sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Corrida Auchan 2019, Estoril

Podium

Eilen avasin Portugalin juoksukisat Estorilin moottoriradalla. Rata sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Estorilin keskustasta ja kasinolta. Saavuin Estoriliin paikallisjunalla Lissabonista. Ensimmäinen tehtävä oli löytää bussi, joka veisi kisapaikalle. Aivan rautatieaseman lähettyvillä olikin linja-autopysäkkejä ja kävelin sinne tiedustelemaan oikeaa bussia kuskeilta ja pysäkillä olevilta ihmisiltä. Se olikin vaikeampi rasti, kun kukaan ei tuntunut tietävän Estorilin moottoriradasta mitään, ei edes bussikuskit. Voisi kuvitella että kansainvälinen moottorirata olisi kaikkien tiedossa pienellä paikkakunnalla.

Paikallinen rokkibändi

Lopulta löytyi sellainen bussikuski, joka pystyi ohjaamaan minut oikeaan bussiin. Siinä auttoi myös samaan bussiin noussut venäläisnainen. Matka kisapaikalle oli todella mutkainen. Kuten Lissabonissakin, niin myös Estorilissa on paljon mäkiä ja liikenneympyröitä ja niitä noustiin ja kaarreltiin eteenpäin. Lopulta kuski jätti minut tien varteen ja siitä oli vielä noin kilometrin kävely moottoriradalle. Metropolialueen matkapassin osto osoittautui jälleen järkeväksi liikkeeksi, sillä pystyin maksamaan sillä myös Estorilin bussissa.

Saapuessani moottoriradalle hyvissä ajoin kolmisen tuntia ennen starttia, siellä oli jo lukuisia tapahtumia ja kisoja meneillään. Lapset kisasivat rullaluistelussa ja paikallinen bändi soitti rockia ja poppia. Menin suoraan noutamaan juoksupakettini, joka onnistui vaivattomasti näyttämällä kopion passin etusivusta ja järjestäjien sähköpostivarmistuksen kännykästä. Muutenkin huomasi että järjestäjät olivat todellisia asiantuntijoita ja hommat etenivät rutiinilla. Juoksun lisäksi kisattiin myös aikuisten rullaluistelussa ja pyöräilyssä. Jokaiselle jotakin.

Juoksun starttia odotellessa kiertelin varikkoalueen pilttuita, joissa oli tarjolla kaikenlaista toimintaa ja ilmaisia maistiaisia, niin juomia kuin suuhunpantavaa. Radan katsomoita ja varustuksia kierrellessä ja katsellessa ei ole ihme että F1-kisat lopetettiin täällä vuonna 1996, niin pienehköt ja vajavaiset ne olivat. Radalla kyllä varmaan kisataan edelleen, mutta pienemmissä ympyröissä.

Estorilin kisa on takana

Kello 18.00 starttasi 5 kilometrin juoksijat matkaan ja meidän kympin taivaltajien vuoro tuli kello 18.30. Reitti kierteli moottorirataa ja sen liepeitä kahden kierroksen verran. Radalla oli pari suurempaa mäkeä ja myös kova tuuli häiritsi vastatuuliosuuksilla. Muuten reitti oli hyvin juostava ja siinä kyllä kelpasi hölkötellä runsaan osallistujajoukon mukana.

Kuten muissakin kisoissa tänä vuonna, alku oli hyvin vaikea ja vasta toisella kierroksella kroppa sulautui paremmin juoksun rytmiin. Tavoitteena oli saavuttaa 50 minuutin raja, mutta siitä kyllä jäin vajaat kaksi minuuttia, kun totesin ajan 51.52 maalikellosta. Virallisissa tuloksissa aika oli sama ja olin tällä tuloksella 228. kaikista juoksijoista ja oman M60-sarjani viides. Viralliset tulokset löytyvät tästä.  Juoksun jälkeen oli tarjolla runsaasti palautumisjuomia, hedelmiä ja energiapatukoita.

Mukava maku jäi tästä Portugalin ensimmäisestä juoksukisastani. Siitä on hyvä jatkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti