lauantai 14. heinäkuuta 2018

Timon ja Sepon lenkit, Vieremä

Timo Huttunen (1937-2016)
Klikkaa kuvaa suuremmaksi

Tänään suuntasin auton nokan kohti Vieremää, jossa juostiin Timon ja Sepon lenkit viidettä kertaa. Kisa juostaan kahden vieremäläisen juoksijan, Timo Huttusen ja Seppo Heiskasen kunniaksi. Timo Huttunen oli parhaimmillaan keskimatkoilla 400 metristä 3000 metriin ja kuului aikoinaan jopa nuorten yleisurheilumaajoukkueeseen.  Ennätykset syntyivät 1960-luvun alussa ja niillä kilpailtaisiin edelleen Kalevan Kisojen kärkijoukoissa. Huttunen kokeili myöhemmin jopa maratonia, jossa syntyi ennätys 2.43,20 vuonna 1978. Kuvan esitteeseen ei ole merkitty Timo Huttusen kuolinaikaa, mutta Timo kuoli 7.4.2016.

Seppo Heiskanen oli erityisesti maratoonari ja ultrajuoksija. Tämä sotiemme veteraani juoksi aikoinaan lähes 200 maratonia ja kuuluu näin ollen Suomen 100+ maratoonareiden listalle, jota ylläpidetään jatkuvasti. Hänen maratonennätyksensä on 3.34. Maratonien lisäksi Seppo Heiskanen osallistui 100 kilometrin ultrajuoksuun peräti 20 kertaa ja parhaimmillaan matka joutui aikaan 9.43.34 vuonna 1980.

Seppo Heiskanen (1924-2012)
Klikkaa kuvaa suuremmaksi

Timon ja Sepon lenkit juostiin miesten kotipaikalla Valkeiskylässä ja kilpakeskuksena toimi Nuorisoseuratalo Nurmela. Kilpailumatkoja oli kolme: Timon lenkki, joko 6,3 tai 10,2 kilometriä ja Sepon lenkkinä oli puolimaraton. Juoksumatkat myötäilivät näin miesten omia matkamieltymyksiä. Reitti kulki osaksi öljysorapäällystettä ja osaksi hiekka- ja metsäteitä. Ilma oli sadekuurojen jäljiltä lämmin, mutta happirikas.

Valitsin itselleni lyhimmän juoksun eli Timon 6,3 kilometrin kisan. Yritän näin päästä uudelleen vauhdin makuun, joka onnistuu parhaiten lyhyemmillä ja kovemmilla rypistyksillä. Tuloksena oli kolmas sija ajalla 31.52. Kunniakirjan ja pokaalin lisäksi käteen tarttui riihikuivaa rahaa, kun järjestäjät palkitsivat viisi kilpailijaa arvonnassa 50 euron setelillä. Mielelläni otin vastaan lahjan matkabudjettia täydentämään.

Kylläpä oli hieno juoksureissu Vieremälle, jossa olen kilpaillut aiemminkin, mutta eri juoksuissa. Vieremähän tunnetaan erityisesti Einari Vidgrenin (1943-2010) perustamasta Ponssesta, joka on kansainvälinen ja erittäin menestyvä metsäkonefirma. Firma on pitänyt Iisalmen kyljessä sijaitsevan kunnan vauraana ja elinvoimaisena.

Laitan juoksun tulokset tähän, kunhan ne nettiin ilmestyvät. Alhaalla on jo kuva miesten 6,3
kilometrin tulosliuskasta.

Ja nyt auto kohti pohjoista ja uusia seikkailuja.

 
                           Miesten 6,3 kilometrin tuloslista
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti