Sukevan kyläkeskus
Ranualta on valuttu viikon aikana takaisin Keski-Suomeen ja niinpä päivän kilpailuksi valitsin Sukevan hölkän. Juoksin vastaavan kisan myös kaksi vuotta sitten. Silloin taivalsin puolimaratonin, joka olisi ollut nytkin päämatkana. Kevyen pohjaharjoittelun ja helteisen päivän takia tyydyin kuitenkin hölkkäsarjaan ja yhteen 7 kilometrin lenkkiin. Puolimaratonissa se olisi pitänyt kiertää kolmesti. Monet muutkin juoksivat tekivät saman päätöksen ja seiskalla oli runsaasti hölkkääjiä sekä miesten että naisten sarjassa.
Juoksu oli aika kankeaa monien metsämarjakeikkojen jäljiltä, mutta maaliin pääsin ajalla 30.39, jolla irtosi 11. sija. Olosuhteet huomioonottaen olen siihen kohtalaisen tyytyväinen. Molemmissa hölkkäsarjoissa voitto meni Kiuruvedelle, josta oli runsaasti juoksijoita paikalla. Kiuruveden Urheilijat ovat onnistuneet aktivoimaan mukavasti juoksunharrastajia teille ja lenkkipoluille.
Otin ilmoitustaululta kuvan miesten hölkkäsarjan tuloksista, joka on alla. Laitan kaikkien sarjojen viralliset tulokset tähän heti, kunhan ne verkkoon ilmaantuvat.
Viralliset tulokset ovat tässä.
Miesten 7 kilometrin hölkän tulokset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti