tiistai 25. elokuuta 2015

Seppo Harjumaa - Ikiliikkuja

Seppo Harjumaa

Syntynyt: 16.07.1949

Seurat:
Ranuan Peura 1965-1999
Ratakarhut 2000-2001
Ruonan Nuorisoseuran Urheilijat 2002->

Ennätykset:
5000 m   15.15,1
10000 m   31.55,5
21,1 km   1.09.57 (200 m alimittainen)
25 km  1.24.15
Maraton  2.24.55

Saavutukset:
Maratonin SM-pronssi sarjassa M35 v.1984
Pohjois-Suomen maratonmestaruus v. 1987
Jokapäiväisen liikunnan (juoksu, hiihto) SE: 30 vuotta +
Juoksupäiväkirja syksystä 1970:
Juoksukilometrejä n. 173 000 km

----------------------------------------------------------------

Juoksussa listataan monenmoista ennätystä, on varsinaiset aikaennätykset eri matkoilla alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Sitten on esimerkiksi kisamääräennätykset, joita esimerkiksi maratoonarit harrastavat. Suomalaisella Kalevi Saukkosella on juostuja maratooneja yli 1900 (elokuu 2015), joka on tietenkin Suomen ennätys ja maailman listallakin aivan kärkipäässä.

Vajaa vuosi sitten eli joulukuussa 2014 tuli maailmalta uutinen, että entinen huippumaratoonari Ron Hill Englannista on tehnyt kovan suorituksen. Hän oli saanut 50 vuotta täyteen jatkuvaa, jokapäiväistä juoksemista. Joulukuussa 1964 alkanutta putkea ei katkaissut edes auto-onnettomuus ja sitä seuranneet sairaalareissut - kävelykepitkin kun on keksitty.

Suomessa vastaavaa jokapäiväistä liikuntaennätystä piti pitkään hallussa Pohjanmaan mies, Simo Nikula. Jokapäiväinen juoksuputki katkesi aikanaan akillesjänteen puhdistukseen, mutta putkelle tuli mittaa 25 vuotta, 8 kuukautta ja 24 päivää. Simo Nikulan haastattelu on tässä.

Kuva: Seppo Harjumaa Ruonalla elokuussa 2015

Ennätykset on tehty rikottaviksi ja niinpä Simo Nikulakin menetti SE:n keväällä 2011, kun ranualainen Seppo Harjumaa sai jokapäiväiselle liikuntaputkelle enemmän pituutta. Tavatessani Sepon Hillamaastot- juoksussa elokuun alussa tänä vuonna (2015), putki oli juuri muutamaa päivää aikaisemmin saavuttanut 30 vuoden mitan. Seppo kertoi, että juoksu jatkuu edelleen pienistä nivusvaivoista huolimatta.

Seppo Harjumaa tunnetaan hyvin Pohjois-Suomessa, jossa hän on ollut tuttu näky paikallisissa juoksukilpailuissa. 1980-luvulla tuli jopa kansallistakin menestystä veteraanien maratoonilla. Kisat jatkuvat edelleen ja niinpä jutun kirjoittaja otti Sepon kanssa kaksoisvoiton Ruonan sarjajuoksuissa 12.08.2015 kahden kilometrin maastojuoksussa, josta on erillinen juttu tässä blogissa.

Alla on jutun lopuksi nostalginen kuva Napapiirin hölkästä, jossa Seppo Harjumaa (nro 6) on kärjessä yhdessä toisen tunnetun pohjoissuomalaisen kestävyysjuoksijan Olavi Peuran (nro 2) kanssa.


Seppo Harjumaa ja Olavi Peura Napapiirin hölkässä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti