keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Kambodzassa

GBT Guesthouse, Sihanoukville

Sunnuntai-iltana tulimme lentäen Suomi-poppoon kanssa Phnom Penhiin. Majoituimme kahdeksi yöksi Hotel Queen Woodiin 136. kadulle, joka osoittautui hyväksi hotelliksi. Jo tuloiltana jätin Thaimaan viisumihakemuksen matkatoimistoon. Maanantaina piti mennä kuoleman kentille ja S-21 museoon, jotka molemmat ovat Pol Potin hirmuhallinnon karmeita muistomerkkejä. Sateen vuoksi jouduimme perumaan aikeemme. Minulle se ei ollut suuri pettymys, koska olen jo aiemmin käynyt kyseisissä paikoissa, mutta muu porukka olisi mielellään sivistänyt itseään.

Kiinalaisten rantaprojekti Sihanoukvillessä

Tiistaiaamuna matkustimme sitten minibussilla Sihanoukvilleen. Otin majoituksen ensimmäisen kuvan Guest Housesta ja muut suomalaiset viereisestä majatalosta. Tulo tutulle rannalle oli hieman haikeaa, sillä pitkä kaistale vanhoista rantabaareista ja -ravintoloista oli tuhottu rakennustyömaan tieltä. Useamman hehtaarin suuruiselle tontille tulee nousemaan kuvan 2 mukainen kompleksi palvelemaan rantaelämän tarpeita. Otin kuvan rakennusaidan mainoskuvasta. Kuulin rannalla työskentelevältä hierojalta, että projektin taustalla on kiinalaisrahaa. Hän valitti että rakennustyömaa ja kiinalaisten tulo yleisemminkin on vähentänyt turistien määrää ja nostanut hintatasoa.

Kiinalaisomisteinen kasino

Kiinalaisilla on jo rannan läheisyydessä valmiita uusia rakennuksia. Kuvan kasino sijaitsee majoituksemme läheisyydessä. Sen yhteydessä on myös keskisuuri hotelli. Kävimme uteliaisuuttamme kysymässä sen hintoja ja kuulimme että huoneiden hinnat lähtevät 150 USA:n dollarista ylöspäin per yö. Se on selvästi kohdistettu kiinalaisille ja aasialaisille kasinonpelaajille. Näimmekin paikalla puolenkymmentä tyylikkäissä puvuissa ja kravateissa kulkevaa miestä. Poistuimme pokkuroiden paikalta.

Baarin mainostaulu

Hierojan väittämä hintatason noususta pitänee paikkansa. Erityisesti majoitus on kallistunut. Siitä huolimatta rantabaarien hinnat olivat vielä monin paikoin entisiä ja kohtuullisia. Esimerkiksi ruokien ja juomien hinnat olivat thaimaalaisilla tasoilla tai hieman halvempia.

Erityisesti olut on Kambodzassa halpaa, mistä olen aiemminkin raportoinut. Kävellessäni rantakadun läheisyydessä silmään pisti viereisen kuvan hanaoluen hinta. Happy Hourin aikaan tuoppi on ruhtinaalliset 0,25 US dollaria eli noin 0,20 euroa (n. 8 bahtia). Se kyllä kelpaa.

Sihanoukvillen juoksun mainos

Juoksijana ja kaksi kertaa Sihanoukvillen juoksuun osallistuneena mieltäni lämmitti Sihanoukvillen kisan mainos, joka sijaitsi tulevan juoksun maalialueella. Juoksu käydään maaliskuun 11.päivä, joten olen valitettavasti kuutisen viikkoa etuajassa. 

Vuonna 2014 juoksin Sihanoukvillessä puolimaratonilla 11:ta. ja vuotta myöhemmin 10,5 kilometrillä 7:ksi. Mielelläni olisin nytkin juossut, mutta valitettavasti viisumiaikataulut määräävät matkustusajankohdat. Mutta mahdollisesti täällä juostaan vielä.

Huomenna matkustamme jälleen Phom Penhiin ja lauantaina sitten lento takaisin Thaimaahan.

Näihin kuviin, näihin näkymiin. 

lauantai 27. tammikuuta 2018

Healthy & Happy Run, Bangkok

Healthy & Happy Run
Kuva: forrunnersmag.com

Thaimaa ei olisi Thaimaa ellei käänteet olisi yllättäviä ja äkillisiä. Minun piti osallistua tänä iltana PEA Happy Run:iin, joka olisi ollut täällä Pattayan satamassa. Viime viikonloppuna soitin järjestäjille ilmoittautuakseni juoksuun. Kävi juuri samoin kuin parissa muussa juoksussa, se oli jo täynnä. Sanottiin jopa että juoksu oli täyttynyt jo viikkoa aiemmin eli kaksi viikkoa ennen starttia. Thaimaassa juoksuun pääseminen näyttää olevan vaikeampaa kuin itse juoksu.

Mutta minulla ei ole tapana jäädä tuleen makaamaan. Etsin tälle lauantaille muita juoksuja ja parhaat ja lähimmät olivat Rayongissa ja Bangkokissa. Rayongin juoksun koko ilmoittautumisprosessi olisi pitänyt hoitaa netin kautta Line- sovelluksella, jota minulla tietenkään ei ole. Se putosi pois ja viimeiseksi oljenkorreksi jäi Healthy & Happy Run Lumphini Parkissa, Bangkokissa.

Soitin jälleen järjestäjille ja sieltä neuvottiin menemään thaikielisille nettisivuille ja hoitamaan ilmoittautuminen sieltä. Ilmoittautumisen jälkeen maksuohjeet tulisivat sähköpostiin. Vaikka olen ummikko lukemaan thaikieltä, niin oikea linkki löytyi ja ilmoittautumiskaavake olikin sitten suomeksi, kiitos Google-kääntäjän, sillä kaavake oli tehty Googlen Frame-pohjalle. Maksuohjeet tulivat luvatun mukaisesti sähköpostiin, joten vihdoinkin sain järjestettyä itseni juoksukisaan.

Healthy & Happy Run:in maalialue

Matkustin eilen bussilla Ekamaihin, Bangkokiin ja sieltä edelleen skytrainilla Si Lom:in asemalle, jonka vieressä Lumphini Park sijaitsee. Menin siitä puistoon hakemaan juoksunumeroa ja -paitaa. Yleensä sen on saanut juoksua edeltävänä päivänä juoksupaikalta. Ihmettelin kun puhelimessa ollut nainen sanoi että on parempi noutaa numero ja paita vasta juoksuaamuna.

No, puistossa asia selvisi, kun siellä olikin joku toinen juoksutapahtuma meneillään, joten Healthy & Happy Runin järjestäjät eivät voineet aloittaa omia kisavalmisteluja silloin. Heidän on täytynyt aloittaa hommat myöhään illalla tai yöllä, sillä tänä aamuna kello puoli viiden aikaan kisapaikka oli juoksijoita vaille valmis. Ahkeraa ja nopeaa työtä järjestäjiltä.

Juoksun jälkeen kisa-alueella

Yön vietin tutussa Guest Housessa noin kilomerin päässä juoksupaikalta ja aamulla tulin puiston portille jo neljän jälkeen. Portit olivat kiinni ja jouduin odottamaan niiden aukaisemista puoli viiteen. Siitä eteenpäin hommat etenivätkin sujuvasti. Maksukuitilla sain numeron ja kisapaidan ja nimikin löytyi listoilta.

Itse kisasta ei ole juuri muuta kerrottavaa kuin että se oli ruuhkainen. Meidät 10 kilometrin juoksijat päästettiin noin 2,5 kilometrin radalle tasan kello 6. Rata piti kiertää neljä kertaa. 15 minuuttia myöhemmin 5 kilometrin juoksijat saivat lähtömerkin samalle radalle. Kun juoksijoita oli yhteensä toista tuhatta, niin juoksusta tuli enemmän juoksupujottelu kuin varsinainen kisa. Lisäksi radalla oli runsaasti ulkopuolisia kuntoilijoita, koska Lumphini Park on erittäin suosittu liikuntapaikka.

