lauantai 28. huhtikuuta 2018

Amerikan halkijuoksut


John Salo, kuva: odmp.org

Amerikan halkijuoksu oli legendaarinen ultrajuoksu USA:ssa, joka juostiin New Yorkista Los Angelesiin (tai toisinpäin) pari kertaa 1920-luvun lopulla. Ensimmäisessä kisassa v.1928
suomalaissyntyinen John Salo tuli toiseksi. Kilpailuun osallistui myös kuuluisan Kolehmaisen veljessarjan ammattilaisjuoksija Viljami Kolehmainen, mutta hän joutui keskeyttämään kisan neljäntenä päivänä jalkavaivoihin. Viljami oli lopetellut kilpajuoksut jo ensimmäisen maailmansodan aikoihin, mutta innostui tästä erikoisesta tapahtumasta ja ei varmaankaan vähiten suurten palkkiorahojen vuoksi. John Salo sai toisesta sijastaan 10 000 US dollaria, joka vastasi tuolloin työmiehen viiden vuoden palkkaa.

John Salo osallistui myös seuraavaan halkijuoksuun vuotta myöhemmin ja nyt tuli jackpot eli voitto, josta juoksunjärjestäjä C.C.Pyle oli luvannut hurjat 60 000 dollaria. Pahaksi onneksi C.C.Pyle menetti omaisuutensa ja rahansa pian kilpailun jälkeen tapahtuneessa Wall Streetin pörssiromahduksessa ja Salolta jäi muhkea palkintosumma saamatta. Salon traaginen epäonni jatkui, kun hän kuoli vain kaksi vuotta myöhemmin v.1931 toimiessaan poliisina baseball-ottelun järjestystehtävissä. Tästä ja John Salon lyhyestä mutta värikkäästä elämästä on IS:n urheilutoimittaja Juha Kanerva kirjoittanut hyvän artikkelin, joka löytyy tästä.

Flanaganin juoksu
Kuva: kirjasampo.fi

Amerikan halkijuoksu tuli tutuksi laajoille ihmisjoukoille, kun Tom McNabin bestseller-romaani "Flanaganin juoksu" ilmestyi vuonna 1982. Romaanin pohjana on luonnollisesti käytetty C.C.Pylen 1920- luvulla järjestämiä kilpailuja. Yksi romaanin juoksijahenkilöistä on suomalainen Pentti Eskola ja olisi mielenkiintoista tietää onko McNab napannut nimen 1960-luvun EM-mitaleille hypänneeltä pituushyppääjältämme.

Olen tietenkin lukenut kirjan aikoinaan, mutta en nyt muista sen tarkempaa juonta. Mutta sen muistan että pääosaan nousee armoton kamppailu palkintorahoista (ja vetorahoista), joka johtaa häikäilemättömään toimintaan, jopa kilpailijoiden tahalliseen päälleajoihin. Eikä tämä ole lainkaan pelkkää fiktiota ja mielikuvitusta, sillä vuoden 1929 kisaan osallistunut ja viimeisellä viikolla johdossa ollut Suomen Olli Vänttinen väitti aikoinaan että gangsterit ajoivat hänen päälleen niin että hän joutui keskeyttämään. Vänttisen mukaan syynä oli pelko uhkapelirahojen menettämisestä väärän miehen voittaessa.

Forrest Gump ja perässäjuoksijat
Kuva: icepop.com

Amerikan halkijuoksentelu, joskaan ei kilpailumuodossa, sai uutta fiktiivistä tulkintaa Winston Groomin vuonna 1986 julkaisemassa romaanissa "Forrest Gump". Kirjasta tehtiin Robert Zemeckisin samanniminen erittäin menestynyt elokuva vuonna 1994, jonka nimiosassa loisti Tom Hanks. Forrest Gump on hieman yksinkertainen ja naiivi, mutta lämminhenkinen mies, jolle sattuu ja tapahtuu. Elämäntilanteiden vaihdellessa ja tyttöystävän jättäessä hänet yksin, hän innostuu sattumalta juoksusta kun se niin hyvältä tuntuu. Tätä hyvää tunnetta kestää kolmisen vuotta, jonka aikana Forrest juoksentelee pitkin poikin halki USA:n ja saa mukaan muitakin juoksijoita. Forrest on guru ja henkinen johtaja, jota muut seuraavat. Juoksu loppuu yhtä yllättäen kuin se on alkanutkin ja Forrest kävelee takaisin kotiinsa jättäen opetuslapsensa ihmetyksen valtaan. "I am pretty tired. I think i will go home now."

Rob Pope
Kuva: run.robla.run (Instagram.com)

Forrest Gump on saanut oikeita ja todellisia seuraajia, joista viimeisin on englantilainen, Liverpoolissa asuva 39- vuotias  Rob Pope. Pope aloitti Amerikan halkijuoksemisen Forrest Gumpin jalanjäljillä syyskuussa 2016 ja hänellä on jo neljä halkijuoksua: Mobilesta Santa Monicaan, Santa Monicasta Maineen, Mainesta San Franciscoon ja San Franciscosta South Carolinaan. Tällä hetkellä hän juoksee viidettä kertaa Amerikan halki kohti länttä ja Monument Valleyta, Utahissa. Se on paikka, jonne Forrest Gump lopetti oman juoksunsa ja sama idea lienee Rob Popellakin.

Rob Pope ei juokse näitä halkijuoksuja yhtäjaksoisesti, vaan hän joutuu käymään välillä Englannissa viisumien takia. Hän juoksee myös maratonkisoja, kuten viimeisimmällä Englannin matkallaan. Huhtikuun 8. päivä hän juoksi Manchesterin maratonin 2.55.12, siitä viikon päästä Brightonin maratonin 2.52.09 ja 22.4.2018 Lontoon maratonin Forrest Gumpiksi pukeutuneena aikaan 2.36.28.

Palatessaan takaisin USA:han hänellä on vielä noin 200 mailia jäljellä ennen saapumistaan päätepisteeseen Monument Valleyhin. USA:n halkijuoksujen yhteydessä hän on kerännyt rahaa hyväntekeväisyyteen ja saanut kasaan jo noin 42.000 US dollaria. Ne menevät World Wildlife Fundille ja Peace Directille

Amerikan halkijuoksu elää, niin mielikuvitushenkilöiden kuin oikeiden juoksijoiden kautta. Ultrajuoksujen yleistyessä trendi ei varmaankaan osoita laantumisen merkkejä.

Run, Forrest, run!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti