sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Don Bosco Minimarathon 2016

Don Boscon lähtö ja maali

Niin sitä palattiin tuttuun Suang Luang Rama IX- puistoon, johon tein kaksi viikkoa sitten turhan reissun. Kysymyksessä oli Don Bosco Minimarathon, jonka olen juossut aiemmin pari kertaa. Juoksun lähtö- ja maalialue on muuttanut paikkaa puiston toiselle portille, joten juoksujen keskinäinen vertailu ei ole täysin mahdollista. Matkakin on muuttunut 10 kilometristä minimaratoniin eli 10,5 kilometriin.

Juoksu järjestetään italialaisen 1800-luvulla eläneen papin John Boscon, tuttavallisemmin Don Bosco, kunniaksi. Don Bosco omisti elämänsä katulasten ja muiden hädässäolevien lasten auttamiseen ja kouluttamiseen. Roomalaiskatolinen kirkko julisti Don Boscon pyhimykseksi vuonna 1934. Eli toinen pyhimysjuoksu peräjälkeen.

Don Boscon juoksijajoukkoa

Kilpailuun tuli runsaasti osallistujia, ehkä noin parisen tuhatta juoksijaa. Autojen parkkipaikat kävivät niukoiksi ja autoja jouduttiin parkkeeraamaan limittäin ja lomittain hyvin tiiviisti. Juoksun reitti kulki pitkin Suang Luang Rama IX puistoa niin, että toisessa päässä tehtiin U-käännös ja palattiin samaa tietä takaisin.

Käytin U-käännöstä jälleen hyväksi tarkkailuun ja totesin että olin puolivälissä oman sarjani neljäs. Loppumatka meni nousujohteisesti ohitellessani muita juoksijoita ja onnistuin menemään myös yhden sarjalaiseni ohi, joten olin kolmas M60-sarjassa. Juoksu oli tyydyttävä, mutta vieläkin siitä puuttui se viimeinen silaus, jolla vauhtia olisi saanut paremmaksi. Tuleviin juoksuihin jäi vielä parannettavaa.

Katsoin maaliin tullessa ajan kisakellosta ja se oli jotain 46.40. Jos virallisia tuloksia tulee Jog and Joyn sivuille, niin laitan ne myös tänne. Jog and Joy oli kisan järjestäjä ja yleensä he ovat laittaneet tulokset nettiin kärkiviisikon osalta kustakin sarjasta.

Virallinen aikani oli 46.26 ja tulokset ovat tässä:


                                          M60-sarjan kärkeä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti