Leo Run for Child
Jälleen kerran, Thaimaa yllätti juoksijan, kuten talvi autoilijan, joka vuosi. Käytännössä minulle kävi niin että ilmoittautumiseni ensi viikonlopun Rayongin maratonille epäonnistui. Soitin juoksunjärjestäjille maanantaina, jolloin kuulin että 8000 juoksijan raja oli tullut täyteen ja juoksu siten suljettu uusilta yrittäjiltä.
Kuten autoilijat tietävät joka syksy viimeistään sääennustuksista että liukasta on tulossa, niin siitä huolimatta talvirenkaiden vaihdossa viivytellään. Minä olen tietänyt kokemuksesta jo parin vuoden ajan että Thaimaan juoksuihin täytyy ilmoittautua ajoissa, jotta pääsisi juoksemaan. Siitä huolimatta haluan jättää rekisteröitymisen mahdollisimman myöhään mukavuus-, kunto- ja sairaussyistä. Singaporen juoksu oli tietenkin poikkeus, koska minulla oli sinne jo matkalippu joka tapauksessa olemassa.
SVT Fun Run
Tapanani ei ole jäädä tuleen makaamaan, joten katsoin muita Thaimaan juoksuja ensi viikonlopulle. Ensimmäisen kuvan Leo Run for Child olisi ollut hyvä vaihtoehto, sillä se olisi juostu samaisessa Suan Rot Fai- puistossa, jossa juoksin edellisen juoksun lauantaina. Majapaikkakin olisi ollut nyt tiedossa. Soitettuani sinne ongelmaksi vain tuli että, yllätys, yllätys, juoksu oli jo täynnä. Samoin kävi yhdelle toisellekin juoksulle.
Kuullostaa aika erikoiselta, vai mitä. Milloin olet epäonnistunut Suomessa osallistumaan juoksukisaan syystä että tapahtuma on jo täynnä. Asia taitaa olla juuri päinvastoin, halukkaita juoksijoita joutuu etsimään kissojen ja koirien kanssa. Olisiko maiden juoksukulttuureissa näin suuri ero? Thaimaassa juoksu näyttää olevan nousevassa trendissä, kun taas Suomessa juoksijoita löytyy enää vain meissä huru-ukoissa. Vaikka henkistä halua olisikin, niin sopat, sohva ja some saavat suomalaisen sössimään tavoitteensa ja mielihalu sulaa kuin voinokare paistinpannussa. Lisäksi joukkuelajit vievät innokkaimmat liikkujat.
Recycle- juoksussa
Tällä hetkellä seuraava juoksu on vielä auki. Olen lähettänyt sähköpostia erääseen juoksutapahtumaan Victory Monumentin lähistölle, mutta vastausta ei ole vielä kuulunut. Toisen kuvan SVT- hupijuoksu olisi toinen vaihtoehto ja se juostaisiin lähellä Pattayaa Banglamungissa. Katsotaan, voiko sinne osallistua, vaikka mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus täällä Thaimaassa.
Tavoitteena olisi vielä 2-3 juoksua tälle vuodelle. Pidetään siitä vielä kiinni, kunnes gongi kumahtaa. Vaikka seuraavalle viikonlopulle ei löytyisikään juoksua, niin joulukuussa on vielä lukuisia muita mahdollisuuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti