maanantai 31. heinäkuuta 2017

Vuosittainen hillareissu

Poroja maantiellä
Kuva: iltalehti.fi

Nyt on taasen se hetki vuodesta, jolloin olen tavanomaisella hillareissulla Pudasjärvi - Ranua- akselilla. Tämänvuotinen tilanne on sellainen, että alkukesän kylmät säät ovat siirtäneet marjojen, kuten hillan ja mustikan, kypsymistä 2-3 viikolla myöhemmäksi. Tilanne oli hillan suhteen lähes sama kaksi vuotta sitten.

Olen jo katsastanut vakiohillapaikkani, mutta löytänyt toistaiseksi vain raakoja marjoja. Ne pitäisi kypsyä tällä viikolla. Sadosta tulee kohtalainen, jos pääsee alkupään poimijoiden mukana apajille. Hillaahan tulee mansikan tavoin siten, että osa marjoista kypsyy nopeammin, osa hitaammin. Siksi sama paikka antaa satoa useampaan kertaan.

Pohjois-Suomen teillä ajellessa on hyvä pitää silmät auki ja nopeus alhaisena. Yhtäkkiä saattaa tiellä juosta kuvan tapaan lukuisia poroja, jotka ovat tulleet vilvoittelemaan tuuleen avoimelle ajoradalle. Yleensä tiellä on suuri porotokka, jolloin vaaran näkee jo kaukaa tai sitten sen toteaa edellä ajavista hidastelevista autoista.

Mutta joskus tilanne tulee nopeasti eteen, niin että mitään ei ole tehtävissä. Minulle kävi näin kolmisen vuotta sitten Pudasjärven Livolla, kun edessä ajava auto ajoi normaalia vauhtia ja yhtäkkiä auton jälkeen sivusta ryntäsi yksinäinen poro maantielle. Kolarihan siitä tuli, poro menetti henkensä ja minulta meni autosta sumuvalot rikki. Poro on pieni eläin niin että se ei päässyt nousemaan konepellille, onneksi. Soitin siitä hätänumeroon ja ilmoitin porovainajasta, joka luvattiin hakea pois.

Hillareissulla olisi tarkoitus juosta kisa jos toinenkin. Yritän raportoida niistä sitten tuoreeltaan. Kunto on tietenkin alakantissa pitkien jalkavaivojen jälkeen, mutta sitä täytyy testata silloin tällöin, josko merkkiä paremmasta olisi näkyvissä. Uskaltaisiko jo tänä iltana?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti