maanantai 27. helmikuuta 2017

Tokion maratonilla juostiin kovia aikoja

Wilson Kipsang Berliinissä 2013 (ME)
Kuva: letsrun.com

Tokion maraton juostiin eilen helmikuun 26. päivä 2017. Tokio on yksi tapahtuma maailman suurimpien ja kovimpien kaupunkimaratonien joukossa. Ajallisesti se juostaan sopivasti tammikuun Dubain maratonin jälkeen ja ennen kevään suuria maratoneja esimerkiksi Rotterdamissa, Hampurissa, Lontoossa ja Bostonissa.

Tämän vuoden Tokion maraton ei tehnyt poikkeusta mitä tulosten laatuun tulee, ne olivat kauttaaltaan kovia. Miesten maratonilla ennakkosuosikkina oli entinen maratonin ME-mies Wilson Kipsang, eikä hän pettänytkään lupauksia. Juoksuun lähdettiin jänisten vetäminä ME-vauhtia niin että puolimatka taittui ajassa 61.21. Vähitellen vauhti hiipui vaikka 30 kilometrin kohtaan tultiin vielä 10 sekuntia kovempaa kuin Dennis Kimetto ME-juoksussaan Berliinissä. Viimeinen jänis hyppäsi myös tällöin syrjään ja kärkeen jäivät Kipsang ja Dickson Chumba.

Seuraava vitonen 30:stä 35:een kilometriin ratkaisi ME:n kohtalon, sillä se tultiin lähes minuutti Kimetton ME-vauhtia hitaammin. Kipsang teki sitten nykäyksen ja erkani Chumbasta, joka joutui vielä päästämään Gideon Kipketerin edelleen. Wilson Kipsangin voittoaika oli 2.03.58 eli ensimmäinen 2.04:n alitus Aasiassa (siis kisaennätys) ja Kipsangin neljäs 2.04:n alitus urallaan. Miesten maratonin lopputulokset olivat (kaikki kuusi Keniasta):

1. Wilson Kipsang 2.03.58
2. Gideon Kipketer 2.05.51
3. Dickson Chumba 2.06.25
4. Evans Chebet 2.06.42
5. Alfers Lagat 2.07.39
6. Bernard Kipyego 2.08.10

Paras japanilainen oli kahdeksanneksi juossut Hiroto Inoue ajalla 2.08.22.

Sarah Chepchirchir juoksi voittoon
Kuva: letsrun.com

Naisten maratonin taso oli myös kohtalaisen kova. Kisan yksi suurimmista voittajasuosikeista oli Rion 2016 olympiavoittaja Jemima Sumgongin harjoituskaveri Sarah Chepchirchir ja Kipsangin tavoin hän kesti suosikin paineet. 30 kilometrin jälkeen hän karkasi muilta ja tuli maaliin ajalla 2.19.47 parantaen näin ennätystään yli 4 minuutilla. Tulos oli kisaennätys ja Sarahin kisa vasta hänen kolmas maratoninsa. Naisten kuusi parasta olivat:

1. Sarah Chepchirchir Kenia 2.19.47
2. Birhane Dibaba Etiopia 2.21.19
3. Amane Gobena Etiopia 2.23.09
4. Ayaka Fujimoto Japani 2.27.08
5. Marta Lema Etiopia 2.27.37
6. Sara Hall USA 2.28.26

Nyt vain odottelemaan kevään suuria maratonkoitoksia.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Pattayan rantajalkapalloturnaus 11-19.2.2017

Turnauksen tuloportti

12. Pattaya Beach Football (rantafutis) Cup pelattiin Jomtien Beachillä 11-19.2.2017. Turnaukseen osallistui tänä vuonna 12 miesjoukkuetta Suomi mukaanlukien. Joukkueet oli jaettu kahteen ryhmään, joiden sisällä pelattiin alkueräottelut. Molempien ryhmien kaksi parasta joukkuetta etenivät semifinaaleihin, joiden voittajat pääsivät loppuotteluun ja häviäjät pronssiotteluun.

Suomen alkueräryhmässä pelasivat Suomen lisäksi Ranska, Norja, Irlanti, Hollanti ja Venäjä. Suomi oli sanojensa mukaan saanut edellisiä vuosia paremman joukkueen kasaan ja sillä saavutettiin alkuerässä seuraavat tulokset:

Suomi-Ranska 5-4
Suomi-Norja 2-6
Suomi-Irlanti 6-4
Suomi-Hollanti 3-7
Suomi-Venäjä 3-7

Eli saldona oli voitot Ranskaa ja Irlantia vastaan ja tappiot Norjalle, Hollannille ja Venäjälle. Sillä tuli lohkon 4. tila ja semifinaalit jäivät haaveeksi. Lohkosta menivät jatkoon Hollanti ja Norja. Toisen lohkon kaksi parasta joukkuetta semifinaaleihin olivat Thaimaa ja Kamerun.

Sijoitusottelu Suomi-Skotlanti

Suomi pelasi alkuerien jälkeen kaksi ottelua lopullisista sijoituksista Englantia ja Skotlantia vastaan. Ensimmäisen ottelun Suomi hävisi Englannille 2-7, mutta voitti viimeisen ottelunsa Skotlantia vastaan 5-2 ja sillä saavutettiin 7. sija lopullisessa tulosluettelossa.

Semifinaaliotteluiden voittajat olivat Hollanti ja Norja ja ne menivät näin loppuotteluun. Häviäjät Thaimaa ja Kamerun pelasivat ensin pronssiottelun, jonka Kamerun voitti 4-3. Loppuottelu Norjan ja Hollannin välillä alkoi Norjan avausmaalilla, mutta Hollanti ryhdistäytyi ja teki seuraavat neljä maalia voittaen ottelun 4-1.

Katsoin itse Suomen avausottelun Ranskaa vastaan sekä viimeisen Suomi-ottelun, jossa vastassa oli Skotlanti. Suomi voitti molemmat nämä ottelut, joten ehkä minun olisi pitänyt seurata kaikki Suomen pelit. Luonnollisesti seurasin myös pronssi- ja loppuottelun. Yleisvaikutelma peleistä oli se että se vaatii sekä kuntoa että taitoa. Pehmeä hiekka-alusta on pettävä ja oikullinen asettaen näin omat vaatimuksensa pelitaidoille. Peli suosii suoraviivaista peliä, nostosyöttöjä ja suoria laukauksia tai pukkauksia. Jallittelupeli ja viivyttely päättyy yleensä pallon menetykseen. Alustasta johtuen pelaajilla ei ole kenkiä, vaan he pelaavat avojaloin, teippauksin tai tukisukin.

Muita rantafutiksen ominaispiirteitä ovat viisi kenttäpelaajaa, joista yksi on maalivahti, vapaat lennossa tapahtuvat rajoittamattomat pelaajavaihdot, kaikista rikkeistä tulevat vapaapotkut ilman muuria paitsi rangaistusalueen sisällä rangaistuspotku ja kahden minuutin jäähy sinisellä kortilla. Peliaika on kolme kertaa 12 minuuttia siten että aika pysäytetään katkojen ajaksi eli se on tehokasta peliaikaa kuten jääkiekossa. Rantafutiksen hiekkakenttä on 35-37 metriä pitkä ja 26-28 metriä leveä.

Rantajalkapallo on kaikenkaikkiaan ihan mukavaa ja leppoisaa seurattavaa ja niinpä muutaman sadan istumapaikan vetävät katsomot olivat yleensä täynnä. Varsinkin pronssi- ja loppuotteluissa oli tunnelma korkealla, kun joukkueita kannustettiin äänekkäin huudoin.

Seuraava turnaus pelataan taas vuoden päästä.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Maailman parhaat mieskestävyysjuoksijat


Vasemmalta Mo Farah, Kenenisa Bekele ja Haile Gebrselassie Newcastlessa v. 2013,
Kuva: letsrun.com

Kun näkee tuon letsrun.com:in valokuvan Mo Farahista, Kenenisa Bekelestä ja Haile Gebrselassiesta, niin mieleen tulee heti kysymys: onko siinä kaikkien aikojen parhaat mieskestävyysjuoksijat? Ainakin valokuvaaja on tehnyt todellisen mestarilaukauksen ja ei ole ihme, että se oli letsrun.com:in vuoden 2013 valokuva. Kuva on otettu 15.9.2013 Newcastlessa, Englannissa, jossa juostiin BUPA Great North Run. Kolmikko oli vielä juoksun nopein tuloksin: 1) Kenenisa Bekele 60.09, 2) Mo Farah 60.10 ja 3) Haile Gebrselassie 60.41. Kuva on siten kuin suoraan palkintopallilta.

Innostuin sitten analysoimaan kyseisten herrojen saavutuksia verratakseni heitä keskenään. Otin mukaan vain henkilökohtaiset voitot olympia-, ja MM-tasolla sekä tehdyt ME:t. Vertailulista on alla (OK=olympiakulta, MM=maailmanmestaruus, ME=maailmanennätys)

Kenenisa Bekele: 3 OK, 5 MM (rata), 11 MM (maasto), 1 MM (sisäh), 5? ME:tä (4 yhä)
Mo Farah: 4 OK, 5 MM (rata), 1 ME (voimassa)
Haile Gebrselassie: 2 OK, 4 MM (rata), 4 MM (sisäh), 1 MM (1/2mara), 27 ME:tä (20 IAAF:n hyv.)

Paraguayn postimerkki Lasse Virenistä
Kuva: en.wikipedia.org

Saavutuksia on hieman vaikea vertailla, kun juoksijat ovat keskittyneet vähän eri asioihin. Kenenisa Bekelen erityispiirre on todella lukuisat maasto-MM:t. Mo Farahilla se on arvokisojen peräkkäiset tuplat (5000 m ja 10 000 m) sekä MM-kisoissa, Moskova 2013 ja Peking 2015, että olympiakisoissa, 2012 Lontoo ja 2016 Rio. Olympiakisoissa vastaavaan on pystynyt vain Lasse Viren, 1972 Munchenissä ja 1976 Montrealissa. Haile Gebrselassielle on ominaista laaja MM-voittojen kirjo maastoja lukuunottamatta ja se että hänellä on ainoana juoksijana ollut ME 5000 ja 10 000 metrillä sekä maratonilla, ei tosin samaan aikaan. Paavo Nurmella on lähes sama saavutus, kun ratamatkojen ME:ien lisäksi hän juoksi lyhyen maratonin (40,2 km) epävirallisen ME:n Viipurissa 1932. Myös tehtyjen ja IAAF:n hyväksymien henkilökohtaisten ME:ien määrä on Gebrselassiella ja Nurmella sama eli 20 ME:tä.

Paavo Nurmi Antwerpenissä v.1920
Kuva: fi.wikipedia.org

Näistä kolmesta ensimmäisen kuvan juoksijasta Haile Gebrselassie (s.1973) on jo lopettanut vakavan kilpailu-uran. Hänen viimeinen kisansa oli 10.5.2015, kun hän oli 16. Great Manchester Runissa, Englannissa. Siinä mielessä hänen saavutuslistansa on lopullinen.

Samaa ei voida sanoa Kenenisa Bekelestä (s.1982) eikä Mo Farahista (s.1983), sillä heidän uransa jatkuu. Bekelen päätavoite lienee saavuttaa maratonin ME, jolloin hän olisi ensimmäinen juoksija, joka pitäisi 5000 metrin, 10 000 metrin ja maratonin ME:tä hallussaan samanaikaisesti. Edellyttäen tietenkin että hänen ratamatkojen ME:iä ei rikota ennen sitä. Berliinissä viime vuonna se oli jo erittäin lähellä kun Kenenisa jäi maratonin ME:stä vain 6 sekuntia.

Mo Farah yrittänee jatkaa MM-tuplien tekemistä ensi kesänä Lontoossa. Siitä eteenpäin ura on vielä auki. Farah on antanut haastattelun, että ratajuoksut loppuisivat Lontoon kotikisoihin, mutta että maantiejuoksut jatkuvat. Maraton olisi luonnollinen jatkumo, jossa hän ei ole vielä sanonut viimeistä sanaansa.

Emil Zatopek
Kuva: en.wikipedia.org

Jo mainittujen mieskestävyysjuoksijoiden listaan täytyy lisätä vielä kaksi nimeä, nimittäin Emil Zatopek ja Hannes Kolehmainen. ME:ien ja arvokisavoittojen lisäksi Zatopek on näet ainoa kestävyysjuoksija, joka on voittanut 5000 metriä, 10 000 metriä ja maratonin samassa arvokisassa. Tämä tapahtui tietenkin Helsingin olympiakisoissa vuonna 1952. Saavutus on sellainen uroteko että se saattaa jäädä rikkomattomaksi ennätykseksi. Hannes Kolehmainen voitti samat matkat, mutta siihen tarvittiin kahdet olympialaiset, Tukholma 1912 ja Antwerpen 1920. Lisäksi Kolehmainen voitti myös maastojuoksun vuoden 1912 olympialaisissa.

Yhtenä vaikeutena verrata kaikkia näitä kyseisiä herroja on luonnollisesti se että yleisurheilun MM-kisoja on käyty vuodesta 1983 lähtien. Siinä mielessä Kolehmainen, Nurmi, Zatopek ja Viren eivät ole samalla viivalla Bekelen, Farahin ja Gebrselassien kanssa. Kolehmaisella, Nurmella ja Zatopekilla ei ollut mahdollisuuksia myöskään sisähallin MM-kisoihin ja Zatopekilta puuttui maastojuoksun arvokisatkin. Tällaiset seikat on huomioitava vertailussa.

En tule enkä halua listata kyseisiä juoksijoita mihinkään arvojärjestykseen. Jätän sen kaikille lukijoille ikiomaksi jokeritehtäväksi. Siinä riittää ihmettelemistä ja pohtimista.


       Hannes Kolehmainen voittaa Tukholman olympialaisten 10 000 metriä,
       Kuva: en.wikipedia.org

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Maailman pisin juoksuputki päättyi

Ron Hill
Kuva: Getty Images

Olen kirjoitellut aiheesta pisin juoksuputki aiemmin Seppo Harjumaan jutun yhteydessä 25.8.2015. Se oli Harjumaan esittely, jossa pääteemana oli se, että Seppo Harjumaa oli rikkonut Simo Nikulan entisen SE:n. Samassa jutussa mainitsin että puolta vuotta aiemmin Englannin Ron Hill oli saavuttanut 50 vuoden rajapyykin yhtäjaksoisessa jokapäiväisessä juoksussa, joka oli silloinen ME.

Nyt on tullut tieto tammikuun lopulta tänä vuonna että Ron Hillin ME-putki on päättynyt sairausongelmiin. Ron Hillin twitter-tilillä tiedotettiin 30.1.2017: "The worlds greatest run streaker ends his streak. Due to ill health Ron has decided to take a day off. Streak total: 52 years & 39 days." Joten juoksuputken pituudeksi tuli tuo 52 vuotta ja 39 päivää.

Sähköinen The Boston Globe- lehti tietää kertoa tarkemmin Ron Hillin (78v) sairaudesta sen, että kyse on sydänongelmista. Lauantain 28.1.2017 juoksulenkillä Hill tunsi kipua sydämessä jo 400 metrin jälkeen ja seuraavilla 800 metrillä tilanne vain paheni. Ron pelkäsi kuolevansa, mutta siitä huolimatta hän juoksi mailin matkan (jota hän on pitänyt minimimatkana) loppuun ajalla 16 minuuttia ja 34 sekuntia. Saa nähdä jääkö se hänen viimeiseksi mailinjuoksuksi, mutta ainakin juoksuputki katkesi, kun Ron jätti väliin seuraavan päivän juoksun.

Ron Hillin juoksutiedot löytyvät tästä wikipedian linkistä. Saavutuksina ovat esimerkiksi Kansainyhteisön maratonvoitto v. 1970, maratonin EM v.1969 Ateenasta ja pronssi v.1971 Helsingistä. ME-putki siis päättyi, mutta SE-putki jatkuu. Iltasanomat kirjoitti jutun Seppo Harjumaasta noin kuukausi sitten, joka todistaa sen että SE-putken päätä ei vielä näy. Juttu on tässä. Saa nähdä, tuleeko enää "putkimiehiä" Ron Hillin ja Seppo Harjumaan jälkeen. Minä epäilen että ei, mutta voin olla väärässä.


    Ron Hill saa 50 v. juoksuputkea täyteen joulukuussa 2014, Kuva: Ron Hill Twitter

perjantai 3. helmikuuta 2017

Peltohommissa

Maniokkeja ja nostorauta

Viikon ensimmäiset päivät menivät Chachoengsaon provinssin itäisissä osissa Thaimaassa. Kaverin naisystävän kotitilalla maniokit olivat kypsyneet ja ne odottelivat nostajaa. Työ tehtiin talkoovoimin kahdessa päivässä.

Maniokki eli kassava on kotoisin Etelä-Amerikasta. Vuosien ja historian myötä se on levinnyt laajalle päiväntasaajan eteläpuolelle, myös Thaimaahan. Maniokkiryppäässä on lukuisia 30-60 cm pitkiä mukuloita kuin suuria porkkanoita. Kaikki istutukset eivät onnistu, jolloin maniokkien määrä on vähäisempi ja ne ovat pienikokoisempia.

Runsaasti tärkkelystä sisältävää maniokkia ei käytetä ravintona sellaisenaan, vaan se on ensin keitettävä ja osa vaatii teollisen käsittelyn. Keitettyä maniokkia syödään perunan tavoin ja teollisesti käsitellyistä maniokeista voidaan valmistaa esimerkiksi jauhoja ja ryynejä.

Maniokin nostoa
Kuva: Leevi Manninen

Maniokin nosto on fyysistä hommaa ja siinä on monta työvaihetta. Ensimmäiseksi maniokin noin 2-3 metrin pituinen varsi katkotaan vesurimaisella työkalulla kahteen, kolmeen osaan niin, että maniokkipenkkiin jää noin 20-30 cm pituinen tynkä. Tätä tynkää tarvitaan varsinaisessa nostossa. Katkotut varret kerätään talteen ja niistä pätkitään myöhemmin tarvittavat maniokin taimet, jotka istutetaan uuteen maniokkipenkkiin. Pätkät ovat vajaan puolenmetrin pituisia ja ne vain tökätään oikeinpäin (oksatyvet ylöspäin) pehmeään, muokattuun alustaan.

Nostoon käytetään ensimmäisessä kuvassa näkyvää noin puolitoistametristä rautatyökalua. Sen alaosassa on terävähkö V:n muotoinen hahlo, joka asetetaan kiinni varren tynkään. Jalkoja, käsiä ja selkää hyväksikäyttäen raudalla vivutaan maniokkiryväs ylös penkistä. Aina yritys ei onnistu ja varsi katkeaa kelvottomaksi. Siitä syystä nostoraudan alapäässä on terävähkö, talttamainen osa, jolla maniokit kaivetaan ylös. Varsinkin kovettuneet ja saviset penkit saavat nostajan manaten kaivuuhommiin.

Päivän maniokkisaalis

Nostetut maniokit kasataan läjiin. Seuraavassa vaiheessa varrenkatkomisesta tuttua vesuria käyttäen maniokkikasat käydään yksitellen läpi niin, että maniokit erotetaan varresta ja toisistaan. Tuloksena on käyttökelpoista irrallista tavaraa.

Viimeisessä peltotyövaiheessa maniokit kerätään kasoista auton perälavalle. Ensimmäisen päivän maniokit kannoimme koreilla tiellä olevalle autolle, mutta toisen päivän saalis oli niin kaukana ajoradasta, että katsoimme parhaaksi tasoitella pellon penkit niin, että sinne pystyi ajamaan autolla. Molempina päivinä talon isäntä ajoi saaliin heti suoraan maniokkitehtaalle punnittavaksi ja myytäväksi.

Yhden rain suuruinen  maniokkipelto tuli valmiiksi kahdessa työteliäässä päivässä. Työn raskas luonne ja kuuma porottava aurinko tekivät siitä haastavan mutta loistavan kuntourakan. Se vastasi varmaan kymmeniä kuntosalikeikkoja ja ponnistus tuli aivan ilmaiseksi.

Uhrilahjat pellon hengille

Elonkorjuun jälkihoito on myös tärkeää. Heti homman tultua tehdyksi saimme farangeina (ulkomaalaisina) seurata mielenkiintoista seremoniaa. Talon tytär otti ruokia ja juomia mukaan ja pyysi meidät seuraansa takaisin pellolle. Siellä hän asetteli pienen pöydän multaiseen maastoon ja laittoi sille tuomansa lahjat. Kiitollisena pellon antimista sen henget saivat omat palkintonsa.

Eikä siinä kaikki. Seuraavana aamuna oli aikainen herätys. Aamuteen jälkeen koko talonväki matkasi pick-up autolla muutaman kymmenen kilometrin matkan suurelle temppelialueelle. Auton lavalle oli lastattu riisikattiloita ja salaatteja. Temppelikatselmuksen ja buddhalaisen rukoustuokion jälkeen päästiin itse pääasiaan.

Liityimme pitkän pihatien varrella olevaan lukuisten vierailijoiden joukkoon. Siitä muodostui satojen metrien kiemurteleva rivi. Jokaisella, kuten minullakin oli käsissä riisikattila täynnä ruokaa.

Rivin päästä lähti liikkeelle munkkien jono avoin metalliastia käsissään. Ensimmäinen munkki oli selvästi joukon pomo ja hänen astiaansa ihmiset heittivät 20 bahtin setelin, kun mies sattui kohdalle. Minäkin luovuin setelistäni hampaita kiristämättä. Sen jälkeen lappoi munkkeja katkeamattomana virtana ja heidän astiaansa annettiin pieni annos riisiä omasta kattilasta. Sain ohjeen antaa riisiä vai puolisen lusikkaa ja ymmärsin vihjeen kun noin kolmensadan munkin jälkeen riisini loppui. Kuusi munkkia jäi ilman meikäläisen annosta, sen verran meni laskuni pieleen.  No, hekin saivat kyllä annoksensa muilta jakelijoilta.

Tämä tapahtuma sopi hyvin elonkorjuun päätteeksi. Sadosta täytyy kiittää niin henkiä kuin muistaa munkkeja. Kristitty tai buddhalainen, samat periaatteet. Jumala ja Buddha rakastavat iloista antajaa.


                       Riisiä munkeille, Kuva: Leevi Manninen