Tullessani maaliin kello näytti aikaa 52.05 ja sijoitus tuntematon. Se ei ole hääppöinen 10,2 kilometrin matkalle, mutta tuo pujottelu lisäsi matkaa ja vei muutenkin oman osansa. Kisassa oli vain yleiset sarjat niin miehille kuin naisille molemmilla matkoilla. Miesten sarjan voittaja juoksi noin 45 minuuttiin, joten pujottelu ja tökkivä juoksu varasti sekunteja. Toisaalta kisasta puuttuivat kovimmat juoksijat, sillä rinnakkaisia kisoja riitti kosolti. Varsinkin veteraanit loistivat poissaolollaan, koska omia sarjoja ei ollut.

Kisasta ei varmaankaan tule virallisia tuloksia.

Seuraava päivitys tuleekin sitten Kambodzasta, jonne matkustan huomenna yhdessä kolmen muun suomalaisen kanssa. Toivottavasti saan yhteydet pelaamaan.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Dubain maraton 2018 - ennakko

Dubain maraton 2018 - logo
Kuva: dubaimarathon.org

Maratonvuosi alkaa tuttuun tapaan Dubain maratonilla, joka juostaan ylihuomenna perjantaina 26.1.2018. Dubain maraton on tunnettu tasaisesta ja nopeasta reitistä, vaikka ajankohta ei ole paras mahdollinen ainakaan kaikille juoksijoille.

Miesten reittiennätys on viime vuoden voittajalla Etiopian Tamirat Tolalla ajalla 2.04.11 ja naisten reittiennätys Etiopian Aselefech Mergialla vuodelta 2012 ajalla 2.19.31. Sekä Tola että Mergia ovat mukana tänäkin vuonna ja he ovat molemmat  ykkössuosikkeja ainakin mitä maratonennätyksiin tulee. Toisaalta heillä on molemmilla kivenkovia kilpailijoita. Tyypillistä Dubain maratonilla on se että suurin osa kilpailijoista tulee Etiopiasta. Esimerkiksi tällä hetkellä naisten eliittisarjan 21 kilpailijasta 18 tulee Etiopiasta ja miesten 29 kilpailijasta 20 samasta maasta. Osanottajat voivat vielä kuitenkin muuttua.

Miesten eliittisarjan 7 parasta maratoonaria ovat ennätysten mukaan:

Tamirat Tola Etiopia 2.04.11
Endeshaw Negesse Etiopia 2.04.52
Sisay Lemma Etiopia 2.05.16
Girmay Birhanu Etiopia 2.05.49
Mosinet Geremew Etiopia 2.06.12
Sisay Jisa Mekonnen Etiopia 2.06.26
Ronald Kipkoech Korir Kenia 2.07.26

Tamirat Tola
Kuva: demadonna.com

Kenian Korir on ainoana ei-etiopialaisena seitsemän parhaan joukossa taistelemassa Dubain kisan voitosta. Tilastoykkösellä Tamirat Tolalla on myös kovimmat kansainväliset saavutukset: viimevuotisen Dubain voiton lisäksi hän voitti samana vuonna myös Prahan puolimaratonin ja oli Lontoon MM-maratonilla toinen. Rion 2016 olympialaisissa hän oli 10000 metrin pronssimies ajalla 27.06,26. Myös Negessellä, Lemmalla ja Birhanulla on hyviä saavutuksia aina kansainvälisiin maratonvoittoihin asti.

Miesten eliitisarjaan osallistuu myös puolenkymmentä juoksijaa, joille Dubain maraton on heidän debyyttimaratoninsa. Heistä kolme parasta on puolimaratonien perusteella: Leul Gebresilase 59.18, Birhanu Legese 59.20 ja Fikadu Haftu 59.22. Myös he ovat kaikki Etiopiasta.

Naisten puolella ykkössuosikki Aselefech Mergia on voittanut Dubain peräti kolme kertaa aiemmin vuosina 2011, 2012 ja 2015. Mergialla on myös Lontoon maratonin voitto vuodelta 2010. Hänen pahimmat kilpailijat lienevät viimevuotinen voittaja Worknesh Degefa, maratonin MM-voittaja vuodelta 2015 Mare Dibaba ja monien kansainvälisten maratonien voittaja Feyse Tadese. Naisten eliittisarjan 7 parasta ovat ennätyksien perusteella (kaikki Etiopiasta):

Aselefech Mergia Etiopia 2.19.31
Mare Dibaba Etiopia 2.19.52
Feyse Tadese Etiopia 2.20.27
Worknesh Degefa Etiopia 2.22.36
Roza Dereje Etiopia 2.22.43
Yebrgual Melese Etiopia 2.22.51
Sutume Asefa Etiopia 2.24.00

Aselefech Mergia
Kuva: commons.wikipedia.org

Suomalaisesta näkökulmasta naisten maratonin tekee mielenkiintoiseksi se että Dubaissa asuva Suomen ykkösnaismaratoonari Anne-Mari Hyryläinen kilpailee jälleen eliittisarjassa. Viime vuonna Anne-Mari juoksi juuri Dubaissa tämänhetkisen ennätyksensä 2.32.19. Olisiko nyt aika rikkoa ensi kertaa 2.30:n raja, jonka suomalaisista naismaratoonareista ovat tehneet ainoastaan: Ritva Melender (os. Lemettinen) 2.28.00 v.1995, Päivi Tikkanen 2.28.45 v.1989 ja Tuija Toivonen 2.28.59 v.1991. Siinä hienoa tavoitetta Anne-Marille. Ja ei se SE:kään niin kaukana ole.

Anne-Mari Hyryläinen kirjoittaa blogissaan, että hänen runsaan kuukauden leiri Kenian Eldoredissä on sujunut hyvin. Harjoituskilometrejä on kertynyt yli 800, jotka sisälsivät sekä maratonille valmistavaa juoksua että pitempiä intervalleja. Anne-Mari juoksi ennen leiriä joulukuun alussa Dubaissa runsaan 10 kilometrin kisan aikaan 34.02, joten lähtökohdat olivat todella hyvät. Näiden tietojen perusteella voi odottaa ylihuomenna hyvää suoritusta.


                    Anne-Mari Hyryläinen, Kuva: annemarihyrylainen.blogspot.com

Ps. Omista Thaimaan juoksuistani sen verran, että yllätykset ja äkkikäänteet jatkuvat. Mutta niistä enemmän lauantain jutussa.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Juoksukisa-aikeet muuttuvat

PEA Happy Run
Kuva: berving.com

Niinhän se tuli jälleen kerran todistettua, että mikään ei ole varmaa mitä Thaimaan juoksuihin tulee. Kuten edellisessä jutussa kerroin, minun piti osallistui eilen Outdoor Fest Sprint Runiin Lumpini Parkissa Bangkokissa. Ennen hyppäämistä Bangkokin bussiin perjantaina soitin kisajärjestäjille ja sieltä tuli tyly tuomio mikäli thaikieltä oikein ymmärsin: juoksu oli jo täynnä eikä uusia pinkojia enää oteta.

En siitä lannistunut, vaan etsin kisakalenterista toista korvaavaa juoksua tilalle samalle viikonlopulle. Sellainen löytyikin, kun Bangkokissa juostiin Siriraj Blade Runner- kisa sunnuntaiaamuna eli tänään. Soitto jälleen kisajärjestäjille ja muutaman minuutin tarinoinnin jälkeen virkailija uskalsi sanoa kylmän totuuden: juoksu on jo täynnä.

Tällaista on sattunut minulle usein viime aikoina. Juoksutapahtumat ovat kasvaneet niin, että monet kilpailut täyttyvät reilusti ennen starttia. Muutamia vuosia sitten keskikokoisiin ja pienempiin kisoihin pääsi helposti vielä kisa-aamuna. Suurempiin kisoihin on täytynyt ilmoittautua ja maksaa ajoissa, mutta se on ollut helppoa netin kautta luottokortilla. Pienempiin juoksuihin ei tahdo löytyä englanninkelisiä ohjeita miten hoitaa ilmoittautumisen. Vaikka thakieltä hieman puhun ja ymmärrän, niin thaiaakkosia en ole opetellut.

Tästä ei vielä lannistuta ja minulla onkin jo uusi onki vedessä. Juoksukalenterista löytyi kisa ensi lauantaille 27.1.2017 ja jopa täältä Pattayalta. Kuvan PEA Happy Run (Night Run Pattaya) juostaan Pattayan satamassa eli Bali Haissa. Toivottavasti juoksijakiintiö ei ole täynnä ja pääsen kisaamaan. Juoksu olisi vielä siitä erikoinen, että se juostaan illalla, kun lähes kaikki Thaimaan kisat starttaavat aamulla. Olen juossut Pattayalla muutamia kisoja ja tämä olisi mukava lisä juoksulistaan.

Pattayan kisan ajankohta sopii meikäläiselle harvinaisen hyvin, sillä kisaa seuraavana päivänä matkustan viikoksi Phnom Penhiin Kambodzaan. Toivottavasti nyt lykästää eikä uusia vastoinkäymisiä ilmaantuisi.

torstai 18. tammikuuta 2018

Äänestystä ja kisavalmisteluja

Pattaya Suomi-seura kartalla
Kuva: pattayasuomiseura.fi

Tänään tuli hoidettua kansalaisvelvollisuus, kun vuoden 2018 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys alkoi (18-20.1.2018) eri puolilla Thaimaata, myös Pattayalla. Pattayan ennakkoäänestys oli ensimmäistä kertaa Pattaya Suomi-seuralla Pratumnakissa. Seura muutti sinne virallisesti viime vuoden syyskuussa Soi Wellcomen liepeiltä.

Aikaisemmin ennakkoäänestyspaikkana oli toiminut Second Roadin varrella oleva hotelli Pattayalla, jossa olikin hyvät ja tilavat paikat. Siihen nähden tämä uusi Pattaya Suomi-seuran  äänestyspaikka oli kyllä selvä huononnus edelliseen, mitä tiloihin ja järjestelyihin tulee. Se näkyi varsinkin tänään äänestyksen avauspäivänä, kun äänestäjiäkin oli yllättävän runsaasti.

Äänestys tapahtui kahdessa vaiheessa: varsinainen äänestys ja sitten äänestyspapereiden postitus. Itse äänestys sujui nopeasti, mutta sitten postituspapereiden täytön jälkeinen postitusjono oli armottoman pitkä ja hidas. Poistuessani äänestyspaikalta jono oli jo noin 50 metrin pituinen ja arvelisin että jonotus häntäpään porukalle kesti tunnin verran kuumassa auringossa. Itseltänikin se otti yli puolen tunnin, vaikka tuolloin jono oli noin puolta lyhyempi.

Outdoor Fest Sprint Run 2018
Kuva: rundidi.com

Äänestyksen jälkeen suunnistin välittömästi Pohjois-Pattayalle tuttuun Pattaya-saunaan. Siellä tein lyhyehkön kuntosaliharjoituksen ja sen päälle sauna. Paikalla on kaksi saunaa: tavallinen sauna ja höyrysauna. Kylmävesialtaatkin löytyvät, mutta niiden vesi on tähän aikaan vielä niin kylmää että meikäläinen kuumakalle ei niihin uskaltautunut.

Kuntosalin ja saunan jälkeen oli sitten vuorossa thaihieronta tutussa sokeitten paikassa. Hieronnan jälkeen tuntuikin jo siltä että mies olisi valmis viikonlopun juoksukisaan. Juoksukisaksi olen valinnut Outdoor Fest Sprint Runin, joka juostaan lauantaiaamuna 20.1.2018 Lumpini Parkissa Bangkokissa. Siellä olen juossut lukuisia kisoja, viimeksi joulukuussa. 

Matkana on kaikille 5 kilometriä, joka on lähes pikamatka kestävyysjuoksun harrastajalle. Huomenna pitäisi lähteä bussilla Bangkokiin. Sitä ennen on kyllä tarkistettava puhelimella että ilmoittautuminen juoksuun onnistuu vielä huomenna. Raportoin viikonloppuna kuinka hommassa ja juoksussa kävi, jos sinne asti pääsen.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

37 vuoden juoksuputki päättyi päälleajoon

Linda Evans
Kuva: Gary Evans

Runners World kirjoittaa nettisivuillaan kiinnostavan, mutta surullisen tarinan Linda Evansista. Viime kesänä heinäkuun 31. päivänä 2017 68-vuotias Evans oli juoksemassa noin 20 kilometrin lenkkiään, kun huumeissa ollut kuski ajautui tieltä ja ajoi hänen päälleen surmaten hänet. Westervillessä, Ohiossa asuvalla Linda Evansilla oli 13563. (37v 1 kk 28pv) perättäinen juoksupäivä menossa ja vain noin 500 metrin päässä päämäärästä ennen kuolettavaa törmäystä.

Linda Evans oli aloittanut juoksuputkensa vuonna 1980 vain kaksi viikkoa tyttärensä Careyn syntymän jälkeen. Edes sairaalakäynnin vaatinut ruokamyrkytys kymmeniä vuosia sitten ei saanut Evansia katkaisemaan juoksuputkeaan. Juoksemisen hän oli aloittanut jo nuorena. Ensimmäisen maratoninsa, Athens Ohio Marathon, hän juoksi vuonna 1976. Juoksuympyröissä Columbus Roadrunners Clubissa hän tapasi tulevan miehensä Gary Evansin vuonna 1978 Bostonin maratonin yhteydessä. Naimisiin mentiin vuotta myöhemmin.

Linda Evans juoksi Columbus maratonin joka vuosi sen alkuvuodesta 1980 lähtien. Kuuluisaksi Linda tuli Clevelandin maratonista 1981, koska hän juoksi sen tyttärensä Careyn kanssa, joka istui lastenrattaissa. Tuohon aikaan se oli uutta ja erikoista. Tytär Carey uusi saman tempun vuonna 2017 omassa juoksussaan tyttärensä kanssa.


     Linda ja Carey vasemmalla v.1981 ja Carey ja tytär oikealla v.2017; Kuva: Gary Evans

Carey ei ollut aluksi innostunut juoksusta, koska vanhemmat olivat. Tilanne muuttui ensimmäisen tyttären syntymän jälkeen vuonna 2012. Hän alkoi treenata tyttären kanssa, joka oli rattaissa tai selkärepussa, äitinsä tavoin. Juoksu muuttui yhä vakavammaksi toisen tyttären syntymän jälkeen vuonna 2015. Vuonna 2017 hän juoksi ensimmäisen puolimaratoninsa ja alkoi suunnitella osallistumista Columbusin maratonille myöhemmin samana vuonna. Hän tiesi luonnollisesti äitinsäkin osallistuvan siihen jokavuotiseen tapaan, mutta ei ehtinyt kertoa omista suunnitelmista äidilleen ennen tämän kuolemaa.

Columbusin maraton juostiin 15.10.2017. Carey juoksi sen äitinsä itselleen varaamalla numerolla 43 ja hänellä oli teetetty T-paita "Run for Linda" yllään kuten noin sadalla hänen kanssaan juoksevalla ystävällä. Lindalle Columbusin maraton olisi ollut hänen 68. maratoninsa ja samalla varmistanut kilpailun pisimmän naispuolisen osallistujakertamäärän. Näiden saavutusten sijaan Linda matkasi kisan Careyn juoksuhousujen taskussa uurnatuhkana.

Kapula oli vaihtunut.

torstai 11. tammikuuta 2018

Määrämaratooneista

Kalevi Saukkonen

Olen kirjoitellut tänne blogiin määrämaratoonareista pariinkin otteeseen juoksulistojen yhteydessä. Määrämaratoonareista on hyvä suomalainen 100+ lista, joka löytyy 100mc.fi-sivuilta ja jota ylläpitää Timo Marjomäki. Sama lista löytyy myös hajyt.net- sivuilta. Tuorein 8.1.2018 päivitetty lista on tässä.

Kuvan Kalevi Saukkonen on hallinnut Suomen listaa vuosikausia ja hänen tuorein saldonsa on 2181 maratoonia. Toisena on Hans Mannsten, jolle maratooneja on kertynyt 1404 kappaletta ja kolmantena Miikka Bäckström, maratooneja 913. Paras nainen Suomen listalla on neljäntenä oleva Ritva Vallivaara-Pasto, 831 maratoonia.

Olen tavannut määrämaratoonien kärkimiehet ja tarkkaillut siten innolla listan karttumista. Samalla olen seurannut kuinka maratoonien juokseminen on tullut mahdolliseksi entistä useammin. Alkujaan maratooneja juostiin vain tietyissä paikoissa, joissa niitä oli yksi per vuosi. Sittemmin näiden lisäksi on ilmaantunut maratonsarjoja, jotka aloitti määrämaratoonari Hans Mannsten Merihaassa Helsingissä. Sieltä se levisi Helsingin Paloheinään (Anders Colliander) ja Saloon (Andi Mwegerano). Nyttemmin näitä maratonsarjoja on myös ainakin Helsingin Malmilla (Nyyttärimaraton), Littoisissa, Kangasalalla (Petrin maraton) ja Tampereella sekä 100mc.fi:n järjestämänä usealla paikkakunnalla. Siitä tarjonnasta on määrämaratoonarin hyvä valita maraton tai useampi joka viikko.

Iina Puskala
Kuva: iina-puskala.simplesite.com

Mutta tämäkään ei ole lopullinen ratkaisu. Iina Puskala Karvialta aloitti 1.11.2017 projektin, jossa hänen tavoitteenaan on juosta vuoden ajan (1.11.2017-31.10.2018) maraton joka päivä eli 365 maratoonia vuodessa. Guinnessin ennätyskirjan mukaan belgialaismies (365 maratoonia) ja tanskalaisnainen (366 maratoonia) ovat jo suorittaneet vastaavan urakan. Iina Puskalan projektin kotisivu on tässä ja hänestä on kirjoitettu jo mediassakin, kuten tässä Ylen jutussa.

Puskalan tavoitteena on saada joka päivä suoritettavaan juoksuun mukaan vähintään kolme osallistujaa, koska se määrä tarvitaan, jotta maratooni olisi virallinen ja näin tilastokelpoinen. Tämä ei ole joka päivä onnistunut, mutta siitä huolimatta Iina on juossut maratonin verran päivittäin. Tällä hetkellä Iina Puskalalla on entisistä pohjista johtuen jo 100+ listalla 113 maratoonia (9.1.2018) ja määrä kasvaa vauhdilla.

100+ listan lisäksi olen seurannut maailman 300+ maratonlistaa, jota on päivittänyt japanilainen Takatoshi Yoshino. Se on kerätty kasaan alueellisista listoista, kuten Suomen 100+ listasta ja sitä päivitetään kaksi kertaa vuodessa. Edellisessä jutussani lista oli päivitetty 31.12.2016, mutta tässä on uudempi versio ajalta 30.6.2017 (kohta World Marathon Ranking vasemmalla). Kalevi Saukkonen on edelleen toisena ja Hans Mannsten kymmenentenä. Palataan tähän listaan tarkemmin myöhemmin, kun 31.12.2017 päivitys löytyy.

Lopuksi voisi sanoa yhteenvetona, että hurjia nämä määrämaratoonarit.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Juoksulistojen päivityksiä

Arttu Vattulainen
Kuva: twitter.com

Vuosi 2017 on takana ja on aika tehdä yhteenveto vuoden aikana tulleisiin päivityksiin juoksulistoihini. Etusivulta löytyvät juoksulistat ovat: 5000 m alle 14.00, 10 000 m alle 30.00 ja maraton alle 2.20. Juoksijamäärän perusteella 5000 metrin lista on kovin (84 juoksijaa), maraton toiseksi kovin (94 juoksijaa) ja 10 000 metriä helpoin (225 juoksijaa).

5000 metrin lista osoitti vuonna 2017 kovuutensa, sillä siihen ei tullut yhtään päivitystä. Arttu Vattulainen oli ainoa juoksija, joka ylsi niukasti alle 14 minuutin. Mutta uutta päivitystä ei tullut, koska Arttu jäi vuonna 2016 juoksemastaan ennätyksestä 13.53,56 kuutisen sekuntia.

Robin Ryynänen
Kuva: instagram.com

10 000 metrin listaan saatiin sentään kaksi päivitystä. Arttu Vattulainen juoksi jo huhtikuun alussa Huelvassa, Espanjassa ennätyksensä 29.14,62 ja nousi kaikkien aikojen listalla sijalle 83. Nuori Robin Ryynänen oli toinen ilahduttaja alittamalla ensimmäisen kerran 30 minuutin rajan toukokuussa Kööpenhaminassa ajalla 29.55,86. Se tuskin jäänee lupaavan juoksijan viimeiseksi sanaksi tällä matkalla.

Värjäsin vuonna 2017 kaikki sinä vuonna tehdyt päivitykset juoksulistoihin punaisella värillä, jotta ne olisi helppo löytää. Jatkan samaa menetelmää tänäkin vuonna ja siksi olen poistanut vuoden 2017 punaiset kohdat jälleen mustiksi. Toivottavasti listoilla näkyy tänä vuonna enemmän punaista väriä.

Aki Nummela
Kuva: fi.wikipedia.org

Viimeisenä juoksulistana on vuorossa maraton. Siihen saatiin iloisesti yksi uusi nimi, kun Aki Nummela juoksi ensin syyskuussa Berliinissä ennätyksensä 2.19.36 ja paransi sitä marraskuun lopulla Valenciassa, Espanjassa aikaan 2.19.00. Sillä noustiin  alle 2.20:n maratonlistalla jo sijalle 74. Akin viime vuosien nouseva maratontrendi panee odottamaan uutta ennätystä myös tällekin vuodelle. Hyvänä motiivina toimii varmasti yleisurheilun EM-kisat Berliinissä tänä vuonna.

Jarkko Järvenpää pääsi samaisella Valencian maratonilla omaan ennätykseensä 2.20.46, jolla jäädään niukasti ulos alle 2.20- listalta. Järvenpään Valencian juoksu oli hänen maratondebyyttinsä, joten eiköhän Jarkko ilmesty listalle tänä vuonna. Myös Jaakko Nieminen ja Antti-Pekka Niinistö juoksivat vuonna 2017 maratonennätyksensä, joten uusia listakandidaatteja riittää. Kun vielä joukkoon lisätään koko viime vuoden "piilossa" ollut 2.16.43 maratonajan Berliinissä 2014 juossut Henri Manninen, niin Suomen vuoden 2018 maratontoivot lienevät siinä. Kaikki uudet debyyttimaratoonarit ja yllättäjät ovat tietysti enemmän kuin tervetulleita.

Naisten puolella minulla ei olekaan "virallisia" juoksulistoja etusivulla, vaikka lyhyehköjä epävirallisia listoja olen tehnyt juttuihin 10 000 metriltä ja maratonilta (alle 2.45). Asia on lyhyesti kuitattu kun sanotaan, että ainoat merkittävät tapahtumat olivat Anne-Mari Hyryläisen tammikuussa 2017 Dubaissa juoksema maratonennätys 2.32.19 ja syyskuussa juoksema 10 000 metrin ennätys 33.18,08.