perjantai 26. huhtikuuta 2019

London Marathon 2019 - ennakko

Eliud Kipchoge
Kuva: iaaf.org

Virgin Money London Marathon juostaan taas ensi sunnuntaina 28.4.2019. Kisassa on tuttuun tapaan kovia menijöitä niin miehissä kuin naisissa. Maratonin ehdoton keulakuva on jälleen kerran miesten maratonin ME-mies Eliud Kipchoge Keniasta (viereinen kuva). Naisten maratonille on saatu todella tasainen kärkijoukko Kenian Mary Keitanyn johdolla.

Miesten maraton on rakennettu kahden huippujuoksijan, Eliud Kipchogen ja Englannin Mo Farahin yhteenotoksi. Kipchoge on kisan selvä voittajasuosikki, sillä hän on ME:n ja Rion olympiavoiton lisäksi voittanut 10 juoksemistaan 11 maratonista (tässä ei ole mukana Monzan vuoden 2017 epävirallista ME-juoksua 2.00.25). Ainoa häviö tuli vuonna 2013 Berliinissä, jossa Wilson Kipsang voitti hänet silloisella ME-ajalla 2.03.23. Sen jälkeen hän ei ole hävinnyt maratonia viiteen ja puoleen vuoteen. Lisäksi Eliud Kipchoge on voittanut Lontoon maratonin jo kolme kertaa vuosina 2015, 2016 ja 2018. Mo Farah on nostettu Kipchogen päävastustajaksi monestakin syystä. Farah juoksee kotimaassaan ja hänellä on huimien ratajuoksujen jälkeen menossa nouseva maratontrendi, jonka viimeisenä saavutuksena on Chicagon maratonin voitto viime lokakuussa maratonin EE-ajalla 2.05.11.

Mutta on miesten maratonilla muitakin kovia nimiä, vaikka eliittijuoksijoiden määrä on ehkä normaalia pienempi. Alla on listattu neljä muuta voiton tavoittelijaa ennätysjärjestyksessä:

Mosinet Geremew Etiopia 2.04.00 (Dubai 2018)
Leul Gebresilasie Etiopia 2.04.02 (Dubai 2018)
Shura Kitata Etiopia 2.04.49 (Lontoo 2018)
Abraham Kiptum Kenia 2.05.26 (Amsterdam 2017)

Mo Farah
Kuva: en.wikipedia.org

Mosinet Geremew ja Leul Gebresilasie juoksivat ennätyksensä samassa juoksussa Dubaissa vuonna 2018. Shura Kitata on viime vuoden Lontoon maratonin kakkonen Kipchogen perässä ja Kenian Abraham Kiptum juoksi nykyisen puolimaratonin ME:n 58.18 viime lokakuussa Valenciassa. Hänellä on takanaan maratonkokemusta kolmen kisan verran ja tämänhetkinen ennätys 2.05.26 syntyi Amsterdamissa vuonna 2017.

Lisäys 27.4.2019: Nyt tuli tyly tieto eiliseltä, puolimaratonin ME-mies Abraham Kiptum on kärähtänyt dopingista ja hyllytetty sunnuntain kisasta. Kiptumin biopassi paljasti rikkeen.

Lontoon maratonin lehdistötilaisuus karkasi käsistä, kun Mo Farah lateli julkisen syytösryöpyn juoksijakuningasta Haile Gebrselassieta kohtaan. Farah oli ollut harjoitusleirillä Etiopiassa ja asunut Gebrselassien omistamassa hotellissa Addis Abebassa. Farah väitti että häneltä oli varastettu rahaa ja arvokas kello hotellihuoneesta ja ettei Gebrselassie tehnyt mitään asian korjaamiseksi. Haile iski takaisin ja väitti että poliisit ovat tutkineet tapausta viikkojen ajan ilman selvyyttä asiaan. Hän teki vastahyökkäyksen ja väitti että Farah oli hyökännyt kuntosalilla olevan avioparin kimppuun ja jättänyt alennetun hotellihuonelaskun maksamatta. Myöhemmin syytökset ovat levinneet dopingvalmentajaan, jolle Gebrselassie oli antanut porttikiellon hotelliin ja jolla olisi kytkentöjä Mo Farahiin. Homma tuntuu vain paisuvan ja vievän mielenkiintoa itse juoksutapahtumasta.

Mary Keitany
Kuva: Elsa Garrison/Getty Images

Naisten maratonin ykkössuosikki on Kenian Mary Keitany ja hänellä on kolme Lontoon maratonin voittoa ja peräti neljä New York maratonin ykkössijaa. Hän juoksi ennätyksensä 2.17.01 voittaessaan Lontoossa vuonna 2017 ja se on myös naisten kesken juostu maratonin ME. Paula Radcliffen kova ME 2.15.25 on juostu yhdessä miesten kanssa.

Mary Keitanylla on kolme kovaa kilpailijaa, jotka ovat voittaneet World Marathon Majors- sarjan kisan viime vuonna: Vivian Cheruiyot Lontoossa 2.18.31, Gladys Cherono Berliinissä 2.18.11 ja Brigit Kosgei Chicagossa 2.18.35. Kisassa on mukana vielä kaksi etiopialaista juoksijaa, jotka ovat alittaneet 2.20:n, nimittäin Roza Dereje 2.19.17 ja Birhane Dibaba 2.19.51. Dereje juoksi ennätyksensä vuonna 2018 Dubaissa ja Dibaba Tokiossa myös viime vuonna.

Kisa alkaa sunnuntaiaamuna kello 9 paikallista aikaa eli Suomessa kaksi tuntia myöhemmin. Juoksu näkynee Eurosport-kanavalla tai vastaavalla. Jos ei näy, niin sitten pitää yrittää löytää livestriimiä tietokoneen kautta. Joka tapauksessa, jännittävä maratonkisa on taas tiedossa.

1 kommentti:

  1. 27.4.2019: Tein lisäyksen Abraham Kiptumin dopingkärystä ja hyllytyksestä. Ei juokse sunnuntaina.

    VastaaPoista