maanantai 6. maaliskuuta 2017

Kambodzan keikka

Kuninkaallisen palatsin laitamia, Phnom Penh

Lensin eilen Don Mueangin kentältä Bangkokista Phnom Penhiin. Lentoon ei kulu kuin tasan tunti, joten se on nopea tapa saapua Kambodzan pääkaupunkiin. Ja reissun pääasia on sama kuin usein ennenkin eli uuden thaiviisumin hankinta.

Menin tuttuun toimistoon josta sain joulukuun alussa viisumin ilmaiseksi, vain toimisto otti 5 US dollaria asian hoitamiseksi. Nyt viisumi oli jälleen normaalihintainen eli 40 US dollaria plus entinen asioimismaksu. Uutta viisuminhankinnassa oli se että aiemmin ei tarvittu kuin passi ja valokuva, mutta nyt byrokratia oli rantautunut myös Phnom Penhiin. Passin ja valokuvan lisäksi tarvittiin myös Thaimaasta poistumislippu ja ote pankkitilistä. Lisäksi sain itse täytellä osan viisuminhakupaperista. Tulostin tarvittavat dokumentit julkisessa internetpaikassa ja homma meni eteenpäin.

Kuninkaallinen rakennus lähellä rantaa

Tänään kiertelin kaupunkia tutuissa paikoissa. Kävelin ympäri juoksulenkin varrella olevaa laajahkoa kuninkaallista palatsia ja otin pari valokuvaa. Kambodzan kuninkaana on nykyään Norodom Sihamoni, joka tuli valtaan vuonna 2004 isänsä Norodom Sihanoukin jälkeen. Sihanomi on hyvin kansainvälinen ja kultturellinen henkilö ja hänellä on musiikki- ja tanssitaustaa. Äidinkielensä khmerin lisäksi hän puhuu sujuvasti tsekkiä ja ranskaa ja hyvin englantia ja venäjää.

Hänen isänsä Norodom Sihanoukin elämä oli todella vaiherikas ja värikäs. Vuonna 2012 kuollut monarkki oli nuorena playboyn maineessa, oli kuninkaana kahteen otteeseen, toimi välillä politiikassa, oli maanpakolaisena jne. Hän sävelsi, teki elokuvia ja kirjoitti kirjoja. Phnom Penhissä on nimetty katuja hänen mukaansa. Tässä ei kannata yrittää kertoa kaikkea, mutta wikipedian artikkeli hänestä löytyy tästä linkistä.

Lintumiehet häkkeineen

Kuninkaallisen palatsin kiertelyn jälkeen menin rantabulevardille joen rantaan nauttimaan juomia ja katselemaan ohikulkijoita. Kuvan lintumiehet tulivat vastaan ja jäin seuraamaan heidän bisneksiään. Erikoista näissä lintuhäkeissä oli lintujen runsaus. Thaimaassa näkee samanlaista toimintaa, mutta siellä häkissä on yleensä vain yksi tai pari lintua.

Ja miehillä riitti asiakkaita. Seurasin kaksi tapausta tarkkaan ja molemmissa niissä oli sama menettely. Asiakkaaksi tuli nuori nainen, selvästi naimaton. Hän maksoi rahan, laittoi kädet avatusta luukusta sisään ja koppasi kaksi pientä lintua, molempiin käsiin. Sitten hän käveli rauhallisesti rantaan, linnut rintaa vasten painettuina. Joen rantaan tultuaan hän nosti päänsä ylös ja hiljeni jonkinlaiseen rukoukseen. Sitä kesti puolisen minuuttia. Sitten hän nosti kädet hitaasti ylös ja vapautti linnut taivaan sineen. Huiskutus perään ja rituaali oli valmis. Kaunis ele kuvasi vapautta ja rakkautta tai niiden kaipuuta.

Phnom Penhin menoa ihmettelen perjantaihin, jolloin on paluulento Bangkokiin. Päivitän tilannetta loppuviikosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti