sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Veteraanikestävyysjuoksun viimeaikaisia SE:iä

Veteraanijuoksijoidemme kestävyysjuoksuennätyksistä en ole kirjoittanut vähään aikaan, vaikka niitä onkin syntynyt sekä viime vuonna että kuluvana vuonna. Käytän edelleen sitkeästi termiä veteraani (ulkomailla seniori), vaikka virallinen liitto SAUL puhuu aikuisurheilusta. Jokainen 18-vuotias on täysi-ikäinen ja aikuistermiä käytetään noin 30-vuotisista, kuten tässä artikkelissa. Ilmeisesti SAUL on napannut nimensä näistä tutkimuksista ja pudottanut samalla alimman ikäsarjansa 30-vuoteen. En ole vakuuttunut näistä valinnoista ja pidättäydyn veteraaniurheilussa, jossa alin ikäraja on 35 vuotta.

Jukka Kauppila
Kuva: Kaleva (Sakari Kekki)

Keskityn tässä jutussa kolmeen veteraanijuoksijaan, jotka ovat tehneet viime aikoina enimmät kestävyysjuoksuennätykset ja joista olen kirjoitellut aiemminkin. Nämä veteraanijuoksijat ovat: Jukka Kauppila, Kauko Kuningas ja Laura Manninen. Jukka Kauppilasta minulla oli erillinen juttu 5.10.2017 otsikolla "Jukka Kauppila murskaa ennätyksiä", kun hän täytti 60 vuotta ja pani ennätysrumban päälle ja Laura Mannisesta 8.11.2016 otsikolla "Laura Manninen tehtailee ennätyksiä", jolloin N40-sarjan ennätykset kestävyysjuoksussa kaatuivat yksi toisensa perään. Kauko Kuninkaaseen olen viitannut silloin tällöin muissa yhteyksissä.

Aloitetaan Jukka Kauppilasta. Tuossa vuoden 2017 jutussa Jukka Kauppila ei ollut vielä tehnyt M60-sarjan maratonin SE:tä, mutta ennakoin että näin tapahtuisi myöhemmin syksyllä 2017. Arvioni piti paikkansa ja Frankfurtissa syntyi 29.10.2017 uusi ennätys 2.46.11. Vuonna 2018 ei tietojeni mukaan SE:iä tullut (korjatkaa, jos väärässä), mutta tänä vuonna Kauppila on jatkanut M60-sarjan ennätysten murskaamista seuraavasti: SM-halleissa Jyväskylässä 22-23.2 1500 metriä 4.41,13, MM-halleissa Torunissa Puolassa 24-30.3 3000 metriä 9.47,93 (MM-hopea) ja puolimaratonilla (juostiin ulkona) 1.18,49 (MM-pronssi). Näiden lisäksi hän saavutti maailmanmestaruuden maastojuoksussa. Todella ansiokas MM-reissu Puolaan.

Kauko Kuningas
Kuva: Loviisan Sanomat

Kauko Kuningas (s.13.04.1948) pääsi viime vuonna 70-vuotiaiden sarjaan ja se tiesi  ennätysten kaatumista siinä sarjassa. Vuonna 2018 syntyivät seuraavat ennätykset: 3000 metriä Lahti/Nastolassa 3.6.2018 11.32,84, 5000 metriä Helsingissä 18.08.2018 19.39,56, 10000 metriä Helsingissä 19.08.2018 41.19,24 ja puolimaraton Vantaalla 13.10.2018 1.31.45. Ennätystahti jatkui tänä vuonna Jyväskylän SM-hallikisoissa, kun 3000 metrin uusi halli-SE kirjattiin lukemiin 11.42,43. Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin. Kauko Kuningas on siinä mielessä hyvä esimerkki veteraaniurheilijasta, että hän ei ole ollut nuorempana maajoukkueurheilija, mutta on saavuttanut lukuisia SE:iä M60-sarjasta ylöspäin.

Laura Manninen
Kuva: IS (Henrik Isaksson)

Vuoden 2016 jutussani Laura Manninen tehtaili ennätyksiä sarjassa N40. Laura Manninen täytti 45 vuotta 18.4.2018 ja sitten alkoi tapahtua myös tässä sarjassa. Kauko Kuninkaan tavoin hän laittoi viime vuonna sarjansa ennätykset uuteen kuosiin lähes joka matkalla. Suomen ennätyksiä syntyi seuraavasti: 3000 metriä Vantaalla 11.07.2018 9.51,84, 5000 metriä Jämsässä 28.06.2018 16.42,05, 10000 metriä Keravalla 22.06.2018 34.44,74 ja 10 kilometrin maantiejuoksu Kempeleessä 04.08.2018 36.18. Tältä vuodelta Lauralla on tuore SE puolimaratonilta Helsingistä eilen 08.06.2019, kun Helsinki Half Marathonin voitto tuli kovassa helteessä ajalla 1.19.15. Sillä ajalla Marita Yli-Ilkan vanha N45:n SE 1.21.16 kaatui peräti kahdella minuutilla. N45-sarjan maratonin SE on Irmeli Ruposella vuodelta 1984 ajalla 2.47.44. Siinäpä sopivaa haastetta Laura Manniselle.

Muista viime aikojen kestävyysjuoksun veteraaniennätyksistä voi poimia Anne-Mari Hyryläisen puolimaratonin SE 1.11.04 Berliinissä 08.04.2018 sarjassa N35. Runsas neljä kuukautta myöhemmin juostuna se olisi ollut myös N40-sarjan ennätys. Hyryläinen otti N40-sarjan puolimaratonin ennätyksen haltuun sitten helmikuussa tänä vuonna, kun hän juoksi Ra's Al Khaimassa ajan 1.13.40. Näin hän rikkoi Laura Mannisen entisen ennätyksen 1.14.16. Ennätysputki jatkui Hampurin maratonilla 28.04.2019, kun Hyryläinen alitti Dohan MM-rajan ja rikkoi Sinikka Kiipan vuonna 1983 juokseman N40-sarjan ennätyksen 2.40.52 uusiin lukemiin 2.35.05. Näin ne veteraaniennätykset kaatuvat arvokisajuoksijaltakin.

Myös Urpo Naumanen juoksi maratonin uusiksi SE:ksi 3.13.45 M70-sarjassa 16.09.2018 Berliinissä. Vesa Korpimäen ylläpitämän veteraanitilaston mukaan Matti Köykkä on kyllä juossut tätä paremman ajan M70-sarjan maratonilla ajalla 3.13.27 vuonna 1991, mutta jostain syystä tätä aikaa ei ole hyväksytty SE:ksi. Tältä vuodelta voi nostaa esiin eräs yksittäinen SE, nimittäin Kaarlo Maaningan Torunin MM-hallikisoissa juoksema halli-SE M65-sarjan 1500 metriltä ajalla 5.00,23. Se lienee Maaningan ensimmäinen veteraanien SE.

Näitä veteraanien SE:iä  tulee varmaan kestävyysmatkoilta tämänkin jälkeen runsain mitoin, onneksi. Pyrin raportoimaan niistä aina silloin tällöin.

1 kommentti:

  1. Minulta puuttui jutustani Anne-Mari Hyryläisen tänä keväänä juoksemat N40-sarjan SE:t puolimaratonilta ja maratonilta. Ne on nyt lisätty mukaan.

    VastaaPoista