Kesä päättyy Ruotsi-otteluun

Sadeikkuna
Kuva: pixabay.com

Kesä alkaa olla paketissa, huomenna on virallisesti suven viimeinen päivä. Elokuu meni kyllä sateen merkeissä, kun lähes jokaisena päivänä tuli vettä. Nytkin sataa lähes kaatamalla, mutta huomiseksi on onneksi luvattu aurinkoa. Se kyllä kelpaa.

Juoksuharjoittelu on aloitettu vammojen jälkeen tosi rauhallisesti, osittain olympialaisten ja sateiden avittamana. Huomenna juoksen vielä yhden lenkin ja kuukauden saldoksi tulee ruhtinaalliset 130 kilometriä. Sillä määrällä ei pitkälle pötkitä, mutta siihen on tyytyminen. Ja siitä on hyvä kiristää tahtia ylöspäin kohti normaalimpaa harjoitustasoa.

Martti Siikaluoma
Kuva: lahdenahkera.fi

Ensi viikonloppuna on sitten perinteinen Suomi-Ruotsi-maaottelu, joka pidetään tällä kertaa poikkeuksellisesti Tampereen Ratinan stadionilla Helsingin Olympiastadionin remontin takia. Katselin tuossa Suomen joukkuetta ja olen vähän huolissani. Paljon poissaoloja ja vähän yllättäviäkin.

Kestävyysjuoksupuolelta ehkä masentavin uutinen on Arttu Vattulaisen puuttuminen joukkueesta. Myös Henri Manninen, Topi Raitanen ja Tuomas Jokinen ovat poissa miesten puolelta. Niinpä Martti Siikaluoma pääsee urakoimaan sekä 5000 että 10 000 metrillä.

Naisista jo tutut toipilaat Alisa Vainio, Johanna Peiponen ja Oona Kettunen ovat edelleen poissa. Minna Lammisen nimeäkään ei näy osanottajalistalta. Iloinen uutinen on Janica Mäkelän paluu runsaan vuoden poissaolon jälkeen. Kalevan kisoista tuli jo viides sija kympiltä. Naisten urakoija on Camilla Richardsson, joka osallistuu Siikaluoman tavoin sekä 5000 että 10 000 metrille.

Naisilla on mahdollisuuksia uusia viimevuotinen voitto, mutta miesten maaottelu menee kyllä jälleen Ruotsiin. Toivottavasti olen kuitenkin väärässä. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.

               
                               Janica Mäkelä, Kuva: aamulehti.fi

Rion tähdet

Rion olympialaiset ovat takana ja on aika poimia kisojen tähdet. He ovat luonnollisesti kansainvälisiä urheilijoita, sillä Suomella ei ole tarjota tällä hetkellä ketään tällaiseen vertailuun. Yksittäisistä saavutuksista nostan esiin kaksi yleisurheilun ME:n tekijää, etiopialaisen Almaz Ayanan naisten 10 000 metriltä ja etelä-afrikkalaisen Wayde Van Niekerkin miesten 400 metriltä. Ayana rikkoi lyömättömänä pidetyn kiinalaisen Wang Junxian ME:n yli 14 sekunnilla aikaan 29.17,45.  Van Niekerk teki vastaavan tempun miesten 400 metrillä alittaessaan USA:n Michael Johnsonin myös lyömättömänä pidetyn ME:n 0,15 sekunnilla aikaan 43,03.

Michael Phelps
Kuva: nbcnews.com

Edellisistä ja muista kovista suorituksista huolimatta nostan Rion tähdiksi kolme urheilijaa, joilla on pitkä ja kova saavutusten sarja kesäolympialaisista. Nämä urheilijat ovat USA:n uimari Michael Phelps, Jamaikan pikajuoksija Usain Bolt ja Iso-Britannian kestävyysjuoksija Mo Farah. Seuraavassa keskityn kyseisten herrojen olympiamenestykseen ja jätän muut arvokisat, kuten MM-kisat huomioimatta.

Michael Phelps osallistui ensimmäisiin olympialaisiinsa jo vuonna 2000 15-vuotiaana. Mitalia ei vielä tuolloin tullut, vaan tuloksena oli viides sija 200 metrin perhosuinnissa. Siitä lähtien Phelps on osallistunut kaikkiin olympiakisoihin ja mitaleja on ropissut niin että Rion jälkeen kasassa on 28 olympiamitalia, joista 23 kultaista. Se on kaikkien aikojen paras mitalisaalis olympialaisista kaikki lajit ja urheilijat huomioiden. Uinnissa tämä on mahdollista, koska siinä on matkoja runsaasti neljällä eri tyylillä ja viestit vielä päälle. Muissa lajeissa tällaista repertuaaripotentiaalia ei ole. Mutta kova saavutus siitä huolimatta. Phelps on sanonut Rion olevan hänen viimeinen olympialaisensa. Neljän vuoden päästä nähdään, pitääkö sana vai onko mitalirohmu nälkäisenä Tokion altaassa.

Usain Bolt
Kuva: dailymail.co.uk

Usain Bolt on toinen valinta Rion tähdeksi ja syystä. Hän osallistui olympialaisiin jo Ateenassa 2004, mutta tuolloin tuloksena ei ollut vielä mitalia. Sitten alkoi tapahtua, hän on voittanut 100 metriä, 200 metriä ja 4 kertaa 100 metrin viestin kolmissa peräkkäisissä olympialaisissa: Pekingissä 2008, Lontoossa 2012 ja Riossa 2016. Tästä tulee 9 kultaista mitalia ja kun muita mitaleja ei ole, niin tämä on lopullinen olympiasaldo. Tällä Bolt ei kuitenkaan pääse yleisurheilun olympiaykköseksi, sillä suomalaisella Paavo Nurmella on yhdeksän kultamitalin lisäksi 3 hopeamitalia. Tämä saattaa vielä hyvinkin olla se koukku, joka ajaa Usain Boltin vielä Tokion kisoihin 2020, vaikka onkin Phelpsin tavoin ilmoittanut lopettavansa olympiatasolla. Aika näyttää kuinka tässä käy.

Mo Farah
Kuva: mirror.co.uk

Kolmas Rion tähti on Iso-Britannian Mo Farah, joka on somalilähtöinen ja syntynyt Mogadishussa. Riossa Farah tuli Lasse Virenin rinnalle voittamalla 5000 metrin ja 10 000 metrin olympiakullat kaksissa peräkkäisissä olympiakisoissa, sillä hän teki saman tempun neljä vuotta sitten Lontoossa. Farah peesasi Vireniä myös siten, että hän kaatui 10 000 metrillä ja voitti siitä huolimatta kuten Lassekin Munchenissa vuonna 1972. Ainoa ero oli se, että Virenin voittoaika oli myös ME. Farah sanoi olevansa tietämätön rinnastuksista Vireniin, mutta luulenpa että tämä on vain hämäystä ja hän tietää vallan hyvin Virenin kaatumiset ja saavutukset. Tähän perustuen uskon että Farah janoaa lisää olympiakultia ohittaakseen suomalaisen. Tämäkin nähdään Tokiossa vuonna 2020. Haastatteluissa Mo Farah on sanonut lopettavansa ratajuoksu-uransa ensi vuoden MM-kisoihin, jotka pidetään Lontoossa. Maantiejuoksuja Farah jatkaa senkin jälkeen ja vahva veikkaukseni on, että Farah osallistuu Tokion olympiamaratonille vuonna 2020.

No niin, suomalaiset pääsivät kuin pääsivätkin esille yllä tähtiurheilijoiden kirittäjinä. Meillä on ainakin hieno olympiahistoria, vaikka nykyurheilu tökkiikin kuin suksi nuoskakelissä. Iso-Britannialla on somalitaustainen olympiasankari. Meillä on laaja joukko somalialaisia maahanmuuttajia. Heistäkö pelastus suomalaiseen olympia-ankeuteen. Muutkin maahanmuuttajakansallisuudet kelpaavat. Urheilusankareille on Suomessa huutava tarve.

Olympiasadetta

Viimeiset pari viikkoa on mennyt olympialaisten ja sateiden merkeissä. Se on vähentänyt myös juoksulenkkejä, mikä saattaa olla vain hyvä asia näin paluutreenien alkuvaiheessa. Hitaasti kiiruhtaen hyvä tulee. Toivottavasti elokuun loppu on sään osalta vähän aurinkoisempi, niin kesästä jäisi vähän parempi mieli. Sadetta on tullut jo ihan riittävästi.

Olympialaisia on tullut seurattua sen verran että pysyy ajan tasalla varsinkin Suomen menestyksen suhteen. Nuorempana tuli seurattua urheilun arvokisojen yölähetyksetkin, mutta nyt normaaliajat riittävät ja yö on pyhitetty levolle. Vanhuusko se siellä kolkuttelee?

Sandra Eriksson
Kuva: iltalehti.fi

Kestävyysjuoksut ovat tietenkin kisojen katselussa ykkössijalla. Suomalaisista kestävyysjuoksijoista Riossa olivat vain Sandra Eriksson 3000 metrin esteissä ja Anne-Mari Hyryläinen naisten maratonilla. Sandran esitys oli varmasti suurin pettymys juoksijalle itselleen. Ennakolta hyväksi kunnoksi arvioitu suoritustila osoittautui kaikkea muuta kuin paikkansa pitäväksi.  On kyllä tiukan jälkianalyysin paikka kuinka näin pääsi käymään. Ulkopuolisen on vaikea arvioida mistä asia kiikasti, kun siitepölyallergiakin piti olla nujerrettu. Kyse saattaa olla vain pienestä psykofyysisestä tulpasta, joka poistuessaan saa kunnon taas esille. Toivottavasti näin käy jo viimeistään Suomi-Ruotsi-maaottelussa.

Anne-Mari Hyryläinen
Kuva: yleisurheilu.fi

Anne-Mari Hyryläinen osallistui naisten olympiamaratonille ennätys mielessään. Ennätystä ei aivan tullut, vaan loppuaika jäi siitä viitisen minuuttia. Sää oli kisan aikana erittäin kuuma ja haastava, mutta Anne-Mari oli toivonutkin sellaista. Kuuman kelin valmius ei sitten lopulta ollut niin hyvä kuin ennakkoon arveltiin. Syitä tähän on haettava kisoja edeltävästä harjoittelusta. EM-kisojen jälkeen kunto viimeisteltiin Saksassa ja Portugalissa. Kuumaa varmasti sielläkin oli, varsinkin Portugalissa, mutta vastasiko ilma muuten Rion olosuhteita. No, Anne-Mari juoksi lähes samoin kuin kärkinaiset, jotka hekin jäivät ennätyksistään 4-5 minuuttia ja voittaja Jemima Sumgong vain kolmisen minuuttia.

Suomen mitalisaaliista on varmistunut Mira Potkosen pronssimitali nyrkkeilystä. Jäljellä lienee enää mieskeihäänheittäjät, kun purjehtija Tuula Tenkanen ja ilmeisesti myös painija Petra Olli jäivät mitalien ulkopuolelle. Yllätykset ovat tietenkin mahdollisia.

Vielä on muutama päivä jännitettävää.

Onnellinen nylkky

Happy runner
Kuva: how-to-draw-funny-cartoons.com

Tänään oli sitten se päivä, että mallasin ensimmäisen kerran juoksua sitten juhannuksen. Edellinen kunnon juoksulenkki oli vieläkin kauempana eli kesäkuun 15.päivä, jolloin totesin että oikean jalan takareisi on sen verran vammautunut että se vaatii täydellisen juoksutauon. Sitä kesti näin lähes kaksi kuukautta.

Lähdin liikkeelle pelonsekaisin tuntein ja olin valmis palaamaan heti takaisin kävellen, jos oikea jalka vähänkin oireilee. Muutaman sadan metrin jälkeen totesin että pahin on voitettu ja juoksua pystyy jatkamaan, vaikka jalat kankeilta ja voimattomilta tuntuivatkin. Niin matka jatkui ilman pahimpia ongelmia ja päätin tehdä kymmenen kilometrin lenkin. Se on ollut viime vuosien harjoittelussani lyhin lenkki, jos aamujuoksut jätetään pois.

Hitaassa juoksussa fiilis koheni kilometri kilometriltä ja minulle selvisi jälleen konkreettisesti, miksi olen jatkanut juoksua jo yli 30 vuotta. Kroppa oli ollut yli kaksi kuukautta ilman juoksurasitusta ja se suorastaan vaati päästä liikkeelle. Vaikka vauhti oli tyypillistä nylkkyvauhtia eli noin kuusi minuuttia per kilometri ellei enemmänkin, niin se ei iloa himmentänyt. Lenkiltä palasi onnellinen nylkky.

Harjoittelua jatketaan nyt varovaisesti edeten. Ei ole vieläkään poissuljettu se että vamma palaa juoksun lisääntyessä. Mutta näille ajatuksille ei anneta sijaa, vaan eteenpäin mennään optimistisin mielin. Jalkoihin täytyy saada myös vetreyttä ja voimaa, niin voimatonta meno vielä oli. Hengitys ja muu kroppa pelasivat ihan normaalisti, mikä onkin luonnollista noin hitaassa aloitusvauhdissa.

Kisasuunnitelmia ei kuitenkaan kannata vielä laatia. Nyt ollaan tilassa "back to the basics" ja siitä on hyvä jatkaa.

Rantsilan patsaat

Suomineito


Oulusta on tultu nyt pikkuhiljaa alaspäin. Pysähdyin Rantsilaan, jossa on tullut vierailtua useasti niin nuorena kuin myöhemminkin. Rantsila on pieni noin kahdentuhannen asukkaan entinen kunta, joka on yhdistynyt nykyiseen Siikalatvan suurkuntaan. Muita Siikalatvaan kuuluvia entisiä kuntia ovat Pulkkila, Kestilä ja Piippola.


Rantsilan keskustaan käännyttäessä vasemmalla on heti Rantsilan Raikkaan talo, jonka edustalla on kuvan Suomineito-patsas. Se on saanut alaviitteen juokse - juokse  ja kyllähän patsas lentävän sulava onkin. Kierrellessä ympäri Rantsilan keskustaa kävijä huomaa heti yhden erikoisen piirteen, nimittäin patsaita löytyy runsaasti noin 500 metrin säteellä. Itse löysin vaivatta seitsemän patsasta, enemmänkin niitä voi olla.

Johan August Sandels


Toinen kuva esittää kuuluisaa kenraalia Johan August Sandelsia, joka oli yksi menestyneimpiä Ruotsin upseereja Venäjää vastaan käydyssä sodassa vuosina 1808-1809. Sota tunnetaan Suomen sotana ja sen lopputuloksena Suomi joutui Venäjän vallan alle. Myöhemmin Sandels sai sotamarsalkan arvon. Patsaan laatta kertoo, että Ruotsin ja Venäjän välinen sota Suomesta päättyi Rantsilassa 20.11.1808. Vuoden 1809 puolella käytiin sitten erillisiä kahakoita, joiden päätteeksi Suomen sota päättyi Haminan rauhaan syyskuussa 1809.

Isäntä ja sonni


Toinen suurmies, josta on patsas Rantsilassa, on J.V.Snellman. Hänen yhteytensä Rantsilaan on se, että käydessään koulua Oulussa hän vietti lomansa tätinsä luona Rantsilassa. Valitettavasti käyttämäni vieraan tietokoneen Windows-ohjelmat eivät anna kääntää kuvaani Snellmanin patsaasta oikein, joten en voi laittaa sitä tähän. Sen sijaan laitoin tuohon viereen idyllisen maalaispatsaan isännästä, joka vetää sonnia perässään. Minulla oli aluksi kirjoitettu virheellisesti lehmä, mutta kyllähän maalaispojan täytyy pystyä erottamaan sonni lehmästä.


Rantsilan kuuluisin oma historiallinen henkilö on pappi Christfried Ganander, joka oli ensimmäinen kansankulttuurimme kerääjä jo ennen Elias Lönnrotia ja joka keräsi myös suomen kielen ensimmäisen sanakirjan. Se jäi tosin julkaisematta. Gananderistakin on Rantsilan kirkkopuistossa oma patsas, joka jäi minulta kuitenkin näkemättä.

Näin on hiljalleen paikkoja, nähtävyyksiä ja patsaita katsastellen laskeuduttu kohti Pyhäjärveä, jonne saavun jo lähipäivinä. Reissu on siis loppusuoralla ja pääsen taas normaaliin päivärytmiin, toivottavasti myös juoksun osalta.

Kohti Oulua

Lapin sodan muistomerkki 

Ranuan ja Pudasjärven marjamaat on jätetty taakse ja matka jatkuu kohti etelää ja Oulua. Pudasjärvi-Oulu-tien ja Hetekyläntien risteyksessä pisti silmään Niemitalon kauppa ja etenkin ilmoitus Lapin sodan muistomerkistä. Sehän piti tietenkin nähdä ja kaarsin auton kaupan piha-alueelle. Siellä ne kuvassa näkyvät muistomerkki ja sodanaikainen tykki olivat. Muistomerkin teksti näkyy vähän huonosti, mutta siinä lukee: "Täällä ammuttiin Lapin sodan ensimmäiset laukaukset 28.9.1944."

Neuvostoliitto vaati aselevon edellytyksenä Suomea poistamaan maassa olevat saksalaiset joukot kahden viikon kuluessa. Kun saksalaisten yli 200 000:n miehen vahvuinen 20.vuoristoarmeija ei totellut määräaikaa, Suomi aloitti aseelliset toimet. Suomalaisten joukkoja eli III armeijakuntaa komensi kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo. Saksalaisten joukkojen komentajana oli kenraalieversti Lothar Rendulic.

Sodanaikainen tykki 

Lapin sota kesti 15. syyskuuta 1944 - 27. huhtikuuta 1945 ja siinä suomalaisten tappiot olivat yli tuhat miestä, joista 262 kadonneina. Saksalaisia kaatui lähes sama määrä. Saksalaiset tuhosivat peräytyessään tiet ja sillat ja polttivat lähes koko Lapin. Lopulta huhtikuun lopulla vuonna 1945 viimeiset saksalaiset saatiin poistettua Norjan puolelle. Tästä vain viikon verran eteenpäin ja kolmannen valtakunnan luoja Adolf Hitler oli tehnyt vaimoineen itsemurhan ja Saksa antautunut.

Se historiasta. Tästä matka on jatkunut Oulun seudulle, josta tiputaan vähitellen viikon aikana Pyhäjärvelle. Koko reissun aikana en ole ottanut juoksuaskelia, vaan antanut kipeän jalan toipua rauhassa. Olen toivonut että metsissä ja soilla tehdyt pitkät kävelyt olisivat tervehdyttäneet ja vetreyttäneet jalkaa. Asian tilan näkee sitten viikon päästä, kun yritän tehdä paluuta juoksun pariin.

Näillä mennään eteenpäin. Jutun teeman mukaisesti, tuleen ei saa jäädä makaamaan.