Kun kulkee Yangonin kaduilla ja seuraa ja tutkii paikallista katukauppaa ja tavaroiden hintoja, niin ei voi jättää ostoksia tekemättä. Niin halpaa tavara on, jopa huomattavasti halvempaa kuin Thaimaassa, Suomesta puhumattakaan. Minun ostoksia rajoittaa kuitenkin matkavarustukset, sillä olen liikkeellä käsimatkatavaroilla, tietokonelaukulla ja keskikokoisella repulla. Matkalaukullisen tavaraa jätin Pattayalle kaverin hoteisiin odottamaan paluuta.
Vaikka Yangonissakin on keskitettyjä markkinapaikkoja eli toreja, kuten Suomessa, niin voimallisin kauppa käydään kaduilla ns. pop up- myyntipisteiden kautta. Suomessa tällainen pop up- tyyppinen kauppa on sallittu esimerkiksi Helsingissä yhtenä päivänä vuodesta viranomaisten armosta ruokapuolella, mutta Myanmarissa se on jokapäiväistä. Ensimmäiset pop up- pisteet ovat valmiina jo aamusta tietyille tuotteille, kuten tupakalle, mutta varsinainen kauppa alkaa noin kello 14 maissa iltapäivällä laajemmalle tuotevalikoimalle. Myyntipisteet syntyvät taidolla käden käänteessä pitkäaikaisen harjoittelun tuloksena.
Koska matkareppuuni ei sovi mahdottomia lisätavaroita jo olevien lisäksi, jouduin miettimään tarkkaan mitä ostaisin. Joka tapauksessa sen tulee olla välttämätöntä käyttötavaraa. Niinpä saaliikseni tuli seuraavaa: kaksi lyhythihaista kauluspaitaa (2,5 euroa kpl), monitaskuiset shortsit (2,5 euroa), 2 alushousut ja sukat (yht. vajaat 3 euroa), aurinkolasit (vajaat 2 euroa), 2 lukulasit (1,5 euroa kpl), nahkavyö (vajaat 3 euroa). Suureksi harmikseni jouduin jättämään Niken juoksukengät ostamatta tilan puutteen takia. Ne olisivat maksaneet ruhtinaalliset 16 euroa. No, täytyy ostaa ne sitten keväämmällä Thaimaasta.
Kauluspaitoja ostin sen takia, että minulla ei ole niitä mukana Thaimaassa, koska käytän T-paitoja, joita saan jokaisesta juoksukisasta niin, että joudun lahjoittamaan enimmät pois keväällä thaiystäville. Ja Sulo Vilenin sanoin, pitihän sitä ostaa kun halvalla sai. Niin ja nämä katukaupan tuotteet ovat kaikki uusia, ei mitään second hand- tavaraa.
Huomenna aamulla on viimeinen juoksulenkki ja pian sen jälkeen tsekkaan itseni ulos tästä Polo Guest Housesta, jossa olen viihtynyt yli kaksi viikkoa. Melkein haikeaksi vetää, niin hyvin olen kotoutunut paikkaan ja sen perheyrittäjiin. Heitä näyttäisi olevan töissä jopa kolmea eri sukupolvea. Nuorimmat tytöt toimivat receptionisteina. Englannin kieli on vähän puutteellista, mutta hyvin on tultu toimeen.
Inya- järvikin tulee sitten nähtyä, kun otan aamulla taksin seuraavaan hotelliin lähelle lentokenttää sen kautta. Tärkein syy Inya- järven keikkaan on se, että huomasin kartastani Aung San Suu Kyin talon olevan sen rannalla. Se on Suu Kyin vanha kotitalo, jonka hän osti uudelleen käyttöönsä vuonna 1988, kun hän palasi Englannista hoitamaan kuolemansairasta äitiään. Siellä hän on myös viettänyt sotilasjuntan hänelle langettamat kotiarestituomiot. En tiedä onko se nykyään museo vai mikä, mutta se nähdään huomenna.
Raportoin asiasta heti huomenna, jos vain saan tietoliikenneyhteydet pelaamaan.
Hotellini Polo Guest House
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti