Fernanda Ribeiro (s. 23.6.1969)
Kuva: observador.pt
Tässä jutussa käsittelen portugalilaisten naisten kestävyysjuoksun historiaa ja saavutuksia. Portugalilaisilla naisilla on leveämpi taso ja menestystä enemmän kuin maanmiehillään.
Lukumääräisesti kovin arvokisamenestys on viereisen kuvan Fernanda Ribeirolla. Ribeiro keskittyi 1990-luvulla lähinnä ratajuoksuihin (5000m ja 10000m) ja pärjäsi niissä loistavasti. Ribeiro osallistui viisiin olympialaisiin (Soul 1988, Barcelona 1992, Atlanta 1996, Sydney 2000 ja Ateena 2004) ja voitti kaksi mitalia, kultaa 10000 metrillä Atlantassa ja pronssia samalla matkalla Sydneyssä. MM-kisoista saavutuksina oli neljä mitalia, kultaa 10000 metriltä Göteborgissa 1995 ja hopeaa samojen kisojen 5000 metriltä. Kaksi vuotta myöhemmin Ateenasta saaliina oli hopea 10000 metriltä ja pronssi 5000 metriltä. EM-kisoista tuli kaksi mitalia, kultaa 10000 metriltä Helsingistä 1994 ja hopeaa samalta matkalta 1998 Budapestista. Tuo Atlantan olympiakultajuoksun loppuratkaisu on tässä.
Näiden lisäksi Ribero on osallistunut sisäratakisoihin. Vuonna 1997 tuli MM-pronssia 3000 metriltä Pariisissa 1997 ja EM-kultaa samalta matkalta Pariisista 1994 ja Tukholmasta 1996. Valenciasta 1998 tuli hopeaa ja jälleen 3000 metriltä. Maastossa menestys on perustunut Portugalin kovaan naisjoukkueeseen ja tuomisina on ollut MM-joukkuekultaa sekä Budapestissa 1994 että Vilamourasta 2000. EM-maastoista on myös kaksi joukkuekultaa, vuonna 1998 Ferrarassa ja vuonna 2004 Heringsdorfissa. EM-joukkuepronssia tuli sekä Alnwickissa 1994 että Torossa 2007.
Myöhemmällä iällä Ribeiro on osallistunut myös maantiejuoksuihin, mutta niissä menestys ei ole ollut ratajuoksujen luokkaa. Puolimaratonin ennätys on 1.08.23 vuodelta 2000 Lissabonissa ja maratonin ennätys 2.29.48 vuonna 2006 Hampurissa. Viimeiset vakavammat juoksukisansa Ribeiro teki vuonna 2010.
Rosa Mota (s. 29.6.1958)
Kuva: alumniago.weebly.com
Rosa Mota eroaa siinä mielessä Fernanda Ribeirosta että hän keskittyi nimenomaan maratonille ja pärjäsi siinä mainiosti. Kruununa on Soulin olympiamaratonin voitto vuonna 1988 (ensimmäinen portugalilainen naisolympiavoittaja) ja 1984 Los Angelesista tuli olympiapronssia. MM-maratonin voiton Mota saavutti vuonna 1987 Roomasta ja EM-maratonin voittoja tuli peräti kolme, 1982 Ateena, 1986 Stuttgart ja 1990 Split. Soulin olympiamaratonin loppu näkyy tästä.
Arvokisamitalien lisäksi Mota osallistui aktiivisesti suurimpiin kaupunkimaratoneihin ja hän voitti Bostonin maratonin kolmesti (1987,1988,1990), Chigacon maratonin kahdesti (1983, 1984) ja kerran Rotterdamin maratonin 1982, Tokion maratonin 1986, Osakan maratonin 1990 ja Lontoon maratonin 1991.
Rosa Mota lopetti maratonit huipputasolla vuonna 1992 ja hän on saanut kunniatehtäviä yleisurheilun piirissä, kuten olympiasoihdun kanto Ateenan kaduilla 2004 ja IAAF:n lipun kanto Osakan MM-kisoissa 2007. Hänen maratonennätyksekseen jäi 2.23.29 Chigacon maratonilta vuonna 1985.
Manuela Machado (s. 9.8.1963)
Kuva: publico.pt
Kolmas kova portugalilaisnainen Manuela Machado keskittyi Rosa Motan tavoin maratonille ja jatkoi siitä mihin Mota lopetti. Hän voitti maratonin MM:n 1995 Göteborgissa ja tuli MM-hopealle niin 1993 Stuttgartissa kuin 1997 Ateenassa. EM-tasolla tuli kaksi voittoa, vuonna 1994 Helsingissä ja vuonna 1998 Budapestissa. Göteborgin maratonin ratkaisu on tässä.
Manuela Machado poikkesi Rosa Motasta ja muista kovista naismaratoonareista siten että hän ei osallistunut juurikaan rahakkaisiin kaupunkimaratooneihin ja menetti näin varmasti tukun rahaa, mutta voitti sitten kunniaa arvokisoissa. Ainoan kaupunkimaratonvoittonsa hän juoksi vuonna 1991 Lissabonissa ajalla 2.31.31. Maratonennätys 2.25.11 tuli Lontoon maratonilta vuonna 1999 ollen kisassa kolmas. Hän osallistui vielä Sydneyn olympiamaratonille vuonna 2000, mutta ei päässyt enää kärkisijoille.
Potugalilla on esittää vielä muitakin naisia, jotka ovat päässeet arvokisamitaleille. Heitä ovat Jessica Augusto, EM-hopeaa 10000 metriltä Barcelonasta 2010 ja samoista kisoista EM-pronssia 5000 metriltä. EM-kisoista 2014 Zürichistä tuli pronssia maratonilta ja sama mitali Amsterdamin EM-kisojen puolimaratonilta vuonna 2016. Sara Moreira voitti EM-kultaa puolimaratonilta 2016, EM-hopeaa 5000 metriltä vuonna 2010 Barcelonasta ja EM-pronssia Helsingin EM-kisojen 5000 metriltä vuonna 2012. Ana Dulce Felix voitti EM-kultaa 10000 metrillä Helsingissä 2012 ja EM-hopeaa samalta matkalta vuonna 2016 Amsterdamissa. Lopuksi vielä Conceicao Ferreira, joka voitti EM-hopeaa 10000 metriltä Helsingissä vuonna 1994.
Portugalin naisilla on kunniakas kestävyysjuoksuhistoria. Se alkoi Rosa Motasta (1980-luku), jatkui Manuela Machadolla (1990-luku) ja Fernanda Ribeirolla (1990-2010). Viimeisimmät mitalijuoksijat ovat 2010-luvulta aina viime vuosiin saakka. Aikamoinen jatkumo.
perjantai 22. marraskuuta 2019
sunnuntai 17. marraskuuta 2019
Lopes ja Mamede - Portugalin juoksukunkut
Carlos Lopes (s.18.2.1947)
Kuva: en.wikipedia.org
Näin Portugalissa asuvana on aika perehtyä Portugalin kestävyysjuoksun historiaan ja sen merkittävimpiin edustajiin. Tässä jutussa keskitytään miehiin ja tulevassa jutussa naisiin. Portugali nousi kestävyysjuoksussa hieman Suomen uutta nousua ja Lasse Vireniä myöhemmin esiin ja oli parhaimmillaan 1980-luvulla kiitos tunnetun valmentajan, professori Moniz Pereiran. Suomen ja Portugalin keskinäinen taisto kulminoitui Montrealin olympialaisissa 1976, kun Lasse Viren ja Carlos Lopes taistelivat 10000 metrin kultamitalista. Viren voitti ja Lopes oli toinen. Tuo loppuratkaisu näkyy tästä.
Tuo ei jäänyt Carlos Lopesin ainoaksi saavutukseksi. Samana vuonna 1976 hän voitti maastojuoksun MM-kultaa Chepstowssa. Hän uusi maastojuoksun MM-kullan vuonna 1984 New Yorkissa ja vuonna 1985 kotimaisemissaan Lissabonissa. MM-hopeaa tuli vuodelta 1977 Glasgowista ja vuodelta 1983 Gatesheadista. Mutta ehkä uransa kovimman saavutuksen Lopes teki vuoden 1984 olympiakisoissa Los Angelesissa voittamalla maratonjuoksun silloisella olympiaennätyksellä 2.09.21. Suoritusta nostaa vielä se että Lopes jäi auton alle Lissabonissa vain viikkoa ennen kisoja, mutta onneksi hän ei loukkaantunut. Hän piti aikoinaan 10000 metrin ja maratonin Euroopan ennätyksiä hallussaan. Hän lopetti uransa hienosti vuonna 1985 juoksemalla Rotterdamin maratonilla ME:n 2.07.12. Kolme vuotta myöhemmin sen rikkoi Etiopian Belayneh Densamo jälleen Rotterdamissa ajalla 2.06.50.
Fernando Mamede (s.1.11.1951)
Kuva: opraticante.pt
Fernando Mamede on toinen kova portugalilainen kestävyysjuoksija, joka kilpaili samanaikaisesti Lopesin kanssa. Häntä voisi kutsua Portugalin "Pekka Päivärinnaksi", sillä hän ei saanut juuri arvokisamenestystä kovasta kunnosta huolimatta. Ainut arvokisamitali tuli maastosta (kuten Pekka Päivärinnan MM-kulta) vuonna 1981 Madridista, jolloin Mamede nappasi pronssia.
Fernando Mamede sai nimensä kestävyysjuoksun historiaan vuonna 1984 Tukholmassa alittamalla Henry Ronon ME:n 27.22,5 ajalla 27.13,81. Juoksussa oli mukana maanmies Carlos Lopes, joka tuli toiseksi alittamalla myös Ronon ME:n ajalla 27.17,48. Tämä Tukholman ME-juoksun loppuratkaisu näkyy tästä.
Tomasz Kowalski vertaa blogissaan näitä Portugalin juoksijoita ja toteaa Lopesin kestävyystyypiksi ja Mameden vauhtityypiksi. Heidän ruumiinrakenteensakin poikkesi vastaavasti, Lopes oli juoksijana voimakas ja lihaksikas, kun taas Mamede oli hoikka ja hintelä kenialaistyyppinen juoksija. Heidän harjoittelunsa oli myös erilaista. Lopes juoksi kahdesti päivässä kevyttä (3.10-3.20 vauhtia) ja tempoa (2.50-3.05) sekä 1-2 intervallia viikossa. Mamede juoksi huomattavasti vähemmän kilometrejä ja ne koostuivat lähinnä intervallijuoksuista (vihasi tempojuoksuja), kuten 15-20 kertaa 400m tai sitten pitempinä 4 kertaa 2km. Vähäisemmän harjoitusmäärän vuoksi hän kilpaili ahkerasti päästäkseen kuntoon. Suomeen verrattaessa Mameden harjoittelu kuullostaa suomalaisten harjoittelulta ennen Arthur Lydiardia ja Lopesin harjoittelu on lähempänä suomalaisten omaksumaa tehokasta Lydiardin mallia. No, molemmilla päästiin huipulle, mutta Lopesin ura on menestyksekkäämpi.
Muista portugalilaisista miesjuoksijoista, jotka voittivat arvokisamitaleja, voi mainita Antonio Leitao, joka tuli pronssille Los Angelesin olympiakisojen 5000 metrillä vuonna 1984, Domingos Castro, joka voitti MM-hopeaa myös 5000 metriltä Roomassa 1987 sekä Antonio Pinto, joka voitti 10000 metrin Euroopan mestaruuden Budapestissa vuonna 1998.
Palaan Portugalin naiskestävyysjuoksijoihin myöhemmin erillisessä jutussa.
Kuva: en.wikipedia.org
Näin Portugalissa asuvana on aika perehtyä Portugalin kestävyysjuoksun historiaan ja sen merkittävimpiin edustajiin. Tässä jutussa keskitytään miehiin ja tulevassa jutussa naisiin. Portugali nousi kestävyysjuoksussa hieman Suomen uutta nousua ja Lasse Vireniä myöhemmin esiin ja oli parhaimmillaan 1980-luvulla kiitos tunnetun valmentajan, professori Moniz Pereiran. Suomen ja Portugalin keskinäinen taisto kulminoitui Montrealin olympialaisissa 1976, kun Lasse Viren ja Carlos Lopes taistelivat 10000 metrin kultamitalista. Viren voitti ja Lopes oli toinen. Tuo loppuratkaisu näkyy tästä.
Tuo ei jäänyt Carlos Lopesin ainoaksi saavutukseksi. Samana vuonna 1976 hän voitti maastojuoksun MM-kultaa Chepstowssa. Hän uusi maastojuoksun MM-kullan vuonna 1984 New Yorkissa ja vuonna 1985 kotimaisemissaan Lissabonissa. MM-hopeaa tuli vuodelta 1977 Glasgowista ja vuodelta 1983 Gatesheadista. Mutta ehkä uransa kovimman saavutuksen Lopes teki vuoden 1984 olympiakisoissa Los Angelesissa voittamalla maratonjuoksun silloisella olympiaennätyksellä 2.09.21. Suoritusta nostaa vielä se että Lopes jäi auton alle Lissabonissa vain viikkoa ennen kisoja, mutta onneksi hän ei loukkaantunut. Hän piti aikoinaan 10000 metrin ja maratonin Euroopan ennätyksiä hallussaan. Hän lopetti uransa hienosti vuonna 1985 juoksemalla Rotterdamin maratonilla ME:n 2.07.12. Kolme vuotta myöhemmin sen rikkoi Etiopian Belayneh Densamo jälleen Rotterdamissa ajalla 2.06.50.
Fernando Mamede (s.1.11.1951)
Kuva: opraticante.pt
Fernando Mamede on toinen kova portugalilainen kestävyysjuoksija, joka kilpaili samanaikaisesti Lopesin kanssa. Häntä voisi kutsua Portugalin "Pekka Päivärinnaksi", sillä hän ei saanut juuri arvokisamenestystä kovasta kunnosta huolimatta. Ainut arvokisamitali tuli maastosta (kuten Pekka Päivärinnan MM-kulta) vuonna 1981 Madridista, jolloin Mamede nappasi pronssia.
Fernando Mamede sai nimensä kestävyysjuoksun historiaan vuonna 1984 Tukholmassa alittamalla Henry Ronon ME:n 27.22,5 ajalla 27.13,81. Juoksussa oli mukana maanmies Carlos Lopes, joka tuli toiseksi alittamalla myös Ronon ME:n ajalla 27.17,48. Tämä Tukholman ME-juoksun loppuratkaisu näkyy tästä.
Tomasz Kowalski vertaa blogissaan näitä Portugalin juoksijoita ja toteaa Lopesin kestävyystyypiksi ja Mameden vauhtityypiksi. Heidän ruumiinrakenteensakin poikkesi vastaavasti, Lopes oli juoksijana voimakas ja lihaksikas, kun taas Mamede oli hoikka ja hintelä kenialaistyyppinen juoksija. Heidän harjoittelunsa oli myös erilaista. Lopes juoksi kahdesti päivässä kevyttä (3.10-3.20 vauhtia) ja tempoa (2.50-3.05) sekä 1-2 intervallia viikossa. Mamede juoksi huomattavasti vähemmän kilometrejä ja ne koostuivat lähinnä intervallijuoksuista (vihasi tempojuoksuja), kuten 15-20 kertaa 400m tai sitten pitempinä 4 kertaa 2km. Vähäisemmän harjoitusmäärän vuoksi hän kilpaili ahkerasti päästäkseen kuntoon. Suomeen verrattaessa Mameden harjoittelu kuullostaa suomalaisten harjoittelulta ennen Arthur Lydiardia ja Lopesin harjoittelu on lähempänä suomalaisten omaksumaa tehokasta Lydiardin mallia. No, molemmilla päästiin huipulle, mutta Lopesin ura on menestyksekkäämpi.
Muista portugalilaisista miesjuoksijoista, jotka voittivat arvokisamitaleja, voi mainita Antonio Leitao, joka tuli pronssille Los Angelesin olympiakisojen 5000 metrillä vuonna 1984, Domingos Castro, joka voitti MM-hopeaa myös 5000 metriltä Roomassa 1987 sekä Antonio Pinto, joka voitti 10000 metrin Euroopan mestaruuden Budapestissa vuonna 1998.
Palaan Portugalin naiskestävyysjuoksijoihin myöhemmin erillisessä jutussa.
sunnuntai 10. marraskuuta 2019
Corrida das Castanhas, Lissabon
Lähtö- ja maalialue
Tänään oli vuorossa Corrida das Castanhas-juoksu Palacio Nacional da Ajuda- aukiolla lähellä Belemin metroasemaa Lissabonissa. Noustessani kävellen Belemin asemalta kohti juoksupaikkaa sain jo aavistuksen millainen mäkijuoksu on edessä. Koko kilometrin pituinen katumatka juoksuaukiolle oli jatkuvaa nousua. Saavuin normaalia myöhemmin paikalle, jonne oli jo kertynyt sadoittain kisaan osallistujia. Ehdin tehdä normaalit rutiinit varusteiden riisumisesta repun luovuttamiseen säilöön, mutta kisaan lämmittely jäi noin kilometriin. Silläkin valmistautumisella pääsi hyvin juoksun tai oikeammin kiipemisen makuun.
Tungosta podiumille
Ensimmäinen runsas kisakilometri oli kyllä niin rankkaa nousua että mieleen tuli kuinkahan selviydyn maaliin. Noustessa tuli mieleen että tänään menee kyllä 10 kilometrin matkaan yli tunnin, niin hidasta alku oli. Vähitellen reitti siitä tasaantui ja vaikka mäkiäkin vielä oli, niin ne olivat loivempia. Lopussa oli sitten alku käänteisenä eli todella jyrkkä alamäki, jonka aikana meikäläisen ohi meni juoksijoita niin oikealta kuin vasemmalta. Olen aina ollut huono alamäkijuoksija ja tällaisissa jyrkissä alamäissä puute korostuu.
Maalialueen kello
Vihdoin pääsin maaliin ja näin maalikellosta (ei kuvan) että ajakseni tuli 56.10 eli sittenkin alle tunnin. Juoksu lienee mäet huomioiden samaa tasoa kuin edellinen kisa viikko sitten. Maalin jälkeen juoksijoita herkuteltiin niin kuumennetuilla kastanjapähkinöillä kuin proteiinipatukalla ja viinikupillisella. Espanjassa jaetaan usein olutta maalissa ja tämä punaviinin jakelu oli uusi kokemus. Hyvin sekin maistui ja varsinkin lähibaarissa juotu Sagres-olut.
Tulokset tulivat jälleen nopeasti nettiin ja ne ovat tässä. Olin vajaan 600 juoksijan joukossa hieman puolenvälin alapuolella sijalla 299 ajalla 56.11. Omassa 55-64-vuotiaiden sarjassa se riitti 44. sijaan. Siinä on kyllä parannettavaa, kuten aiemmatkin juoksut ovat osoittaneet.
Seuraavaksi testaan juoksun vähentämistä tai jopa pienen juoksutauon pitämistä. Samalla pitäisi aloittaa lihashuolto eli hieronnat ja kuntosalillakaan en ole täällä käynyt. Thaimaassa tein näitä molempia ja nyt täytyisi aloittaa sama menettely täällä Portugalissa.
Seuraavaa juoksukisaa en uskalla lupailla johtuen harjoittelun tarkentamisesta. Mutta yleistavoitteeksi voisi vielä asettaa yksi juoksukisa joulukuussa. Katsotaan toteutumaa sitten vuoden loppupuolella. Juttuja pyrin kirjoittamaan tänne entiseen malliin.
Palacio Nacional da Ajuda
Tänään oli vuorossa Corrida das Castanhas-juoksu Palacio Nacional da Ajuda- aukiolla lähellä Belemin metroasemaa Lissabonissa. Noustessani kävellen Belemin asemalta kohti juoksupaikkaa sain jo aavistuksen millainen mäkijuoksu on edessä. Koko kilometrin pituinen katumatka juoksuaukiolle oli jatkuvaa nousua. Saavuin normaalia myöhemmin paikalle, jonne oli jo kertynyt sadoittain kisaan osallistujia. Ehdin tehdä normaalit rutiinit varusteiden riisumisesta repun luovuttamiseen säilöön, mutta kisaan lämmittely jäi noin kilometriin. Silläkin valmistautumisella pääsi hyvin juoksun tai oikeammin kiipemisen makuun.
Tungosta podiumille
Ensimmäinen runsas kisakilometri oli kyllä niin rankkaa nousua että mieleen tuli kuinkahan selviydyn maaliin. Noustessa tuli mieleen että tänään menee kyllä 10 kilometrin matkaan yli tunnin, niin hidasta alku oli. Vähitellen reitti siitä tasaantui ja vaikka mäkiäkin vielä oli, niin ne olivat loivempia. Lopussa oli sitten alku käänteisenä eli todella jyrkkä alamäki, jonka aikana meikäläisen ohi meni juoksijoita niin oikealta kuin vasemmalta. Olen aina ollut huono alamäkijuoksija ja tällaisissa jyrkissä alamäissä puute korostuu.
Maalialueen kello
Vihdoin pääsin maaliin ja näin maalikellosta (ei kuvan) että ajakseni tuli 56.10 eli sittenkin alle tunnin. Juoksu lienee mäet huomioiden samaa tasoa kuin edellinen kisa viikko sitten. Maalin jälkeen juoksijoita herkuteltiin niin kuumennetuilla kastanjapähkinöillä kuin proteiinipatukalla ja viinikupillisella. Espanjassa jaetaan usein olutta maalissa ja tämä punaviinin jakelu oli uusi kokemus. Hyvin sekin maistui ja varsinkin lähibaarissa juotu Sagres-olut.
Tulokset tulivat jälleen nopeasti nettiin ja ne ovat tässä. Olin vajaan 600 juoksijan joukossa hieman puolenvälin alapuolella sijalla 299 ajalla 56.11. Omassa 55-64-vuotiaiden sarjassa se riitti 44. sijaan. Siinä on kyllä parannettavaa, kuten aiemmatkin juoksut ovat osoittaneet.
Seuraavaksi testaan juoksun vähentämistä tai jopa pienen juoksutauon pitämistä. Samalla pitäisi aloittaa lihashuolto eli hieronnat ja kuntosalillakaan en ole täällä käynyt. Thaimaassa tein näitä molempia ja nyt täytyisi aloittaa sama menettely täällä Portugalissa.
Seuraavaa juoksukisaa en uskalla lupailla johtuen harjoittelun tarkentamisesta. Mutta yleistavoitteeksi voisi vielä asettaa yksi juoksukisa joulukuussa. Katsotaan toteutumaa sitten vuoden loppupuolella. Juttuja pyrin kirjoittamaan tänne entiseen malliin.
Palacio Nacional da Ajuda
sunnuntai 3. marraskuuta 2019
Corrida de Agradecimento ao Dador, Lissabon
Lähtö- ja maalialue
Tänään lähdin sitten jo aamusta kohti Orienten metroasemaa, jonka lähettyvillä olevalla Parque das Nacoes- aukiolla ilmoitettiin olevan Corrida de Agradecimento ao Dador- juoksu. Alue tuli tutuksi Minimaratona se Lisboasta, jonka bussien lähtöalueena ja juoksun maalina se toimi. Eilen noudin kisakassin T-paitoineen ja rintanumeroineen Chelasin aseman lähellä olevasta Renault Chelas- liikkeestä, sillä Renault oli yksi juoksun sponsoreista. Jo yli 20 vuotta Renaultin omistajana olleelle miehelle se oli mieluisa tehtävä.
Prozis-teltta maalialueella
Näissä juoksuissa tuppaa olemaan aina jotain ylläreitä, niin nytkin. Kun kävelin Oriente-asemalta tutulle Parque das Nacoes- aukiolle, niin en nähnyt mitään juoksuun viittaavaa. Kävelin siitä edelleen rannan suuntaan, mutta kisapaikka pysyi edelleen mysteerinä. Hetken päästä paikalle tuli puolenkymmentä muuta juoksijaa ja ihmettelimme asiaa porukalla. Yksi miehistä sanoi että viime vuonna lähtö- ja maalialue oli ollut juuri siinä rannan lähettyvillä. Onneksi paikalle juoksi verryttelijöitä, jotka ilmoittivat, että kisapaikka on noin kilometrin päässä kohti Vasco da Gaman siltaa. Näin se kisapaikka aina löytyy, vaikka se joskus etsimiseksi meneekin.
Podium
Paikalle kertyi noin parisataa juoksunharrastajaa. Reitti kulki osittain Minimaratona de Lisboasta tuttuja katuja ja se oli viiden kilometrin mittainen, joka kierrettiin kaksi kertaa. Sää oli hyvin vaihteleva, ennen juoksua ja juoksun loppupuolella tuli tihkusadetta pyörivän tuulen avittamana, mutta muutoin oli aurinkoista. Juoksu tuntui todella nihkeältä ja päästyäni maaliviivalle kello näytti aikaa 54.34, mikä todisti kaiken oleellisen. Kolmella kymmenenkilometrin kisalla täällä Portugalissa aika on tippunut noin minuutin per kisa. Matkat eivät välttämättä ole samanpituiset, mutta kyllä suunta on selvä. Treeneissä havaittu yleinen väsymys heijastuu myös kisatuloksissa. Hankalaa päättää, pitäisikö entisestäänkin alakantissa olevia kilometrimääriä pudottaa lisää, vai mitä pitäisi tehdä. Kyse lienee vain vanhenemisesta ja voimien vähenemisestä, vaikka sitä on vaikea itselleen myöntää.
Tulokset tulivat nopeasti nettiin ja ne ovat tässä. Virallinen aikani oli 54.40, jolla tulin sijalle 7. M60-sarjassa. Viikon päästä kisataan sitten toisella puolen Lissabonia.
Tänään lähdin sitten jo aamusta kohti Orienten metroasemaa, jonka lähettyvillä olevalla Parque das Nacoes- aukiolla ilmoitettiin olevan Corrida de Agradecimento ao Dador- juoksu. Alue tuli tutuksi Minimaratona se Lisboasta, jonka bussien lähtöalueena ja juoksun maalina se toimi. Eilen noudin kisakassin T-paitoineen ja rintanumeroineen Chelasin aseman lähellä olevasta Renault Chelas- liikkeestä, sillä Renault oli yksi juoksun sponsoreista. Jo yli 20 vuotta Renaultin omistajana olleelle miehelle se oli mieluisa tehtävä.
Prozis-teltta maalialueella
Näissä juoksuissa tuppaa olemaan aina jotain ylläreitä, niin nytkin. Kun kävelin Oriente-asemalta tutulle Parque das Nacoes- aukiolle, niin en nähnyt mitään juoksuun viittaavaa. Kävelin siitä edelleen rannan suuntaan, mutta kisapaikka pysyi edelleen mysteerinä. Hetken päästä paikalle tuli puolenkymmentä muuta juoksijaa ja ihmettelimme asiaa porukalla. Yksi miehistä sanoi että viime vuonna lähtö- ja maalialue oli ollut juuri siinä rannan lähettyvillä. Onneksi paikalle juoksi verryttelijöitä, jotka ilmoittivat, että kisapaikka on noin kilometrin päässä kohti Vasco da Gaman siltaa. Näin se kisapaikka aina löytyy, vaikka se joskus etsimiseksi meneekin.
Podium
Paikalle kertyi noin parisataa juoksunharrastajaa. Reitti kulki osittain Minimaratona de Lisboasta tuttuja katuja ja se oli viiden kilometrin mittainen, joka kierrettiin kaksi kertaa. Sää oli hyvin vaihteleva, ennen juoksua ja juoksun loppupuolella tuli tihkusadetta pyörivän tuulen avittamana, mutta muutoin oli aurinkoista. Juoksu tuntui todella nihkeältä ja päästyäni maaliviivalle kello näytti aikaa 54.34, mikä todisti kaiken oleellisen. Kolmella kymmenenkilometrin kisalla täällä Portugalissa aika on tippunut noin minuutin per kisa. Matkat eivät välttämättä ole samanpituiset, mutta kyllä suunta on selvä. Treeneissä havaittu yleinen väsymys heijastuu myös kisatuloksissa. Hankalaa päättää, pitäisikö entisestäänkin alakantissa olevia kilometrimääriä pudottaa lisää, vai mitä pitäisi tehdä. Kyse lienee vain vanhenemisesta ja voimien vähenemisestä, vaikka sitä on vaikea itselleen myöntää.
Tulokset tulivat nopeasti nettiin ja ne ovat tässä. Virallinen aikani oli 54.40, jolla tulin sijalle 7. M60-sarjassa. Viikon päästä kisataan sitten toisella puolen Lissabonia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)