sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kuume tuli - kisa meni

Kuumelääke

Viikonlopun päätös Bangkokin juoksukisaan lähdöstä ratkesi jo perjantai-iltana. Päivä meni vielä hyvin Pattaya- saunalla, jossa vedin kevyehkön kuntosalitreenin ja sen päälle sauna. Höyrysaunan ja kuuman saunan vaihtelu kylmäaltaassakäyntien välissä sai veren hyvin kiertämään ja rentoutti mukavasti. Lopuksi vielä thaihieronta niin olo tuntui suorastaan ruhtinaalliselta.

No, sitä oloa riitti sitten muutaman tunnin ja jo illalla alkoi heikottaa samalla kun kuume nousi. Täällä on koko talven ollut aikamoista flunssa-aaltoa liikkeellä, joten odotin vain koska tulee minun vuoro. Joillakin kuume on ollut hyvinkin sitkeää kestäen viikon ja jopa ylikin. Toivottavasti minulla sairaus menee ohi nopeammin. Ainakin nyt jo sunnuntaina pahin lämpö on hävinnyt ja olo hieman tukevoitunut.

Lauantain päätös oli siten helppo, mihinkään juoksukisaan ei lähdetä sairaana. Toiveita on, että pääsen lenkille jo huomenna illalla. Seuraava juoksukisa määräytyy alkuviikon harjoittelun tai harjoittelemattomuuden mukaan. Jos treeni onnistuu ongelmitta, niin on mahdollista että kisaan jo ensi viikonloppuna.

Loppuviikosta ollaan viisaampia. Jos siihen mennessä sisälleni kasvaa härkä, niin suuntana on härkäjuoksu Bangkokissa ensi sunnuntaina.


                          SET Bull Run, Kuva: runthailand.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti