nämä molemmat juoksut ovat vielä kokematta. Kaikki tällaiset kisat ovat piristäviä poikkeuksia tavallisiin kisoihin ja ne voi ottaa joko vakavasti tai sitten kovana mäkijuoksuharjoituksena.

  
Kuva: Jog and Joy
 

lauantai 10. lokakuuta 2015

Poimintoja Vantaan maratonilta

Vantaan maraton juostiin tänään, samoin puolimaraton ja neljännesmaraton. Olen itsekin kerran juossut kyseisen kisan puolimaratonin osalta vuonna 1996. Vantaalla juostiin maratonia sitä ennen Korsossa, jossa juoksin vuonna 1986 jopa täysmaratonin. Vuonna 1994 uudet järjestäjät siirsivät juoksun Tikkurilaan, jossa se edelleenkin on. Reittihän on tasainen ja nopea ja kisa yksi suosituimpia syysjuoksuja Suomessa.

Vantaan maratonin tämänpäiväiset tulokset ovat tässä. Laitan tähän alle kiinnostavia poimintoja tuloslistoilta.

Maratonin nopein oli Kalajoen Junkkareiden Tapani Kärjä ajalla 2.31.51. Kärjä on juossut lyhyempiä matkoja ja ainakin minulle tämä juoksu oli pieni yllätys. Viime viikonloppuna Kärjä voitti Haapajärvellä 7 kilometrin kisan, johon itsekin osallistuin. Panin merkille että voittajan askel oli lennokas ja nopea. Kisa palveli selvästi nopeusharjoituksena maratonille. Hyvä suoritus ja panee odottamaan parempaa jatkossa. Naisten nopein oli Tiina Puranen tasan minuutin alle kolmen tunnin. Tulos on hyvä, kun se on tehty N40-sarjassa.

Jukka Kauppila,
Kuva: Kimmo Laukkanen (TV HART)
  
Maratonin veteraanisarjoista mielenkiintoisin ja kovin tulos tulee M55 sarjasta, jonka voitti Jukka Kauppila ajalla 2.47.53. Kauppila pääsee kahden vuoden päästä jo M60-sarjaan ja voittoaika riittäisi SE:hen. Nykyinen M60-sarjan maratonin SE on Erkki Lempisen vuonna 1986 juoksema 2.51.05. Siinäpä tavoitetta Kauppilalle tuleville vuosille.

Tikkurilassa juostiin myös neljännesmaraton, jonka nopein oli vammojen jälkeen uudelleen kuntoutuva Jarkko Järvenpää ajalla 32.12. Ehkä mielenkiintoisin nimi tässä Fun Runin nimeä kantavassa juoksussa on nykyinen valtiovarainministeri Alexander Stubb. Stubb oli miesten sarjassa 11. ajalla 41.56, joka tietää alle 4 minuutin kilometrivauhtia. Se on kova tulos ja varmaankin ministerisarjan SE.


                             Alexander Stubb, Kuvat: www.alexstubb.com

Muitakin hyviä tuloksia juoksussa tehtiin, mutta nämä nimet ja tulokset pomppasivat ensimmäisenä silmiini.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Thaimaata odotellessa

KMUTT Minimarathon 16.05.2010,
Kuva: Juanita Magana

Ilmat kylmenevät ja mieli halajaa jo Thaimaahan, jossa olen viettänyt 3-9 kuukautta jokaikinen talvi syksystä 2005 lähtien. Näinä kymmenenä talvena olen osallistunut lukuisiin thaimaalaisiin juoksutapahtumiin, jotka ovat poikkeuksetta olleet mukavia ja mieleenpainuvia tapahtumia. Laitan tähän juttuun kolme palkintojenjakokuvaa vuodelta 2010 piristämään ja motivoimaan tulevaa matkaa.


Singha Bangkok Run, 30.05.2010
Kuva: Jog & Joy

Ensimmäinen kuva on toukokuun 16.päivältä 2010, jolloin osallistuin KMUTT-yliopiston (King Mongkut's University of Technology Thonburi) järjestämään juoksuun. Viivyin sinä vuonna Thaimaassa aina heinäkuulle saakka, koska halusin osallistua kotikaupunkini Pattayan omaan nimikkojuoksuun, Pattaya maratoniin, jossa juoksin puolimaratonin. Tämä ja toisen kuvan Singha Bangkok Run 2010 (30.05) olivat siihen hyviä valmistautumisjuoksuja.

Tulin KMUTT:n 10 kilometrin juoksussa toiseksi. Juoksussa oli runsaasti osanottajia, joten jopa 10 parasta pääsi palkintopallille. Siinä oli mukava seisoskella ainoana farangina eli ulkomaalaisena thaimaalaisten juoksijoiden joukossa. Singha Bangkok Run:in 14 kilometrin kisassa olin kolmas ja palkinnoilla jälleen. Singha on yksi Thaimaan tunnetuimmista olutmerkeistä, mutta valitettavasti olutta ei saanut juoksun jälkeen, Singha-vettä kuitenkin. Espanjan juoksut ovat siitä mukavia että olutta ei säästellä, jos sellaista on sponsoreiden puolelta tarjolla.

Näiden juoksujen lisäksi kevät 2010 sisälsi muitakin kisoja Thaimaassa, jotka palvelivat osallistumista Pattayan juoksuun. Pattaya- puolimaraton koitti sitten 18.07.2010. Lähtö tapahtui Pattaya City Hallilta ja reitti kiersi tuttuja katuja Pattayan keskustassa. Otin alun rauhallisesti, ehkä liiankin rauhallisesti, sillä lopussa oli voimia runsaasti jäljellä ja nousin viimeisillä kilometreillä juoksun kolmannelle sijalle M55-sarjassa ajalla 1.33.40. Siitä jäi mukava muisto ja kahisevaakin tuli muutamia tuhansia bahteja vaivan palkaksi. Alla kuva kisan palkintojenjaosta.

Nyt ei muuta kuin odottamaan uusia kisoja.


                         Pattayan puolimaraton 18.07.2010, Kuva: Juanita Magana

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Kauniston maraton

Kuva: Haapajärven Kaunisto

Valio-myrskyn jälkeiset sähkö- ja Internet-katkot ovat ohi ja pääsen vihdoin kertomaan eilisestä Kauniston maratonista Haapajärvellä. Juoksijoille oli valittavana kolme matkaa: 7 km, puolimaraton ja maraton eli sama 7 kilometrin lenkki juostiin joko kerran, kolmasti tai kuudesti. Valitsin viime vuoden tapaan 7 kilometrin matkan M50-sarjassa, jolloin pääsin suoraan vertaamaan tämänhetkistä kuntoa viimevuotiseen.


Kuva: Uimahalli

Juoksu sujui kohtalaisesti, mutta jäin viime vuoden ajastani parisenkymmentä sekuntia tuloksella 30.11. Syynä oli kovan fyysisen harjoitusjakson vaivaama nopeuden puute ja jäykkyys. Tulokseksi tuli toinen sija, kuten vuosi aiemmin. Osallistumismaksuun sisältyi bonuksena ilmaiset korvapuustikahvit ja vilvoittelu uimahallissa. Kyllä kelpasi.

Tulokset ovat tässä.

Laitan loppuun lyhyen videopätkän puolimaratonin palkintojenjaosta, jossa miesten yleisen sarjan kolme parasta saavat palkintonsa: 1. Risto Uusivirta (keskellä) 1.15.10, 2. Anssi Koirikivi 1.17.27 ja 3. Ravinder Kohtaniemi 1.19.33.